http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 31. elokuuta 2020

Oliko yläkerran voimilla viesti Suomelle ?

Kuvan mahdollinen sisältö: taivas ja ulkoilma

Viime viikolla Etelä-Suomessa nähtiin melkoinen ukkos show, jona aikana Vantaalla, Tikkurilassa pärähti taivaalle Suomen kartta salamana.

Olikohan se yläkerran voimien viesti Suomen kansalaisille ? 

Meinasikohan tuo sitä, että saisimme vihdoin itsenäisyyden takaisin.

Mielestäni nämä Saksan pankit ovat jo aivan riittävästi ryöstäneet Suomen maata, koska maamme on köyhtynyt jo yli 1700 miljardia euroa tämän EU-jäsenyyden aikana. Että eiköhän olisi jo aika palata takaisin itsenäiseksi valtioksi ja palauttaa markka takaisin.

Jos tästä järjestäisi huutoäänestyksen, niin uskoisin kyllä että tämä euron kriisivaluutta saisi huonomman huutoäänestystuloksen. 

Mutta tässähän on vielä sellainen homma, etteivät nämä nykyiset alaikäiset nuoret edes markkaa muista, koska eivät he vielä olleet syntyneet tänne.

Suomen markka - Wikiwand

Sillä näillä Sibeliuksen seteleillä tämä valtionlaina maksettaisiin takaisin paljon nopeammin, kuin näillä Euroopan Keskuspankin lainaamilla euroilla.

Koska euro on rikollinen valuutta, jonka taustalla on tämä rikollisen pankkimaailman kerma ja nämä sedät eivät enää ole kiinnostuneita rahasta, vaan he haluavat orjuuttaa valtiot ja niiden ihmiset, mitä tässä nyt tämän valepandemia koronan varjolla on käynnissä.

Mutta markka tulee oletko valmis.

Suomi lähtee EU:sta... oletko valmis.

Sillä näiden päättäjien on vihdoin kuunneltava kansan ääntä, eikä enää kumartaa sinne Brysseliin. Sillä tätä maata on jo aivan riittävästi hyväksikäytetty toisten maiden laskujen maksajina.

Lähde: IS

sunnuntai 30. elokuuta 2020

UPM:n omistajien talous paperilla

Kuvan mahdollinen sisältö: tekstissä sanotaan Liikevaihto Henkilöstökulut % liikevaihdosta Liikevoitto Verot tuloslaskelmassa Osingot Osingot/liikevoitto Verot/liikevoitto UPM-konserni 2016-2019, milj. € 2016 2017 2018 9 812 10 010 10 438 1 246 1 265 1 194 12.7% 12,6% 11,4 % 1 135 1 259 895 200 212 342 507 613 693 44.7% 48,7% 36.6% 17,6 % 16.8% 18.0% 2019 10 238 1 214 11,9 1 344 234 694 51,6 17,4% Henkilöstökulut henkilöä kohden, 1000 euroa Koko henkilöstő 63 65 Johtoryhma 12 henkilöa) 1714 1 855 62 1 939 63 2078

Tältä ne UPM:n omistusportaan talouslukemat näyttävät paperilla viime vuosilta. 

Osinkoporsastelussa tuli suuri houkutus saada lisää osinkoja ja UPM-konsernin sedät joutuivat lopulta ahneuksissaan siirtämään koko tehtaan Jämsästä pois Suomesta, koska heidät ajoi osinkojen ahnehtiminen siihen, että Suomalaiset paperityöläisten selkänahkaan täytyi alkaa tarttumaan.

Tämä on sitä globalismia, että rikkaan eliitin täytyy saada jatkuvasti rikastettua itseään ja jossain vaiheessa heidän jetset -elämä käy niin kalliiksi, että se rikollisen elämän rahoitus täytyy turvata heittämällä työläisiä kortistoon ja tätä taas eliitti kutsuu teollisuuden nollakasvuksi.

Jämsän paperitehtaan sulkeminen on Talouden nollakavun hanke.

Mutta se tässä on uskomatonta, että näiden paperityöläisten ei anneta edes ostaa yhtä paperikonetta, vaikka heillä siihen löytyisivät rahat, koska tällainen paperibisneksellä voittojen tekeminen, niin ei sitä sallita duunareille ollenkaan. 

The new H. Upmann "The Banker". A good middle of the road smoke. | Banker,  Convenience store products, Cigars

Työläinen on orjan asemassa ja heiltä riistävä omistusporras polttelee taas sitä kallista kuubalaista sikaria ja lukee Helsingin Sanomien osakekursseja.

The robot salesman: AI and marketing | by James Ingram | Medium

Teknokratian vallankumous (A.I.)

Mutta tässä aletaan pikku hiljaa menemään kohti keinoälyn (A.I.) vallankumousta ja tämä tulee lähivuosinakin lisäämään yhä enemmän työttömyyttä, koska koneet korvaavat ihmiset ja näiden pankkiirien mukaan jokainen koneiden korvaama työläinen on hyödytön, koska he eivät enää kortistossa tuota tälle yhteiskunnalle mitään.

A 3rd Goldman banker in 18 months has been accused of insider trading |  Markets Insider

Tämä Korona-kriisi joka on keinotekoisesti luotu on nyt myös tämän A.I. vallankumouksen vanavedessä.

Mutta ihmiset jotka on aivopesty kannattamaan teknokratiaa eivät huomaa sitä miten heidät itse taas ajetaan kuin lampaat teuraaksi, koska näitä pankkiireja kiinnostaa vain voiton maksimointi ja mitä syvemmälle tulevaisuudessa mennään, niin näiden palkkaorjien määrä tulee vähentymään koko ajan lisää.

Children return to school in China wearing hats to help social distancing  during COVID-19 pandemic | KidsNews

Joten sitten kun syntyy sukupolvia ihmisiä, jotka osaavat ajatella tietoisesti, niin näiden sukupolvien traumatisointi alkoi jo peruskouluissa maailmalla.

Tämä hengityssuojaimilla tehty sosiaalisen eristämisen operaatio on äärimmäisen tuhoisa, koska sillä eliitti haluaa luoda tulevasta lapsisukupolvesta tällaisen kaikkia määräyksiä tottelevan psykopaattisen lauman, jotka vielä saataisiin vieraannutettua toisistaan tämän keinotekoisen korona kriisin avulla.

Joten siksi tässä on hyvin voimakas vastuu nyt lasten vanhemmilla, etteivät he lähde näihin psykopaattisen kiintymysmallin (välttelevä kiintymysmalli) kasvatusohjeisiin mukaan, joita hallitukset nyt heille julistavat tämän valepandemian varjolla.




Helsinki-Vantaan lentoasemalle tuodaan korona koirat haistelemaan matkustajia

Parin viikon koulutuksessa 16 koirasta jo useampi on oppinut tunnistamaan koronan hajun näytteestä.

Evidensia Lääkäripalvelut Oy niminen lafga keksi oivan rahastuskeinon, sillä nyt se kouluttaa 16 koiraa, jotka tulevat sitten päätoimisesti haistelemaan ihmisiä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Iltalehti väittää nyt, että nämä koirat haistaisivat koronaviruksen.

Se on kyllä melkoisen mielenkiintoista sillä sitä itse koronavirusta ei olla vielä edes tieteellisesti havaittu kuin vain eksosomien tasolla, jotka ovat identtiset ja tämä korona PCR-testikin havaitsee vain yhden ihmisen peruskromosomin, joka löytyy kaikista ihmisistä ja on kahdeksas kromosomi.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että paljonko tuollainen koronapartiokoira tienaa päivässä ? Onko tuntipalkka enemmän kuin UPM:n paperimiehellä tunnissa, kun siellä on BIG PHARMA heidät palkannut, niin taitaa tuntiansio mennä jopa postinkantajan ohi.

Mutta kaikkihan nyt jotka järkeä osaavat käyttää, niin eihän noilla koronakoirilla haeta Helsinki-Vantaan lentoasemalla kuin vain pelotetta, jotta tämä kansallinen KORONA-huijaus pysyisi vielä yllä.

Montakohan vuotta tätä hulluutusta vielä jatkuu, koska tämähän on suoraa psykologista terroria, joka ei juuri tuosta vanhasta kirkkokulttuuristamme eroa. Ainoa vaan, että enää ei pelotella Helvetin tulilla, vaan ne Helvetin tulet vaihtuivat Korona oireiden tuliksi, kun nyt tämä KORONA-altistuminen voi tapahtua missä vaan ja Koronalle altistuminen on se kortti, jolla nyt jopa kunnat vedetään kiinni, että missähän vaiheessa ne nälkäpelit sitten alkavat ja alkavat ihmiset pakenemaan yhteiskunnasta survivalismin teille ? 

Sillä omavaraisuus alkaa näinä aikoina näytellä yhä suurempaa roolia mitä tähän tulevaisuuteen tulee, kun vielä nämä koronapartiot päästetään irti jäljittämään älypuhelinsovelluksilla ihmisiä, jotka ovat kuulemma altistuneet koronaan.

Että miksei jo vuosia sitten ollut kuumemittaripartioita, jotka olisivat selvittäneet ihmisiä, jotka ovat altistuneet flunssaan ja lähettäneet heitä jäljityksen kera koteihinsa kahden viikon karanteeniin, koska kausi-flunssa voi tarttua ja vaania missä tahansa ? 

Että elämmekö hölmöläisten maassa, vai onko tämä enää sivistysvaltio ? Se on ihan sinusta itsestäsi kiinni, että suostutko tanssimaan sen KORONA-pillin mukaan, vai uskallatko olla edelleen yksilö, jolla on edelleen ne samat yksilönvapaudet kuin ennenkin. Sillä selvä pelihän tämä on, että jos tässä nyt kaikki alkaisimme tätä KORONA-mörköä pelkäämään aina kadulla, kaupassa ja kotona, niin siinä menisi samalla koko valtiomme itsemääräämisoikeuskin siitä KORONA-vesssasta alas kerralla.

Sen takia me emme voi antaa näin käydä ja meidän on nyt otettava vastuu elämistämme ja tuettava toinen toisiamme tämän Korona teatteriesityksen edessä, joka onneksi ei kuitenkaan loputtomin kestä, koska sen rahoittanut eliitti kyllästyy tähän näytökseen jossain vaiheessa ja he joutuvat sitten käsikirjoittamaan jotain muuta kansallista näytelmää meidän kaikkien pään menoiksi. 

Mutta näen tämän suoraan kuinka nämä elitistit ovat kauhuissaan, koska lukuisat ihmiset maailmalle eivät enää alistu pelolla ja eivät pelkää tätä valtaeliittiä, kun heitä ei voi enää sakkojenkaan uhalla saada kuriin.

Siellä oli Berliinin kadut täynnä ihmisiä osoittamassa mieltä, Serbiassa isot mielenosoitukset, Lontoossa jne. Ja valemedia hyökkäsi näitä ihmisiä vastaan, koska joutui taas toimimaan tämän rikollisen valtaeliitin vihaisena pikkupuudelina, joka haukkuu isäntänsä puolesta yrittäen vahtia, ettei kansalaiset vaan uskaltaisi käyttää tuota itsemääräämisoikeuttaan, mutta kyllä tämä on nyt selvä peli...

Vaikka henkivalloissa on nyt jo täysi sota päällä näiden pimeyden ja valon voimien välillä, niin tämä yhteiskunnallinen muutos kuitenkin kulminoituu näiden seuraavin vuosien ajanjaksoihin, jona aikana tätä globaalia keinotekoisesti aiheutettua Korona-kriisiä yritetään koko ajan hivuttaa kohti elintarvikekriisiä, jota jo kuulemma suunniteltiin vuosi sitten.

Lähde: Iltalehti






1.9.2020 Eduskuntatalolla FIXIT mielenosoitus

SUOMI EROON EU:STA JA EROA HALLITUS-mielenosoitus Helsingissä Eduskuntatalon edessä tiistaina 1.9.2020 klo 13.30-16.30.

Helsingin eduskuntatalolla järjestetään 1.9.2020 julkinen FIXIT mielenosoitus, jossa myös vastustetaan näitä hallituksen koronatoimia.

Pääministeri Sanna Marin on kutsuttu paikalle klo 13.40 (10min).

Puhujalista:

Jukka Davidsson (ekonomi)

Hilkka Laikko (Velka-asiantuntija)

Tuomas Malinen (Taloustieteen dosentti, Helsingin yliopisto, Toimitusjohtaja GnS-Economics)

Ano Turtiainen (Kansanedustaja, ps.)

Sekä avoin kansanmikki 





WHO:n koronavirustestissä (PCR-testi) pää sekvenssi löytyykin jokaisen ihmisen DNA:sta

 WHO Primer

WHO:n globaalissa koronavirustestissä (PCR-testi) on selvinnyt, että kyseisen testin pääsekvenssi (nCoV_IP2-12759Rv) onkin sellainen, joka löytyy jokaisen ihmisen DNA:sta.

WHO Primer 2

Tämä sama sekvenssi siis löytyy jokaisen ihmisen (homo sapiens) kahdeksannesta kromosomista.

Näin ollen tämä todistaa sen, että koko koronavirustesti on täyttä huijausta ja perustuu suureelle valheelle.

Lähde: https://pieceofmindful.com/2020/04/06/bombshell-who-coronavirus-pcr-test-primer-sequence-is-found-in-all-human-dna/



HSBC Pankki: DNA tulee olemaan datasi

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Lontoolainen yksityinen HSBC-Pankki mainostaa nyt jo maailmalla kuinka sinun DNA tulee olemaan sinun datasi tulevaisuudessa ja vielä mainostaa sitä oppoturnistisessa valossa.

HSBC on ollut maailmalla tunnettu siitä, että se hoitaa miljardien dollarien käteisvarat panssaroiduissa autoissa sekä auttaa myös Etelä-Amerikan huumeparonien talletuksia Cayman saarien veroparatiisitileille. Eli perussettiä tuossa maailmassa.

Nyt kun tällainen pankki alkaa mainostamaan, että DNA:si on sinulle kuuluvaa dataa, niin luonnollisesti nämä HSBC:n pankkiirit ovat sitä mieltä, että se data kuuluu silloin heille. 



Robert F. Kennedy Jr. - Elitistien juoni meidän orjuuttamiseksi




Robert F. Kennedy jr. piti puheen eilen Berliinissä, jossa hän puhui suurelle yleisölle. 


Hän puhui sen totuuden, jota lehdistö ja valemedia salailee vieläkin, että tässä on koronan nimissä käynnissä maailmanlaajuinen juoni meidän kaikkien orjuuttamiseksi.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, pilvi, taivas ja ulkoilma

Paikalla oli myös Elina Ruter, joka mainitsi Facebookissa, että vaikka valemedia julisti kuinka Kennedy jr. aikoisi puhua siellä Saksassa 5000 natsille, niin mielenosoitusta ei siltikään lopetettu poliisien toimesta, vaikka valemedia täällä uutisoi niin.

Kuvan mahdollinen sisältö: 2 henkilöä, ulkoilma

Robert F. Kennedy jr. oli vielä tapahtuman yllätysvieras.






Elon Musk julkisti kallonporauksella lanseerattavan aivoimplantin

 All about the chip that Elon Musk and Neuralink develop for human brains –  World Today News

Teknokraatti Elon Musk julkisti kallonporauksella lanseerattavan aivoimplantin.

Aivoihin istutettava laite on kuulemma n. 8 millimetriä, ja se sisältää vielä ihmishiusta pienempiä elektrodeja.

Tämä sitten asennettaisiin ihmisen aivoihin kallonporauksella.


Laitteessa on musiikkisoitin

Kuitenkin melko hullun tästä kallonporaukseen perustuvasta keksinnöstä tekee sen, että nyt sitä mainostataan sillä, että "SIINÄ ON MUSIIKKISOITIN".

Lähtisitkö sitten porauttamaan kallosi, jos Apple siitä pyytäisi jonkun markkinahinnan vaikka 500,00 euroa ? 

Ethics Codes Are Not Enough to Curb the Danger of Bias in AI – BRINK – News  and Insights on Global Risk

Tämä kyseinen teknologia pitää sisällään sellaisen liikesalaisuuden, että tuo teknologia on rakennettu A.I. keinoälyllä ja se suunnitelma olisi saada koko ihmiskunta A.I:n kontrolliin.


Tämä salainen maailmanhallitus, johon myös Elon Musk kuuluu ei pidä siitä, että ihmiskunta on henkisesti kehittynyt jo sille asteelle, että he osaavat ajatella tietoisella mielellä. 


Joten nyt he joutuivat tekemään seuraavan liikkeen totaalin maailman kontrollin saamiseksi ja siksi tämä A.I. operaatio on askel kohti tuota teknokraattista dystopiaa, jos ihmiskunta suostuu hyväksymään tuon, että heitä aletaan kohta houkuttelemaan sinne Elon Muskin lanseeraamaan kallonporaukseen ja aivoimplantin asennukseen.


Musk kertoi, että edellinen testikohde tälle aivoimplantille oli eräs sika, jolla on nyt ollut implantti aivoissaan jo kaksi kuukautta.


Seuraavaksi sitten Musk haluaa ihmiset tuon teknologian koekaniineiksi.
Minusta hän voisi porauttaa sen oman kallonsa ensimmäisenä ja näyttää miten se toimii, jos hän kerta on tuosta teknologiasta niin teknokraattisen kiihkomielinen.
Mutta luonnollisesti hän ei sitä tee, kuten myös Bill Gates ei suostu rokottamaan itseään RNA-rokotteella, vaan tulee tod. pistämään itseensä tyhjän pelkkää vettä sisältävän placebopiikin, kun hän astuu 2021 vuonna tai 2022 vuonna sen RNA-rokotteen koekaniiniksi.


Näiden A.I. keinoälyä palvovan eliitin asennemaailma maailman ihmisiin on sama asennemaailma, jolla tavalla he suhtautuvat näihin teuras sikoihin ja lammaskarjaan.


Heille siis sinä olet joko tuottava tai ei tuottava, ja ei tuottavat ihmiset ovat heidän mukaansa mm. eläkeläisiä tai työttömiä, joita he pitävät hyödyttöminä suursyömäreinä.


Siksi heillä on depopulaatiohanke, jonka tavoitteena on saada tästä maailmasta yli 95 prosenttia nykyisestä väestöstä vähennettyä pois ja sitä he yrittävät rokottein sekä elintarvikkeiden (mm. prosessoitu ruoka) myrkyttämällä. Geenimanipuloitu ruoka jo itsessään heikentää kehon immuniteettia ja saa aikaan mm. pitkällä aikavälillä mm. suolistosyöpää, jotka ovat viimeaikoina lisääntyneet maailmalla näissä maissa, joissa kulutetaan paljon prosessoitua ruokaa.


Terveyden ja hyvän immuniteetin salaisuus kun on puhtaassa ravinnossa ja tämän takia nämä elitistit ostivat mm. elintarvikejätti Monsanton Bauer lääkeyhtiön toimesta, joka myrkyttä nyt sadot Round up glyfosaatilla kelvottomiksi, josta ihmiset sairastuvat yhä useammin immuniteettia heikentäviin sairauksiin, joka taas saa lääketeollisuuden suuryhtiöille lisä asiakkaita, eli voittoja.


Meidän tulisi nyt jo viimein ilmaista tämä, että me emme ole näiden psykopaattien koekaniineja, joten tämä korona taikasanalla alistamisen tulee loppua, ennen kuin olemme jo ajautuneet tyranniaan, sillä sinulla yksittäisellä kansalaisella on kaikki valta ja teillä on todellisuudessa enemmän sitä valtaa ja voimaa, kuin näillä sielunsa Saatanalle ja pimeydenvoimille myyneillä elitisteillä.


He ovat vain langenneita sieluja, jotka uskovat tekevänsä hyvää pompottelemalla alamaisia Saatanan nimissä, josta he vielä uskovat saavansa voimaa. Mutta nämä satanistit eivät kestä totuuden valoa, joka polttaa heidän silmät.


Totuuden valo on sellainen, joka puhdistaa nämä pimeyden voimien hiekotusaikeet ja nämä keinoäly projektit kaatuvat ennen pitkää, kun niitä ei suostuta ottamaan vastaan. Facebook tulee myös tuhoutumaan lähi vuosin aikana, koska sen omistajat ovat koko ajan yrittäneet saad asitä A.I:n suuntaan ja mitä enemmän teknokratia yrittää tunkea yksilönvapauden päälle, niin sitä enemmän näiden teknologiajättien osakekannat alkavat laskemaan sitä persmäkeä alas, koska näiden alustojen käyttäjät äänestävät lopulta jaloillaan.


Tämä salaisen maailmanhallituksen ajama Uusi Normaali, eli Uusi Maailmanjärjestys ei tule koskaan saamaan sitä lopputulosta, joka näillä sekopäillä on suunnitteilla, eli satanistinen maailmanuskonto, joka tulisi lakkauttamaan kaikki aiemmat uskonnot mm. kristinuskon ja islamin jne.
Humanismi kun on sellainen asia, jonka yli ei tämä A.I. keinoäly ja teknokratia tule koskaan tältä planeetalta kiilaamaan ohi, koska täällä on edelleen empatiakykyisiä ihmisiä.


Mutta nyt tämä koululaisten traumatisoini on järkyttävää nähdä, kuinka näitä lapsia nyt vieraannutetaan tästä yhteiskunnasta ja heille on maailmalla pakotettu maskeja päähän sekä visiirejä naamaan, aivan kuin heistä haluttaisiin tehdä jotain tulevaisuuden UUDEN MAAILMANJÄRJETYKSEN psykopaattisia vartijoita.
Tässä kun ollaan siirtymässä Vesimiehen aikaan kohta, niin ilmankos tässä on maailmalla melkoiset mullistukset pimeyden ja valon voimien välillä käynnissä. Mutta valo on aina tuhansia kertoja kertaa pimeyttä voimakkaampaa, joten lopputuloksen tiedämme, että pimeys hälvenee, kun valo valaisee sen.


Lähde: MTV3 Uutiset




lauantai 29. elokuuta 2020

Mielenosoituskieltokaan ei pidätellyt Saksalaisia



Berliinissä edes aikaisemmin julistettu mielenosoituskielto ei onnistunut estämään Saksalaisten mielenosoitusta, jossa protestoitiin koronarajoituksista vastaan.






Björn Wahlroos tammikuussa 2020: Metsäteollisuus sulkee Suomessa 2–3 paperikonetta, jos ay-liikkeen vaatimuksiin suostutaan

Björn Wahlroos pitää suomalaista vaalikeskustelua masentavana – "Kukaan ei  puhu kakun kasvattamisesta" - Keskisuomalainen 

Pankkiiri Björn Wahlroos sanoi tämän vuoden tammikuussa 2020 näin: "Metsäteollisuus sulkee Suomessa 2-3 paperikonetta, jos ay-liikkeen vaatimuksiin suostutaan.".

"Palkankorotukset vaarantaisivat työpaikat."

Onko tosiaan näin ? 

"Kyse on siitä, mikä kone menee kiinni seuraavaksi. Se määräytyy sen perusteella, mikä on vähiten kannattava kone. Monilla aloilla voi olla palkankorotusvaraa".

Käytetäänhän nyt niitä aivoja hetkisen ja ajatellaan tietoisella ja avoimella mielellä.

Paperiteollisuudessa sitä paperia tehdään koneilla.

Paperikoneet eivät nosta palkkaa. Eikä nämä koneet ole siellä Euroopassa sen kalliimpia kuin täälläkään, koska ne paperikoneet on esim. UPM ihan itse tuottanut.

Mutta kun Wahlroos tuossa puhui jostain koneiden kannattavuudesta, niin koska paperikoneet eivät pyydä palkkaa ja ei niillä paperikoneilla ole myöskään mitään palkankorotustoiveita. 

Vaan sen sijaan niillä paperitehtaissa pyörivillä paperityöläisillä... Heillä on hyvät ansiot ja heidän palkkojaan tässä ei enää saisi nostaa. Heitä Björn Wahlroos pitää niinä koneina.

Tässä tuleekin koko palkkaorjuuden ydinkysymys, että onko ihminen edelleen kone ? 

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä: Digi Today: Windows 10 on saanut  ihmiset raivon partaalle

Jos ihminen olisi kone, niin milläs käyttöjärjestelmällä hän oikein pyörii.

Jos katsoo näitä valtavirrassa silmät ummessa kulkevia ihmisiä, niin heidän mielen käyttöjärjestelmänsä näyttäisi pyörivän mm. YLE:n kello 20:30 uutisilla ja tosiaan huomaa, että sen päivitys puuttuu, kun oikea tieto ei kulje sisään eikä ulos.

Mutta siinä vaiheessa kun ihmisen mielen syöverit avautuvat ja herää vanginvartijatietoisuus, niin siinä vaiheessa ihmisen mielen käyttöjärjestelmä saa ne Järjestelmänvalvojan oikeudet käyttöönsä. Eli hän voi sen jälkeen käyttää mieltään sen verran tietoisesti, että hän pystyy myös käyttämään pitkäaikaista muistiaan hyödyksi.

Typewriters: an illustrated guide and a debt of thanks | James Robinson |  Infinite monkey theorem, Typewriter, Fiction writing

Tällainen ihminen esimerkiksi paperiteollisuudessa olisi jopa paperitehtaan johdolle vaarallinen käyttämään niitä paperikoneita, koska heidän sellainen ihminen enää varmasti olisi hirveän tyytyväinen elämäänsä, kun hän huomaisi jo tietoisesti, että minkälaista apinahommaa se hänen arkipäivänsä on siellä paperitehtaassa. 

Kun hän vielä näkisi sen, että miten ne paperitehtaiden omistajat käärivät miljoonavoitot tämän paperityöläisen selkänahasta. Että onko se ihminen edelleen kone, jolla nämä elitistiset tehtaanomistajat tekevät voittoja ? 

Että suurin mielenkiinto on sitten, että näemmekö vielä lähitulevaisuudessa, että paperityöläisen tuntipalkka vedetään kilpailukyvyltään sinne 10.00 euroa/h tasolle, jolloin siihenkin hommaan löytyisi varmaan päteviä osaajia sieltä Maria Ohisalon Suomen haluavista 80 000 maahanmuuttajasta ? 

Kun tuo tuottavuus ja talouskasvu... Ne ovat taviksen korvassa pelkkiä sanoja.

Mutta se mitä nämä pankkiirit tarkoittavat talouskasvulla on sitä, että silloin duunari saa vielä sen kokoista palkkaa, että sillä vielä juuri ja juuri elää. 

Mutta sitten kun duunari on köyhytetty ja hänen palkkansa ei enää riitä elämiseen, niin silloin se on sitä osakkeenomistajien hakemaan kustannustehokasta ja haluttua työvoimaa. Eli hyvin yksinkertaistettuna pankkiirit haluavat sellaista työteollisuutta, että työläinen voisi entistäkin köyhemmin ja kurjemmin, ja pankkiirit ja teollisuuden omistajat kokisivat taloudellisesti lihavia vuosia.

Joten tarvitseeko sitten enää ihmetellä, että miksi tämä Kaipolan paperitehdas päätettiin sulkea ?

Hyvin yllättävää oli kuitenkin se, että sisäministeri Ohisalo sanoi, ettei työttömyys ole koskaan kenenkään oma vika.

Kun taas viimekin vuosina erityisesti Kokoomuslaiset ovat melkein käyneet kilpaa keskenään, että kuka heistä saa päästä kuritamaan ja syyllistämään Suomen työttömiä ja syyttämään heitä työttömyydestään.

Viimeksi näitä Kokoomuksen aivopieruja julisti Heikki Westman tämän vuoden alussa. 

Se on kyllä käynyt selväksi, että kuinka Kokoomuspuolue haluaisi heivata kaikki Suomen työttömät sillan alle asumaan ja todeta vielä heille julkisesti, kuinka meillä ei olisi varaa tällaiseen.

Sitten vielä joku Kokoomuslainen virkamies tulisi ja sanoisi niille kodittomille köyhille, että "nyt jouduimme vielä teidän yömajanne sulkemaan, että menkää siitä koteihinne."

Varastamisen kulttuuri | Vapausvalita's Weblog

Se on tämä Suomi porvarin arvomaailma niin ihailtavan pumpulia, ettei sinne pumpuliin mahdu kuin vain porvari itse sekä heidän perheensä ja se valkoinen pilalle hemmoteltu puudeli.

Lähde: Iltalehti









Kenoshan hyvin oudot tapahtumat



Kenoshassa (USA) nähtiin muutama päivä sitten hyvin omituinen tilanne, kun 17 vuotiaan aseistautuneen nuorukaisen väitettiin avanneen tulen häntä vastaan hyökänneitä mielenosoittajia kohtaan.

Mutta vieläkin oudommaksi meni tilanne, koska nuo häntä vastaan tulleet poliisit eivät edes komentaneet tätä aseistautunutta nuorta miestä maahan.

Sillä jos yhdessäkään USA:n osavaltiossa joku pyörii rynnäkkömkiväärin kanssa julkisilla paikoilla, niin poliisi reagoi siihen välittömästi.

Mutta koska Kenoshassa riehuneille maksoi päivärahat George Sorosin hedgerahastot, niin siellä ruumiit kannettiinkin poliisiautoon, eikä ambulanssejakaan näkynyt missään, kun niihin ei ilmeisesti ollut tällä kertaa varaa, koska Soros olisi joutunut maksamaan niille ambulanssikuskeillekin tästä näytelmästä.

Eli nyt saatiin taas hajoitettua Kenoshan kaupunginosa, Wisconsissa ja pienliikekiinteistöjä laitettiin palamaan polttopullojen kera ja Soros sekä hänen kolleegansa nauravat taas matkalla pankkiin, kun saivat jälleen tuhottua yhden pikkukaupunginosan Jenkeissä.

Tämä on osa tuota Yhdysvaltojen kaupunginosien tuhoamisvimmaa, joka on käynnissä ja Soros järjestää näitä näytöksiä hedgerahastoidensa rahoituksella lähi kuukausina lisää.

Näiden kaupungintuhoamis false-flag operaatioiden päätarkoitus on saada näytettyä julkisesti maailmalle, että nyt yhteiskunta on mennyt romuksi ja olisi ikään kuin aika hajoittaa paikat.

Mutta tässä ei taas kerrota, että tämä maailmanlaajuinen talouskriisi on täysin tekaistu, koska jos noiden pankkiglobalistirosvojen rahat laitettaisiin koko maailman ihmisten kesken tasajakoon, niin jokainen olisi miljonääri.

Sen verran he ovat puhaltaneet ja ryöstäneet meiltä.

Siis kuvittele ? 

Olisit miljonääri...

Mutta koska nämä kontrollerit ovat vielä toista verilinjaa, niin he olettavat että heillä tulee olla kaikki rahat ja valta. Joten sinua veronmaksajan pidetään sitten puhtaan orjan asemassa.

Mutta tällaiset iilimadot olisi jo aika saada keskuspankkien johtopalleilta pois.


perjantai 28. elokuuta 2020

39 kadonnutta lasta pelastettiin Georgiassa

Almost 40 Missing Children Safely Recovered in Georgia Sex Trafficking Raid  | Complex

39 kadonnutta lasta pelastettiin Georgiassa viranomaisten toimesta. Heistä valtaosa oli joutunut lapsiseksirinkien kidnappaamaksi.

Etsintöjä tehtiin mm. Atlantassa ja Maconissa, joissa kadonneita lapsia piiloteltiin mm. kymmenissä taloissa ja hotellihuoneissa.

Mutta viranomaisten mukaan osa lapsista ei enää halunnut lähteä kidnappaajiensa luota, eli heille oli ilmeisesti iskenyt ns. Tukholman syndrooma.

Poliisi otti samalla kiinni 9 ihmistä, joita epäillään myös seksikaupasta noiden lasten kidnappaamisten lisäksi.

Karu totuus on se, että maailmalla kidnapataan yli 8 miljoonaa lasta vuosittain ja pelkästään Amerikassa kidnapataan lapsi joka 40:s sekunti.

Että mihin näitä lapsia oikein täytyy siepata sellaisella vauhdilla ?

No koska per kidnapattu lapsi tuottaa n. 15 000 dollaria heidän myyjilleen.

Mutta se asia jota eivät lehdistöt ole vieläkään uskaltaneet kertoa, että nämä it suuryhtiöt Amazon, Apple, Google, Facebook ja heidän toimitusjohtajansa... He ovat näitä lapsivälittäjiä myös business portfolioltaan, mutta sitä puolta liiketoiminnastaan he eivät julkisesti uskalla kertoa, koska muuten menisi maine.

Tästä samasta aiheestahan on jo vuoden 2019 vuoden puolella vedetty haastehakemus menemään, johon liittyy myös vahvasti A.I. teknologian valmistelu ihmiskunnan alistamiseksi.

Lähde: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006617475.html?utm_medium=social&utm_content=android.is.fi&utm_source=facebook.com&utm_campaign=fb-share



keskiviikko 26. elokuuta 2020

5g:ltä suojautuminen

5G mastojen säteily tulee lisääntymään lähivuosina tuntuvasti ja siitä aiheutuu ihmisille niin suuria huonoja terveysvaikutuksia, että ne jotka tältä 5G saasteelta haluavat oikeasti suojautua, niin maalle muutto tulee lähivuosina lisääntymään tuntuvasti.

Huppari ja housut

TEO size56560ce3b3ab7

TEU size

Langattomilta verkoilta suojaavasta Silver-Elastic-kankaasta tehty huppari hintaan 225,00 € (sis alv 24%).

  • Erinomaisen hyvä suojausominaisuus myös 5G-verkkoja vastaan (50 db)

  • Suojausominaisuus on testattu säteilylaboratoriossa.

Samasta kankaasta löytyy myös housut hintaan 165,00 € (sis.alv 24%) Kangas suojaa 50 db kännyköiden, Wlanin, mastojen ym. mikroaaltosäteilyltä.

Housujen tilalle/lisäksi voit valita myös pitkän hameen hintaan 185,00 euroa.

Vaatteiden koot ovat S, M, L, XL ja XXL. Kokoa valittaessa huomioidaan myös yksilöllisesti sinun mittasi (rinnanympärys, lantionympärys, hihan pituus, lahkeen pituus yms.

Paita

image001 20200421

Langattomilta verkoilta hyvin suojaava paita.

  • Vaimennus jopa 50-65 dB.
  • Antibakteerinen materiaali, jossa 45% puuvillaa, 35% hopeaa ja 20% polyesteria.
  • Väri harmaa.
  • Hinta 65,00 euroa, sis alv 24%.

65 €

 

Huppu / päähine

Säteilyltä suojaava huppu / päähine
  • SwissShieldin puuvillakangasta
  • Hupussa nyörit ja liepeet; suojaa myös kaulan ja niskan
45 €

Pipo

pipo
  • Langattomilta verkoilta suojaava pipo väreissä musta, harmaa ja sinappi. Pipot soveltuvat hyvin miehen ja naisen päähän ja tarjoavat erinomaisen suojan säteilyltä.
50 €

Mehiläishattu

mehilaishattu
  • Mehiläishattu suojaa koko pään, sekä kaulan ja niskan. Laadukasta, valoa läpäisevää ohutta suojakangasta.
68,50 €

Tuubi

tuubi
  • Tuubi, Silver elastic-kankaasta pään tai kaulan suojaksi.
35 €

Maadoituslakana

Maadoituslakana
  • Lakana yhdistetään joko maadoitettuun pistorasiaan pistokkeella tai vedetään ulos maadoituspuikolla. Pistoke ja johto (4,5 m) kuuluvat hintaan, maadoituspuikko on erikseen tilattava. Kooltaan lakana on n. 0,75 x 3 m.

180 €

Maadoitusmatto

Maadoitusmatto
  • Maadoitusmatto on kooltaan 25 cm x 68 cm.
  • Voit käyttää sitä esimerkiksi paljaiden jalkojen alla lattialla tai kuvan tapaan käsien alla hiirimattona. Johtavana aineena matossa on hiiliverkko, matto on luonnonkumia.
  • Pakkauksessa tulee mukana johto, jolla voit käyttää mattoa joko maadoitetun pistorasian kautta tai ulos maahan laitettavalla maadoituspuikolla. Myös pistoke kuuluu hintaan, maadoituspuikko on erikseen tilattava.

49,50 €

Biologan maalit

Y Shield maali

  • Nyt sekä ulko-että sisämaalina
  • Väri: musta
  • Säteilyltä suojaava maali
  • Saatavana joko valmiina maalina tai jauheena
  • Maali on väriltään mustaa, hyvin sähköä johtavaa
  • Saksan armeijan yliopiston Bundeswehrin testaama tuote: erinomainen suojauskyky sekä matalilla että korkeilla taajuuksilla.
  • Vaimentaa sähköverkon häiriöitä ja tukiasemien mikroaaltoja vastaan 42-38 dB suojaus 0,2 - 10 GHz taajuuksilla.
  • Maadoitetaan
  • 1 purkki sisltää litran maalia, josta tulee noin 7 neliömetriä väriä
  • Ei sisällä liuotinaineita, säilöntäaineita tai vastaavaa
  • Tilattaeessa tuotteen mukana erillinentuoteseloste pulverille
  • Erillinen maadoitusohje
  • Lisää tietoa (PDF)

270,00 € / 5 litraa


Releet 

Virranpysäytysautomaatti on pieni sähkötauluun asennettava rele, joka katkaisee jännitteen virtapiiristä ja sähkölaitteista kun sähköä ei käytetä. Virranpysäytysautomaatti syöttää sähköverkkoon pienen määrän tasavirtasähköä, joka toimii verkossa ”paimenena”.

Jos haluat käydä yöllä vaikkapa jääkaapilla ja kytkeä yölampun päälle, jännite toimii tunnistimena ja virta palaa hetkessä verkkoon. Kun taas sammutat yölampun, virta ja jännite katkeavat verkosta.

Virranpysäytysautomaatti vähentää merkittävästi altistusta etenkin öiseen aikaan. Tällainen rele onkin käytössä standardivarusteena jo monissa saksalaisissa makuuhuoneissa.

Nefa 16-plus rele

Nefa 16-plus

180 €

Nefa 16-plus S

Nefa 16-plus S

150 €

Nefa 16-plus Duo

Nefa 16-plus Duo

280 €

Nefa 16-plus 2P

Nefa 16-plus 2P

210 €

Kaapelit

Suojattu sähkökaapeli

Suojattu kaapeli Noac-E

  • Soveltuu lamppuihin ja muihin sähkölaitteisiin
  • Uloin halkaisija 6,8 mm
  • Väri: Valkoinen

7,50 € / metri

Suojattu jatkojohto

Suojattu jatkojohto

  • Varustettu neljällä pistorasialla
  • Valaistu, kaksinapainen katkaisija
  • Suojattu matalataajuisilta sähkömagneettisilta kentiltä
  • Ulkomitat: 305x67x42 mm

52 €

 

Suojattu datakaapeli

  • Suojattu datakaapeli (230 V, 10A)
  • Johdin 3 x 1,0 mm2 + sivujohdin ja alumiinifolioeriste
  • Maadoitettu pistokytkin

22 €

ki hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Makuupussi

Säteilyltä suojaava makuupussi
  • Päällinen ja vuori puuvillakangasta
  • SwissShieldin Naturell suojakangas välivuorena sekä pussissa että hupuss(kts. alta): suojaa kehon ja pään
  • Hupussa kiristettävät nyörit
  • Pussin pituus 215 cm
 
345 €

 

Silver-Elastic-kangas

image005
  • Kankaan leveys 1,6 metriä
  • Voidaan käyttää langattomilta verkoilta kuten Wlan-reitittimiltä, matkapuhelinmastoilta ja älylaitteilta suojautumiseen
  • Hyvä suojausominaisuus: 1 GHz:n taajuudella mitattuna 50 db
  • Sähköä johtava, voidaan käyttää myös sähkökenttien madaltamiseen maadoitettuna
  • Joustava, soveltuu vaatteiden valmistukseen (sama kuin hupparissa ja housuissa käytetty kangas)
  • Väriltään ruskea
  • Pesu 30 astetta, ei linkoa eikä silitystä
109,00 € / metri

Ultima-kangas

swiss naturell
  • Laadukas puuvillapohjainen kangas
  • suojaa langattomilta verkoilta jopa 41 db yhden gigan taajuudella
  • soveltuu verhoiksi, suojaamaan seinää, vaatteiksi tai vuodesuojaksi
  • leveys 2,5m
  • ei maadoitettava
115,00 € / metri

VOILE-kangas

voile kangas 2020 01 21
  • VOILE on kaunis, valoa läpäisevä kangas
  • Soveltuu verhoksi ja vuodesuojaksi.
  • Ekologinen kangas, joka soveltuu myös MCS-potilaille.
  • Suojausominaisuus: 36 db 1 GHz:n taajuudella mitattuna, kaksinkertaisena noin 50 db
  • Materiaali: 83 % polyesteriä, 16 % kuparia, 1% hopeaa
  • Väri: Valkoinen
  • Leveys: 2,5 m, +- 2 cm
119,00 € / metri

WEAR™-kangas

wear 2020 01 23
  • WEAR™ on vaatteiden ompeluun tarkoitettu puuvillakangas
  • Suojaa radiotaajuisilta kentiltä.
  • Ekologisuus: Korkea
  • Väri: Valkoinen
  • Leveys: 150 cm, +/- 2 cm
  • Suojaus: 30 dB, kaksinkertaisena 39 dB
  • Raaka-aineet: 90 % puuvilla, 9.5 % kupari, 0.5 % hopea
69,50 € / metri

Silver-Silk

image002
  • Vaimentaa sähkömagneettista säteilyä (HF/LF) kuten langattomia verkkoja ja sähkökenttää
  • sähköä johtava ja maadoitettava materiaali
  • Kankaan leveys on 1,3 metriä
  • Suojausominaisuus on 1 GHz taajuudella mitattuna jopa 60 db
  • Kangas on keinokuitupohjainen
69,00 € / metri

Evolution -suojakangas

image003
  • Polyesteripohjainen, hengittävä, valoa läpäisevä
  • Soveltuu vaikkapa verhoksi tai vuodesuojaksi
  • Suojaa hyvin langattomilta verkoilta
  • Suojausominaisuus 1 GH:n taajuudella on lähes 30 db
  • Kankaan leveys on 2,5 metriä
  • ei maadoitettava
94,00 € / metri

Puuvillaa, Swiss Shield®,
Naturell valkoinen

swiss naturell
  • 2,5 m leveä puuvillakangas
  • soveltuu ikkunaverhoksi, baldakiinivuodekankaaksi tai vaatteisiin
  • hyvä suojausominaisuus, 35 db i GHz:n taajuudella mitattuna
105,00 € / metri

Silver-Tulle -suojakangas

image004
  • 140 cm leveä väriltään hopea-beige
  • 80 % nylonia, 20 % hopeakudosta
  • Paino 40 g/m2
  • Soveltuu hyvin suojaamaan radiotaajuisilta verkoilta kuten kännykkäantennien tai langattoman laajakaistan (Wlan)-säteilyltä
  • Jopa 50 dB suojausominaisuus 1 GHz taajuudella
  • Soveltuu suojaukseen myös matalilla taajuuksilla (LF) maadoitettuna
  • Valoa läpäisevänä soveltuu esimerkiksi tietokoneen näppiksen ja hiiren säteilyltä suojaamiseen
92,50 € / metri

Polyester, Swiss Shield®,
New Daylite valkoinen

Swiss Shield Daylite
75,00 € / metri

Baldakiini New Daylite-kankaasta

BaldakiiniValmis parivuoteen baldakiini Daylite-kankaasta. Valoa läpäisevä, hengittävä materiaali. Hyvä suojausominaisuus matkapuhelintaajuuksilta.
900,00 €

Baldakiini parivuoteeseen

baldakiini voile 2020 01 21Kaksoisvuoteeseen VOILE-kankaasta kaunis baldakiini. Sisältää myös suojan alapuolelta tulevaa radiotaajuista säteilyä vastaan.
1 647,00 €

Säteilysuoja vuoteen ympärille

Säteilysuoja

Säteilysuoja yhden hengen vuoteen ympärille. Vaimentaa langattomien verkkojen säteilyn kymmenenteen osaan lähtötasosta. Polyesteripohjaisena (Swiss Shield Daylite) tai puuvillakankaasta (Swiss Shield Naturell)

Polyesteripohjaisena, Swiss Shield Daylite (kuvassa)

650,00 €



Puuvillakankaasta, Swiss Shield Naturell

850,00 €

Valmis baldakiinivuode Naturell-puuvillakankaasta

Swiss Shield Naturell
  • Valmis baldakiinivuode Naturell-puuvillakankaasta. Suojaus radiotaajuuksilta noin 35 dB. Kermanvaalea kangas on korkealuokkaista egyptinpuuvillaa, jossa on mukana hiuksenhienoja metallikuituja säteilyltä suojaamiseksi

1300,00 €

Aaronian suojakangas

Aaronian suojakangas
  • Erinomainen suojausominaisuus - jopa 50 dB
  • Soveltuu EMC-suojaukseen (laitesuojaus) ja kodin suojaukseen radiotaajuisilta kentiltä (matkapuhelinantennit, laajakaistat, Digi-TV, langaton Dect-puhelin, tutka jne.)
  • Maadoitettuna alentaa myös sähkökenttiä
  • Valoa läpäisevä, hengittävä, ohut materiaali, joka soveltuu esimerkiksi verhoiksi, suojaksi vuoteen ympärille tai vaatteeksi
  • Leveys 140 cm
107,00 € / metri

Tapettimainen suojausmateriaali

suojamateriaali_tapetti
  • Kevyt, helposti asennettava materiaali
  • Voidaan maalata päälle tai asentaa toisen tapetin tai levyn alle
  • Tarjoaa maksimaalisen suojan, jopa 100 dB radiotaajuuksille
  • Polyesteripohjainen, sisältää kupari-nikkeli-seosta
  • Antistaattinen
  • Leveys 1,4m, paksuus 0,5mm
115,00 € / metri

Langattomilta verkoilta vaimentava tapetti

YSHIELD A YCF xx 100 430x4302x 

Langattomilta verkoilta ja sähkökentiltä suojaava laadukas tapetti. Vaimentaa muun muassa matkapuhelinmastojen, WLAN:n, älylaitteiden, Dect-puhelimen tuottamaa säteilyä.

Suojaus: Suojaa sekä matalataajuisilta sähkökentiltä (LF) että radiotaajuisilta kentiltä (RF)
Tilattava määrä: Tapettia voi tilata metreittäin toivomustesi mukaan.
Tapettia voidaan käyttää: Vain sisätiloissa kattoon, lattiaan ja seinään.
Maadoitus: Sähköä johtava tuote, joka on toiselta puolelta metallipitoinen. Soveltuu siis myös sähkökentän (LF) suojaukseen, jolloin maadoittaminen on välttämätöntä.
Väri: Valkoinen, hopea
Ekologinen tuote: Lähes kaikissa metallipitoisissa EMC-suojamateriaaleissa metallin prosessointi tuotteeseen tapahtuu kemiallisin menetelmin. Kupari-nikkelipitoisten suojamateriaalien tuottamiseen tarvitaan paljonkin kemikaaleja, mutta tapetissamme suojamateriaalin asentaminen toteutetaan sähköä ja ilmaa hyödyntäen ilman kemikaaleja. Toisin sanoen ekologisuus on tuotteessa korkealla tasolla. Metalli levitetään pohjamateriaaliin (tapetti) pilkkoutuneena, jolloin tapetin hengittävyys säilyy hyvänä.

Tapetin tekniset tiedot

  • Leveys 100 cm
  • Vaimennus: 100 dB, 1 GHz:n taajuudella
  • Pituus, 1 metristä, 20 m 50 m jne.
  • Paino: 340 g/m²
  • Paksuus: 0.22 mm
  • Väri valkoinen/harmaa
  • Pinnan sähkönjohtavuus: 0.004 Ohm
19,80 € / metri

Lasikuituverkko, leveys 100 cm

Hiilikuituverkko

Lasikuituverkolla on Saksassa suojattu kokonaisia kerrostaloja ympäristön mikroaaltosäteilyltä. Verkko on Saksan armeijan yliopiston Bundeswehrin tutkima tuote ja sen suojausominaisuuden on todettu olevan 20 dB eli 99 % mikroaaltotaajuuksilla. Myös sähköverkon häiriöiltä se antaa suojan maadoitettuna.

Verkko voidaan asentaa rakennusvaiheessa laudoituksen alle tai sisäseinään tapetin alle. On ehdottoman tärkeää, että verkosta leikatut kaistaleet (metrin levyistä) asennetaan 5 cm limitttäin, jotta hyvä sähkönjohtokyky ja suojausominaisuudet säilyvät. Verkkoa myydään 50 metrin rullissa, joista on saatavilla pienempiäkin eriä.

16,00 € / metri

Suojalevy tietokoneen näyttöruudun eteen

suojalasi 
  • Koko 60 cm x 65 cm
  • Suojalevy maadoitetaan, tarvikkeet mukana
  • Mittasin sähkökenttää suojalevyn kanssa ja ilman. Lähtötaso ilman näytön suojaa oli 470 V/m, mutta suojalevy näytön edessä vaimensi sähkökentän tasolle 87 V/m 20 cm etäisyydeltä mitattuna.
  • Näytön suojalasin vaimennus myös radiotaajuuksilla on hyvä - 35 dBm.
  • Soveltuu TV:n ja tietokoneen eteen.
220,00 €

Suojakangas näppikselle ja hiirelle

680-4-avskarmat tangentbord 
  • Suoja vaimentaa maadoitettuna laitteiden sähkökenttää sekä langattomia yhteyksiä. Koko 70 cm x 80 cm. Mukana 2,5 m pitkä maadoituskaapeli.
55,00 €