http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Jay Leno sai potkut NBC:ltä poliittisista syistä



Pitkään The Tonight Show -ohjelman juontajana vuodesta 1993 lähtien toiminut koomikko Jay Leno sai muutama vuosi sitten potkut ohjelmasta poliittisista syistä. 


Mies kun ei sattunut pitämään USA:n presidentti Barack Obamasta ja toi tätä esiin julkisesti. 


NBC televisiokanavan päätös potkia vielä pois juontaja, jonka ohjelmat olivat aiemminkin voittaneet kaikki kilpailijansa oli uskomaton. Varsinkin kun tilanne tuotiin huomattavasti vähemmän karismaa omaava koomikko Jimmy Fallon.  



Vain pari vuotta myöhemmin itse USA:n presidentti Barack Obama oli vieraana Tonight Showssa viihteellisessä muodossa. 

Fallon siis laitettiin kuin nuolemaan Obaman takalistoa ja hän joutuu tekemään mitä tuottajat käskevät.


Vaikka Jay Leno oli myös itse viihdeteollisuuden eliitin suojissa sekä kuului myös joitain vuosia sitten pahamaineisen Bohemian Grove klubin kutsulistoille. Niin häneltä kuitenkin vedettiin tylysti matto alta täysin poliittisista syistä. Joka oli seurausta hänen NBC televisiokanavalla näytetyn Tonight Show ohjelmassa esitetyt Obama vitsit.

USA:n presidentti kun näyttelee amerikkalaisessa viihdeteollisuudessa poliittisen satiirin ulkopuolella olevaa hahmoa, jota ei ole lupa kenenkään edes koomikon lupa pilailla. Vaikka amerikan presidentti on myös tämän kulissien takana todellista valtaa pitävän eliitin sätkynukke. 

Mutta vaikka Jay Leno joutui ennenaikaiselle eläkkeelle vuonna 2014, niin mies oli jo siihen mennessä ehtinyt haalimaan yli miljoonien dollarien omaisuuden. Miehellä on kuuleman mukaan myös yli sadan auton kokoelma, joka ulottuu aina 1900-luvun alun antiikkiautoista 2000-luvun urheiluautoihin.


Lähteet: http://www.usmagazine.com/entertainment/news/jay-leno-on-leaving-the-tonight-show-its-not-my-decision-but-jimmy-fallon-makes-perfect-sense-2014251

https://www.truthorfiction.com/nbc-leno-obama/ 
 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ilja Janitskinin kannattajakortti keräys tarvitsee lisää aktiiveja



MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on ehdolla Suomen tulevissa 2018 presidentinvaaleissa ja on jo kerännyt yli 10 000 kannattajakorttia.

Mutta koska aikaa on vain rajatusti, niin tämän vuoksi näiden kannattajakorttien keruussa tarvitaan nyt lisäapuvoimia. 


Saat tulostettua kannattajakortit tästä osoitteesta: http://static.mvlehti.net/uploads/2017/01/kannatuskortti_janitskin-esitaytetty.pdf

Täytetyt ja allekirjoitetut kortit voi lähettää kirjekuorissa osoitteeseen.

REFORMI
PL 394
80101 JOENSUU



Lähteet: http://mvlehti.net/2017/07/25/ilja-janitskinin-videoterveiset-vauhtia-kannattajakorttien-keraamiseen/

Maailmankuulun tiedemiehen radiovierailu peruttiin mielipidevainon vuoksi


Teksti: Teemu Vehkala

Maailmankuulun tiedemiehen Richard Dawkinsin (kuvassa) olisi kuulunut esiintyä Kalifornialaisen KPFA:n radiokanavalla. Mutta radiovierailu peruttiin poliittisista syistä, koska vedottiin Dawkinsin syyllistyneen aiemmin vihapuheeseen hänen kritisoituaan islamin uskontoa.

Dawkins oli kutsuttu vieraaksi KPFA kanavan isännöimään tilaisuuteen puhumaan muistelmateoksestaan A Brief Candle in the Dark

Dawkins kertoo kritisoineensa islamin vastenmielistä naisvihaa sekä homofobiaa, mutta huomauttaa että on myös olevansa ahkera kristinuskon kriitikko. Mutta hänen tilaisuuksiaan ei olla koskaan peruttu tämän takia.


Mikä on saanut aikaan islaminuskon kritisoinnista kielletyn tabun ?

Suurin osa viime vuosien vihapuhe syytteistä on kohdistunut ylivoimaisesti vain niihin tapauksiin, jossa on kritisoitu islamin uskontoa.

Mutta tähän löytyy vielä täysin tarkempi syy, että miksi islamin uskontoa ei saa kritisoida. Sillä Sionistinen valtaeliitti pyrkii juuri islamin uskonnon avulla tuhoamaan koko Eurooppalaiset kansallisuudet sekä kansallisidentiteetit. Joten tähän Euroopan kulttuuri-identiteetin hajoittamishankkeeseen ei luonnollisestikaan silloin saa kohdistua yhtään epäilevää ääntä. Jonka vuoksi nämä kriittiset äänet on päätetty vaientaa tällä vihapuhe syytteillä.

Lähde: Verkkouutiset

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Paukkuuko taas 22.7 jossain päin Eurooppaa ?


Teksti: Teemu Vehkala

Edellisinä vuosina on jopa kaksi kertaa vuodessa järjestetty terrori-isku jonnekin päin eurooppaa jonkun kuukauden 22 päivä. Kuukausista ovat olleet edustettuina jo toukokuu, maaliskuu sekä heinäkuu jo kaksi kertaa.

Voimme vain jäädä ihmettelemään, että paukkuuko huomenna 22.7.2017 taas jossain päin Euroopassa. Sillä mikäli paukkuu, niin se on suora merkki siitä, että kyseessä oli jälleen NATO/MOSSAD/CIA:n taidonnäyte valtionterrori-iskusta.

Nämä 22 päivän päivämäärät ovat aina okkultisia, koska Illuminatin satanistisessa ihmisuhri rituaalikalenterissa on merkattu tarkat päivämäärät sille, että milloin voi mm. tehdä ihmisuhreja.

Esmerkiksi 22. maaliskuuta on tässä heidän kalenterissaan okkultistisen Ostara jumalalle pyhitetty ihmisuhripäivä.



torstai 20. heinäkuuta 2017

Oliko Oulun pommiuhkauksen takana tiedustelulaki


Oulussa jouduttiin eilen keskeyttämään AC Oulun ja OPS:n välinen jalkapallo-ottelu. Ulkomaalaisesta liittymästä soitettiin kyseisen Raatin stadionin toimitsijalle ja uhattiin englanninkielellä että katsomossa räjähtää pommi, elleivät ihmiset poistu sieltä.

Uhkausta kuitenkin pidettiin todellisena ja stadion tyhjennettiin nopeasti, jolloin jalkapallo-ottelu jouduttin keskeyttämään tämän vuoksi.

Tämän jälkeen poliisi evakuoi saaren, mutta kuitenkaan mitään räjähdysaineisiin viittaavaa ei kuitenkaan löydetty. Poliisioperaatio kesti yli 3 tuntia.


Sipilän hallinto on yrittänyt saada tiedustelulakia läpi kaikilla keinoilla

Kaiken tämän taustalla vaikuttaa Sipilän hallinnon tiedustelulaki uudistus, joka ikään kuin tarvitsee näitä keksittyjä ulkoisia uhkia vauhdittamaan tiedustelulain tuloa.

Viime huhtikuussa pääministeri Juha Sipilä totesi, että haluaa tiedustelulain käsiteltäväksi eduskunnassa poikkeuksellisesti nopeutetussa järjestyksessä.

Kiirehtimiseen viittaa sen, että tämä tiedustelulaki tulisi rajaamaan suomalaisten perusoikeuksia. 


Nyt tämän vuoden kesäkuussa poliisi väitti valmistautuneensa siihen, että Helsingin Temppelinaukion kirkkoon olisi suunniteltu terrori-iskua.

Tämän seurauksena Temppelinaukion kirkon eteen laitettiin useita betoniesteitä, jotka ikään kuin olivat viitteitä näistä aiemmista Euroopassa sattuneista Scania rekoilla tehdyistä terroriteoista.

Lopulta Keskusrikospoliisi ilmoitti heinäkuun alussa, että esitutkinnassa selvinneiden asioiden perusteella enää mitään konkreettista uhkaa esiinny.  

Eli onko tässä peräti kummallakin kerralla tämän Sipilän korruptoituneen hallinnon takana vaikuttavat vallan väärinkäyttäjät tehtailleet näitä perättömiä uhkia Suomen sisälle. Jotta nämä rikolliset saisivat kiristettyä Suomen perustuslakia tuolla tiedustelulailla, joka selvästi ei kestä edes päivänvaloa, koska se täytyy kiirehdittää eduskunnassa läpi pääministeri Sipilän toivomuksesta.

Lähteet: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/225665-ulkomaisesta-liittymasta-tullut-uhkaus-tyhjensi-jalkapallostadionin-poliisi-pyytaa

http://www.is.fi/digitoday/art-2000005166115.html 

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aamulehti-sipila-haluaa-perusoikeuksia-rajaavan-tiedustelulain-lapi-pika-aikataululla/6387280

https://yle.fi/uutiset/3-9679990 

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/loppusuora-haamottaa-temppeliaukion-kirkon-terroriuhan-tutkinnassa-200251681/

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Virkamies joka paljasti ensimmäisenä Clintonien korruption löytyi ammuttuna



Virkamies Klaus Eberwein (50) joka paljasti ensimmäisenä Clintonien yhdistyksen korruption löytyi ammuttuna Floridan Miamista.

Paikalliset viranomaiset kuitenkin kirjasivat tapauksen itsemurhaksi, mutta se tästä tekee hyvin mielenkiintoisen että Eberwein olisi ollut juuri nyt aika todistaa Clinton Foundationia vastaan oikeudessa. Joten sattui jälleen sopivasti, että todistaja saa luodin kalloonsa vain hetkeä ennen oikeuden todistuslausuntoa.


Eberwein (kuvassa) oli entinen Haitin hallinnossa työskennellyt virkamies, jolla oli yhteyksiä Clintonien yhdistykseen. Tämän vuoksi hänellä oli paljon sisäpiirin tietoja mm. Clinton Foundationin Karibianmeren taloussotkuista.

Hän myös kertoi pelkäävänsä henkensä puolesta, koska vuoti näitä tietoja Clintonien yhdistyksen korruptiosta julkisuuteen. 

Valemedia on ollut tästä Eberwein tapauksesta hyvin hiljaa ja tämä viestii siitä, että miten arkaluontoinen tämä koko tapaus olisi Clintonien jo entisestääkin huonon maineen tahraamiseen.

Clintonit ovat saavuttaneet 90-luvulta lähtien jo niin paljon valtaa, että siksi nämä Clintonit toimivat kuin mafiaperhe. Eli lähettävät aina maksetut tappajat perään, jos joku heitä uhkaava tekijä uskaltaa tulla heidän tielleen.

Lähde: http://www.zerohedge.com/news/2017-07-16/haiti-official-who-exposed-clinton-foundation-found-dead

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Neljä nuorta katosivat mystisesti Pennsylvaniassa


Yhdysvalloissa katosi neljä nuorta miestä Pennsylvaniassa. Bucksin piirikunnan syyttäjänvirasto kertoi viime sununtai-iltana neljän nuoren miehen kadonneen alueella viikon sisällä.

Kadonneet ovat Mark Sturgis (22), Tom Meo (21), Dean Finocchiaro (21) ja Jimi Tar Patrick (18).

                                                           Jim Tar Patrick                                                

                                                             Dean Finocchiaro


                                            Mark Sturgis


                                                 Tom Meo







Valemedia uutiskanava Foxin mukaan yhdelle kadonneista kuuluva auto löydettiin sunnuntai-iltana Soleburyn pikkukaupungin lieppeillä sijaitsevasta autotallista.

Finocchiaron kerrottiin joutuneen aiemmin mm. useita kertoja ongelmiin poliisin kanssa. Kun hän olisi joututunut pidätetyksi muun muassa huumausaineide (tod. kannabis) hallussapidon, päihtyneenä ajamisen sekä pahoinpitelyn johdosta. 

Mutta taas toiset tiedot kertovat Finocchiarosta sitä, että hänellä olisi kuitenkin nykyään olleet asiat hyvin ja työpaikka.


Miten näiden neljän nuoren miehen katoamiset liittyvät yhteen ? 

Valemediat eivät missään vaiheessa spekuloineet näillä mahdollisilla motiiveilla, jotka voisivat ehkä selittää miksi nämä neljä nuorta miestä katosivat kaikki saman viikon aikana.

Jos kerta tällä yhdellä miehellä oli jo historiaa huumausaineiden kanssa, niin mistä sen tietää vaikka hänellä sekä näillä kolmella muulla nuorella miehellä saattoi olla vaikka joku oma salainen kannabisfarmi. 

Joten mikäli nyt nämä kaikki oltaisiin käyty kidnappaamassa sekä murhaamassa, niin siihen syy löytyisi mitä todennäköisimmin siinä, että nämä nuoret miehet olivat silloin mahdollisesti astuneet jonkun paikallisen isokenkäisen huumeparonin varpaille. Jonka liikevaihto myös kannabiskaupassa ulottui tuolle kadonneiden miestenkin alueelle.  

Valtaeliitin heinäkuussa järjestettävään Bohemian Grove rituaaleihin siepataan vain pääosin pelkkiä alaikäisiä pikkulapsia. Joten tähän ei näiden parikymppisten miesten katoaminen todennäköisestikään liity. 

Mutta sellainenkin vaihtoehto on vielä olemassa, että jos nämä nuoret miehet oltaisiinkin siepattu jonnekin USA:n armeijan sekä CIA:n salaiseen MK ULTRA ohjelmaan. Mutta CIA ei kyllä ottaisi tällaisia riskejä, että sieppaisi neljä miestä vielä pienestä Pennsylvanian piirikunnasta saman viikon aikana. Joten johtolangat kyllä vahvasti viittaavat nyt järjestäytyneen huumausainerikollisuuden liikkeisiin. Jossa myös CIA vaikuttaa vahvasti, koska näitä suuria huumekuljetuksia trokataan CIA:n ja yksityisten armeijan alihankintayhtiöiden kautta.



Yhdysvalloissa jopa 80-luvulla eräät pikkupojat Kevin Ives ja Don Henry sattuivat näkemään yhden huumeiden salakuljetuksen, jota CIA ja armeijan alihankkijat olivat tekemässä. 

Huumetrokaajat saivat silminnäkijät kiinni ja nämä pikkupojat murhattiin kumpikin pahoinpitelemällä heidät ja sitomalla heidät sen jälkeen rautatiekiskoille, jolloin junat ajoivat kummankin yli. 

Mutta tämäpä ei vielä riittänyt CIA:lle ja huumetrokaajille. Koska myös myöhemmin tämän jutun todistajia sekä oikeudenkäynnin virkamiehiä murhattiin rankalla kädellä. 

Syyttäjä yritti vielä väittää, että nämä pojat olisivat olleet marihuanan vaikutuksen alaisena ja siksi kumpikin kuolleet rautatiekiskoille. Vaikka kummastakin pojasta löytyi myös ulkoisen väkivallan merkkejä.


Valtaeliitin huumeteollisuuden rautanyrkkiä pidetään CIA:n sekä yksityisten alihankintayhtiöiden avulla pystyssä 


Huumeteollisuudessa pyörii niin suuret rahat, että tämän vuoksi koska niillä rahoitetaan pääosin miltei kaikki tämän planeetan sodat. Niin tämän vuoksi tämän liiketoiminta haaran varpaille ei yhdenkään freelancerin odoteta tunkevan pilaamaan näiden CIA:n huumekenraalien apajia.

Joten tästä johtuu se äärimmäinen brutaalius, joka näkyy tämän huumeiden vastaisen sekä terrorismin vastaisen sodan kulussa. Joka on itse asiassa juuri vastakkainen asia mitä siitä julkisesti ilmoitetaan.

Terrorismin vastainen sota on terrorismia puoltava sota sekä huumeiden vastainen sota on taas huumeiden vapaakaupan vastainen sota.



Lähde: http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005287048.html

http://unsolvedmysteries.wikia.com/wiki/Don_Henry_and_Kevin_Ives 

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Hampurista tuli hetkeksi Angela Merkelin vesipuisto



Hampurista tuli Angela Merkelin vesipuisto hetkeksi, kun kaupungin keskustan täyttivät mm. George Soroksen säätiöiden maksamat anarkisti riehujat.

Poliisi alkoi käyttämään sitten vesitykkejään näitä anarkomarkoja vastaan, mutta myöskään Nokialaiselta nuoriso-ohjaajalta (patukan käyttö) ei vältytty.


Autotkaan eivät säilyneet vaurioitta. Suursijoittaja George Soros sekä nämä muut väkivaltaisia äärivasemmistolaisia anarkisti-liikkeitä rahoittavat pankkiirit nauravat matkalla pankkiin aina kun kuulevat näistä mellakoista. Sillä juuri tämänkaltaiset mellakat estävät aina tuon oikean eliittiin kohdistetun aidon vastarinnan. Koska nämä anarkomarkot kanavoivat sen vain painimalla sekä riehumalla poliisien kanssa ja rikkomalla paikkoja.



Hampurin keskusta oli näiden G20 vääntöjen jälkeen kuin pommien jäljiltä ja ehkä se olis tarkoitus. 

Nämä G20 kokouksia häiritsevät anarkistit väittävät olevansa antifasisteja sekä anti-kapitalisteja. Mutta kuitenkin tuo heidän väkivaltainen riehuminen julkisilla paikoilla ei viittaa millään lailla fasismin vastustamiseen. Koska he itse mahdollistaat juuri tuon fasismiin kuuluvan poliisiväkivallan. 

Mutta koska nämä keskivertoanarkistit ovat sen verran tyhmää porukkaa, ettei yhdenkään heidän älykkyysosamäärä yllä edes tuohon 95 yläpuolelle enää. Joten tämän vuoksi tätä tyhmempää ja kulttuurimarxismilla sekä muulla suvaitsevais-vihervasemmistolaisella ideologialla mädätetty kansanosa on helppo laittaa ruotuun tällaisten pankkiirien rahoittamien väkivaltaisten äärijärjestöjen taholta.

Kaiken tämän takana on pankkiirien tavoite estää tämä internetissä tapahtuva aito vastarinta, joka on tämä bloggaamisen sekä muun informaatiovaikuttamisen voima.

Koska tämä rikollinen ja salainen valtaeliitti haluaa uskotella sinulle, ettei tuolla sinun äänelläsi olisi mitään vaikutusta yhteiskunnan asioihin. Vaikka sillä on hyvinkin paljon vaikutusta ja jokaisen yksittäisen ihmisen teot ovat tässä suhteessa hyvin ratkaisevia.

Mutta sen sijaan näille väkivaltaisille anarkisteille nämä maailman rikkaimmat valtiorosvo-pankkiirit nauravat, koska juuri näillä keinoilla he saavat säilytettyä tuon salaisen ylivalta-asemansa. Koska näistä poliiseja vastaan painivista anti-kommunisteista ja anti-fasisteista ei juuri kukaan osaa liittoutua edes keskenään. Koska tuo poliiseille rähinöinti vie jo heiltä kaikki voimat pois.


Eli jos taas on muutama autokin poltettu ja pistetty Hampurin keskustassa liikkeiden ikkunoita paskaksi, niin tämäkö on sitä aitoa kapitalismin sekä fasismin vastustamista ? 

Vaikka wikipedia väittää, että anarkismi olisi taloudellisista sekä yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata tavoitteleva poliittinen ideologia, joka korostaa yksilönvapautta.

Mutta jos katsotaan nyt ylipäänsä näitä ikkunoita kaupungilla hajoittavia anarkomarkoja, niin heistä yksikään ei ole edes älykkyytensä puolella yksilö. 

Koska heistä juuri kukaan ei kykene ajattelemaan yksilöiden tapaan. Joten sen vuoksi koska suuressa joukossa tyhmyys tiivistyy, niin tämän vuoksi tämä koko anarkia on itse asiassa valtaeliitin luoma valtiollinen massojen hajoita ja hallitse keino. Jolla eliitti vain mahdollistaa sen, että he keikkuvat yhä vallassa.


Lähteet: http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/07/07/aarivasemmistolainen-tervetuloa-helvettiin-mielenosoitus-tuhoaa-kaupunkia-saksassa-katso-videot/

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707072200251435_ul.shtml

 



torstai 6. heinäkuuta 2017

Paavin neuvonantajalla huumehuuruiset homostelubileet


Paavi Franciscuksen neuonantaja kardinaalia Francesco Coccopalmierion piti vähän aikaa sitten kovaääniset bileet, jonka johdosta naapurit kutsuivat paikalle Vatikaanin poliisin.

Poliisin tultua paikalle asunnossa oli käynnissä täydet huumehuuruiset bileet ja Vatikaanin neuvonantaja homosteli muiden tuntemattomien miesten kanssa.

Vatikaanin poliisi toimitti asunnon omistajan sairaalaan ja nyt hän on tietojen mukaan italialaisessa luostarissa nuolemassa näppejään tästä skandaalista. Mutta New York postin mukaan Paavi on tapahtuneesta raivoissaan.

Homostelu on valtaeliitin sisällä tunnettua puuhaa ja sitä on harrastettu siellä ennenkin

Vaikka yleisesti ei luulisi varakkaiden liikemiesten vetävän toisia kakkoseen, mutta valitettavasti tällainen miesten välinen homostelu on näissä piireissä aika yleistä puuhaa.



Sanoihan myös Teksasilainen Alex Jones siitä kuinka näki vuonna 2000 Bohemian Grovessa varakkaiden liikemiesten harrastavan homoseksiä tuolla San Franciscon metsässä.

Jones oli onnistunut soluttamaan itsensä vuoden 2000 Bohemian Groveen. Kun hän uskotteli heille olevansa joku Teksasilainen öljymiljonääri.



Mutta myös USA:n ent. presidentti Richard Nixon totesi myös aikanaan tästä joka vuoden heinäkuussa järjestettävästä suljetusta varakkaiden liikemiesten Bohemian Groven kokoontumisesta. Että se olisi homoin ja iljettävin paikka ikinä mitä maa päällään kantaa. Tämä viittaisi siihen, että myös Nixon näki kuinka siellä nämä osallistujat tuikkasivat toisiaan kakkoseen.

Bohemian Grovessa on kerrottu myös olevan joka vuosi useita homoprostituoituja.



Lähde: http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005280367.html

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Uutisointi Pride kulkueeseen kohdistuneesta uhasta oli valhemedian propagandaa

Viime lauantaina järjestetty seksuaalivähemmistöjen Pride kokosi taas suuren määrän ihmisiä paikalle. 

Mutta valhemedian täytyi kuitenkin kirjoittaa tapahtumasta propagandaa, kun se uutisoi että kuinka yhdeltä Pride kulkueen vastamielenosoittajalta löytyi hallustaan ulostetta.

Valhemedian piti uutisoida tämä tapaus niin, että aivan kuin tätä ulostetta oltaisiin mahdollisesti käytetty Pride kulkuetta vastaan. Vaikka kyseessä oli vain yksittäisen aktivistin Eero Tillasen toimenpide, jossa hän tarjosi juuri tälle kuluneella viikolla suomalaisia rautatientorilla pahoinpidenneelle raakalaispoliisille pussillisen hevosenpaskaa.


Tästä performanssista poliisi suivaantui ja otti Tillasen kiinni. Jonka jälkeen Tillanen vietiin Helsingin töölön kisahallin putkaan. Mutta hänet kannettiin sieltä väkivalloin ulos, koska mies ei suostunut sieltä lähtemään kuin vain kantamalla.

Tillanen myös kertoi todistaneensa poliisiväkivaltaa, jota kuuli ja todisti ollessaan töölön kisahallin putkassa. Kun hän kuuli sähkölamauttimen käyttöä naapurisellistä. 



Kaikki nämä puolisuorat väitteet, joita valhemediassa esitettiin ikään kuin Marco de Wittin lauantaina musiikkitalon edessä klo 12.00 järjestetty vastamielenosoitus olisi ollut aikeissa iskeä Pride kulkuetta vastaan olivat täysin tuulesta temmattuja. Sillä paikalla oli vain kourallinen ihmisiä, joita vielä sitten lähti nämä 4 poliisin miekkataksia (poliisiauto) seuraamaan.


Huomioon ottaen vielä sen, että tällä maailmanlaajuisella Pride kulkueella on jopa seksuaalivähemmistöissä sen kritisoijia.

Suomen kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus otti juuri äsken kantaa tämän Pride -liikkeen toimintaan ja kuvasi sitä muita ihmisiä suvaitsemattomaksi liikkeeksi.

Tässä hän on aivan oikeassa, sillä juuri nämä viher-vasemmistolaiset feministi arvomaailman omaavat kansalaiset ovat niitä, jotka vihaavat sekä tuomitsevat mm. maahanmuutto ongelman kyseenalaistavat ihmiset osoittaen heitä sormella rasisteiksi.

Mutta he itse syyllistyvät tässä samassa toimeenpiteessä rasismiin Suomen kansalaisia vastaan. 

Mutta koska tämä porukan aivot on jo ajat sitten mädätetty tällä vihervasemmistolaisella Frankfurtin yliopistoissa luodulla kulttuurimarxismilla. Niin tämän vuoksi tämän ihmisryhmän joukossa tyhmyys on tiivistynyt jo niin paljon, ettei tämän vuoksi näiden ihmisten kanssa voi syntyä koskaan älyllistä keskustelua.


Tänä vuonna kuitenkin poikkeuksellisesti maahanmuuttovirasto MIGRI ilmoitti, ettei se aio osallistua Pride kulkueeseen. Kun Suomen poliisihan sinne myös osallistui ja heiltä muutamat poliisit jorasivat yhdessä Pride pervojen rekassa. Olisivat voineet pukea vielä Village Peoplen asusteet päälle.

Vaikka homoseksuaalisuus on synnynnäinen piirre, niin ei sitä silti kuuluisi alkaa lobbaamaan nuorille ja alaikäisille peruskoululaisille.


Mutta koska tämä mm. Rockefeller Foundationin rahoittama feminismi, eli naisten tasa-arvo liike alkoi 60-luvulta. Niin tämän jälkeen tuo rauhanyhdistyksen sateenkaarilippu häväistiin ja se tuotiin osaksi Pride marsseja.

Helsingin sanomat mm. ylistää jo nyt heteromiesten välisiä parisuhteita. 

Tällainen homo propaganda tulee olemaan tulevaisuudessa myös osa Suomen opetusviraston siunaamaa. Koska jo nyt SETA ry:n oppaita jaellaan peruskouluissa alaikäisille oppilaille. 

Tätä tahtia peruskoululaisille opetetaan kymmenen vuoden päästä jo varmaan jalka ja nahkafetismiä SETA ry:n toimesta, jos ei tätä homopropagandan aaltoa kukaan pysty sitä ennen pysäyttämään.



Perussuomalaiset sekä Kristillisdemokraatithan mm. vastustivat tätä homojen avioliittolakia, koska heidän piirissään on edelleen niitä jotka luulevat, että homous on sairaus joka tarttuu kuin virus ihmisiin.

Vaikka totuushan on, että homous on synnynnäinen geenivirhe, josta ei voi parantua takaisin heteroksi.

Jos vielä joku kristitty ihmettelee, että miksi jumala loi homot. Niin tähän kyllä vastaus ja totuus on se, että siihen on syynä edellisten elämien karma.

Lähteet: http://mvlehti.net/2017/07/02/paivan-video-tillanen-tarjoaa-vainoavalle-kansanviholliselle-paskaa/

Sauli Niinistö on naimisissa kummityttönsä kanssa


Tiesitkö sitä, että Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on naimisissa kummityttönsä Jenni Haukion kanssa ja Suomen laki käsittää tuollaisen suhteen insestiksi.

Vaikka julkisuudessa Niinistön ja Haukion väitetään tutustuneen 2008-2009 vuosina ja pitäneen suhteensa ensin salassa. 

Mutta tämä ei kyllä pidä paikkaansa, sillä Niinistö tapasi Haukion jo silloin kun tämä nainen oli heidän perhetuttunsa ollessaan alle yksi vuotias.

Suomen laki ja kirkon kummivanhempien vala pitää sisällään seuraavan asian;  

"Kummi ei saa olla seksisuhteessa kummilapseensa".

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio olivat siis sukulaisia jo ennen kuin pappi vihki heidät avioliittoon.

Ensimmäisen avioliittonsa aikana Niinistö piti vaimoaan henkisessä paineessa, jonka seurauksena hänen vaimonsa teki lopulta itsemurhan ajamalla autolla toista ajoneuvoa päin. Mutta koska tätä tapausta ja Niinistön psykopaatin mainetta ei saanut tuoda julki, niin tämän vuoksi tämän kolarin todellisia taustoja ei uskallettu kertoa medialle.

Sen sijaan Niinistö käytti vaimonsa Marja-Leenan kuolemaa sikamaisesti hyväkseen keräämällä säälipisteitä Suomen mediassa esittämällä tästä jotain nyyhkytarinaa.

Sauli Niinistö ja vaimonsa Marja-Leena hoitivat Jenni Haukiota, kun tämä oli jo alle yksivuotias lapsi. Insesti suhde Jenniin alkoi tiettävästi jo näinä varhaisina vuosina. Mutta näissä rikkaissa fasisti suvuissa insesti on enemmän sääntö kuin poikkeus ja Sauli Niinistö ei tässä suhteessa tee minkäänlaista pesäeroa tuon suhteen.


Kuvitelkaa nyt jos vaikka Suomen Kuvalehti alkaisi kirjoittamaan tästä Presidentti Niinistön vaijetusta asiasta, niin se sinetöisi Saulin presidentin uran suoraan siihen ja mies joutuisi eroamaan julkisen painostuksen alla. 

Tämähän aiheuttaisi lopulta julkisen insesti ja seksiskandaalin sekä maailmalla kuultaisiin kuinka Suomen presidentti on pedofiili ja on naimisissa sukulaistyttönsä kanssa.

Tästä Tasavallan presidentin insesti historiasta on toistaiseksi kirjoittanut vain tämä blogisti, joka pitää tätä blogia nimeltä http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi


Mutta Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ei ole ainoa poliitikko, joka on sortunut insestiin. Koska tämä alaikäisiin lapsiin sekaantuminen on hyvin tuttua touhua valtioneuvoston korkeammilla virkamiestasoilla. 

Hyvin usein nämä lukuisat rikkaat ja poliittisesti vaikutusvaltaiset suvut ovat täynnä näitä varakkaita pedofiileja, jotka raiskaavat sukujensa alaikäisiä lapsia.

Mutta poliisihallitus ei tee tälle ongelmalle mitään, koska siellä poliisihaliltuksen korkeimmassa poliisijohdossa istuu myös muutamia pedofiileja. 

Pedofilia kun on Suomen korruptoituneessa hallinnossa näiden kierojen poliitikkojen luontaisetu ja tunnetusti näistä eduista ei suostuta mistään hinnasta luopumaan.


Poliittisesti vaikutusvaltaiset pedofiiliringit toimivat kaikissa Suomen suurkaupungeissa

Vielä tämä erityisen tabu on se, että kuinka näitä poliittisesti vaikutusvaltaisia pedofiili-rinkejä toimii Helsingin lisäksi Turussa, Jyväskylässä ja tuolla poliittisen lestamafian Oulussa. Jälkimmäisestähän kaupungista on tämä meidän pääministerimme Juha Sipilä (kuvassa), jolla on myös yhteyksiä sinne.

Jos muutama suomalainen sanomalehti uskaltaisi alkaa kirjoittamaan näistä valtionpäämiestemme insesti historiasta. Niin sen jälkeen alkaisi Suomen hallinnossa putoamaan suuria päitä alas ja hyvin moni tunnettu poliitikko joutuisi eroamaan vallasta. 

Mutta koska myös poliisijohdossa istuu näitä pedofiileja, niin siksi tälle asialle ei olla täällä valmiita tekemään hallinto tasolla yhtään mitään. Vaan se on edelleen pelkkä vaijettu salaisuus, josta ei yhdelläkään pressikortin omaavalla toimittajalla ole oikeutta kirjoittaa yhteenkään valhemedian lehteen.


Sauli Niinistöllä on salattu rikoshistoria

Presidentti Sauli Niinistöllä on takanaan salattu rikoshistoria, johon kuuluu mm. lukuisia kavalluksia.

1.) Sauli Niinistöä ei aikanaan mm. käräytetty vaikka hän sotki jalkapalloliiton talouden ja velkoihin tuli hämärähommia.

syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa


2.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki eduskunnan remontin budjetin ja rahoitukseen tuli hämärähommia.
syyteoikeus: törkeä kavallus, syyteoikeus voimassa

3.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se teki EU- valtionpetoksen rikoksen joka ei vanhene koskaan
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

4.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki oman vaalikampanjansa talouden ja rahoitukseen tuli ja jäi hämärähommia.
syyteoikeus: kavallus, syyteoikeus vanhentunut

5.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se sortui haureuteen kummityttönsä Jenni Haukion kanssa jo silloin kun oli vielä naimisissa Marja-Leenan kanssa. Niinistö ei pyytänyt edes anteeksi vaikka pisti tanssiksi ja juhlan samantien kun oma äitinsä menehtyi. Ihmiset ovat Niinistölle pelkkää materiaa. 


Haukio on Niinistölle pelkkä escort- nainen esittelytilaisuuksiin, sekä suojakilpi tasapainottamaan Niinistön rosvon sekä psykopaatin mainetta. 

Haukiolle puolestaan Niinistö merkitsee vain rahaa ja mainosta. Mistään kristilliset arvot täyttävästä terveestä ja kunniallisesta avioliitosta ei tässä tapauksessa ole kysymys.

syyteoikeus: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, syyteoikeus vanhentunut


(rikos oli tapahtumien aikoina eri rikosnimikkeillä, kyseinen laki päivitettiin uuteen muotoon vasta 1992)

6.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se sotki Suomen puolueettomuuden vieraalla isäntämaasopimuksella ja pistäen pystyyn sotaharjoitukset, aikeisiimme Venäjää vastaan tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

7.) Niinistöä ei käräytetty vaikka se liitti Suomen ilmavoimat vieraan maan ilmatilan puolustajaksi ja vailla toimivaltuuksia, sotkien Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

8.) Sauli Niinistöä ei käräytetty vaikka se pyysi tänne salaa vieraan maan ilmavoimat, maavoimat, merivoimat harjoittelemaan Suomeen Venäjän vastaista sotaa ja vaikka toimivaltuuksiin, aikeisiin, Suomen puolueettomuuteen, sotilasmenoihin tuli hämärähommia.
syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene

9.) Isäntämaasopimus (MOU) on puhtaasti Sauli Niinistön käsialaa, lierona Niinistö kuitenkin ohjeisti Lindbergin allekirjoittaa paperi ja teki tästä sopimuksen syntipukin luikerren itse vastuusta. syyteoikeus: maanpetos, syyteoikeus ei vanhene


Lähteet: http://sauli-niinisto-salosta.blogspot.fi/2017/01/sauli-niinisto-ja-jenni-haukio-osa-48.html 

http://sauliniinistosalosta.blogspot.fi/2016/10/sauli-vainamo-niiniston-vaiettu.html 

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=35477.0 



lauantai 1. heinäkuuta 2017

Suomen kansalaisten on yhdistäydyttävä polpon mielivaltaa vastaan



Teksti: Teemu Vehkala

Helsingin rautatientorin kokoontumislaillinen no-go zone sai jatkoa 1.7.2017 Jolloin eräs suomalainen yksityishenkilö kokeili, että onnistuisiko hän pitämään julkisen mielenosoituksen Helsingin rautatientorilla.

Mutta poliittinen poliisi (POLPO) ilmoitti tälle yksityishenkilölle, ettei hänellä ole oikeus pitää mielenosoitusta. 


Tämä mielenosoittaja sattui olemaan enemmän lakioppinut kuin poliisi ja vaati poliisilta kirjallista selvitystä siitä, että mihin lakiin tämä mielenosoituksen kieltävä päätös perustui. Koska mielenosoitusta ei lain perusteella voi poliisi suoraan kieltää. 


Helsingin poliisi sekä poliisihallitus teki jälleen itsestään pellen

Suomen kokoontumislain kymmenes pykälä voi kieltää mielenosoituksen. Mutta sen pitää perustua johonkin päätökseen, johon täytyy olla riittävän pätevä syy. 

Samoin myös Helsingin poliisi on rikkonut valtuuksiaan, kun se on linkittänyt monia ihmisia Suomi Ensin kansanliikkeeseen. Kun se on kieltänyt kuluneen viikon aikana Helsingin rautatientorille ilmoitettuja mielenosoituksia.

Vaikka tätä kyseistä suomalaista yksityishenkilöä poliisi yritti kieltää pitää tuota julkista mielenilmausta, niin Helsingin poliisilaitos sekä Suomen poliisihallitus kusi jo omiin muroihinsa. Koska tämä mies kuitenkin ehti pitää tämän mielenilmauksensa ja puhua suoraan video streamiin tämän sanottavan asiansa, jonka yksi ahkeraa ja kovaa työtä aiemminkin ansiokkaasti tehnyt Olli Heikkilä mahdollisti kuvaamalla tämän mielenilmauksen suorana nettiin.


Elämme Suomessa tällä hetkellä aika erikoislaatuisia aikoja. Koska perusoikeuksiamme yritetään nyt polkea Kokoomuksen, RKP:n sekä muiden korruptoituneiden valtatahojen kautta maan rakoon. 

Mutta koska meillä on vieläkin puolelamme internetin ennakkosensuurista vapaa tiedon välitys, niin tämä kortti on ollut koko viime viikot sekä päivät meillä käytössämme.

Tällä kuluneella viikolla näitä Helsingin rautatientorilla tapahtuneita mielenilmauksia katsoi parhaimmillaan yli 6000 ihmistä suorana netin kautta ja tähän ei päässyt edes yksikään valhemedian sanomalehti. Vaikka he yrittivät myös kilpailla näiden Suomi Ensin liikkeen kuvaajien kanssa tuosta mediahuomiosta, jota MV-lehti välitti tuolta tapahtuma-alueilta.

Iltalehti (Alma Media Suomi Oy) sekä Iltasanomat (Sanomamedia Oy) yrittävät nyt epätoivoisesti kilpailla MV-lehden sekä Suomi Ensin liikkeen Youtube lähetyksiä lähettäviä kuvaajia vastaan huonolla menestyksellä. 

Joten näille valhemedioille jää enää se käteen, että heidän täytyy kopioida juttunsa melkein suoraan MV-lehdestä. Koska mikään muu journalismi ei näytä enää ihmisiä kiinnostavan niin paljon, kuin tällainen joka tulee suoraan ilman ennakkosesuuria paikan päältä.

Totuus on niin suuri piikki korruptoituneen eliitin lihassa, että tämän vuoksi nämä Suomen hyvinvointivaltiota tuhoavat konnat ovat kiristäneet otettaan.

Ja oikein näyttäisi siltä, että nämä roistot aikoisivat vielä oikein Suomen 100 vuotisen juhlan kunniaksi saada heikennettyä pienituloisten asemaa tuntuvasti mm. SOTE-uudistuksella. Vaikka SOTE-uudistuskin alkaa kuristamaan suomalaisia kovemmin muutaman vuoden viiveellä.

Se että koska Kokoomuksen, RKP:n sekä näiden muiden hillotolppa puolueiden poliittinen agenda on vapaa kaupalla ratsastava globalismi. Niin tällainen kauppa ei ole todellisuudessa koskaan vapaata kauppaa. Vaan se on juurikin päinvastainen toimenpide mitä siitä julkisesti ilmoitetaan.

Globalisaatio kun on tuhokapitalististen suuryhtiöiden käymää kauppaa ja tässä pelissä Suomen kaltaiset valtiot ovat pelkkiä kylmiä pelinappuloita.

Mutta kautta vuosien myös näissä viher-vasemmistolaisissa yliopisto piireissä alettiin lobbaamaan tätä globalisaation ilosanomaa. 

Näitä globalisaatiota ylistäviä järjestöjä oli jo ennen 2000-lukua, joista yksi oli Attac-järjestö. Joka oli yksiä näitä viher-vasemmistolaisia CIA:n NGO-rahoitteisia peitejärjestöjä. Joiden tarkoituksena oli mädättää yliopistojen sivistys alas tuolla globalisaatio propagandalla. 

Yliopistoissa vaikuttavat CIA- rahoitteiset peitejärjestöt ovat yhä vahvemmin myös keskittyneet mm. feminististen järjestöjen lobbaukseen. Joilla saadaan myös näiden akateemisten opiskelijoiden yksilöllistä älykkyystasoa madallettua. Myös nämä vuosittaiset Pride marssit ja kulkueet kuuluvat osin näihin samoihin peitejärjestöihin.

Ylikansallisen eliitin tavoite on tuhota sivistyneistö keinolla millä hyvänsä

Tämän ns. ylikansallisen eliitin tavoite on tuhota valtioiden sivistyneistö keinolla millä hyvänsä ja tämän vuoksi Suomikin on otettu tälle tuhonta listalle jo ajat sitten. 

Mutta siihenkin on aivan oma syynsä, että miksi tämä älykkyyden sekä sivistyneisyyden mädätys tapahtuu pääosin yliopistoissa.  Koska sieltä tulee ne korkeammin koulutetut ihmiset tämän maan väestöstä sekä mahdollisista tulevista veronmaksajista.

Mutta tämä yliopistoissakin vaikuttava sivistyneistöä tuhoava toimintaohjelma on lähes samanlainen kuin myös peruskoulussa. Eli sen tavoitteena on vain luoda suuri joukko valtiolle kuuliaisia kansalaisia, joiden ei oleteta ajattelevan omilla aivoillaan mitään. Koska taas itsenäinen ajattelu johtaa valtaeliitin mukaan valtiollista turvallisuutta vaarantavaan kansalliseen radikalismiin.

Suomi on kuitenkin tällä hetkellä näistä kaikista 27:stä EU maista varsin erityisessa asemassa. Koska täältä tätä sivistyneistöä ei olla vieläkään onnistuttu tuhoamaan. Mutta yritys on silti ollut kovaa ja tämä mm. George Sorosin säätiöiden rahoittama sekä organisoima haittamaahanmuuttokin on osa tätä projektia. 

Suomea on aiempina vuosisatoina sorrettu Ruotsin puolelta ja sitten Venäjän. Mutta tällä hetkellä elämme jo tätä kolmatta sortokautta. EU:n sortokautta.

Mutta koska enemmistön suomalaisten tietoisuus on tukittu. Mutta selvähän se on jos on vesijohtovedessä vieläkin lisätty liikaa fluoria, joka on tukkeuttanut liian monen suomalaisen käpyrauhasen. Jolla suuri määrä ihmisiä saadaan pysymään kurissa, etteivät he kykene ajattelemaan itsenäisesti. 

Lisäksi psyykelääkkeitä suomessa syö edelleen yli 700 000 kansalaista ja niissäkin kapseleissa on niin monia myrkkyjä, jotka lääketeollisuus näkee kemialliseksi lobotomiaksi.


Jos tämä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö nyt väittää, että EU:hun tulisi nyt vahvistua.

Jos tämä enemmistö suomalaisista näkisi totuuden tästäkin Eurostoliitosta, niin totuushan on seuraava että tämä EU:n ei kuulu vahvistua. 

Tämä johtuu siitä, että koska EU on heikentynyt viime vuosien aikana ja tämän vuoksi koska liian monen EU-maan ihmisten yksilötietoisuus on noussut. Niin tämä on saanut tämän maailman salaisen valtaeliitin paniikkiin ja siksi he ovat sitten lisänneet sitä vastavoimaansa lavastamalla terrori-iskuja. 



Pankkiiri Björn "Nalle" Wahlroos kun lipsautti muutama viikko sitten tämän maailman salaisen ja rikollisen valtaeliitin väestönhallintakaavan toteamalla näin; "Maailma ei pysy tasapainossa ilman pelotetta. Ilman vastavoimaa mikä tahansa voima voi kasvaa liian suureksi".

Jos tämä sama logiikka otettaisiin käyttöön vaikka Suomen pahoinpitely tilastoissa. Niin sehän tarkoittaisi sitä, että Suomessakin tarvittaisiin näitä viikottaisia turpakäräjiä kylillä riittävän paljon, jottei tämä järjestyshäiriöitä rauhoittava vastavoima vaan pääsisi kasvamaan liian suureksi.

Mutta tätä samaa taktiikkaa tämä sama pankkiirien rikollisliiga on käyttänyt vuodesta toiseen. Koska sotilasliitto NATO on myös pelkkä peite-terroristijärjestö, joka virallisesti uskottelee olevansa puolustusliitto.


Lisäksi tällä terroristijärjestö NATO:lla on hyvin moni heidän salaisen Stay Behind verkostojen järjestämien terrori-iskujen päivämäärä ollut 22. päivä jotain kuuta. Että tuosta kun katsoo edellisten vuosien saldoja, niin joku päivä vielä tänä vuonna 22. päivä saattaa taas jossain päin Eurooppaa ajaa uusi Scania päin jotain ihmiskulkuetta. 

Tämä 22. päivän okkultistinen mystiikka perustuu Illuminaattien salaisen rituaalikalenteriin, jossa tuo 22 luku tarkoittaa hyvin usein okkultistista rituaalimurhaa. 

Esimerkiksi talvipäivänseisaus 22.12 on Illuminatin rituaalimurha kalenterissa yksi rituaalimurhien ajankohta.

Vuosi sitten esim. Brysselin lentokentän pommi-isku toteutettiin 22.3.2016 sen takia, koska se oli astrologisesti Illuminaattien rituaalimurhien ajankohta ja sattui vielä uuden kuun aikaan. Jonka Illuminaatit pyhittivät vielä okkultistiselle Ostara jumalalle. 


EU-maiden kansalaisten on nyt yhdistyttävä NATO:n terroristeja sekä miehittäjiä vastaan

Vaikka nämä EU-maiden johtajat on toinen toisensa jälkeen laitettu papukaijan tavoin toistelemaan heille EU:n komissiosta määrättyjä hokemia kuten "ei saa antaa pelolle valtaa". Kun taas tapahtuu uusia NATO:n toteuttamia terrori ja pommi-iskuja EU-maissa. 

Niin vieläkin olennaisempi juttu on se, että tässä nämä NATO:n ammattitappajia käskyttävät kenraalit sekä heidän toimeksiantajansa eivät halua, että me yhdistymme kansakuntina näitä NATO:n terroristeja sekä näitä näkymättömiä miehittäjiä vastaan.

Vaan nämä konnat haluavat, että nämä terroriteot aikaansaavat riittävän määrän pelkoa. Joka sitten on juuri tuota pankkiiri Wahlroosin kuvailemaan vastavoimaa, jolla valtaeliitti varmistaa vallassa pysymisensä. 

Sillä nämä Wahlroosin sarjassa pelaavat rikolliset pankkiirit tosiaankin ovat sitä mieltä, että myös tätä Euroopan unionia on pidettävä kurissa terrorismi pelotteella. 

Mutta meille tavallisille kansalaisille taas uskotellaan korruptoituneen valhemedian kautta, että näiden terrori-iskujen tekijät olisivat vain joitain yksittäisiä ISIS-terroristijärjestöjen värväämiä muslimeja.

Sillä näin saadaan aikaan tuo harhamielikuva, että kuinka tämä valtioiden turvallisuutta uhkaava terrorismi olisi vain islamisaation aikaansaama uhka. Vaikka se on koko tämän ajan ollut myös näiden EU-maissa sattuneiden sekä tapahtuneiden terrori-iskujen lomassa miltei vain läntisten tiedustelupalveluiden järjestämiä valtionterroritekoja. Joilla nämä rikolliset pankkiirit sekä heidän ylemmät kätyrinsä yrittävät säilyttää tuon huijaamiseen sekä valtioiden kusettamiseen perustuvan valtansa.

Mutta se on päivänselvä asia, että tämä heidän valtakulissi tulee vielä sortumaan kokonaan ja tuo heidän valtapyramidinsa liitokset ovat jo alkaneet natisemaan.

Maailman salaisen valtaeliitin valtapyramidin liitoksia on eniten saanut löystytettyä internet ja sosiaalinen media. Joten tämä selittää sen miksi he ovat niin suunniltaan siitä, kun nämä psykopaatit eivät saa somea kuriin.

Tämän vuoksi nämä konnat nyt yrittävät kitkeä tuota internetin ja sosiaalisen median kenttää luomalla näitä Orwellimaisia vihapuhe lakeja. Saksassakin luotiin äsken laki, jossa liittotasavalta uhkailee internetin vihapuhujia jopa miljoonien eurojen uhkasakoilla.

George Soros sekä nämä Rothschildit ja muut ylimmät perkeleet ovat oikein päättäneet ampua kullatuilla tykeillään kärpäsiä. 


Tämän tiettävästi maailman rikkaimman sedän Jacob de Rothschildin silmistä näkee oikein hyvin tuon pahuuden, jossa nämä parasiittit elävät. 

Jaacobille tämän Euroopan unioninkin talouskasvu on niin tärkeä asia, että tämä Rothschildien pankkisuku on valmis vaikka tuhoamaan koko Euroopan muslimisodassa. Joka itse asiassa on heidän salainen suunnitelmansa. 

Mutta tämän muslimiväestön Euroopan väestön kansanmurhan death-line on lyöty huhujen mukaan vuoteen 2050 mennessä. Joten tässä sen suhteen ehtii vielä kaikkialla Euroopassa vaikka mitä yhtä sun toista tapahtua siihen mennessä.

Suomen kansalaisten on yhdistäydyttävä polpon mielivaltaa vastaan

Mutta nyt kun tullaan tähän kaikista ollennaiseen asiaan. Eli siihen että nyt Suomen kansalaisten on yhdistäydyttävä ja koottava voimansa polpoa vastaan. Eli poliittista poliisivoimaa vastaan, joka on vielä monissa tapauksissa värvännyt nämä hulluimmat vaimojen hakkaaja poliisit muiluttamaan rauhanomaisia suomalaisia. 


Näitä psykopaatteja toimii lukuisissa poliisilaitoksissa ja he ovat juuri sitä jengiä, jotka nauttivat jokaisesta suomalaisiin osuvista Nokialaisen nuoriso-ohjaajan (patukka) lyönneistä. 

EU:n fasistinen liittovaltiota kohti edennyt byrokratia on tehnyt nyt Suomen poliisijohdosta poliittisen poliisin, joka ei juuri eroa natsi-Saksan Gestaposta tai Stalinin kansalaisia vainonneista poliisijoukoista.

Kaiken tämän fasismin pääpirut, jotka istuvat noissa kaikissa yksityisissä pankeissa haluavat vielä saattaa Euroopan unionin kaikkiin 27 jäsenvaltioon vielä armeijan kaduille. Jotta lopulta täällä kaduilla olisi vielä solttupojat turvaamassa, että tämä Suomen gestapoliisi/POLPO saisi muiluttaa rauhassa rauhanomaisia suomalaisia.

Helsingin rautatientori on itse asiassa ollut viimeisen viikon ajan Suomen sisäministeriön sekä poliisihallituksen koekenttä, jossa on testattu että miten suomalaiset reagoivat tällaiseen poliisiväkivaltaan. Sillä tämä Suomi Maidanin sekä tämän ns. matuleirin purkaminen ei ollut suinkaan sattumaa.

Nyt vaan tämä kissa-hiiri leikki kulkee sisäministeriön poliisihallitukselle antamien salaisten ohjeistuksien mukaan, joiden takana on edelleen Kokoomus.

Kokoomus halusi muuttaa kokoontumislakia, jotta se voisi kieltää yksittäisten suomalaisten järjestämät mielenosoitukset. 

Nyt tuota kokoontumislain lakkautusta kokeiltiin jo Helsingin rautatientorilla ja nähtiin, että se on todellakin toteutunut jo. 

Mutta tämä seuraava vaihe on sitten se, että siinä vaiheessa Kokoomuksen olisi tarkoitus hajoittaa tämä kokoontumislaki koko Suomesta ja sitä varten he ohjeistavat poliisihallintoa jatkossa. Joten tämän vuoksi tässä olisi nyt äärimmäisen tärkeää, että riittävän moni Suomen kansalainen olisi siellä nyt hereillä. Koska tässä on pelissä meille jokaiselle kuuluvat perusoikeudet, joiden yli nämä maanpetturifasistit aikovat röyhkeästi kävellä nyt.


Marco de Witt (kuvassa) sekä Suomi Ensin kansanliike on näiden isänmaan petturien ykkös maalitauluna siksi, että koska Suomi Ensin kansanliike on onnistunut yhdistämään myös monien muiden ns. kansallismielisten järjestöjen aktiiveja yhteen. 

Kun taas CIA:n tehtävä oli saada jo edellisenä vuonna mm. tämän Suomi Ensin liikkeen aktiivit riitelemään keskenään. Jotta tämä liike oltaisiin todennäköisesti saatu jo hajoitettua tähän 2017 vuoteen mennessä. 

Mutta koska näiden kätyrien suunnitelma kusi ja meni ns. reisille, niin tämän vuoksi Suomi Ensin kansanliike on tällä hetkellä listattu myös CIA:n toimesta Suomen tämän hetken poliittisesti vaarallisimmaksi valtiolliseksi turvallisuusuhaksi.

Koska sen katsotaan uhkaavan näiden korruptoituneiden puolueiden kuten Kokoomuksen, Keskustan, RKP:n valtaa.

Vaikka Kokoomus on väittänyt puolueohjelmassaan, että kuinka tärkeää heille on yksilönvapaus. Niin Kokoomuksen puoluejohto on ollut Timo Soinin tavoin kiinni vain tässä CIA:n hillotolpassa.

Mutta jos CIA:n hillotolppaan päätyy, niin lopulta joutuu myymään sielunsa tämän kaiken globalismin edessä. Joka on johtanut siihen, että meillä ei ole enää täällä Suomessa ollut eduskunnassa enää useisiin vuosikausiin oikeata oppositiota.

Sillä Suomen todellinen oppositio tällä hetkellä on ruohonjuuritasolla Suomi Ensin kansanliike ja tämän vuoksi heidän toiminnanjohtajansa Marco de Witt on otettu ykkösmaalitauluksi. Sekä lisäksi fasistinen Helsingin Sanomat on yrittänyt saada mustamaalauttua de Wittin mm. näyttämään agressiiviselta henkilöltä. 

Nämä ovat niitä eliitin epätoivoisia valheita, joilla he yrittävät nyt saada poliittisesti hiljennettyä tämän oikean Suomen oppositiojohtajan.



Demarien Antti Rinne (vanha taloyhtiön kassalipaskavaltaja) nyt luonnossa näyttääkin ihan oppositiojohtajalta, kun hän n. puoli vuotta sitten poseerasi hetken linssiludena köyhien leipäjonoissa kameroille ja totesi haluavansa antaa köyhille ihmisille toivoa. 

Tarvitsee kuin suomi24.fi foorumille mennä, niin siellä eräs nimimerkillä kirjoittava kansalainen sanoo tästäkin demariveijarista suorat sanat.

Suoraan sanottuna jos tämän Suomen korruptoituneen CIA-rahalla voidellun hillotolppa hallinnon saisi kaadettua. Niin tilalle nousisi jokin aivan uusi järjestelmä, johon tämä tuhokapitalismi tai tuhokommunismi ei koskaan pystynyt.

Islannissa saatiin luotua 2008-2010 vuosina aivan uusi valtiollinen systeemi, joka kieltää mm. yli kaksi kautta istuvien kansanedustajien jatkuvan vallassa roikkumisen. 


Jos tätä Suomen mätähallintoa vertaisi mätään omenaan, niin ne mädäläikät siinä ovat mm. CIA:n aiheuttamia. 

Sillä se mitä CIA on saanut ja saa aikaan Suomen hallinnossa on se, että he ovat onnistuneet kaappaamaan opposition puolelleen. Jolloin tässä hallinnossa myös vasemmistokaan ei enää edusta tuota mitä se edusti vielä 60- ja 70-luvulla. 

Jos hallituksessa ei ole todellista oppositiota, niin se on kuin kaksi jääkiekko joukkuetta pelaisi samaan maaliin.

Joten jos kerta tässä plutokraattisessa pelissä ei ole mitään järkeä, niin nyt meidän suomalaisten on velvollisuus toimia tämän pelin keskeyttävinä päätuomarina. Koska CIA on sotkenut tämän pelin täysin.

Mutta vaikka tämän pelin luojina on myös äärimmäisen korruptoitunut Vatikaani sekä siellä toimivat pedofiili piispat sekä tämä muu pankkiirien rikollisliiga. Niin silti tämä vastus on ihan yhtä tavallista sakkia kuin mitkä muutkin vanhainkotien eläkeläiset.

Jacob de Rothshild ei myöskään ole mikään Temppeliritareiden ikuisen elämän maljasta juova loordi. Joten hänenkin ruumis mätänee siinä missä näiden muidenkin jo hiippakuntaa vaihtaneiden Telluksen vihollisten. 

Mutta suurin ongelma näiden pankkiirisukujen kohdalla on se, että valta siirtyy aina nuoremmille pankkirosvoille näissä suvuissa. Kun vielä näiden pankkisukujen liiketoiminta pysyy aina samana ja keskittyy valtioiden talouden tuhoamiseen tuolla sotia sekä huumeteollisuutta rahoittavalla tuhokapitalismilla.


Lähteet: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/niinisto_symposium-67344

http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2017/05/nalle-wahlroos-ilman-vastavoimaa-mika.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Brysselin_pommi-iskut_2016 

https://www.bibliotecapleyades.net/cienciareal/cienciareal20.htm 

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/213794-antti-rinne-kavi-leipajonossa-haluan-olla-antamassa-toivoa-ihmisille