http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 5. maaliskuuta 2020

Pillipiiparit ja CIA:n hillotolpilla kontrolloidut oppositiot


Teksti: Teemu Vehkala

Netistä löytyi äärimmäisen mielenkiintoinen blogi, jonka nimi on Funtsittavaa.blogspot.com

Siellä on viime vuoden lokakuulta julkaistu kirjoitus otsikolla Pillipiipareita, portinvartijoita ja muita kontrolloituja oppositioita.



Eli tosiaankin Pillipiipari (eng. pied pieper) oli tämä satu, jossa Hamelnin pillipiiparilla oli taito saada kaikki kaupungin rotat kaupungin jokeen, kun hän harhautti ne pillillään sinne. Muttei saanutkaan työstään palkkaa ja kostoksi johdattikin seuraavaksi kaupungin lapset vuorelle, jonne ne katosivat.



Mutta jos nyt mennään näihin poliittisiin pillipiipareihin, niin suursijoittaja George Soros on tälläkin hetkellä melkoinen pillipiipari, joka syytää miljoonia euroja rahaa mm. tälle tuoreelle Silakkaliikkeelle.

Silakkaliikkeen perustaja nuolee omaa Sorosin hillotolppaansa, mutta näiden hillotolppien taakse kuitenkin kätkeytyy myös jotain muuta, josta ne kontrolloidut oppositiota lopulta paljastuvat.

Sillä esimerkiksi Perussuomalaiset on yleensä Suomessa se puolue, jossa on melkein valveutuneimmat poliitikot nykypäivänä. Mutta Perussuomalaisetkin saavat CIA:lta hillotolpparahaa, mutta siihenkin sisältyy salaisia ehtoja. 

Näihin salaisiin ehtoihin kuuluu se, että puolueen puheenjohtaja joutuu toimimaan CIA:lle salaisena tietolähteenä, jolloin CIA pääsee aina kärryille, että mitä Perussuomalaisten kansanedustajat tietävät mistäkin asiasta jne.

Samalla USA:n suurlähetystö ja CIA määrää, että mitä asioita Perussuomalaiset eivät saa tehdä hallituksessa jne. 

Käskyt tulevat aina ylempää ja jos puolueen rahoitus on kiinni CIA:n hillotolpista, niin silloin Puolueen toimintaa ohjataankin ulkomailta.



Perussuomalaisten ex puheenjohtaja Timo Soinille oli vuonna 2017 jo luvassa pankkiirinvirka Lontoossa, mutta jostain syystä Soini ei lopulta ottanut hillotolppavirkaa vastaan tuntemattomasta syystä.

Mutta nämä asiat taas mistä ei julkisuudessa puhuta liittyen näihin poliitikkojen pankkiirivirkoihin on se, että ne ovat aina sijoituspankkiirien maailmassa pimeyden voimien hommia. 

Eli jos lähdet noihin pankkeihin hommiin, niin teet silloin työtäsi miltei suoraan saatanalle ja sen myös nämä sijoituspankkiirit itsekin tietävät, että miten se maailma perustuu tuolle koko maailman markkinoiden manipuloinnille sekä huumerahojen pesulle jne.

CIA on tästä syystä jo luvannut Kokoomuksen Jan Vapaavuorelle, että hänelle on luvassa Suomen tuleva Presidentin virka, koska hän on sijoituspankkiirina jo toiminut ulkomailla. Eli hän toimii pimeyden voimien hyväksi. 

Vapaavuori toimi Euroopan investointipankissa varapääjohtajana 2015 syyskuusta kevääseen 2017 asti, jonne taas nykyinen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö sai myös palkkioviran pankkimaailmasta vuonna 2003.

Syy tähän, että miksi CIA vaatii Suomeen sijoituspankkialan miehiä Pressoiksi johtuu siitä, että koska heillä on sijoituspankkialan taustat hallussa. Niin he voivat myös Presidentteinä toimiessaan toimia näiden samojen sijoituspankkien kanssa yhteistyössä, kun Suomen veronmaksajien rahoja ryöstetään täältä ulkomaille.



Huumeethan taas tulevat Suomeen pääosin konsulikyytien kautta, että se taisi olla sen kohutun KORPI-operaation salaisuus, josta ulkoministeri Pekka Haavisto ei joutunut minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Mutta pakkohan tämä operaatio korpi oli joillein keinoilla saatava julkisuudessa peiteltyä, niin sitten tilalle tod. keksittiin veruke pakolaislasten salakuljettamisesta Suomeen.

Vaikka täällä on olevinaan edelleen valtakunnassa kaikki hyvin, niin täältä salakuljetetaan aseita Afrikkaan jatkuvasti mm. Patrian toimesta, joista nämä yhtiöiden omistajat käärivät melkoiset miljoonien voitot vuosittain.

Huumerikollisuus rehottaa ja CIA tuo kamat Suomeen.

Kokoomus harjoittaa paritusta jne. 

Meininki on kuin villissä lännessä.

Mutta olisi jo ehkä aika nyt tajuta se, että nämä vallanpitäjämme ovat enemmissä määrin puhtaita rikollisia, joita kiinnostaa vain yksi asia ja se on valta. 



Kun kukas poliitikko se olikaan, joka sanoi, että "sitten kun on tulot kymppitonni kuussa ja miljoona euroa pankkitilillä, niin se täyttää elämän kaikki tarpeet". Näin sanoi Mikael Jungner.

Illuminaatien ravintoketjussa tuo kymppitonni kuussa on vielä melko pientä viikkorahaa siihen verrattuna mitä taas nämä Postin ökyjohtajat saavat.

Kun Illuminati toimii samalla tavoin kuin ponzi-huijaus, eli se on pieni klubi, jonka johtajat käärivät kaikki kermat kakusta ja nyt puhutaan heidän kohdalla yli 95 prosenttia koko maailman varallisuudesta ja vallasta.

Joten nyt varmaan käsitätte sen äärettömän suuruuden ja ahneuden, joka tuohon ponziin liittyy, jonka tunnette ehkä paremmin nimellä rahatalous ja pörssikurssit.

Mutta koska maailmantalous ja kvartaalikapitalismi perustuu satanistiselle ideologialle, jonka ympärille tämä niin henkisesti väkivaltainen palkkaorjateollisuus on rakennettu. Niin tästä syystä jos tällä planeetalla se rikas niin usein rikastuu, niin hän rikastuu jonkun toisen köyhän kustannuksella, koska kaikki raha on velkaa. 



Raha ei kasva puissa... Vaan sitä syntyy velasta ja mistäs sitä uutta velkaa sitten voi syntyä, jos valtiot vain köyhtyvät vuosi vuodelta ?

No sitä lisää velkaa Suomen valtio on viime vuosina saanut myymällä valtionyhtiöitään pois näille ahneille ulkomaalaisille sijoittajille. Joten tämä tulee pala palalta tuhoamaan Suomen läpikotaisin.

Mutta tämä suunnitelma on täysin tarkkaan harkittu ja nämä sielunsa pimeydelle myyneet virkamiehet Suomessa myös tietävät, että he palvelevat Saatanaa tämän kaiken takana, kun he tuhoavat Suomen valtion ja laittavat sitten jälkipolvet maksamaan näistä tuhansien miljardien eurojen puhalluksista järkyttävän laskun niille lapsien lapsillemme maksettavaksi.

Joten oletko vieläkin niin tyhmä, että luulet joidenkin Perussuomalaisten pelastavan meidät tältä kehitykseltä ? Joiden poluejohto nuolee tälläkin hetkellä pakotettuna sitä CIA:n hillotolppaa demareiden kaltaisesti.

SDP:nkin puoluejohto on ollut kautta aikain täynnä näitä ulkoisia hillotolppia nuolevia konnia. Esim. vuonna 1967 silloinen toimistija Niilo Koljonen paljasti kuinka CIA:n rahoitus hankittiin silloin SAK:n kilpailijaksi perustetulle Suomen Ammattijärjestölle SAJ:lle.

Kun taas vuonna 1975 silloinen SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola kolleegoineen kärähtivät Ruotsin Arlandan lentokentällä, kun he yrittivät salakuljettaa Suomeen 250 000 ruotsin kruunua.

Rahalasti oli peräisin saksalaisilta sekä ruotsalaisilta sosiaalidemokraattien aateveljiltä, jotka halusivat näin tukea vaalityötä tärkeässä Metallityöväenliitossa. 

Mutta tuolloin kohistiin, että nuo rahat olisivat sittenkin tulleet CIA:lta, jolla oli jo aikaisemmin ollut kokemusta osallistua tällaisiin operaatioihin.

Että tämmöistä kähmintää tämä touhu on ollut jo 60- ja 70-luvulla. Mutta on sitä edelleen. Eikä touhu ole minnekään muuttunut, vaan enemminkin muuttunut vieläkin villimmäksi näihin päiviin tultaessa. Sillä viimeisten vaalienkin SDP:n vaalivoitto oli CIA:lta tullut salainen määräys, jota Suomen esivalta totteli käskyistä.

Mutta vain hyödyllinen idiootti luulee, ettei Suomen poliittista järjestelmää vedeltäisi USA:n suurlähetystön CIA-naruista. 

Wikileaks paljasti jo n. 10 vuotta sitten sen, että kuinka USA:n suurlähetystö paimensi Kokoomusta viemään Suomen Natoon.



Mutta mitäs se Suomen laki sanoo siitä, että saako vieraan vallan tahot puuttua Suomen poliittiseen päätöksentekoon ? 

Maanpetoslaissa kohta 1) Aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi.

Jos Suomea painostetaan liittymään Natoon, niin silloin Suomi asettaa itsensä vaaraan, koska aiheuttaa Venäjää kohtaan sotilaallisen provokaation.

Joten näin ollen lainopillisesti nämä Suomea Natoon paimentaneet tahot ovat silloin teoriassa syyllistyneet siihen törkeään maanpetokseen aiheuttamalla tuon vaaran valtakunnan sisällä tai sen osan joutumisesta vieraan vallan (CIA/USA) alaiseksi.


Lähteet: Fumtsittavaa blogi