http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Annika Saarikko 7.10.2021 "Nyt palautuu keskustelu siitä, kun vuoden 2022 vuoden loppuun mennessä poikeusaika loppuu"


Suomen valtionvarainministeri Annika Saarikko lipsautti viime vuonna eduskunnan kyselytunnilla kertomalla, kuinka tämä koronan poikeusaika loppuu vuoden 2022 loppuun mennessä.


Nyt todella myös THL päivitti vuoden lopussa ohjeistustaan koronaan liittyen ja näin ollen tämä Annikan lipsautus piti täysin paikkansa. Mutta miten Annika Saarikko tiesi tämän vuosi sitten ? Oliko hänellä kristallipallo, vai oliko hän nähnyt salaisen käsikirjoituksen siitä, että miten tämä korona plandemia tulisi päättymään vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kun kristallipallojen käytöstä tuskin on Suomen valtionvarainministereillä juurikaan kokemusta tai edes tarot korteista, joten selvempää on, että nämä ministerit näkevät koronaplandemian aikataulut muualta.

Mutta oli kuitenkin Annikalta melkoisen rohkea lipsautus vuosi sitten, kun vielä julkisesti eduskunnan kyselytunnilla hän tämän lipsautti ulos, kuinka "nyt palautuu keskustelu siitä, kun vuoden 2022 loppuun mennessä tämä poikkeusaika loppuu".

Lipsauttihan vuosi sitten myös Suomen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sen "olemme päättäneet, että tämän vuoden pysymme vielä leviämisvaiheessa". 

Eli Suomen hallitus pystyi päättämään sen, että korona leviäisi vain Suomessa vuoden 2021 loppuun mennessä ja leviämisvaihe olisi voimassa vuoden 2021 loppuun mennessä.

Nythän sitten samalla tavalla tänne annettiin käsikirjoitus, josta ministeri Saarikko tiesi, että kuinka korona poikkeusaika loppuisi vuoden 2022 loppuun mennessä.

Mutta eivät nämä hallituksen lääketeollisuuden huorat lopeta vieläkään, koska nämä ministeritkin ovat käytännössä myös lääketeollisuuden palveluksessa. 


Joten sen vuoksi näitä korona plandemiaan liittyviä tiedotustilaisuuksia nähtiin pari päivää sitten viimeksi, jolloin Krista Kiuru ilmoitti, että koronarokotuksia alettaisiin tarjoamaan ensi vuodesta 2023 yksityisellä puolella mm. yli 18 vuotiaille.

Vaikka THL jo päivittikin ohjeistustaan koronan suhteen, niin silti piti tämän STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalaisen valehdella tuossa pari päivää sitten pidetyssä tilaisuudessa koronan olevan kaikkea muuta kuin tavallinen influenssatauti.

Mutta sanallakaan ei suostuttu avaamaan sitä, että nämä sairaaloiden täyttämät koronapotilaat eivät ole rokottamattomia, vaan ne ovat saaneet vakavat oireensa koronarokotteista ja ovat rokotehaittapotilaita.

Tämä on se asia, jota mediassa yritetään salata aina siihen asti, kunnes lopulta kulissit kaatuvat ja nämä raukat vielä lopulta yrittävät vierittää lopulta syyn rokottamattomien syyksi, vaikka syyllisiä rokotettujen kuolemiin ovat nämä myrkylliset koronarokotteet itsessään. 

Myrkkypiikeiksi ne luotiin ja niillä on tarkoitus saada väestön immuniteetti laskemaan niin alas, että seuraa ennenaikainen kuolema. Joten onko tämä enää mikään suoja johonkin koronaan ? 

Rokonarokote on äärimmäisen tehokas bioase, joka tuhoaa rokotetun immuniteetin, koska sen sisältämä grafeenioksidi tukkii verisuonet ja läpäisee aina aivoveriesteen lisäten mm. veritulppariskin, sydänlihastulehdusriskin tason korkealle. 

Lisäksi myrkyllinen grafeenioksidi hyytelöittää veren ja näin veritulpan riski kasvaa. Tämän vuoksi koronarokotettujen ihmisten veri ei kelpaa enää verenluovutukseen tämän hyytelöverikoostumuksen vuoksi.

Suomen väestön osalta näiden rokotusten valmistajien mm. Pfizerin tavoitteena on Suomesta vähentää n. 4,1 miljoonaa ihmistä pois. 

Maailmanlaajuisesti tämä väestönharvennuskattavuus on n. 7,1 miljardia ihmistä.

500 miljoonaa ihmistä he haluavat lopulta enää jättää tänne jäljelle. Se on se määrä, jonka Sveitsin talousfoorumi, Bilderberg-ryhmä, Trilateraalisen Komission porukat, Rooman klubi, Vatikaani ovat katsoneet hyväksi ja sopivaksi maailman väestömääräksi, joka ei ole enää liikakansoitettu. 

He tulevat lähitulevaisuudessa perustelemaan tätä väestön harvennusta mm. Vihreällä siirtymällä, sekä ilmastonmuutoksella. Sveitsin talousfoorumi mm. suosittelee jo nyt lemmikki kissojen tai koirien eutanasialla heidän hiilijalanjäljen torjumiseksi.

Lopulta tämä eutanasia halutaan tuoda saataville jokaisessa maassa ja se halutaan perustella juuri ilmastonmuutoksen suojelemisella. Että kun kerta tässä on käynnissä tällainen maailman väestön eliminointisirkus rokotteilla, niin eihän se paljon enää siitä eroa, että valtiot lahjoittaisivat revolverit kansalaistensa käteen ja kehoittaisivat heitä pelaamaan aina uuden tehostekierroksen Venäläistä rulettia ja saamaan siihen suojan uudella tehostepelikierroksella.


Lähde: MV-lehti


 

tiistai 20. joulukuuta 2022

Sähkön kiskurit saa viedä käräjäoikeuteen, jos sähkön hinta viedään yli 18 kWh


Satuitkohan tietämään, että EU:lla on sähkön hintaa koskeva asetus 2022/1854, joka on määrätty 06.10.2022

Tämän säädöksen mukaan sähkön ulosmyyntihinnalle on määritelty EU:n mukainen hintakatto ja se on 18 sentin hintakatto.

Joten jos sähköyhtiösi kiskuroi sähkön hinnan tuosta EU:n 18 kilovattitunnin yli, niin silloin sähkölaskusi on laiton ja voit sen suoraan riitauttaa käräjäoikeudessa.


Eli mitäpä tämä muuta todistaa kuin sen, että meitä on jälleen kusetettu ja keidenkä toimesta. No Caruna sähköyhtiönkin pääomistus on Wall Street huijarien kuten Vanguard Groupin ja Blackrock sijoitusyhtiöiden käsissä ja nämä kyseiset rosvot eivät ole rahan perässä, vaan heidän motiivinsa on saada sinut sillan alle, menettämään asuntosi, koska sinulla ei enää tulevaisuudessa ole noihin kymmenenkertaisiin sähkölaskuihin enää välttämättä varaa.

Tämä on sitten sitä vihreää siirtymää ja siihen tilalle luodaan sitten tämä Svetsin Talousfoorumin GREAT RESET nollaus.

Älkää siis antako vetää itseänne nenästä.

Teemu Vehkala Show #73 - Lopetuspiikkejä on vielä runsaasti tarjolla

perjantai 16. joulukuuta 2022

Lauri Paavola soitti Hans Välimäelle

 

Lauri Paavola soitti Hans Välimäelle, joka oli n. vuosi sitten haukkunut rokottamattomia ihmisiä ääliöiksi.

Paavola kysyi Hansilta, että seisooko hän edelleen sanojensa takana. 
Mutta Hans löikin luurin korvaan.

lauantai 10. joulukuuta 2022

Maailman talousfoorumilla sairas juoni miljoonien lemmikki kissojen ja koirien teurastamiseksi

Maailman talousfoorumilla WEF:llä on sairas juoni miljoonien lemmikki kissojen ja koirien teurastamiseksi, jotta voitaisiin niiden avulla vähentää niiden lihansyönnistä kuulemma aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.

Eläinrakas ihminen nyt kuitenkin pitää näitä lemmikkejä, koska tietää miten se lemmikki myös tuo heille seuraa ja antaa myös takaisin tätä rakkautta.


Mutta WEF:ssä taas toimii näitä kylmäkiskoisia ja sadistisia psykopaatteja, jotka kyllä myös tietävät sen, että miten lemmikkieläimet saavat aikaan maailmassa liikaa positiivisia asoita, joten kun heillä nyt on suunnitelmissa tämä sairas ja sadistinen hanke lemmikki kissojen sekä lemmikkikoirien massateurastamiseksi ilmastonmuutoksen nimissä, niin se uskoo saavansa tämän hankkeen vielä eteenpäin. 

Ainakin voisi kuvitella, että nämä viherpiipertäjät, jotka on aivopesty tällä ilmastonmuutosagendalla, saattavat olla niin aivopestyjä, että olisivat jopa valmiita uhraamaan omat lemmikkinsä ilmastonmuutoksen nimissä WEF:lle.

Mutta ylipäänsä se on melkoisen hyvä mittari siitä, että minkälainen ihminen on, että tunteeko hän yhtään empatiaa lemmikkieläimiä kohtaan. Kun yleensä nämä psykopaatit eivät juuri kykene tuntemaan mitään empatiaa lemmikkieläimiä kohtaan.

Kuitenkin nämä Maailman talousfoorumin johtoon kuuluvat psykopaatit eivät vieläkään uskalla kertoa, että nämä koronarokotukset ovatkin väestön harvennusta ja niillä jo toteutetaan tätä ihmiskunnan torjumista ilmastonmuutoksesta.

Kun nythän nämä psykopaatit WEF:llä paljastivat, että nämä lemmikkieläimet tulisi teurastaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Aivan samalla tavalla he voisivat sanoa, että nyt meidän täytyy rokottaa kuoliaiksi kaikki lihaa syövät ihmiset, koska heistä aiheutuu maailmalle liikaa hiilijalanjälkeä.

Heillä kun on tämä juoni, että lihansyönti kielletään jatkossa jossain vaiheessa ja tilalle tuodaan sitten ötököiden syönti, kuten muurahaiset tai heinäsirkat. 

Kuitenkaan WEF:n johtajien kuten Klaus Schwabin ruokapöydässä ei niitä tule koskaan näkymään. Vaan nämä tohtori outolemmet ja Dr. Evilit syövät samaa kaviaariaan ja hanhenmaksapalleroita. Onhan jo pelkkä hanhenmaksan tryffelimoussen kilohinta tällä hetkellä n. 127,60 €.

Lähde: Rumble