-
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Suomi 100 v. gaalan järjestäjä haluaa muusikoita ilmaistyövoimana esiintymään
Suomi 100 v. gaalan järjestäjät ovat havitelleet muusikoita ilmaistyövoimasopimuksella. Eräälle Turkulaiselle jazz-muusikolle Jussi Fredrikssonille tarjottiin ilmaistyösopimusta, vaikka myöhemmin selvisi että tapahtumaan on varattu myös budjetti esiintyjille.
Mutta tässä osaa näkyy se elitistien asennemaailma muusikkoja kohtaan, jossa he pitävät jazz-musiikkia pelkkänä taustamusiikina, jonka arvo on sama kuin radio soisi taustalla hiljaisella. Kun taas nämä tunnetut artistit, joita palvotaan kulttina edustavat taas elitisteille eräänlaista elitistien hovia.
Yle sai käsiinsä jazzmuusikko Jussi Fredrikssonin ja gaalan järjestäjien välillä käydyn sähköpostikeskustelun, josta käy ilmi, että Fredrikssonin työpanoksesta ei oltu valmiita maksamaan mitään, sillä hyväntekeväisyyttä kuvaava pro bono -termi toistui keskusteluketjussa.
Pro Bono -termi on kuitenkin aika huono vitsi tilaisuudesta, jonne pääsyliput ja illalliskortti on 300,00 euroa per kuono. Voisiko Rothschilditkin sanoa, että haluamme viulukvarteton meille soittamaan neljä settiä, mutta meillä ei ole varaa maksaa siitä mitään.
Tiedän itse muusikkona sen, että kuinka tämä touhu pyörii aika paljon juuri oman tai muun musiikin ympärillä ja usein siitä omasta taiteesta ei juuri olla valmiita maksamaan mitään, vaikka kyseessä on melko illuusio, koska voit hinnoitella myös periaatteessa omalle työllesi vaikka minkälaisen arvon, mutta tässä länsimaalaisessa kvartaalikapitalismissa pätevät kuitenkin vain kysynnän ja tarjonnan lait.
Suomessa on aina vallinnut tämä vahva kulttuurisidonnainen mentaliteetti, jossa tuonne julkiseen viihteen jalustalle nostetaan vain ne tietyt henkilöt ja oli sitten kyse säveltäjistä tai jostain muista kulttitaiteilijoista. Niin loput jäävät sitten taustalle soittamaan sitä KELA:n luuviulua ja se asettaa myös taiteilijapiirien sisälle hyvin paljon huonoa me (minä minä)-henkeä sekä paljon myös kateutta.
Rikas eliitti on nähnyt musiikin vähän samalla tavalla kuin se näkee myös levyteollisuuden, jossa taiteilijat edustavat sitä samanlaista tehdastyöläisen kaltaista palkkaorjaa.
Paitsi että mitä edustavampi työ on taiteilijalla ja näkyvyys, niin palkka kasvaa sen myötä. Mutta tuo koirakoulumainen viihdeteollisuus pysyy silti samana ja tämä on hyvin inhorealistinen asia, jota hyvin moni taiteilija ei suostu myöntämään. Koska jos he elävät riittävän syvällä tuon muusikko/taiteilijapiirien kuplan sisällä, jonne olennaisesti kuuluu tuon jatkuvan itsekkään omakehumisen ja egon sekä kolleegoiden jatkuvan mielistelyn maneerit. Niin tuollaisessa arrogantissa ulottuvuudessa voi olla hyvin vaikea nähdä tämän koko shown lävitse ja tavoittaa sitä suurempaa kuvaa muusta kuin omasta egon pursuavasta itsestään.
Mutta musiikilla on ollut aina ja tulee olemaan hyvin tärkeä rooli ihmisten henkisenkin kehityksen ohjauksessa, koska se resonoi ihmisten tunteisiin ja on näin kansainvälinen sekä universaali yhteinen kieli.
Musiikki on aina tullut henkimaailmasta ja säveltäjä vain kanavoi sen tänne, joten säveltäjän on silloin turha alkaa sillä leveilemään että juuri hän on sen säveltänyt. Kuuluisienkin säveltäjien perikunnat rahastavat kuolleen taiteilijan teoksilla vielä yli 70 säveltäjän kuoleman jälkeen ja siksi Sibeliuksen perikunnalle tulvii vieläkin tekijänoikeustuloja miljoonittain.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihde/201702152200071419_vi.shtml
Tunnisteet:
ego
,
Jazz-muusikot
,
Jean Sibelius
,
Jussi Fredriksson
,
musiikki
,
pro bono
,
säveltäjät
,
taiteilijapiirit
,
Turku
,
viihdeteollisuus