http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

lauantai 23. syyskuuta 2017

Mitä on hybridiuhka ?


Teksti: Teemu Vehkala

Suomen valhemedia on koko viime vuodet paasannut säännöllisesti maan turvallisuutta uhkaavista hybridiuhista. Mutta ei vieläkään ole suostuttu suomalaisille kertomaan, että mitä nämä "hybridiuhat" sitten oikein ovat ? 

Fasistinen valtakoneisto kun tarvitsee aina riittävän paljon näitä ns. kuuliaisia kansalaisia, jotka eivät osaa kyseenalaistaa tätä koko suurempaa kuvaa valtiosta tai maailmastamme.

Mutta sitten kun syntyy riittävän monen ihmisyksilön käsittävä verkosto, joista jokainen on luova ihmisyksilö, niin tämä on hybridiuhka.

Se on suuri uhka tälle epäoikeudenmukaisen demokratiakoneiston ylimmälle omistajaluokalle. Koska se salaisuus koko kapitalistisessa demokratiassamme on ollut se, että kaikkein arvokkain hyödyke ovat tälle saastaiselle kulutusyhteiskunnalle me ihmiset.

 

Kanadalainen Freedomain Radio blogistaan tunnettu Stefan Molyneux on ymmärtänyt tämän ja tehnyt siitä Youtubeen lyhyen dokumentin.





Palkkaorjuus on koko demokratian perus kulmakivistä, jonka menestys perustuu sille, että riittävän moni systeemille kuulijainen kansalainen on aivopesty luulemaan olevansa vapaa.

Mutta nämä palkkaorjuuden sisällä vaikuttavat massat eivät kykene näkemään totuutta, jolloin tämä luo mahdollisuuden tämän epäoikeudenmukaisuuteen perustuvan demokraattisen omistajaohjausjärjestelmän jatkumisen.

Ja kuten Molyneux tuossa lyhyessä dokumenttielokuvassaan sanoo, että mitä suuremmiksi kasvavat tämän omistajaluokan voitot. Niin sitä suurempia ja ahneita parasiitteja pesiytyy noille bisnes apajille.

Koska tämä jatkuvaan voiton maksimointiin sekä ahneuteen perustuva talousjärjestelmä on kuin syöpä, joka lopulta tuhoaa itse itsensä. 

Mutta nyt elämme jo niitä aikoja, jolloin tämä palkkaorjuus järjestelmä on kohtaamassa sen tuhoisan loppunsa.

Sillä siinä vaiheesa kun tämä itsenäiseen ajatteluun kykeneväinen ihmismassa saavuttaa tuon riittävän kriittisen massan, niin se tulee lopulta muuttamaan koko kapitalistisessa demokratiassa tunnetun työelämän.

Seuraava malli tuohon tulee olemaan perustulo, jota tähänkin mennessä erityisesti Kokoomuksen kaltaiset puolueet vastustavat. Kun Kokoomuksenkin arbeit macht frei aatteet tulevat natsi-saksasta.

Ihminen ei ole mikään kone, jonka tarkoitus on tuottaa omistajaluokalle voittoa. Mutta niin kauan kuin tämä kapitalistiseen demokratiaan perustuva talousjärjestelmä on olemassa niin tämä sorto jatkuu. Vaikkakin tämän saman Rothschildien pankkisuvun rahoittama kommunismi ei ole mikään parempi vaihtoehto tälle nykyiselle valtiojärjestelmälle.


Vuonna 1949 perustettu Pohjois-Atlanttinen sotilasliitto Nato on alusta lähtien perustettu varmistamaan se, että Euroopan valtiot eivät lopulta saavuta valtiollista itsemääräämisoikeuttaan. Koska tämän EU:n suunnitelman on määrä lopulta nitoa EU-maat yhteen liittovaltioon.

Natossa jokaista EU-maiden EU-kriittistä kansalaista pidetään hybridiuhkina. Mistä johtuu se, että miksi Nato on alkanut sitten käymään näitä uhkia vastaan hybridisotaa.

Suomen puolustusministeriöllä on mm. käytössä vuonna 2013 laadittu kyberturvallisuusstrategia.

Suomi kun on tietoyhteiskuntana riippuvainen tietoverkkojen ja -järjestelmien toiminnasta.

Mutta kun tämä internet aikanaan keksittiin ja luotiin alunperin sotilastietokannaksi. Niin sen lopulta kehityttyä vapaille markkinoille mahdollisti se lopulta ihmisten keskinäisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen.

Kun tämä feodalismin nimeen vannova omistajaporras, joka omistaa koko tämän planeetan varallisuudesta tiettävästi tuon yli 95 prosenttia. Niin he eivät salli yhdenkään valtion tai näiden maiden kansalaisten itsemääräämisoikeutta. 

Historian valossa on vielä äärimmäisen mielenkiintoista, että kuinka Rooma oli tuolloin tuhansia vuosia sitten se pää kaupanteon sekä vallan keskus. 

Nyt taas tämä maailmanpoliisivaltio siirtyi jo joitain vuosisatoja sitten Yhdysvaltoihin, joka oli seurausta angloamerikkalaisten ylivallasta. 

Sillä USA:n sisällissodatkin olivat lähes vain ja ainoastaan angloamerikkalaisen eliitin aikaansaamia. Rothschild pankkisuku mm. koki asemansa uhatuksi kun heidän yhdysvaltoihin pakotettu ja tyrkytetty keskuspankkinsa lakkautettiin monen USA:n presidentin toimesta. Jolloin miltei jokaisella kerralla Rothschildit lähettivät salamurhaajat heidän peräänsä ampumaan nämä presidentit.


John F. Kennedynkin poliittisen salamurhan motiiveja oli siinä, että mies oli keskeyttänyt mm. Sikojenlahden maihinnousuun tilatun USA:n ilmavoimien tuen.





Vaikka CIA oli jo aiemmin vuonna 1962 laatinut Operaatio Northwood nimisen false-flag iskun, jonka tarkoituksena olisi ollut upottaa amerikkalainen matkustaja-alus Kuuban aluevesillä ja syyttää siitä Kuubaa. Mistä oltaisiin saatu tekosyy USA:n armeijan hyökkäykselle Kuubaan. 

Mutta John F. Kennedy ei kuitenkaan sallinut toteutettavan tätä valehyökkäysoperaatiota (false-flag). 

Operaatio Northwoodin salaiset CIA:n dokumentit tulivat julkisuuteen vasta vuonna 1997. Jonka jälkeen ne eivät enää olleet mitään salaliittoteoreetikoiden keksimiä salaliittoteorioita.

Kun varsinkin tämän koko salaliittoteoria sanan loi aikanaan yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA vuonna 1967, jonka päätarkoitus oli hiljentää mm. John F. Kennedyn poliittista murhaa epäilevät ihmiset. 

Eli todellakin omia aivojaan tietoisesti ajattelemiseen käyttävät ihmiset ovat tälle korruptoituneelle eliitille hyvinkin vaarallisia. Mutta kun tämän suojatyöpaikoillaan loisivan virkamiesloisjoukon suurin ongelma on siinä, etteivät he voi tälle asialle enää mitään. 

Koska tämä individualistien määrä sen kuin kasvaa entisestään. Joten vaikka he yrittävät samalla myrkyttää ruokateollisuuden sekä lisätä lisää neuroleptejä markkinoille, jotta ihmisten joukkotietoisuus saataisiin pysymään vieläkin epätietoisemmassa tilassa.

Käynnissä on siis jatkuva ja lähes näkymätön valtataistelu joka käydään sinunkin pääkopan sisällä. Mutta ironisinta tässä on se, ettei valtaosa ihmisistä huomaa tätä ollenkaan. Vaan he sen sijaan pitävät meitä näistä asioista puhuvia hulluina. Vaikka asia on täysin päinvastoin, että nämä valveunimaiseen tietoisuuteen aivopestyt ihmiset ovat niitä joiden mieli ei toimi kunnolla. Koska ihmisen mieli toimii vain avoimena kuten laskuvarjo. 

Mutta koska tämä länsimainen koulujärjestelmä, jota tukivat jo 50-luvulta asti mm. Rockefeller Institute kaltaiset pahamaineisten pankkiirien järjestöt. Niin he ovat tähän päivään saakka pitäneet siitä huolen ettei tämä koulujärjestelmä opeta edelleenkään lapsia ajattelemaan itsenäisesti. Jotta heistä kehittyisi vahvoja yksilöitä.

Vaan heidät opetetaan sen sijaan kouluissa olemaan ajatelematta itse sekä pänttäämään tietoa hetkellisesti päähän. Joka varastoituu vain tähän ihmisen lyhytaikaiseen muistiin.

Koska tällainen opetusmetodi luo vain tälle demokraattiselle valtiojärjestelmälle kuuliaisia kansalaisia, joiden halutaan tuottavan tulevina veronmaksajina tämän ahneen ja vallanhimoisen eliitin voitot.

Pankkijärjestelmä toimii vielä tämän mädännäisen talousjärjestelmän keskuksena, jonka salaisuus on velkaan perustuva finanssihuijaus. Joka on vielä koko maailman suurin talousrikos, johon ei vieläkään yksikään oikeuslaitos puutu. Koska nämä kyseisen ponzin jo 1500-luvulla keksineet angloamerikkalaiset pankkiirit nauttivat tänäkin päivänä täydellistä ja diplomaattista koskemattomuutta.

Sillä näitä n. 8500 maailman vaikutusvaltaisinta talousrikollista ei koske mitkään meidän säätämät lait.

Mutta heitä vastaan pystyy kyllä taistelemaan siinä määrin, että mitä suurempi määrä löytyy ihmisiä yksilöinä, jotka uskaltavat siirtyä pois tukemasta tätä näiden sijoituspankeissa loisivien finanssiparasiittien ponzia. Niin riittävän paljon ihmisiä mahdollistaa lopulta sen, että tästä velkaorjuudesta joudutaan siirtymään toiseen talousjärjestelmään.

Maaplaneettamme suuria uhkia on ollut koko tämän kapitalismin ajan ollut sen ylimmän omistajaluokan suunnaton ahneus, joka on suoraa kuolemanpelkoa.

Aivan kuten palkkaorjuusluokan ihmiset ajetaan näille tunkioilleen tuolla samalla pelolla. 

Heidät pakotetaan ja painostetaan kulutusyhteiskunnan avulla ottamaan niin suuria lainoja, ettei niitä vielä välttämättä edes lapsenlapsetkaan pysty maksamaan takaisin. 

Jos riittävän moni ihminen tajuaisi sen, että miten tämä koko omistajuuteen perustuva talousjärjestelmä perustuu velan lisäksi ihmisten omistamiselle. Joka on vielä koko tämän länsimaalaisen kapitalismin ja talousdemokratian suurimpia salaisuuksia. 

Koska me ihmiset ja veronmaksajat olemme näille ylirikkaille parasiitteille suurin ja voittoa tuottava hyödyke mitä tältä koko pallolta löytyy.

Mutta sen sijaan nämä talousporsaat haluavat valehdella meille edelleen kuinka tämä kaikki perustuisi vain meidän hyvinvoinnin takaamiseen sekä turvaamiseen.

Heidän piiristään löytyy poliitikoissa lukuisia taitavia kusettajia sekä silmänkääntäjiä jotka kykenevät tekemään tuota toimintaa luontaisesti noilla psykopaatin tai sosiopaatin lahjoillaan.

Meidän tulisi pystyä uskaltamaan kyseenalaistaa tämä koko touhu ja toimia myös vastuullisesti yksilöinä. Koska vain individualismi voi pelastaa tämän planeetan tulevaisuuden. Sillä taas tuolla passivoivalla televisionkatselulla ei tuoteta lähes minkäänlaisia tuloksia tämän eteen. 

Mutta tämä Illuminatien okkultististen ylipappien porukka on tehnyt kyllä näiden tuhansien vuosien aikana kovaa tulosta, kun se on saanut passivoitettua juuri television avulla miljardit ihmiset. Jotka eivät ymmärrä eivätkä näe edes sitä miten heillä on ihmisyksilöinä suuri vastuu itsestään sekä muista ympärillään olevista.

Koska kaikki muutos alkaa omasta itsestä, jonka jälkeen pystyy muuttamaan myös muita ihmisiä. Vaikka tämä kollektiivinen sekä henkinen heräämisprosessi alkaa aina oman todellisen itsen avauduttua. Joka on eräänlainen henkinen prosessi, jossa joutuu katsomaan itseään kuin peilistä. Mutta tämä peili on oman todellisen itsensä ilmentymä, jota suurin osa meistä ihmisistä pelkää.

Koska valheessa elävä ihminen pelkää eniten juuri tuon oman valheellisen sekä peitepersonallisuudelle perustuvan ihmiskuvan avautumista. Sekä tuon epätietoisen todellisuutensa kohtaamista.

Joten tämän vuoksi tämä itsetietoinen heräämisprosessi on tämän koko planeetan tulevaisuuden kannalta elintärkeä. Miksi ymmärrämme tämän, että minkä vuoksi nämä vallassa roikkujat yrittävät tuhota sivistystä ja luoda yhä enemmän älypuhelimet kädessä kadulla käveleviä idiootteja. Joita toisinaan on syntynyt yhä enemmän vuosi vuodelta.

Älyn kun kuuluisi olla ihmisten pään sisällä eikä niissä puhelimissa. Mutta silti tieto on ollut aina valtaa ja sen nämä järjestäytyneen talousrikollisuuden ylimmät paronit tietävät.

He luulivat olevansa voittamattomia sekä täysin ylivoimaisia, mutta joutuivat lopulta huomaamaan sen, etteivät he enää kyenneet kontrolloimaan internettiä. Minkä vuoksi he ovat tästä johtuen paniikissa sekä tekevät paniikinomaisia ratkaisuja kuten perustavat Helsinkiin hybridiosaamiskeskuksia jne.

Totuus on sellainen ase näitä parasiitteja vastaan, etteivät he kestä sen voimaa. Koska valo peittoaa aina pimeyden ja tässä tapauksessa juuri tuo tietoisuuden valo tulee täältä pohjolasta päin. Joten ilmankos se Naton pimeyden voimia edustava hybridiosaamiskeskus perustettiin ensimmäisenä maailmassa tänne Suomeen.

Vaikka kaikki nämä vastakkainasettelut totuus vs. valhe, valo vs. pimeys, kylmä vs. kuuma ovat kaikki dualismin eri kohtia. Niin on syytä kiinnittää myös siihen huomio, että miten nämä Suomen kansanviholliset kääntävät kaiken toisinpäin. 

He syyttävät mm. Suomen internetissä vaikuttavia toisinajattelijoita valemediaksi, jotka toimivat Venäjän propagandan levittäjinä.

Vaikka tämä korruptoitunut valemedia on koko ajan ollut Yle, Helsingin-Sanomat, Iltalehti, Iltasanomat puolella. Koska heidän on pakko pysyä CIA:n sekä Naton heille asettamassa julkaisu doktriinissa.

Kun taas sen sijaan vapaat mediat kuten MV-lehti ei tarvitse haukkua jonkun julkisen sanan neuvoston kaltaisen toimittajien holhousjärjestön pillin mukaan.

Sanomalehtiala kun muutenkin kärsii tällä hetkellä inflaatiota, joka on seurausta huonosta journalismista. Koska valheet eivät enää myy tarpeeksi ja siksi lehdet menevät konkurssiin. 







  




















 





  



perjantai 22. syyskuuta 2017

Mitä eduskuntatalon portailla oikeasti eilen tapahtui ?


Teksti: Teemu Vehkala

Eilen Helsingissä eduskuntatalon portailla väitettiin tapahtuneen välikohtauksen, jossa kaksi ulkomaalaista miestä puukotti itseään vatsaan.

Tilanne oli kuitenkin silminnäkijöiden mukaan nopeasti ohi ja kumpikin performanssiin osallistuja toimitettiin nopeasti sairaalaan.


Poliisi myös tiedotti nopeasti ettei tapaukseen liity rikosta eikä sivullisille ollut siitä vaaraa.

Mutta tässä tuleekin sitten se mielenkiintoisin asia, että näiden performanssiin osallistuneiden tämän hetkisestä terveydentilasta ei saa kertoa julkisuuteen mitään salassapitovelvollisuuden vuoksi.

Vai johtuisikohan se siitä, että paikalla oleva verikin oli vain tekoverta, jolla tämä sisäministeriöstä tod. tilattu puukotus-performanssi saatiin läpi. Jonka jälkeen eduskunnan turvallisuuspuoli vaatii uudelleen taas itselleen aseita käyttöönsä. 
Sillä viime keväänä eduskunta pohti jo ensimmäisen kerran tuliaseita turvamiehilleen.

Joten kun eduskunta haluaisi tod. kieltää tulevaisuudessa kaikki eduskuntatalon edessä toteutetut mielenosoitukset, koska siellä sattui aiemmin tällainen pieni "puukotusvälikohtaus".

Sillä eduskuntatalo on aiemmin jo syyllistynyt sananvapauden rajoittamiseen mm. vuonna 2010, jolloin se pyysi Helsingin poliisilta virka-apua useita viikkoja kestäneen mielenosoituksen lopettamiseksi. Joka oli täysin laiton mielipiteenilmaisulakia rikkova toimenpide.


Mitä eduskuntatalon portailla oikeasti eilen tapahtui ? 

Jos nyt tätä tapausta lähtee spekuloimaan, että oliko nämä ulkomaalaiset miehet aikeissa puukottaa itseään sen vuoksi koska maahanmuuttovirasto oli aiemmin hylännyt heidän turvapaikkahakemukset ei kuullosta kovin uskottavalta teorialta.

Koska Ruotsissa muutama vuosi sitten tapahtuneet Ikea murhat olivat Entritealaisen maahanmuuttajamiehen tekoja, joilla halusivat varmistaa itselleen Ruotsin veronmaksajien elatuksen. Koska Ruotsin maahanmuuttovirasto oli hylännyt näiden Entritealaisten turvapaikkahakemukset ja antanut maastakarkoitus päätökset.


Eduskuntatalo tuhoaa päivittäin tiedot kaikista talossa käyneistä vierailijoista

Tässä tapauksessa eduskuntatalon johto antoi jo itsestään hyvin epärehellisen sekä hämärän kuvan kun aiemmin tässä kuussa tuli julkisuuteen sellainen tieto, että kuinka eduskunta tuhoaa joka päivä kaikki tiedot talossa käyneistä vierailijoista.

Ja tämä vierailijoiden tietojen hävittäminen alkoi välittömästi kun Korkein hallinto-oikeus määräsi kävijätiedot julkisiksi.

Koska eduskunnassa lappaa päivittäin lukuisia monikansallisten yhtiöiden sekä muiden hämäräfirmojen konsultteja, eli lobbareita. 

Joten tällaisten limaisten pelurien näkymätön käsi tulisi julki jos nämä tiedot näistä vierailijoista julkistettaisiin julkisina tietoina.

Avoin ministeriö sekä Svenska Yle (ruotsinkielinen Yle) oli halunnut selvittää, että ketkä käyvät eduskunnassa vierailemassa.

Mutta kun nyt eduskunta hävittää päivittäin kaikki tiedot näistä vierailijoista, joiden Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kuuluisi olla julkisia tietoja. Niin eduskunta syyllistyy tällöin Suomen julkisuuslain (621/1999) rikkomiseen. Joka on silloin virkarikos.


Lähteet: http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709222200411484_u0.shtml

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709122200388940_pi.shtml 

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsin-ikea-puukotuksen-taustalla-ehka-karkotuspaatos/5261122

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005363066.html 

Marco de Wit otettu kiinni ja toimitettu poliisivankilaan



Teksti: Teemu Vehkala

Suomi Ensin -kansanliikkeen varapuheenjohtaja Marco de Wit otettiin tänään kiinni kesken Pasilan poliisitalolle järjestetyn mielenosoituksen ja vietiin poliisivankilaan.

Hänet kiinniottanut poliisi väitti, että hänestä olisi tehty etsintäkuulutus liittyen tähän rikosepäilyyn jossa häntä epäillään keväällä 2017 Virossa tapahtuneesta raiskauksesta.



Tämä epäillyn raiskauksen väitetään tapahtuneen Virossa 31.03.2017 ja raiskauksesta rikosilmoituksen tehnyt nainen on vielä Perussuomalaisten puolueen jäsen. Kun Marco de Witillä oli kuluneen vuoden aikana juuri Perussuomalaisten kanssa julkisia erimielisyyksiä.



de Witt kertoi aiemmin tässä kuussa tästä raiskausepäily farssista omalla Youtube -kanavallaan.


Janitskin sekä De Wit ovat molemmat poliittisia mielipidevankeja

Poliittinen mielipidevanki on sellainen vanki, joka on vangittu hänen poliittisen, uskonnollisen tai muun vakaumuksensa vuoksi.

Suomella on nyt jo 2 julkista poliittista mielipidevankia, joista toinen istuu Andorran vankilassa syyttömänä.

Ilja Janitskin sekä Marco de Wit ovat kumpikin nyt laitettu istumaan Jari Aarnion tyyliin.

de Wittiä poliisihallitus suunnittelee pitävän lukkojen takana vähintään vuoden tai jopa kaksi, jotta hänet saataisiin pidettyä poissa Suomi Ensin liikkeen johdosta sekä poliittisesta toiminnasta.

Sillä aikaa kun Suomi Ensin liikkeen perustanut henkilö (Mario Argenta) kyhää jo tällä hetkellä uutta valeoppositiomaista puoluehanketta, jonne Marco de Wittillä ei olisi enää tulemista.

Sillä de Witt nähtiin jo tämän Suomen korruptoitunutta valtaapitävän eliitin toimesta liian vahvaksi henkilöksi sekä persoonaksi. Joten hänestä tuli sen vuoksi hankkiutua eroon keinolla millä hyvänsä ja lopulta he keksivät tämän Julian Assange tyylisen ansan. Jonka Perussuomalaiset vielä todennäköisesti puolueensa johdosta juonivat.

Tämä de Wittin tapaus on tällä hetkellä äärimmäisen poliittisesti arka tapaus, koska valhemedia (mm. Iltalehti, Iltasanomat) on jo mahdollisesti lauantain lehteen saanut valmiiksi isot otsikot tapauksesta. 

Mutta tämä Sanomamedian keskiviikkokerho kuitenkin päättää aina sen, että missä vaiheessa tämän raiskausepäilystä kiinniotetun miehen henkilöllisyys (Marco de Wit) julkistetaan lehdissä.

de Wittiä on aiemmin kohdeltu lehdistössä mustan listan kaltaisesti, jolloin hänen nimeään ei olla suostuttu kertomaan miltei missään jutussa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Suomi Ensin -kansanliike on nyt hyvin todennäköisesti suunnitelma tuhota se juuri tällä raiskausepäily kiinniotolla. Jota valhemedia sitten julistaa tulevat lähiviikot, kuinka Suomi Ensin -liikkeen johtohahmo on kiinniotettuna raiskauksesta epäiltynä.



de Wittin sekä Janitskinin ihmisvainon takana NATO

Tästä asiasta ei tarvitse paljonkaan vääntää tätä rautalangasta, että kuinka Marco de Wittin sekä Ilja Janitskin poliittisen ihmisvainon takana on NATO.

Sillä NATO suoritti Suomessa laittoman vallankaappauksen 1.9.2014, kun Suomen puolustusvoimien kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti Naton ja Suomen välisen isäntämaasopimuksen.  

Samaan aikaan kaikki ne suomalaiset jotka uskalsivat osoittaa mieltään tätä isäntämaasopimusta vastaan leimattiin Naton määräyksestä poliisin salaiseen VARO-rekisteriin. Jolle päässeet Suomen kansalaiset ovat tuon rekisterin mukaan erittäin vaarallisia henkilöitä, koska heillä on omia poliittisia mielipiteitä, jotka eroavat tästä julkisesta ja poliittisesti korretista mielipiteestä.

Europol piti jo vuonna 2010 salaista tietokantaa EU-maiden toisinajattelijoista, joita myös ollaan kaikkien näiden vuosien aikana mm. toimitettu mielisairaalaan ja leimattu hulluiksi poliittisista syistä.

Suomen valtioneuvoston piirissä toimii myös salainen säännöllisesti salaisesti kokoontuva toimintaryhmä, johon kuuluu myös istuva Presidentti Sauli Niinistö.

Tämän ryhmän tarkoitus on keskustella Suomen poliittisista toisinajattelijoista (hybridiuhat). Sekä miettiä että mitä heille oikein tehdään ja mistä rikoksesta heidät voisi lavastaa sekä laittaa Jari Aarnion mittaiseen 2 vuoden tutkintavankeuteen. Jonka jälkeen heille sitten luettaisiin jopa pidemmät ehdottomat tuomiot mitä saisi murhasta. 

Kun Ilja Janitskinillehan ollaan edelleen huhujen mukaan valmistelemassa 13 vuoden vankilatuomiota. Mutta häntä on ensin määrä istuttaa syyttömänä vankilassa 2 vuotta, kuten tehtiin myös ex-huumepoliisi Jari Aarnion tapauksessa.


Nyt Suomeen perustettiin Naton hybridiosaamiskeskus, joka aloitti toimintansa tässä kuussa.

Tämä Naton hybridiosaamiskeskus toimii suomalaisten toisinajattelijoiden vainontakeskuksena, koska sieltä kautta tulevat nämä toimeksiannot mitä Suomen virkamiehet ohjeistetaan tekemään suomalaisten toisinajattelijoiden sekä poliittisten aktivistien kanssa.

Jos kerta nyt alkoi Gestapo tyyppinen kansalaisten vaino ja Turkin hallinnon tyylinen kohtelu toisinajattelijoille, jossa poliisi vie vankilaan jo pelkästä nettikirjoittelusta. Niin tämä poliittisen poliisin (POLPO) kehitys tulee yhä pahenemaan, ellei tälle nyt riittävän moni herännyt aktiivi uskalla vastustaa.

Sillä kyse on Suomalaisen sananvapauden murskaamisesta, jota nämä vallanhimoiset sekä vallan sekä rahan sokaisemat virkamiesfasistit nyt tuolla suorittavat.

Naton informaatiosodan doktriini on ohjeistanut näitä kansanvihollisia syyttämään jokaista Suomen toisinajattelijaa venäjämieliseksi. Minkä vuoksi nämä Naton informaatiosodan lähettiläät Jessikka Aroineen julistaa tätä samaa propagandaa mediassa päivästä toiseen.

Mutta samaan aikaan nämä Naton suojelemat poliittiset ihmisvainoa harjoittavat toimittajat mm. Jessika Aro ovat Suomen lain yläpuolella. Koska he nauttivat jo tuota Natolle sekä CIA:llekin kuuluvaa diplomaattista koskemattomuutta. 

Kohudosentti Johan Bäckmanhan totesi tässä muutama viikko sitten kuinka tällä Helsinkiin perustetulla Naton hybridiosaamiskeskuksella on lupa tappaa Suomen kansalaisia, joutumatta siitä minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen. 

Tutkintavankeus mahdollistaa 3 päivän pidätysajan ennen tutkintavankeutta

Suomen tutkintavankeuslaki sanoo, että tutkintavankeutta edeltää pidätysaika, joka voi kestää Suomessa kolme päivää, jolloin viimeistään neljäntenä päivänä tuomioistuimen on päätettävä vangitsemisesta. Pidättämisestä päättää esitutkintaviranomainen. 

Mutta koska de Wit on poliittinen vanki, niin hänen kohdallaan tästä tutkintavankeudesta on tod. päätetty jo etukäteen. Jolloin hän saattaa kokea saman kohtalon kuin Jari Aarnio, jota putkatettiin peräti 2 vuotta yhteen soittoon poliisivankilassa tutkintavankeudessa.


Lähteet: http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/562681-tamperelaismies-otettiin-kiinni-helsingissa-raiskaustapaukseen-liittyen-oli

https://www.youtube.com/watch?v=dhXDGOGRGNI 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Naton_is%C3%A4nt%C3%A4maasopimus 

https://kohudosentti.blogspot.fi/2017/09/hybridiosaamiskeskuksella-on-lupa-tappaa.html 






 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Palloliittouman alukset nähty Oklahomassa



Teksti: Teemu Vehkala

Valon galaktisen liiton palloliittouman alukset näyttäytyivät äskettäin Oklahomassa, joka viestii siitä että olemme tällä hetkellä palloliittouman valvovan silmän alla. 

Erityisesti kun Yhdysvaltain hallinnon sotavoimien kenraalit ovat uhoilleet sytyttävänsä sodan hyökkäämällä Pohjois-Koreaan ydinaseilla.


Palloliittouma koostuu lukuisista valon galaktiseen liittoon kuuluvista avaruusolennoista, joiden alukset toimivat myös meidän Tellus planeettamme suojelijoina. 

Mutta heille on annettu vain tietty määräysvalta käyttää mm. voimaa sitä vastaan jos vaikka joku suurvaltojen kännipäinen kenraali päättää alkaa ampumaan ydinohjuksia toiseen valtioon.

 
Ydinaseista on silti tehty jo kulissien takainen sopimus, joka tehtiin valon galaktisen liiton sisällä. Mutta tätä sopimusta ei USA:n hallinnossa tiedä kuin vain he joilla riittää siihen riittävät turvaluokitukset. 

UFO salailu on sen sijaan jatkunut näihin päiviin saakka siellä, joka johtuu vain siitä että USA:n hallinto, CIA, NSA sekä NASA pelkäävät ihmiskunnan saavan tietää totuuden näistä ihmiskunnalle ei vihamielisistä avaruusroduista, joihin Valon Galaktinen Liitto mm. kuuluu.

Sillä tällaisen ufo -paljastuksen jälkeen koko ihmiskunnalta putoaisi pohja siitä, että kuinka meitä uhkaisi enää mikään yhteinen vihollinen (ISIS/ISIL terroristit). 

Koska se ainoa vihollinen joka tämän planeetan rauhaa uhkaa on tämä itsensä jo tuhansia vuosia sitten itsensä valtaan ylentänyt valtaeliitti joka toisinaan sai valta-asemansa heidän esi-isiltään. Ja nämä heidän muinaiset esi-isänsä olivat muinaisen Egyptin aikoihin siellä hallinnut avaruusrotu.


Kun näitä avaruusrotuja on hyvin monenlaisia ja heillä jokaisella on omaan kehitykseensä liittyvät intressit. Mutta kaikkia niitä avaruusrotuja joiden kehitys on kulkenut valon tietä. Niin heitä yhdistää se, että he palvelevat yhtä ja samaa tietä... Totuutta.

Mutta koska myös henkivalloissa edustavat myös pimeät voimat joihin tämä langennut henkiolento Lucifer kuuluu. Niin tämän vuoksi myös useita avaruusrotuja kuuluu edelleen tähän sarjaan, jotka eivät ole tehneet sopimusta valon puolen kanssa ja tämä Tellus planettamme kuuluu niihin. 

Vaikkakin tänne on silti inkarnoitunut aikojen saatossa hyvin paljon muualta tulleita kosmisia sieluja joiden tehtävänä oli tulla tänne valontuojina. Heitä kutsutaan mm. valotyöntekijöiksi ja heillä jokaisella on täällä oma tehtävänsä. Mutta vain hyvin harvat heistä tämän oman tehtävänsä täällä muistaa, minkä vuoksi näiden valon puolen lähettiläiden elämät ovat usein enemmän kuin tuuliajolla. 

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lla toimii myös erittäin salainen yksikkö jonka tarkoituksena olisi saada nitistettyä joka ikinen tällä planeetalla vaikuttava kosminen sielu (valotyöntekijä).

Tämän vuoksi CIA on organisoinut tämän globaalin ja maailmanlaajuisen ihmisten joukkovainontaohjelman (gang stalking)



Valon Galaktinen Liitto koostuu lukuisten avaruusrotujen muodostamista voimista, joista palloliittouman alukset edustavat vain yhtä sen osa-aluetta. 

Mutta vaikka heidän sota-alustensa voimankäyttö riittäisi helposti vaikka tämän koko planeetan kukistamiseen, niin he eivät silti saa tällaista invaasiota tehdä. Koska tämä Tellus on kuitenkin alusta lähtien ollut vain pelkkä elämänkokeiluplaneetta jonka suuri suunnitelma on mennyt päin mäntyä mm. Luciferin kirouksen johdosta.


Tellus on vain hyvin pieni osa Luciferin kapinaa
 
Lucifer oli Nebadonin ensiasteinen Lanonandek-Poika, joka oli jo aiemmin saanut henkiolentona kokemusta monista järjestelmistä. 

Nebadonin universumi on Kristus Mikaelin (hyvin korkea-arvoinen enkeliolento) toimintapiirissä, joka koostuu yli kymmenestätuhansista asutetuista maailmoista.

Luciferin kapina alkoi Luciferin manifestilla, joka julkistettiin Satanian vuotuisessa konklaavissa n. 200 000 vuotta sitten.

Tuossa konklaavissa Saatana julisti, että palvontaa voitaisiin julistaa universaalisille voimille fyysisille, älyllisille ja hengellisille. Mutta alamaisuutta voitaisiin kuitenkin vain tunnustaa vain aktuaaliselle ja läsnä olevalle hallitsijalle, Luciferille.

Hän lupasi mm. planeettaprinsseille, että nämä saisivat hallita maailmoja ylimpinä toimeenpanijoina. 

Vaikka enkeliolentoihin kuuluva Gabriel oli henkilökohtaisesti todistamassa näitä epälojaajela tapahtumia. Niin hän teki vielä tiettävästi kaikkensa, että puhuisi Mikaelin puolesta ja että kaikki olennot saisivat vapaasti ja kenenkään häiritsemättä tehdä valintansa.

Luciferin sallittiin siis tehdä täysimääräinen kapinahallintonsa ja suorittaa sen yksityiskohtainen organisointi, ennen kuin Gabriel mitenkään pyrki kiistämään tätä luopumisoikeutta tai vastustamaan kapinalliskeisarin propagandaa.

Lucifer väitti mm. ettei Universaalista isää ollut todellisuudessa olemassa, että fyysinen gravitaatio ja avaruusenergia kuuluivat luonnostaan koko maailmankaikkeuteen. Eli että tämä Isä oli myytti, jonka paratiisin-Pojat olivat keksineet, jotta se mahdollistaisi heidän Isän nimissä harjoittamansa universumeihin kohdistuvan jatkuvan hallitusvallan toteutumisen.

Lucifer väitti myös, että kuinka paikallisjärjestelmien tulisi olla kokonaan autonomista ja hän protestoi mm. sitä vastaan, että kuinka Mikaelilla (luojan pojalla) oli oikeus ryhtyä Nebadonin hallitsijaksi jonkun olettamusten varassa olevan Paratiisin-Isän nimissä ja vaatia kaikkia personallisuuksia tunnustamaan alamaisuutensa tälle näkymättömälle Isälle.
 
Urantia kirjassa kerrotaan mm. Luciferin kapinasta hyvin syvällistä tietoa ja tämän kapinan alkuvaiheessa enkeliolentoihin kuuluva Mikael (arkkienkeli) tarjosi pelastusta kaikille Luciferin yllyttämille kapinallisille. Mutta yksikään johtaja ei ottanut tätä tarjousta vastaan.

Uversassa taas käytiin oikeustaistelu jossa olivat osapuolina enkeliolentoihin kuuluva Gabriel sekä Lucifer. 

Lucifer vietiin tämän istunnon päätteeksi turvasäilöön ja hänet karkoitettiin tuon jälkeen valon puolelta pois, koska hän hyvin korkea-arvoisena henkiolentona rikkoi luojan sääntöjä sortumalla ylpeyteen.

Lucifer on nyt Satanian langennut ja viralta pantu hallitsija. 

Urantialla Luciferista kuitenkin kuultiin vain vähän, koska hän antoi ensimmäisen käskynhaltijansa Saatanan tehtäväksi mm. ajaa tätä tehtävää teidän planeetallanne (Tellus).



Maailman salainen hallinto on täynnä Luciferisteja

Syy tähän miksi tämä maailman salainen hallinto (Illuminati) on täynnä Luciferisteja johtuu siitä, että koska heidän okkultistinen kulttinsa on jo Babylonian ajoista saakka perustunut Luciferin palvonnalle.


Sillä jo nämä muinaisen sumerilaisten, akkadialaisten sekä assyrialaisten ja babylonialaisten jumalat Anunnakit olivat Luciferisteja. Koska he tiesivät pimeyden henkivaltojen puolelta sen puolen jonne he kumarsivat.


Kun tämä pimeyden sekä valon välinen taistelu on hyvin selvä homma, koska vain valo voi saada karkoitettua pimeyden pimeässä huoneessa. 

Mutta valon voima toimii aivan samalla tavoin myös mm. energian suhteen.

Tämän vuoksi tämä valon sekä pimeyden välinen taistelu on tällä hetkellä nähtävillä kaikkialla yhteiskunnan osa-alueilla. 

Kun korruptoitunut valtamedia syyttää ihmisten pyörittämää internetin vaihtoehtomediaa valemediaksi.

Valheet ovat pimeyttä ja ne eivät edusta totuutta. Mutta totuuden voima on niin suuri, että se syöstää myös pimeyden valollaan.

Sillä tämä Tellus -planeetta on tällä hetkellä sellaisessa polttopisteessä, että mikä tahansa kriittinen hetki voi siirtää tämän syklin kohti parempaa. 


Sillä näiden kaikkein voimallisimpien planeettojen asennot tulevat olemaan tulevana lauantaina 23.9.2017 sellaisessa muodostelmassa, jota nähdään vain kerran 7000 vuodessa. 

Joten tämän vuoksi tämä muutos tulee olemaan varmasti valon evoluutiota tehostava siirtymä, jonka myös nämä sotahullut pankkiirit USA:n armeijoineen tiedostavat.

Siksi mm. tästä 23. syyskuuta päivästä on liikkunut internetissä vaikka kuinka paljon disinformaatiota, jotka ovat keskittynyt vain jälleen tällaisen Jehovien kaltaisen maailmanlopun pelottelulle.

Eihän tämän planeetan salainen maailmanhallituskaan pysty millään muulla keinolla pysymään vallassa, kuin vain ylläpitämään riittävästi mediassa sekä viihdeteollisuudessa pelottelu-propagandaa, jolla ihmiset saadaan pysymään kurissa.

Mutta nyt on tullut aika siihen, että on aika herätä tästä kollektiivisesta valveunesta ja ottaa vastuu tästä tietoisuudesta omiin käsiin. 

Tämä on se itsemääräämisoikeus joka kuuluisi myös valtioiden lisäksi kaikkien näiden itsemääräämisoikeutta harjoittavien maiden kansalaisille. 

Mutta koska tämä n. 8500 elitistin yksityinen klubi katsoo yksinoikeudekseen leikkiä jumalaa ja toimia koko planeetan ylimpänä hallitsijana. Niin tämä tilanne ei katso enää mitään keinoja. Joten tämän vuoksi koko tämän planeetan tulevaisuus on meidän kaikkien käsissämme. 

Sillä jos sinä kuulut edelleen niihin jotka on aivopesty television, median sekä muun viihdeteollisuuden kautta tällaiseksi passivoiduksi zombieksi. Että luulet että me taistelemme tässä liian voimakasta vihollista vastaan, niin silloin olet väärässä.

Valon evoluutio ajaa tätä valon kehityspolkua täällä eteenpäin ja me jokainen vastuumme tunteva sielu tiedämme, ettei tänne olla alunperinkään tultu vaan loikoilemaan ja valittamaan maailman pahuutta.

Kun totuus on, että jokaisella ihmisellä on käytössään suunnattomat voimavarat tämän planeetan tulevaisuuden suhteen. 

Mutta koska tämän planeetan ihmisistä valtaosa on passivoitu tv:n, neuroleptien sekä fluoratun vesijohtoveden avulla, niin tehtävä on sen vuoksi hyvin haastava. Koska vieläpä tämä muiden ihmisten herättely ja se heidän mahdollinen heräämisprosessi tuosta valveunesta kuuluu vain heille itselleen. Koska elämänkokeiluplaneetalla ei tätä voi tehdä kukaan muu kuin vain sinä itse.

Vaikka tämä kaikki nyt kuullostaakin kuin scifi-elokuvalta, jossa päähenkilöt joutuvat pelastamaan koko planeetan. Niin tämä asia kyllä tämän Tellus planeetan osalta on näin, että tänne jouduttiin tuomaan näistä vapaaehtoisista koostuneet maan kohtalon varajoukot. Joihin sinäkin mahdollisesti kuulut, mutta et välttämättä muista tuota Myyttisen kutsun sopimusta jonka teit tuolloin hyvin kauan aikaa sitten.

Nämä palloliittouman alukset eivät nyt huvikseen lentele Oklahomassa tai muualla päin Tellusta. Vaan heillä on selvä viesti mukanaan, jonka monet harvat ja valitut saavat luvan välittää eteenpäin.

Lähteet:  Urantia kirja









 


perjantai 15. syyskuuta 2017

Lontoon metrossa ylimitoitetut turvatoimet





Teksti: Teemu Vehkala

Lontoon metrossa joku sytytti tänään pienen tulipalon, joka sai sanomalehtiä syttymään tuleen. 

Tämän sai eräs paikallinen taltioitua ja latasi videon Twitteriin.


Mutta koska kyseessä on false-flag isku niin lehdessä ilmoitettiin otsikolla;

 Lontoon metrossa tapahtunut räjähdys 20 loukkaantunut.

Pelko on aina valteliitin tärkein reaktio saada aikaan näissä false-flag iskuissa, jotta kansalaisten huomio saadaan kääntymään muualle. Kun sillä välin hallinto taas kiristää lisää ihmisoikeuksia näillä ennakkoon valmisteluilla terrorisminvastaisen sodan lakimuutoksilla.


torstai 14. syyskuuta 2017

Valtaeliitti laittoi poliisit asialle estääkseen Katalonian kansanäänestyksen itsenäisyydestä


Katalonian lokakuussa oleva kansanäänestys itsenäisyydestä on saanut jo rumia merkkejä. 

Nyt Espanjan syyttäjänvirasto määräsi poliisin estämään lokakuussa järjestettävä kansanäänestys Katalonian itsenäisyydestä. Kun se määräsi kaikki äänestystä tukevat pormestarit poliisin kuultaviksi. 

Mutta jos pormestarit kieltäytyvät tulemasta poliisin kuultaviksi niin silloin poliisi noutaa heidät väkisin.

Katalonian separatistisen aluejohdon aluejohdon ajamaa kansanäänestystä Katalonian itsenäisyydestä tukee n. 700 pormestaria.

Espanjan hallinto on tuominnut äänestyksen laittomaksi ja aikoo estää sen lokakuussa poliisivoimin, jota Espanjan korkein syyttäjänlaitos vaativat. 


Ketkä vastustavat Katalonian itsenäisyyttä ? 

Kommunistisen sekä fasistisen Euroopan Unionin perusperiaatteisiin kuuluu se, että yksikään sen jäsenvaltio ei saa olla vapaa ja itsenäinen. 

Joten Katalonia on myös EU:n johdon silmissä erityisessä tähtäimessä, jonka vuoksi sen ei sallita tulevan itsenäiseksi EU:n byrokratiasta, fasismista sekä velkaorjuudesta. 

Tämän vuoksi kansainvälinen luottoluokituslaitos on jo ennakkoon ilmoittanut kuinka heidän mielestään Katalonian itsenäistyminen uhkaa Espanjan jo valmiiksi heikkoa taloutta.

Lähde: YLE



Björn Wahlroos: Suomen liittyminen Natoon pienentäisi sodan uhkaa


Teksti: Teemu Vehkala

Pankkiiri Björn Wahlroosin mukaan Suomen liittyminen Natoon pienentäisi sodan uhkaa. 

Mutta tuntien näiden eliitti-satanistien retoriikan, joka tarkoittaa aina päinvastaista mitä he sanovat. Jolloin Suomen Nato jäsenyys automaattisesti lisäisi sodan uhkaa.


Nokian ent. Microsoftilta Nokialle tullut toimitusjohtaja Stephen Elop totesi aikanaan "ettei hän ollut troijan hevonen siirtyessään Microsoftilta Nokialle". 

Kun valtion sekä suuryritysten johdossa toimii tällaisia pateettisia valehtelijoita niin kansalaisten puolelta murenee täysin luotamus heihin.

Vaikka sanalla valtio viitataankin poliittiseen että hallinnolliseen, oikeudelliseen sekä taloudelliseen järjestelmään. Niin julkisoikeuden mukaan valtio on yhdyskunta, joka käyttää määrätyillä alueilla pysyvää valtaa.

Mutta fasistisessa valtiojärjestelmässä valtio liittoutuu suuryritysten kanssa yhteen ja murskaa mm. yksilönvapauden vapaakaupan sekä muun suuryritysten edun nimissä. 


Kuten tietovuotaja Edward Snowden totesi muutama vuosi sitten, että jokainen joka on joskus nolannut suurvallan ei voi elää turvassa. Jolloin toisinajattelijat tulevat aina olemaan vaarassa.

Lähteet: MTV Uutiset

UP  

The Guardian 

Wikipedia 

Kansanuutiset 

tiistai 12. syyskuuta 2017

USA:n FEMA leireillä tapahtunut kodittomien joukkomurhia ?



USA:n katastrofivirasto FEMA:n keskitysleireillä on jo mahdollisesti tapahtunut kodittomiin amerikkalaisiin kohdistuneita joukkomurhia. Jotka toteutettiin nyt viime aikoina näiden hirmumyrskyjen (mm. Irma) varjolla.



Amerikkalainen tv- kanava haastatteli yhtä kadulla asuvaa miestä, joka vastasi toimittajalle ettei suostunut sen vuoksi menemään kodittomien hätämajoitukseen ja oli ulkona koska siellä aiottiin tappaa kodittomia.

NBC:n uutistoimittaja vielä lisäsi, että kuinka tämän jälkeen he tulisivat elämään "uuden maailmanjärjestyksen" alla.


Teksasilaiselta FEMA leiriltä oli jo löydetty suuri määrä isoja arkkuja, joihin mahtuu yli 10 ruumista kerralla. 


Arkkuja löytyy USA:n lukuisilta FEMA keskitysleireiltä Atlantasta, Houstonista jne. 

Jos kerta nyt jo näiden hurrikaanien sekä tornadojen aikana amerikkalaisia kodittomia lahdattiin FEMA:n keskitysleireillä, niin seuraavaksi on sitten muiden amerikkalaisten vuoro. 

Kaikki merkit viittaavat mahdollisesti kemiallisten aseiden käyttöön, jolla USA:n kantaväestöä olisi tarkoitus vähentää nykyisestä yli 323,1 miljoonasta yli 90 % alas.

Mutta tämä vapaamuurarien, jesuiittojen sekä Vatikaaninkin tukema amerikkalaisten kansanmurha on määrä toteuttaa aikanaan loppuun.  


Kodittomat ihmiset ovat tälle valtaeliitille edustaneet aina alhaisinta saastaa, josta tulee päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Miksi he katsoivat nyt tilaisuutensa tulleen, kun sattui peräti kolme hirmumyrskyä samaan aikaan atlantin valtameren ylle. Joiden syntyvaihekin taisi olla NATO:n sekä USA:n ilmavoimien käyttämän ilmastonmuokkausaseen (HAARP) aikaansaannosta.

Joten jos nämä aimmatkin hirmumyrskyt ovat olleet mm. Hurricane Katrina. Että jos ne olikin luotu HAARP:lla niin silloin se oli pikemminkin Hurricane HAARPiina.

HAARP ei ole mikään ilmastontutkimusasema, vaan se on ilmastonmuokkaukseen luotu skalaariase (scalar weapon). Joka perustuu pitkälti Nikola Teslan luomaan teknologiaan.