http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kanye West puolusti Alex Jonesia julkisesti, sai valtamedian painamaan paniikkinappulaa (sensuuri)



Kanye West totesi juuri tiedotusvälineiden edessä Alex Jonesin ja Donald Trumpin olevan Matrixin tieraivaajia. Tämä lausunto kuitenkin sensuroitiin useammasta tiedotusvälineestä muutaman tunnin viiveellä, mutta kuka antoi ylemmän sensuurikäskyn ? 









Tämä todistaa jo suoraan sen miten paniikissa nämä korruptoidun median omistavat pienet tahot (CNN ja muut rikolliset mediakorporaatiot omistajineen) ovat.

Kanye West on tällä hetkellä jopa tietyllä tavalla vaarassa, koska hän uskaltaa puolustaa näitä maailmalla sorrettuja totuudenpuhujia kuten Alex Jonesia ja hänen kaltainen rap-artisti tavoittaa jopa miljardeja ihmisiä aina kun hän on äänessä. Joten jos tällainen henkilö alkaakin kääntymään tätä korruptoitunutta eliittiä vastaan, niin yleensä he joutuvat hyvin helposti näiden ylempien roistojen tulilinjalle.

Tästähän ei todellakaan ole kuin n. pari vuotta aikaa kun Kanye West kehui konsertissan Donald Trumppia julkisesti ja tästä kului vain muutama vuorokausi, niin mies raahattiin poliisivoimin tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon yksityiselle psykiatriselle klinikalle.

Mutta korruptoitunut valemedia kertoi taas tästä Westin sairaalareissusta eri tavalla, että mies olisi vain uupunut kiertueensa lopulla ja peruuttanut sen vuoksi nämä loput tekemättömät 21 esiintymistä.



West kuitenkin on tällä hetkellä sellaisessa asemassa, että hän voi muuttaa satojen miljoonien ihmisten asenteita mm. tämän USA:n nykyiseen presidenttiin sekä Alex Jonesiin kohdistuvassa vihakampanjassa.

Westillä oli jopa pokkaa mennä juuri äskettäin Saturday Night Live ohjelmaan esiintymään Trump kampanjasta tuttu MAKE AMERICA GREAT AGAIN lippis päässä, josta hänelle myös irvailtiin ja huomautettiin tv-studion takahuoneessa.

Eiköhän tällainen kuvasta tuota psykoottisesti hypnotisoitua mieltä, johon ohjelmoidaan sellainen harhaluulo, että TEE AMERIKASTA PAREMPI PAIKKA tarkoittaa rasismia koska Trump.

Mutta näin tämä kyseinen Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa toiminut mainoslause toimii tuollaisena rasistisyytös-triggerinä erityisesti näihin kulttuurimarxisti ja viher-vasemmistolaisiin porukoihin, joista ei tasan edes yksi kymmenestä suostuisi pitämään tuota kyseistä MAGA (Make America Great Again) -lippistä päässä, tai muuten heidän aatetoverinsa alkaisiva haukkumaan heitä rasisteiksi ja jättäisivät näiden vihervasemmistolaisten piirien ulkopuolelle.



Tämä oli vielä hyvin poikkeuksellista, että miten paljon Trumpin valinta presidentiksi tätä vihervasemmistolaista miehiä vihaavia feministinaisia raivostutti ja sai osan aivan sekoamaan julkisella paikalla.

Lähteet: Infowars.com

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2016/11/kanye-west-joutui-mielisairaalaan.html

Iltalehti



  

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Joutuiko Poltergeist elokuvien lapsitähti Hollywoodin pedofiilirenkaan henkirikoksen kohteeksi ?


Poltergeist kauhuelokuvista tunnettu lapsitähti Heather O'Rourke kuoli vuonna 1988 vain 12-vuotiaana.

Virallisesti hänellä sanottiin todenneen crohnin-tauti, jonka pahimmat oireet saatiin aluksi hoidettua.

Vuonna 1988 O'Rourke joutui sairaalaan kun hänellä havaittiin kuulemma hengenvaarallinen suolitukos, jonka komplikaatioihin hän lopulta kuoli 1. helmikuuta 1988. 



Mutta oliko tämä totuus hänen kuolemastaan ? 

Sillä nyt viimeisen vuoden sisällä internettiin on ilmestynyt lukuisia väitteitä siitä, että kuinka tämä lapsitähti olisikin joutunut Hollywoodin pedofiiliringin henkirikoksen kohteeksi, koska hän oli yksi heidän uhreistaan ja saattoi alkaa paljastamaan hyväksikäyttäjiään.

Steven Spielberg joka käsikirjoitti ja tuotti nämä suositut Poltergeist sarjan elokuvat on yksi Hollywoodin vaikutusvaltaisimmista pedofiileista mitä elokuva-alalta löytyy. 


                             Kuva: Heather O'Rourke ohjaajasedän (Steven Spielberg) sylissä.

Kun varsinkin tällainen Heather O'Rourken kaltainen vaaleahiuksinen pikkutyttö on varmasti näille Hollywoodin elokuva-alan pedofiileille hyvin houkutteleva uhri.

Hollywoodin pedofiilirinki käyttänyt aiemminkin kovia konsteja hiljentääkseen ilmiantajat

Nämä Hollywoodin elokuva-alalla vaikuttavat pedofiilit ovat aiemminkin käyttäneet likaisia keinoja hiljentääkseen heitä ilmiantavat tahot. Kun vuonna 2016 huhuttiin, että tämä yksi entinen lapsitähti Anton Yelchin, joka kuoli omituisessa ja hyvin hämärässä tapaturmassa, jossa hänen väitettiin jääneen oman autonsa ja postilaatikon väliin puristuksiin kuollettavasti. Mutta miten oma auto voi liikkua jos ei itse ole ratissa ? 

Yelchinin kun huhuttiin olevan tuolloin paljastamassa näitä Hollywoodin elokuva-alan hyväksikäyttäjiä, jotka käyttivät häntä seksuaalisesti hyväksi lapsena. Ilmeisesti hän oli saanut rohkaisua tuosta silloin kuukautta aiemmin mediassa olleesta jutusta, jolloin Eliah Wood kertoi oman osansa näistä Hollywoodin pedofiileista.

Hollywoodin pedofiilirinki rellestää vanhaan malliin edelleen

Silti on uskomatonta miten tämä Hollywoodin pedofiilirinki rellestää edelleen vanhaan malliin ja mikään taho ei heidän toimintaansa puutu edelleenkään.

Sen sijaan tämä lasten hyväksikäyttäjärinki sai tehtyä n. vuosi sitten syntipukin tästä naisnäyttelijöiden ahdistelijasta Harvey Weinsteinista, jolla sitten ikään kuin tämä Hollywoodin kähmintäkohu saatiin päätökseen. Mutta tätä lapsinäyttelijöiden kähmintäkohua ei olla Hollywoodissa vielä edes nähty, koska muuten nämä pedofiilit jäisivät siellä helpommin kiinni.

Yksi entinen Hollywoodin lapsitähti Corey Feldman kertoi aiemmin medialle, että oli jo 90-luvun puolella vienyt näiden häntä seksuaalisesti lapsena hyväksikäyttäneiden elokuva-alalla toimivien pedofiilien nimet Los Angelesin poliisiasemalla, mutta hänen rikosilmoitukseensa ei reagoitu mitenkään.

Sitten kun Feldman rohkastui viime vuonna puhumaan taas tästä Hollywoodin pedofiili-ongelmasta ja paljasti nyt jo joitain nimiä, niin yllättäen häntä puukotti pian tämän jälkeen kaksi tuntematonta miestä. Mutta hänen henkivartijansa onnistuivat taltuttamaan osan hyökkääjistä.

Kun insestihän on jo näiden maailman rikkaimpien Illuminatin pankkisukujen (Rothschild, Rockefeller jne.) suvun sisäinen traditio, jolla heidän jälkipolvensa saadaan suvuilleen lojaaleiksi, kun näiltä rikkaiden pankkisukujen lapsilta murretaan psyyke jo nuorena tämän suvun sisällä sukupolvelta toisella jatkuvan insestin keinoin.

Suomessakin tällainen samanlainen sairas traditio esiintyy mm. monissa rikkaissa rahasuvuissa, joiden sisällä aihe on kuitenkin sen verran tabu ettei siitä voida julkisesti keskustella, mutta tämä vitsaus on kuitenkin näiden sukujen sisällä tunnettu ongelma.

Esimerkiksi tmä eräs maailmankuulu evoluutiobiologi Richard Dawkins on todennut julkisesti kuinka pedofilia ei ole mikään ongelma.

Kuitenkin jos tätä pedofiliaa lähtisi analysoimaan, että miten sitä esiintyy juuri eniten näissä taloudellisesti hyvin vaikutusvaltaisissa suvuissa, elokuva-alalla, musiikki-alalla ja aina siellä missä liikkuu näitä maailman rikkaimpia limanuljaskoja ? 



No jos tällainen kultalusikka suussa syntynyt lapsi joutuu lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja se on vielä suvun sisäinen traditio, niin tällainen kokemus aiheuttaa tälle seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneelle lapselle tällöin vääristyneen kuvan seksuaalisuudesta ja hänestä saattaa silloin tulla itse myös pedofiili ja alkaa harjoittamaan tätä samaa keinoa aikuisena alaikäisiin lapsiin.

Tämä selittäisi sen, että miksi pedofiilien kiinnostus kohdistuu yleensä vain 8-10 vuotiaisiin tyttöihin tai 10-13 vuotiaisiin poikiin.

Suomessahan insestiä esiintyy hyvin paljon mm. lestadiolaisten piirissä, joka on kuitenkin julkinen tabu josta ei juuri julkisesti haluta puhua varsinkaan näiden lestadiolaisten itsensä puolelta.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on pyritty salaamaan mm. tämän Suomessa toimivan vanhoillislestadiolaisliikkeen sisällä jo vuosi kausia.

Pedofiilin elämää varjostaa jatkuva rakkaudettomuus, joka on seurausta mm. siitä, että heille ei olla annettu tarpeeksi läheisyyttä heidän vanhempiensa toimesta. Joten kun tällainen ihminen joutuu lapsena pedofilian tai insestin kohteeksi, niin se pahimmassa tapauksessa tekee myös tästä uhrista myöhemmin aikuisena samanlaisen alaikäisten hyväksikäyttäjän.


Lähteet: https://yournewswire.com/heather-orourke-killed-hollywood-pedophile-ring/

http://www.namluu.net/index.php/ausland/item/239-heather-o-rourke-of-poltergeist-fame-was-she-killed-in-a-pedogate-coverup

https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/7rxzbm/poltergeist_actress_heather_orourke_killed_by/

https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/7c2akn/heather_orourke_little_girl_from_poltergeist_died/

http://themillenniumreport.com/2017/12/top-lawyer-confirms-poltergeist-child-actor-killed-by-hollywood-pedophile-ring/


Yksityinen sijoitusrahasto tekee lastensuojelusta Vantaalla sijoitusbisnestä


Yksityinen FIM-rahasto ja Lastensuojelun Keskusliitto ovat saaneet aikaan Lapsi-SIB-nimisen hankkeen, jonka ideana on saada Vantaan kaupungin lasten huostaanotot yksityisen sijoitusrahaston bisnekseksi. Tämä kävi ilmi kun tämän salaisen hankkeen salaiset paperit vuotivat eteenpäin ja alkoivat leviämään mm. internetissä.

Hankkeen kohderyhmänä Vantalla ovat erityisesti neuropsykiatrisesti oireilevien lasten perheet, joten tämä kertoo sen, että kuinka BIG PHARMA psyykelääke-nappikauppa liittyy myös kuvioihin.

Huostaanoton tukitoimia rahoitetaan tähän yksityiseen rahastoon kerätyillä varoilla ja rahaston varojen käyttöä koordinoi taas Vantaan kaupunki.

Hanke lupaa sijoittajille n. 5,5-8 prosentin tuottoa. Mutta kyseessä olisi kuitenkin riskisijoitus, että jos tavoitteita ei saavuteta, niin silloin sijoittajilta kusetetaan kaikki rahat.

Yksityinen lapsikauppa käy ja sen on tuotettava voittoa maksoi mitä maksoi

Yksityisten lastensuojelun yhtiöiden toimeenkuva on hyvin selvä, jossa huostaanottojen on tuotettava voittoa maksoi mitä maksoi, kun laskun maksavat aina lopulta veronmaksajat.

Tämän vuoksi kuntien ja kaupunkien sosiaalityöntekijöitä painostetaan tekemään huostaanottopäätöksiä myös täysin mielivaltaisesti, jotta näiden ahneiden huostaanottoyritysten liikevaihto ei kääntyisi miinukselle.

Jo muutama vuosi sitten Taloussanomissa kerrottiin tästä kuinka tästä lapsibisneksestä on tullut jo miljoonabisnes.

Sijaisperhe kuulemma tienaa mukavasti kun kuntatasolla kokoaikaisesti sijoitetusta lapsesta maksetaan sijaisperheelle hoitopalkkiota n. 1200-1740 €/kk, riippuen lapsen iästä ja sijoituksen kestosta. Mutta vähimmäispalkkio on lakisääteinen 650 euroa.

Joka tapauksessa taisi tämän Vantaan lapsikauppavuodon seurauksena tämän Lapsi-SIB-rahaston nykyinen markkina-arvo laskea jo liian tuntuvasti.  

Sekään ei ole millään tavalla yllättävää, että korruptoituneen valemedian iltapäivälehdet loistavat poissaolollaan tämän SIB-rahaston huostaanottobisneksen lanseerauksesta. 



Mutta taas tätä hanketta rummuttaa mm. tämä Suomen juhlarahasto Sitra, jonka tulevaksi johtajaksi Jyrki Katainen on jo salaa nimitetty.

Kun tämä Sitra rahastoineen on ollut koko toimintakautensa ajan pelkkä Keskustan ja Kokoomuslaisten Ruoholahteen rakentama korruptiotorni.

Sillä näitä eduskunnankin käyneitä rikollisia kiinnostaa vain veronmaksajien pussista tulevat miljoonien eurojen osinkotulot.


Lähteet: https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/706225-salaiset-asiakirjat-paljastavat-vantaan-lastensuojelusta-tehdaan-sijoitusbisnesta








tiistai 25. syyskuuta 2018

Salattu totuus Perussuomalaisten hajoamisesta


Kun Perussuomalaisten puolue hajosi osiin vuoden 2017 kesäkuussa järjestetyn puoluekokouksen jälkeen, niin totuutta ei ole vieläkään kukaan oikein varsinkaan Ps. puolueen sisältä juuri kukaan tai entinen edustaja uskaltanut vielä kertoa.



Kokoomukseen 2017 kesäkuussa Perussuomalaisista loikannut Veera Ruoho yritti tätä salattua asiaa kertoa jokin aika sitten, mutta hänen sanallinen anti oli suorastaan selittelyn Suomennennätys.

Tehdään nyt selväksi se, että Perussuomalaiset oli jo Timo Soinin valtakaudella CIA:lta rahoitusta saanut puolue, jolloin puolueen toiminnalle saneltiin sieltä tietyt ehdot joihin kuuluvat mm. Nato myönteisyys, USA sekä Israel myönteisyys.

Mutta koska vuonna 2017 Perussuomalaisten eduskuntaryhmän sisällä esiintyi jo voimakasta USA ja NATO-vastaista liikehdintää, niin tästä luonnollisesti Timo Soini joutui raportoimaan CIA:lle sen yhteyshenkilönä. Mutta koska hän ei lopulta saanut tätä Nato-vastaista siipeä ruotuun, niin lopulta CIA määräsi Soinin hajoittamaan puolue sen verran osiin, että saisi sieltä kuitenkin tällaisen ison tusinallisen edustajia loikkaamaan sieltä pois tulevaan Sinisten eduskuntaryhmään, jolla on edelleen miltei alle 1 prosentin nolla kannatus.

Näiden loikanneiden edustajien joukossa oli luonnollisesti puolustusministeri Jussi Niinistö, jolle jo ministerin HYVÄ VELI-verkostoissa luvattiin jo tuleva palkkiovirka. Tämän hän vielä ylimielisesti kertoi eräälle Suomalaiselle aktivistille Facebook yksityisviestinä toteamalla aiemmin tänä vuonna, kuinka hänellä on jo paikka korkeammalla oksalla valittuna, ettei enää kiinnosta miten seuraavissa vaaleissa enää käy.



Jussi Halla-Aho nykyisenä Perussuomalaisten puheenjohtajana ei ole selvästikään lähtenyt tälle Soinin linjalle, että ladotaan pöytään sarja katteettomia vaalilupauksia ja kustaan kansaa silmään aina ennen vaaleja. Vaan hän on ollut selvästi maltillisempi puheenjohtaja. 

Mutta Perussuomalaisten puolueen maine ryvettyi jo Soinin aikana niin pahasti, että suurin osa näistä suomalaisista äänestäjistä muistaa jo sen miten kyseinen puolue ei ole varsinkaan maahanmuuttokysymyksissä toteuttanut juuri mitään vaalilupauksiaan. 

Joten näin ollen olisi jo vihdoin aika näiden Perussuomalaisten jäsenten sekä kannattajien syytä todeta se, ettei tämä kyseinen CIA-rahoitusta saava puolue ole mitään muuta kuin CIA:sta kontrolloitu puolue, jossa puheenjohtaja tanssii aina vain CIA:n pillin mukaan.

Eli jos haaveilette rajojen sulkemisesta ja luulette sillä naivilla ja lapsellisella mielellänne, että Perussuomalaiset sulkee ne rajat. Mutta kun totuus on, että mikään puolue Suomesta ei niitä rajoja sulje jos EU:sta ne rajat taas määrätään auki salaisella käskyllä kuten tehtiin 2015 syksyllä, jolloin tähän maahan päästettiin yli 35 000 laitonta ja pakolaista, joista vielä suurin osa olivat liikkeellä väärennetyillä passeilla tai paperittomina. 

Kyseinen porukka joita tänne silloin solutettiin EU:n Komission salaisella määräyksellä on vielä enimmäkseen mm. Irakin vankiloista vapautettuja sotarikollisia, joten on siinä varsin hädänalaista porukkaa, kun taas ne pakolaisäidit lapsineen jäivät sinne lähi-itään.



Mutta tässä onkin takana tämän 20-luvulla Euroopan tulevaisuutta suunnitelleen ja piruilleen Kreivi Richard Coudenhove-Kalergin suunnitelma takana, johon kuuluu Euroopan rotujen sekoittaminen. 

Eli kun saadaan sitten tämä maahan tullut lähi-idän sotarikollisjoukko siittämään suomalaisten naisten kanssa lisää rotua ja luotua sekarotuinen suomalaisväestö, niin tällaista rotua on näiden elitistien mielestä helpompi hallita. Vaikka tässä koko asia konstekstissa itse rodusta puhuminenkin kuullostaa hyvin natsitsmilta.

Rotuoppiahan tämä Illuminatin eliitti on harjoittanut koko ikänsä ja varsinkin heidän oma lisko-verilinjansa on säilytettävä puhtaana. Joten tästä syystä mm. Euroopankin kuningashuoneet ovat naineet lukuisten toisten Eurooppalaisten kuningasperheiden jälkeläisiä jne.

Perussuomalaisiin uskominen on vain puhdas mielesi tuottama illuusio

Perussuomalaisiin tai mihin tahansa näihin muihin CIA-rahoitusta saaviin korruptoituihin puolueisiin uskominen on todellisuudessa vain sinun mielesi tuottama illuusio.

Eli jos uskot siihen satuun kuinka vain Perussuomalaiset laittavat rajat kiinni kun Halla-Aho näin lupaa ennen vaaleja.

Sinä näet sen vain silloin mielessäsi, joka on vasta pelkkä individualistinen visualisaatio. Mutta tämän manifestoituminen tähän Suomen nykyiseen hyvin korruptoituneeseen ja kommunistiseen EU-valtioon on sitten jo niin kova saavutus, että siihen tarvittaisiin jo niin kovaa suomalaisten kollektiivista uskoa, että sillä siirrettäisiin jo vuoria.

Kun tämä Illuminatin valaistuneiksi itseään kustuva salainen eliitti on salannut koko ihmiskunnalta heidän todelliset salaiset kyvyt, joihin juuri kuuluu tuo visuaalisaation ja manifestoinnin voimat.

Mikäli ihmiskunta ymmärtäisi ja tajuaisi sekä löytäisi tämän asian sisäisellä viisaudellaan, niin se muuttaisi lopulta kaiken tällä planeetalla.

Mutta syystäkös nämä vallan huipulla ylimielisesti hallitsevat maailman rikkaimmat elitistit (pankkiirit etunenässä) luottavat vielä siihen, että tämä heidän rahoittamansa propagandateollisuus (tv, elokuvat, viihdeteollisuus ja valemedia) pitävät edelleen valtaenemmistön mielet valveunessa, jolloin tämä konkreettinen vanginvartijatietoisuuden muutos ei vielä toteudu. 

Mutta sinä voit siihen myös vaikuttaa vain keskittämällä siihe oman mielesi ja siinä vaiheessa kun ymmärrät miten voimakas ase tuo mielesi on näitä pimeitä voimia vastaan, niin ymmärrät silloin tämän Illuminatin globaalin valtapelin sisällön.  







Porissa puretun omenahotellin raunioista löytyi mystinen käytävä


Porissa äskettäin puretun Omenahotellin (ent. Herttuan asuntola) rakennuksen raunioista löytyi mystinen käytävä, jonne johti vielä metalliportaat.


Kyseisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa toimi aiemmat vuodet Porilainen vapaamuurariloosi, joka tuhopoltettiin vuoden 2016 toukokuussa. 

Mutta yllättäen kun vaikutusvaltaiset ja korruptoituneet Porin kaupungin vapaamuurarit sytyttivät oman loosinsa tuleen ja samassa HYVÄ VELI-verkostossa vaikuttava saman rakennuksen Omenahotellin omistaja taisivat jo entuudestaan suunnitella tuolle paikalle jo toista ja suurempaa rakennusta, niin jostain syystä tämä vapaamuurariloosi täytyi ensin tuhota maan tasalle.

Mutta kävikin niin, että ensin tämä ylimmässä kerroksessa toiminut vapaamuurariloosi tuhopoltettiin. 

Tämän jälkeen Porin poliisi ilmoitti heti seuraavana aamuna, ettei tapauksessa epäillä lainkaan rikosta ja aika pian sitten saatiin myös julkisuuteen ilmoitus siitä, että tämä koko rakennus puretaan maan tasalle, vaikka käytännössä tuo Porilaisten vapaamuurarisatanistien loosi oltaisiin jälleen rakennettu muutamassa vuodessa.



Mutta on vielä pakko tähän väliin sanoa muutama sana sillä minä asuin tuossa kyiseisessä Herttuan asuntolassa muutaman vuoden 2006-2008 ja kyseisen rakennuksen ilmastointi oli silloin luokaton. 

Kun vaikka seinänaapuri paistoi omassa asunnossaan ruokaa, niin sitten tästä jokaisen saman kerroksen ja muiden kerrosten ilmastointikanavista tulivat nämä kaikki samat ruoankäryt muihin asuntoihin. Mutta niin tulivat myös näiden asunnoissaan tupakoivienkin naapureiden tupakansavut muihin asuntoihin, joita sai passiivisesti myös itse hengittää ne kaikki vuodet. Siitä en sitten tiedä, että tekikö tämä sinne myöhemmin rakennettu Omenahotelli ilmastointiremontin sinne. 

Mutta sitten kun mennään näihin siellä toimiviin vapaamuurareihin, niin niihin hämäriin ja kalpeisiin pukumiehiin törmäsi melkein joka päivä saman rapun hississä ja aina heillä oli matka ylimpään kerrokseen. Kesti muutama viikko ennen kuin tajusin mistä siellä oli kysymys. Mutta vielä sekin kun nämä vapaamuurarit pitävät aina joskus öisin n. 1.00-4.00 välisenä aikana näitä satanistisia rituaalejaan, niin aistin myös nämäkin energiat tuolloin kun yllättäen juuri niinä öinä oli erittäin vaikea saada nukuttua rauhassa.

Jos minä saisin päättää tämän niin kieltäisin kaikki vapaamuurariloosit Suomesta vedoten satanismiin sekä tähän laajaan HYVÄ VELI korruptioon, jota esiintyy niin monessa kaupungissa.

Silti vaikka kyseessä on julkisesti Rotareja, Odd Fellowsia ja Lions Klubia muistuttava järjestö, joka esittää noviisi-jäsenilleen olevansa puhtaasti kristillinen järjestö. Mutta sitten jossain vaiheessa kun asteet nousevat riittävän korkealle, niin siellä suoritetaankin tämä todellinen vapaamuurarin valarituaali, joka tehdään Luciferille.

Tässä vaiheessa tulee myös monelle kristillisten arvojen miehille löysät housuun ja moni yrittää tuossa vaiheessa paeta sieltä, ettei vaan joutuisi tekemisiin satanismin kanssa. 



Mutta vapaamuurarijärjestön säännöissä uhataan kaikkia pettureja kuolemalla, että miten kävi tämän Juhani Julinin kun hän alkoi  ns. laulamaan näitä vapaamuurarien satanistirituaaleja julkisuudessa muutama vuosi sitten. Hänhän tosiaan löytyi vain vajaa pari viikkoa myöhemmin kesämokiltään kuolleena mönkijän alta.



Helsingin metrotunnelissa harjoitettu vapaamuurarien salaisia rituaaleja

Helsingin metrotunnelista löytyvästä hylätystä tunnelista löytyi muutama vuosi sitten zombie-nukke ja asia nousi silloin jopa Helsingin Sanomiin sekä Suomen iltapäivälehtiin.

Mutta sanallakaan ei tässä uutisessa puhuttu Helsingin vapaamuurarilooseista, joiden jäljiltä tämä zombie-nukke sinne oli jätetty aiempien salaisten rituaalien jäljiltä. 

Kuulin tämän kyseisen huhun eräältä tutulta jonka nimeä en nyt kuitenkaan tässä paljasta.



Lähteet: http://www.radiopori.fi/uutiset/paikallinen/omenahotellin-raunioista-loytyi-mystinen-kaytava-ei-loydy-piirustuksista

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001188983.html

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000879600.html


maanantai 24. syyskuuta 2018

Punk-rokkarin keikka peruttiin, syynä Infowars.com sivuston linkin jakaminen



Teksti: Teemu Vehkala

The Mistfist punk-yhtyeestä tunnettu laulaja Michale Gravesin esiintyminen peruttiin Downtown musiikkifestivaaleilla, koska hän oli jakanut netissä Alex Jonesin Infowars.com sivuston linkin. Artikkelin jonka oli kirjoittanut Paul Joseph Watson.

Tapahtuman peruttaanut henkilö Brent Oliver perusteli keikan perumista näin; "Se on Alex Jonesin tukeminen. Jos sinä käyt läpi hänen twiittejään ja katsot vaikka sitä, että hän on vaatinut Hillary Clintonia linnaan ja kutsunut häntä rikolliseksi. Lisäksi hän on linkittänyt erään nimeltämainitsemattoman brittiläisen tyypin kirjoituksia (Paul Joseph Watsonin artikkelit) jne.



Tässä hieman nähdään sitä, että miten hullua aikakautta elämme jo, jossa lähes kaikki totuudenpuhujat laitetaan sillä tavalla ojennukseen, että heidän ammatinharjoittaminen yritetään estää nyt hinnalla millä hyvänsä.

Eihän tästäkään ole aikaa kuin muutama vuosi jolloin Saksan Euroviisuihin valittu edustaja vaihdettiin toiseen esittäjään, koska tämä artisti oli esittänyt internetissä mielipiteitään siitä että kuinka USA:n hallinto lavasti 9/11 iskut, kuten näin tosiaan tapahtui.

Mutta aivan kuten myös Perussuomalaistenkin jäseneksi et kelpaa, jos uskallat kritisoida USA:n hallintoa sekä Natoa, niin myös näiden rikollisten monikansallisten levy-yhtiöiden artistienkaan ei sallita esittävän jenkkilää kohtaan minkäänlaista julkista kritiikkiä.

Tämän vuoksihan tämän suomalaisen Mamba-yhtyeen musiikki vedettiin pois radioista, koska yhtyeen perustaja Tero Vaara erehtyi kritisoimaan näitä Suomeen ulkomailta muuttaneita työhaluttomia maahanmuuttajia. Eli häneltäkin käytännössä vietiin elinkeino kostoksi siitä, että hän sanoi totuuden ääneen.

Joten näin ollen tästä näemme, että kuinka totuus on jo vihapuhetta, josta rankaistaan yhteiskunnan toimesta mm. ammatinharjoittamisen vaikeuttamisella, potkuilla, julkisella vainoamisella jne. 

Mutta mikä sen sitten tekee, että juuri näitä totuudenpuhujia vihataan, vainotaan, parjataan ja heidät halutaan julkisesti ristiinnaulita sekä heidän ammatinharjoittaminen estää keinolla millä hyvänsä ?

Vaikka totuus tekee todellisuudessa vapaaksi.

Asia kun on niin, että meidän yhteiskunnassamme on edelleen tällaiset uutisviestimet, televisiot, älypuhelimet, internet, joiden sisältö ensimmäkseen on väärää tietoa (propaganda/disinformaatio).

Jos uutiset sisältävät paljon väärää tietoa, niin silloin uutisten tuottama efekti tuottaa yhä enemissä määrin sarjan yhä tyhmempiä ihmisiä.

Mutta miksi ihmiset on pidettävä tyhminä ? 

Tällä tämä rikollinen vallassa oleva valtaeliitti varmistaa sen, ettei tätä kansannousuksikin kutsuttua kapinaa koskaan synny. Vaikka kansannousut yleensäkin siellä missä niitä tupataan näkemään ovat aina CIA:n järjestämiä ja tukemia.



Alex Jonesista tuli jo diskreditoitu henkilö CIA:n toimesta

Alex Jonesista tuli jo ensimmäinen julkisesti diskreditoitu henkilö, jonka sivustoa ei nyt enää saa yksikään julkisuudenhenkilö linkittää tai kommentoida ilman, että nämä tuon Infowars.com sivuston tukijat joutuisivat siitä myös itse ongelmiin.

Tämä ei johdu siitä, että Infowars.com sivusto levittäisi propagandaa, vaan siitä että koska CIA luokitteli tämän sivuston maailman vaarallisimmaksi salaliittosivustoksi, jolla oli maailman suurin kohderyhmä lukijoita. Joten tämän vuoksi se valikoitui ensimmäiseksi sensuurikohteeksi, jonka Google, Facebook, Apple, Spotify, Twitter sekä nyt viimeisenä vielä PayPal jäädytti kokonaan.

Mutta CIA on levittänyt pitkin vuosikymmeniä Alex Jonesista tällaista propagandaa, että kuinka hän olisi koko ajan toiminut jonkun Mossadin ja Sionistien salaisena kontrolloidun opposition agenttina.

Mutta jos kysyt näiltä tähän satuun uskovilta ihmisiltä, että millä he sen perustelevat, niin yleensä heidän vastaus on yhtä älykäs kuin että hauki on kala ja minun ei sitä tarvitse millään perustella.

Tällainen on yleensä aina merkki sellaisesta ihmisestä jotka uskovat moniin asioihin ilman, että he sitä millään tavalla kyseenalaistavat. Koska myös tämän valemedian (läntinen valemedia) uutiset ovat pääasiassa propagandaa ja propagandahan on aina tietoisesti vääristeltyä tietoa, jonka tarkoituksena ei ole koskaan tarjoitus rohkaista kriittistä ajattelijaa, vaan antaa heille tekosyy olla ajattelematta lainkaan.



Tämän vuoksi tämä CIA:n Qanon-operaatio on suorastaan nerokas, koska se myös ulkoistaa kaiken ajattelun Q:lle, jolloin tähän satuun uskovien ei tarvitse ajatella päässään mitään näistä asioista joita Q on heille kertonut, kuten tämä Q:n mustamaalaus Alex Jonesia kohtaan, jonka Q sanoi viime toukokuussa.



Kun nimenomaan tämä rikollinen Deep State eliitti ei missään vaiheessa halua että ihmiskunta oppisi ajattelemaan omilla aivoillaan, koska silloin se heikentäisi tällaisten kuten televisiopropagandan markkina-arvoa kun nämä lukuisat taulutelevisiot lentäisivät roskiin maailmalla.

Tämän vuoksi valemedia on hyökännyt juuri nyt näinä vuosina agressiivisesti näiden vaihtoehtomedioiden kimppuun ja syyttänyt niitä valesivustoiksi. Mutta tunnetusti näille väitteille ei löydy minkäänlaisia argumentteja kuin vain, että "ne ovat valemedioita". Mutta tuo kun ei ole minkäänlainen aito vasta-argumentti kuin siinä missä hauki on kala, jos se on kala.

Tälläkin hetkellä mm. MTV3-kanavan osakkeenomistajat ovat syvästi huolissaan ylipäänsä televisionkatselun vähenemisestä ja sen vuoksi he hädissään palkkaavat nyt näihin typeriin viihdeohjelmiinsa näitä Suomen suosituimpia Youtubettajia. 

Joten näin he sitten yrittävät pelastaa MTV3:n roskaohjelmien katsojalukuja, jotka muuten tippuvat kuin Himasen palkka, koska yhä enempi tv-katsojista ja eteenkin nuorista sellaisista katsoo mielummin näiden Youtubettajien tekemiä videoita.

Lähteet: http://www.vueweekly.com

 Youtube
















Ihmislihan makuinen hampurilainen saapuu Helsinkiin


Silmääni osui Iltalehden ja Stara.fi sivuston juttu kohta Helsinkiin aukeavasta pop up-ravintolasta, jossa aletaan tarjoilemaan ilmaiseksi ihmisille kohta ihmislihalta maistuvia hampurilaisia.

Paikalle tulee torstaina 4. lokakuuta maailmalta huippukokki Tom Wolfe tarjoilemaan näitä ihmislihan makuisia gourmet-purilaisia.



Jos kenelläkään olisi nyt pokeria, niin voisi mennä vaikka videokameran kanssa paikalle ja kysyä tältä huippukokilta, että onko Wolfe itse maistanut ihmislihaa kun hän tuntuu olevan oikein lehdissäkin mainostettu ihmislihan asiantuntija ? 

Toinen ihmislihan hehkuttaja on amerikkalainen toimittaja-kirjailija William Seabrook, joka kirjoitti kirjan jo vuonna 1931 ihmisihan syönnistä.



Ihmislihaa on ollut jo vuosia tarjollaerään maailman suurimman hampurilaisketjun alla

Tämähän ei tosin ole mikään valtionsalaisuus, että kuinka tämän erään maailman suurimman hampurilaisketju McDonaldsin tuotteissa on aina havaittu ihmislihan jäämiä.

Tämä tuli ihan ilmi muutama vuosi sitten tehdyissä DNA-näytteissä, kun amerikkalainen Clear Labs tutki kaiken kaikkiaan 258 eri valmistajan hampurilaista.


Yhdestä hampurilaisesta löytyi ihmisen DNA:ta, eli ihmislihaa mutta yllättäen kyseisen McDonalds ketjun nimeä ei saanut mainita julkisesti.

Ihmislihan syönti on vanha Babylonialainen traditio, jota Illuminati-eliitti harjoittaa edelleen

Ihmislihan syönti on todellisuudessa jo Babylonian ajoilta peräisin oleva traditio, joka oli silloisen hallitsijoiden (eliitti) harrastus. Mutta ei tämä ihmislihan syönti ole kadonnut edelleenkään ja eristyisesti Illuminati-eliitti pitää näiden alle puberteetti-ikäisten lasten lihan syönnistä. Eli näiden samojen pikkulasten, joiden verta he juovat ja kokevat saavansa siitä paljon lisää elinvoimaa.

Olisi silti melko hullua kuvitella, että jos tästä maailman salaisen valtaeliitin kannibalismista tulisi vielä uusi teollisuuden haara elintarviketeollisuudelle. 

Niin tämähän tarkoittaisi sitä, että silloin tämä nykyinen sika-nauta talous muuttuisi ihmislihan jalostukseksi ja eliitti alkaisi lahtaamaan tämän planeetan ihmisiä teurastettavaksi ja lihajalostettavaksi rikkaiden ihmisten ruokapöytään.

Kun jo tämä nykyinenkin teollinen lihatalous ja suuri lihansyönti on erittäin kuluttavaa touhua.

Eräs Oxfordin yliopiston tutkija Marco Springman laski muutama vuosi sitten, että kuinka maailmassa säästettäisiin yli 1000 miljardia dollaria, jos lihansyönti loppuisi tällä pallolla. Kun hommahan on niin, että kasvissyöjät maksavat edelleen lihansyöjien laskut. Mikä näkyy siinä, että miksi vegaaniset tuotteet ovat niin pirun kalliita joka paikassa.

Nyt kuitenkin nämä hullut ihmislihaa gourmet-ruookana pitävät elitistit ovat tuomassa ihmislihaa muistuttavat gourmet-purilaiset Helsinkiin ihmisten maisteltaviksi.

Vicki Polin niminen nainen oli vuonna 1989 vieraana Oprah Showssa ja puhui silloin kuinka rikkaat lakimiehet, lääkärit sekä muut virkamiehet uhraavat lapsia satanistisissa rituaaleissa ja syövät heidät ja juovat heidän verensä. 

Polin on itse insestin uhri ja oli tuolloin 29-vuotias kun puhui näistä jutuista Oprah Showssa.

Lähteet: Iltalehti

MTV3.fi

Kauppalehti

https://www.henrymakow.com



torstai 20. syyskuuta 2018

Marine Le Pen latasi Twitteriin ISIS teloitusvideoita, määrättiin mielentilatuskimukseen


Teksti: Teemu Vehkala

Ranskan Kansallisen liittouman (ent. Kansallinen rintama) puoluejohtaja Marine Le Pen on määrätty Ranskassa tuomioistuimen päätöksellä psykiatrisiin mielentilatutkimuksiin, koska hän linkitti Twitter tililleen ISIS teloituskuvia.

Nyt käytännössä Le Pen saattaa saada vaikka paranoidisen psykoosin diagnoosin jos vain lääkärit sellaisen hänelle haluaa antaa, mutta kaikki nämä tulevat vain poliittisista syistä eikä niillä ole oikean mielisairauden kanssa mitään tekemistä.

Le Pen oli laittanut Twitteriin terroristijärjestö Isisin teloituskuvia joitain viikkoja Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen. Yhdessä kuvista näkyi amerikkalaistoimittaja James Foleyn ruumis.



Le Pen oli ehdolla Ranskan presidentinvaaleissa viime vuonna, mutta hävisi Emmanuel Macronille 32 prosenttiyksikön erolla, kun CIA manipuloi ääniä. 

Mutta olihan Macron jo valmiistaan Rothschild pankkisuvun suosikki, koska oli työskennellyt tämän kyseisen rikollisen pankkisuvun sijoituspankeissa.



Hullunleima otsaan on jo vanha kikka Neuvostoliitosta


Tämä hullunleima otsaan poliittisista syistä (ns. Rankaiseva psykiatrinen sairaalahoito) on jo vanha keino, jolla poliittisia toisinajattelijoita rankaistiin psykiatrisella pakkohoidolla Neuvostoliitossa.

Siellä tuolloin jo 60-luvulta vuoteen 1986-vuoteen asti raportoitiin toisinajattelijoihin kohdistetusta poliittisesta vainosta ja Neuvostoliitossa kehitettiin tuolloin toisinajattelijoille oma diagnoosi "hiipivä skitsofrenia".

Todellisuudessa yksikään Neuvostoliitossa vainottu toisinajattelija ei sairastanut mitään mielisairautta.

Mutta jos luulette, että tällainen toisinajattelijoiden leimaaminen mielisairaiksi olisi ollut käytössä vain Neuvostoliitossa, niin silloin olette väärässä. 

Itse allekirjoittanutkin sai ensin 2011 helmikuussa kahvinsa sekaan vahvaa tutkimuskemikaalia, jonka jälkeen sitten matka vei Kanta-Hämeen keskussairaalan psykiatriselle osastolle 4kk pakkohoitoon ja diagnoosi "paranoidinen psykoosi" langetettiin täysin poliittisista syistä ja syyt olivat mm. tämän blogin kasvanut suosio.

Keino jolla Suomen valtion virkamiehet lääkäreineen ja psykiatreineen yrittivät hiljentää allekirjoittanutta perustui samalla myös painostavaan uhkailuun, koska lääkärit koko tuon 4kk pakkohoidotuksn ajan painostivat, että "nyt Teemu sen blogin kirjoittaminen täytyisi loppua".

Tätä lausetta lääkärit hokivat joka päivä kuin robotit, mutta kun en sen jälkeenkään suostunut hiljentymään niin lopulta taas tämän tutkimuskemikaalin pudottaneen tahon (Saksan tiedustelupalvelu BND/NATO) oli keksittävä taas vähän kovempia keinoja, jotta saisivat minut hiljennettyä. 



Joten tästä sitten tilattiin vuoden 2012 maaliskuulle ajoitettu autolla yliajon yritys joka yritettiin suorittaa Hummer H2 jenkkihummerilla. No eipä onnistunut, kun sain juuri hypättyä tämän yli 150 km tuntinopeutta ajaneen auton tieltä pois Riihimäellä.

Vielä hyvin kuvaavaa on sekin, että kuinka Suomen poliisi ei suostunut tutkimaan koko tapausta kun siitä tein rikosilmoituksen tapon yrityksestä. Heidän vastauksensa tähän rikosilmoitukseen oli, että "näytön puutteessa emme voi tutkia tapausta". 

Myös aivan samoilla lauseilla vastattiin tuohon Viking XPRS aluksella tapahtuneeseen tapon yritykseen, kun jouduin tutkimuskemikaaleilla myrkytyksen kohteeksi 16.02.2011 työskenneltyäni tuolloin kyseisellä aluksella.

Poliittisesti vainottu toisinajattelija ei siis saa Suomen poliisilta minkäänlaista oikeutta, jos hän joutuu vaikka murhayrityksen kohteeksi. Vaikka tällainen toiminta poliisin toimesta on hyvin vakava virkarikos, mutta kun taas näistä virkarikosepäilyistä teet kantelun vaikka eduskunnan oikeusasiamiehelle, niin silloin taas nämä korruptoituneet virkamiehet vetoavat siihen, että "tapauksenne on vanhentunut kun esimieheni ilmoitti näin", vaikka murhayritys ei käytännössä vanhene rikoksena koskaan.

Kaikki tämä poliittisiin toisinajattelijoihin kohdistettu vaino jota koko Euroopan unionin alueella harjoitetaan kertoo suoraan sen, että minkälainen hullu diktatuuri tämä EU todellisuudessa on.

Pelkästään Europol pitää salaista tietokantaa EU-maiden toisinajattelijoista ja jokaista dissidenttiä nämä konnat pelkäävät, että he voisivat pahimmillaan horjuttaa tämän korruptoituneen EU:n valta-asemaa. 

Sitten heillä toimii Saksan armeijan tiedusteluosastojen sisällä kokonainen yksikkö, jonka tarkoituksena on yrittää tappaa näitä toisinajattelijoita salaisissa operaatioissa, joiden kohteeksi ovat joutuneet lukuisat EU-maiden toisinajattelijat. 

Mutta nämä likaisten töiden tekijät eivät silti halua koskaan jäädä kiinni, joten sen vuoksi he suosivat erityisesti myrkytysoperaatioita, joiden mahdollisen onnistumisen jälkeen voivat viranomaiset vaan todeta, että kuolinsyy oli sairaskohtaus ja siihen ei epäillä liittyvän lainkaan rikosta.


Mutta vielä tähän pääaiheeseen palatakseni, niin ilmapiiri EU:ssa on jo niin sairas, että kohta ne varmaan rakentavat oman mielisairaalan Brysseliin EU-maissa kapinoiville poliitikoille.

Lähde: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/f75449e5-c4e8-4255-a8e3-7ce7951e523e_ul.shtml


https://fi.wikipedia.org/wiki/Rankaiseva_psykiatrinen_sairaalahoito_Neuvostoliitossa