http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 29. helmikuuta 2016

USA:n hallinnon sotapolitiikka on peräisin mm. Orionilta


USA:n hallinnon sotapolitiikka on lähes täysin peräisin Orionin sisällissodan osapuolilta. Orionilla kun oli sisällissota useita tuhansia vuosia sitten, ja se sodittiin asuinkelvottomaksi. Joten sitten nämä Orionilaiset päättivätkin omin lupinensa tulla Tellukselle ja huonostihan siinä lopulta kävi.



Kaikki tämä tieto, että nykyisen planeettamme sotahullut kiihkoilijat ovat geneettisesti näitä mm. Orionilta tai Zeta Reticulilta tulleita alieneita on CIA:nkin sekä NSA:n sisällä suojattu erittäin korkeilla turvaluokituksilla. 

 



CIA on vuosien saatossa pyrkinyt panostamaan juuri scifi viihteeseen sen verran, että sinne ollaan näitä juttuja tungettu, jotta tyhmempi väestö saadaan näistä asioista olematta kiinnostuneita.



Näihin asioihin ei ole pakko uskoa, jos ei siihen oma tietoinen mieli ole vielä valmis esim. pelon vuoksi. Mutta olisi suositeltavaa, että vihdoin ihmiskunta tajuaisi sen todella suuren vaaran, minkälaisten hullujen käsiin olemme antaneet mm. ydinaseet, kun tämä kyseinen eräs humanoidirotu ampui aikanaan tuhansia vuosia sitten Maldek nimisen planeetan samassa rytäkässä kokonaan hajalle.



Aivan samanlaista jälkeä tulisi nytkin, jos näille vatipäille annettaisiin korkeateknologisia nanoaseita. Moni on saattanut miettiäkin sitä, että antoivatko nämä muutamat harmaat humanoidirodut Natseille ja USA:n armeijalle nanoteknologisia aseitaan ? Jos antoivat, niin ne käytiin takavarikoimassa välittömästi liittoutuneiden toimesta. 

 



Näissä useita tuhansia vuosia sitten tapahtuneissa selkkauksissa kuoli lukemattoman paljon eri sieluja, joista osa oli näihin sotaisiin paikkoihin kuten Orionille inkarnoituneita vapaaehtoisia. Heitä syntyi sinne sisällissodan eri puolille, joilla yritettiin rauhoitella tuon sisällissodan osapuolia.



Tämä planeetta Maa (Tellus), jolla nyt elämme on näiden entisten sisällissodilla tuhoutuneiden planeettojen kaatopaikka. Että aivan yhtä hyvin jos jossain lähibaarissa näette kaksi toisistaan täysin tuntematonta suomijunttia, joista molemmat haluaisivat hakata toisiaan tuoleilla päähän. Niin he ovat saattaneet aivan hyvin joskus olla tuonkin Orionin sisällissodan kumpiakin osapuolia. Vaikka tämä nyt näin ehkä jonkun korvaan saattaa kuullostaa aika uskomattomalta jutulta, mutta tähtikarmaa tällä planeetalla on aika monella kannettavanaan. Toisilla tänne tulleilla vapaaehtoisilla sieluilla on vielä joskus se vaikeampi ja raskaampi tie, missä he ovat valinneet ns. kärsimyspolun. Eli ovat sitoutuneet suodattamaan tämän planeetan kollektiivista karmaa oman sielunsa kautta.



Voitte siis kuvitella, että jos tällä Tellus planeetalla on tällä hetkellä n. 11 % täysin muista universumeista tänne inkarnoituneita vapaaehtoisia, joiden tarkoitus tänne oli tulla auttamaan planeetta maata saavuttamaan korkeampi tietoisuus. Niin ei ole yhtään epäselvää, etteikö nykyinen Jenkkien hallinnon vakoilukoneisto CIA olisi myös salaisten armeijan osastojensakin kautta päässyt myös jäljittämään, että keitä nämä 11 % oikein ovat.



Yksi heitä kun on allekirjoittanut ja ei sitä mitenkään peittele. Mutta syy miksi olen itse joutunut ulkomaan tiedustelupalveluiden jahtaamaksi ei johdu tuosta tähteläisperäisestä taustasta, vaan siitä että olen uskaltanut ottaa tällaisen tehtävän, alkaa kertomaan näistä asoista internetissä, jossa yksikään korruptoitunut median edustaja, JSN jne. kätyrit eivät pääse näitä juttuja sensuroimaan, koska en ole CIA:n lahjoma ammattitoimittaja, jota sitoo julkisen sanan neuvoston fasistiset säännöt.
















Moskovan keskustassa oli käynnissä CIA:n sponsoroima päänirtileikkaus näytös





Venäläinen uutiskanava RT uutisoi aamupäivällä, että Moskovalaisen metroaseman edustalla oli muslimihuntuun pukeutunut nainen, joka otti kassistaan 4-vuotiaan tytön pään ja alkoi heiluttelemaan sitä. Nainen oli huutanut itseään terroristiksi ja joidenkin mukaan vielä uhkasi räjäyttää itsensä. Moskovan poliisijoukot korjasivat naisen pois ja pidättivät.



Life Newsin mukaan tytön pää kuuluu 4-vuotiaalle tytölle, jonka nimi on Nastya M, jonka päätön ruumis juuri löytyi Moskovalaisesta palaneesta asunnosta.

Tapaus sattui Oktyabrskoyen metroaseman edustalla tänä aamuna.

Epäilty kiinniotettu nainen Gulchekhra Bobokulova on 39-vuotias ja alunperin kotoisin Uzbekistanista. joka työskenteli surmatun tytön perheessä lastenhoitajana. Hän pakeni surmatyön ja tuhopolton jälkeen Oktyabrskoyen metroaseman edustalle, josta hänet otettiin kiinni poliisin toimesta.


Surmatun tytön äiti jouduttiin viemään sairaalahoitoon, koska kuuli tapauksesta vasta television välityksellä ja joutui shokkiin. 




Onko siis tässä nyt kyse USA:n hallinnon suunnalta, tai vähintäänkin George Soroksen Hedgerahastoista maksettu CIA:n psyop operaatio. Kun näillä veitsillä leikatuiden irtopäiden julkinen heiluttelu on tarkoitus tuoda seuraavina vuosikymmeninä ihan näihin Euroopan länsimaihin noiden muslmaamien Sharia valtioiden lisäksi. Niiden tarkoituksena on ennen kaikkea lisätä länsimaalaisten ihmisten pelkoa Muslimivaltioita kohtaan, sekä vihaa.



Kaikki tämä Islamisaation kehitys on ohjattu ja suunniteltu tarkkaan Soroksen säätiöiden kautta.



Tapauksesta uutisoi Suomessa vain MV-lehti ?



Pikaisen googletuksen jälkeen kuitenkin merkillepantava asia on, että miksi tästä järkyttävästä tapauksesta Suomessa uutisoi vain Suomen eliitin ykkösinhokkilehti MV-lehti ?








Olettaen sen, että jos tuohon musliminaisen päänheiluttamiseen oltiin annettu Soroksen säätiöltä ja CIA:lta rahaa, niin kuinka länsimaalaiset uutistoimistot eivät siitä saa lainkaan kirjoittaa ? Näin ollen tuo CIA:n organisoima psyop oli todennäköisesti kohdennettu Venäläiseen mediaan ja Venäläisväestön kollektiiviseen traumatisointiin. Sillä ei tee kenellekään hyvää katsella vaikka netistä näitä Muslimimaiden teurastusvideoita, joissa kristityiltä leikataan pää irti.



Toinen kysymys lienee vielä se, että miksi tuollaisia videoita on netti pullollaan esim. Liveleak.com sivustolla ? Näiden päänsahausvideoiden tarkoitus kun on saada aikaan mahdollisimman paljon vihaa Muslimien ja Kristittyjen välillä. Se on ihan materian pimeiden voimien agenda, koska materian pimeät voimat käyttävät vain raskasta värähtelyä, eivätkä voi sietää korkeammin värähtelevää tietoisuuden valoa. Joten tästä syystä käynnissä on armoton taistelu pimeyden voimien (muutamien langenneiden henkiolentojen Jahve/Lucifer jne.) vallasta.



Maaplaneetan polarisaatio on kuitenkin koko tietoisuuden evoluution kautta kääntynyt jo sen verran toiseen suuntaan, että tietoisuuden valoa ei enää mikään voi pysäyttää.


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Suomeen markkinoille vaarallinen kannabisjohdannainen kipulääke


Kannabispohjainen kipulääke Sativex-lääke saa lähiviikkoina myyntiluvan. Lääkkeen lääketurvallisesta valvonnasta vastaava Erkki Palva kertoi, että lopullinen päätös on enää hallinnollista hierontaa vailla”.

Sativex-lääkkeen Espanialainen valmistaja aikoo hakea lääkkeelle Suomesta KELA-korvattavuutta.

Suomessa Sativexia käyttäisi "korkeintaan muutamia satoja potilaita", arvioi neurologian ylilääkäri Hanna Kuusisto Kanta-Hämeen keskussairaalasta. Hänen mukaansa Sativexia määrättäisiin MS-potilaille silloin kun ensisijaiset lääkkeet, kuten baklofeeni, eivät suun kautta otettuina auta, mutta ennen kuin baklofeenia ryhdytään annostelemaan kipupumpulla selkäydinnestekanavaan.


Lääkkeen väärinkäyttöön tai esimerkiksi Sativex-reseptien perusteettomaan kinuamiseen Kuusisto ei usko.



Tästä ei ole kauankaan aikaa, kun Ranskassa 90 ihmiselle annettiin aivohalvausta aiheuttavaa kannabispohjaista kipulääkettä. Yksi lääketestiinosallistuneista miehistä kuoli lopulta aivohalvaukseen.




Lääketeollisuus ei tuo markkinoille luonnollista kannabista ja ala myymään sitä kipulääkkeenä



Vaikka monet pilviveikot ovat odottaneet sitä, että milloin lääketeollisuus laillistaisi kannabiksen ja toisi sen apteekkeihin mm. kipulääkkeiksi. Nämä kannabisjohdannaiset lääkkeet eivät ole puhdasta kannabista, vaan ne koostuvat useista vaarallisista synteettisistä kannabiksen johdannaisista. Kun jo pelkästään synteettisestä kannabiksesta saa monet pahoja psykooseja.


Lääketeollisuuden haara on aina toiminut synteettisten huumeiden markkinoille tuojana, kuten CIA kehitteli aikanaan sellaisenkin tutkimuskemikaalin, kuin Bromo-Dragonly, jolla itse allekirjoittanut yritettiin myrkyttää 17.02.2011 Viking XPRS aluksella. Kahvikuppiin oli ilmeisesti vielä saatu laitettua Gammaa, jolla käytös muuttui estottomaksi.


Kannabismarkkinat ovat Suomessa koko ajan pyörineet eräiden rikollisten tahojen käsissä. Mukana on aina huumerikospoliisinkin johtoa, johon Aarnion tapaus liittyy. Huumekauppaa sitten organisoi mm. eräät moottoripyöräkerhot, jotka pitävät siitä huolen, ettei katukauppiaat pääse tienaamaan liikaa. 



Yhdysvaltain hallinto käytti vielä 40-luvulla hamppua Sotateollisuudensa mainoskampanjoissa ja lopulta monikansalliset suuryhtiöt kokivat hampun liian kestäväksi materiaaliksi, jolloin siitä luovuttiin. Näin lopulta ns. päihdyttävä kannabis kriminalisoitiin ja sen myynti haluttiin ulkoistaa rikollisille tahoille.


Aivan kuten synteettisistä huumeista, kuten LSD:stä´, tai Bromo-Dragonflysta lähtee päälle vaarallinen psykoositila, jonka kestävyys on lopulta vain käyttäjän oman psyykeen kestävyydestä kiinni. Suomessa on lukuisia pilviveikkoja, joille on muodostunut kannabikseen samanlainen riippuvuus, kuin syntyy joillekin esim. alkoholiin. Että sitä on saatava aina uusi annos.


Suomen sairaanhoitopiirien sisällä olevissa psykiatrisissa sairaaloissa akuuttien huume ja alkoholipsykoosien hoitaminen on hoitohenkilökunnalle arkipäivää.


Tämä Espanjalaisen kannabispohjaisen kipulääke Sativex on Suomen lääkeviranomaisten mukaan tarkoitus tuoda MS-potilaiden käytettäväksi.


Monet kannabisriippuvaiset pilviveikot saattavat nyt julistaa tätä ilosanomaa, että nyt on tuotu blossit apteekkeihin. Mutta totuus on tästä hyvin kaukana. Blossit ovat ja pysyvät rikollisjärjestöjen käsissä. 






 

 



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Presidentti Niinistö sai tiedon USA:n armeijan tulosta Suomeen vasta mediassa



Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki kirjoittaa Iltalehdessä, että presidentti Sauli Niinistö kuuli USA:n armeijan tulosta Suomeen mediassa. Normaalisti puolustusvoimain ylipäällikkönä presidenttiä pitäisi informoida tämänkaltaisissa asioissa.
Ristamäen mukaan presidentti Niinistö on nyt nolattu ja tämä oli kova kolaus presidentille, minkä vuoksi presidentti Niinistö kutsui koolle puolueiden johdon, joille piti asiasta sisäisen kurinpalautuksen.


Sotilasvallankaappaus on jo tapahtunut 
 


Entinen valtiosihteeri Risto Volanen varoitti Suomen kuvalehdessä vuonna 2011 julkaistussa jutussa, että kulisseissa olisi käynnissä sotilasvallankaappaus. Tämän sotilasvallankaappauksen pääarkitehti on ollut kaiken aikaa Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA.



CIA kävi myös Kokoomuspuolueen kanssa salaista kirjeenvaihtoa vuonna 2005-2006, jolloin he lupasivat nostaa vilpillä Kokoomuksen valtaan, jos he veisivät Suomen Natoon. No he eivät ihan Nato jäsenyyteen asti päässeet, mutta isäntämaasopimus käytännössä sinetöi Kokoomus kätyreiden työn ja entinen pääministeri Jyrki Katainen palkittiin siitä rahakkaalla EU-komissaarin viralla. Kaiken tason valtion ja maanpetturit on aina palkittu tämän rikollisen pankkien eliitin toimesta, jos he ovat suostuneet auttamaan heidän vallankaappaushankkeissa.



Suomen presidentiltä vietiin valta isäntämaasopimuksella

Tämän tietävät vain hyvin harvat Suomen eliitin sisäpiirissä, että Suomen presidentti ei enää ole Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö, vaan se on sotilasliitto Naton komentaja. Tämä sotilasvallankaappaus tapahtui kirjallisesti 1.9.2014 Naton ja Suomen välisen isäntämaasopimuksen johdolla. 

Suomen presidenttiä ei tämän takia enää informoida mistään USA:n armeijan Suomeen sijoittuvasta sotaharjoituksesta. Samalla myös eduskuntaa ei informoida näissä salaisissa Nato kähminnöissä.



Yhdysvaltain armeija käyttää nyt Ukrainan kriisiä hyväkseen, jotta se voisi sen varjolla oikeuttaa itsensä kutsua Suomeen yhteiseen sotaharjoitukseen myöhemmin keväällä. Mutta kaiken tarkoituksena on kuitenkin vain pullistella Venäjän suuntaan, että kuinka pieni Suomi on nyt tämän maailmanpoliisiarmeijan suojissa.

Deutsche Bank, Goldman Sachs sekä muut rikolliset finanssipankit ovat nyt jo syytäneet miljardeja USA:n armeijalle näitä tulevia vuosia varten. Yhdysvallat kun aikoo vielä nostaa Itä-Euroopan puolustusmenot 789 miljoonasta 3,4 miljardiin vuoteen 2017 mennessä. Jolloin tämä kyllä viestii jo sitä, että Venäjälle pullisteluun ei uppoa 3,4 miljardia dollaria rahaa. Vaan kyllä tässä rikolliset finanssipankit tavoittelevat kokonaista ja kansallista sotakonfliktia USA:n armeijan + Nato liittolaisten ja Venäjän välille. 

III-maailmansota on ollut jo kauan näiden finanssipankkien takana lymyilevän vapaamuurarieliitin haaveena. Vaikka valtaosa Euroopasta on päässyt elämään jo n. 70 vuotta rauhan aikoja, niin Illuminatin vapaamuurarien tavoitteena olisi nyt saada rikottua tuo Pariisin rauhansopimus keinolla millä hyvänsä. Suursodat kun ovat olleet näille rikollisille finanssipankeille mitä kannattavinta liiketoimintaa. 

He myyvät tälläkin hetkellä aseita Syyrian sisällissodan molemmille osapuolille, vaikka Rothschildien pankkisuku pyrkii kuitenkin Syyrian sodan avulla saamaan lopulta haluamansa keskuspankkinsa sinne pystyyn. Kysymys on vain näiden tiettyjen rikollispankkien valtamonopolista. 

Näillä Illuminatin vapaamuurarieliitin omistamilla finanssipankeilla ei käytännössä ole ketään muita varteenotettavia kilpailijoita, koska miltei kaikki valtiot on jo ryöstetty heidän toimestaan. Mutta koska he ovat vallanhimoisia psykopaatteja, niin mikään ei riitä näille rosvoille. He haluavat aina lisää ja lisää. Libya on ryöstetty, niin seuraavaksi vuorossa on Syyria. Sitten ryöstetään Venäjä, tai vaikka Kiina, kun mikään ei riitä ja tarvittaessa jos muut keinot eivät riitä, niin USA:n armeijan kuolemanpartiot laitetaan tarvittaessa asialle, kuten ollaan mm. Irakin sodassa nähty. 

Suomi on näille finanssipankkien rikollisille pelkkä pelinappula, jota pankkieliitti käyttäisi III-maailmansodan syttymisnäyttämönä. CIA ensin lavastaisi Mainilan laukaukset 2.0, esim. pudottamalla Suomalaisen matkustajakoneen, josta syytetään heti Venäjää, Malesian MH17 koneen tyylisesti. Jotain tähän suuntaan ja kun samalla sitten "sattumalta" USA:n armeija olikin jo kiikuttanut prikaatillisen verran sotakalustoaan ja laivastonsa itämerelle. Niin mikä ihan sattuma, että jos nämä sotaleikit saataisiinkin kääntymään oikein finanssipankeille taloudelliseksi eduksi (oikeaksi sodaksi asti).





tiistai 23. helmikuuta 2016

USA aikoo miehittää Suomen keväällä



Salaiset tietolähteet kertovat, että USA:n armeija aikoo miehittää Suomen ensi keväänä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kun USA tuo tänne keväällä hävittäjäkalustonsa, tanssikalustonsa sekä laivastonsa. Niin he eivät aio täältä enää lähteä. 


YLE allekirjoitti juuri puolustusvoimien kanssa salaisen sopimuksen, jossa se sitoutuu lyömään mediassa läpi mitä voimakkainta Venäjä vastaista uutisointia, jotta tuleva sotilaallinen hyökkäys Venäjälle saataisiin hyväksyttyä Suomen kansalaisilla.

Sopimuksen sisältö on salainen, eikä sitä olla suostuttu kertomaan julkisuuteen johtuen kenties siitä, että siitä selviäisi Naton ja USA:n armeijan todelliset aikeet tässä Suomeen tunkeutumisessa.

New York Times julkaisi 1.2.2016 artikkelin, jossa paljastuu USA:n armeijan toimet Euroopassa. Vaikka se sisälsikin suuren määrän Venäjävastaista propagandaa, niin kuitenkin Christopher Blackin kirjoittamasta jutusta käy ilmi, että USA aikoo miehittää Baltian maat sekä Suomen, että Ruotsin tänä keväänä hyökätäkseen sieltä Venäjälle.



Suomen eliitin NATO kiima kasvaa



Kuten olemme huomanneet, niin mitä pidemmälle tämä Suomen sotilaallinen vallankaappaus ja USA:n armeijan invaasio etenee, niin oikeiston Nato kiima kasvaa sen myötä.

Ainoastaan muutamat ja harvat virkamiehet ovat uskaltaneet sanoa sen ääneen, että täällä on jo tapahtunut sotilasvallankaappaus.

Matti Vanhasen hallinnossa aikoinaan valtiosihteerinä toiminut Risto Volanen varoitti jo vuonna 2011 Suomen Kuvalehdessä, että tässä maassa on suuri vaara sotilasvallankaappaukseen. Armeija ja poliisi olivat jo tuolloin karanneet hallituksen valvonnasta. Volanen oli täysin oikeassa ja hän entisenä valtion sisäpiiriläisenä tiesi, että mitä kulisseissa oikein tapahtui.





Presidentti ja hallitus eivät enää johda Suomen ulko ja puolustuspolitiikkaa, koska ne ovat jo siirretty USA:n armeijalle sekä Natolle. Tämä tapahtui vallankaappaus sopimuksella, joka tunnetaan paremmin Naton isäntämaasopimuksena.

USA:n armeija miehittää siis Suomen tänä keväänä ja ei aio lopulta viedä sotakalustoaan täältä pois, koska CIA:n tarkoituksena on lavastaa joku Mainilan laukauksien tyylinen provokaatio, joka tulisi käynnistämään täältä USA:n ja Naton joukkojen hyökkäyksen Venäjälle. Tuohon aikaan kasaarien pankkiirit haluaisivat, että Turkin, Saudi-Arabian sekä Venäjän välinen sotilaallinen konflikti olisi jo täydessä höyryssä. 

Kaiken tämän takana vaikuttaa Illuminatin vapaamuurari-eliitin suuri suunnitelma päästä ryöstämään Venäjän sekä Kiinan luonnonvarat. Vladimir Putin ei ole missään vaiheessa ollut ns. hyvää pataa näiden kasaarijuutalaisen eliitin kanssa, miksi kasaarien oligarkkit pakenivat Venäjältä Lontooseen, jouduttuaan ongelmiin Duuman hallinnon kanssa.

Vaikka Putinin ympärillä on paljon juutalaisia ystäviä hänen lähipiirissään, niin hän ei ole missään vaiheessa saavuttanut luottamuksellista asemaa kasaarien mafian sisällä. Koska kasaarien mafia yritti Venäjälle vallankaappausta vuonna 2000, mutta se epäonnistui. Heidän tarkoituksenaan oli tuolloin pankkiiri Edmon J. Safran johdolla kiristää Jeltsin pois vallasta ja saada heidän kaverinsa Boris Berezovski tilalle. Juoni meni kuitenkin pieleen ja lopulta Safra pakeni Monacoon ja Berezovski Lontooseen.





Sodista ei missään vaiheessa olla kerrottu historian kirjoissa totuutta, koska tämä veisi huomion aina uudelleen ja uudelleen yksityisomisteisiin pankkeihin, jotka ovat näiden sotien takana.
Saksan talous oli liian vahva 1900-luvun alussa, jolloin Iso-Britannian pankkimafia Rothschildien johdolla saivat lopulta aikaan I- maailmansodan. Tuo sota sijoittui vielä juuri niille ajoille, jolloin Illuminatien vapaamuurarit yrittivät saada Itävallan prinssin kääntymään heidän puolelleen. Mutta lopulta kun arkiherttua Prinssi Ferdinand ei suostunut, niin hänet lopulta salamurhattiin Illuminatin toimesta.


II-maailmansodassa taas Saksan talous oli jälleen pankkiirien eliitille uhka ja Saksa tuli saattaa lopulta polvilleen uudessa suursodassa. Mutta sitä varten tämän kertainen suursota rakennettiin ensin Natsi-Saksan luoman kolmannen valtakunnan ympärille. Rothschildien pankkisuku rahoitti alusta lähtien Natsi-Saksan nousua, koska se oli myös kaiken tarkoitus. Natsit nostettiin valtaan tämän kasaarijuutalaisen pankkiiri-eliitin toimesta. Näin saatiin luotua loistavat olosuhteet tulevan maailmansodan alkamiselle.



Sotilasliitto NATO (Ransk. lyhenne Otan) on itseasiassa miltei täysin natsien perustama ja alullepanema. Varsinkin kun Norjan miehitti II-maailmansodassa Natsit, niin se jäi lopulta miehitetyksi Nato maaksi.

Jos teitä Suomen armeijan käyneitä vielä kiinnostaa suojella omaa henkeänne, niin suosittelen eroamaan eroamaan reservistä, sillä mikäli eliitin sotadoktriini etenee, niin saatamme jo ensi kesänä olla maailmansodassa. Suomi tulisi joutumaan etulinjaan ja täältä lähetetään heti ensimmäisenä tuo 25 000 joukko tykinruoaksi. Saa Sipilän hallitus paikata sillä lisääntyvää kesävyysvajetta.

Maamme turvallisuus on siis uhattuna ja sotilasvallankaappaus tapahtui jo vuosia sitten kaikessa hiljaisuudessa. Kenraalit johtavat nyt Suomea, eikä presidentti tai hallitus.

Nyt Yhdysvaltain armeija sijoittaa tällä hetkellä raskasta sotakalustoaan mm. Norjassa sijaitseviin luoliin. Baltian maissa tätä sotavarustelua on perusteltu Venäjän agressioilla. Samalla myös Saksaan on viety 5 000 tonnia ammuksia.


Yhdysvallat aikoo nostaa Itä-Euroopan sotilasbudjettiaan nykyisestä 789 miljoonasta 3,4 miljardiin dollariin vuoteen 2017 mennessä. Mistähän tämä oikein viestii ? Pullistelu Venäjän rajoilla tulee jatkumaan ja jossain vaiheessa CIA:n sekä Mossadin tarkoituksena on lavastaa hyökkäys, josta syytetään Venäjää, jolla sitten saataisiin tämä massiivinen ja kansallinen verenvuodatus alkamaan.


Kasaarien mafia, kuin myös Illuminatin johto himoitsee saavansa jopa 80 000 000 ihmistä murhattua tällä haluamallaan III maailmansodalla ja kaikki vain sen takia, että nämä paskiaiset saisivat ryöstettyä toisten valtioiden varat ja luonnonvarat itselleen.





 


 

STT salaa joka vuosi Suomen todelliset työttömyystilastot



STT uutisoi, että Suomen uusi työttömyysaste olisi 9,3 % Työttöminä oli STT:n mukaan vain 245 000 ihmistä.



STT:n uutisessa ei mainittu ollenkaan, että viime vuonna (2015) Suomessa sai 250 000 ihmistä toimeentulotukea. Heitä kun ei lasketa koskaan virallisissa laskelmuksissa työttömiksi, vaikka heistä suurin osa on myös TE-keskuksien asiakkaina työttöminä.


2016 työmarkkinatuen saajia olisi n. 210 000 + vielä noi 43 100 peruspäivärahan saajat = 253 100 Työmarkkinatuen + peruspäivärahan saajaa + 250 000 toimeentulotuen saajaa = yht. 503 100 työtöntä, eli puolimiljoonaa joutilasta.


Tilastokeskus puhuu vielä piilotyöttömistä, joita heidän mukaansa oli 177 000. Tuo kyseinen sana on kyllä hieman hämmentävä, että mitä tarkoittaa piilotyötön. En ole vielä kuullut puhuttavan piilotyöllisestä, että häntä ei vain näy työpaikalla ja hänelle kuitenkin maksellaan palkkaa. Espanjassa tällainen tapaus kävi ilmi, kun paikallinen virkamies ei ollut käynyt töissä kuuteen vuoteen ja palkka juoksi koko tuon ajan.  

Tilastokeskus nimittää sitten heitä piilotyöttömiksi, jotka elävät toimeentulotuella ja ovat kuitenkin pakotettuja olemaan TE-keskuksessa kirjoilla, etteivät muuten menettäisi tukiaan. Tällä keinoin Suomen korruptoitunut hallitus siivoaa työttömyyslukuja pois, että ne näyttäisivät julkisuudessa siedettävämmiltä. 

Kuvitelkaa nyt tuo puolenmiljoonan suomalaisen ihmisen määrä työttömänä. Tuolla 503 100 työttömällä täyttäisi 2515 kertaa Finlaysonin tehtaan 200 työntekijän määrän. 

YIT:n 6000 työntekijän määrän tuolla puolella miljoonalla työttömällä täyttäisi yli 83 kertaa.

Viime vuonna yli 15 työnantajaa potki Suomesta yli 20 000 työntekijää.

Suomessa ajettava talousuudistus tuntee nimen Shokkidoktriini, ja sitä on rikollisten pankkiirien eliitti käyttänyt menestyksekkäästi muiden maiden tuhoamiseen. Chile oli kohteena vuonna 1973. 

Tässä ei ole kyse mistään muusta, kuin yhden valtion talouden ja instrastruktuurin tuhoamisesta, joka näyttäisi etenevän todella menestyksekkäästi.

Suomen hallinto yrittää koko ajan uskotella, että leikkaukset olisivat välttämättömiä ja niillä yritettäisiin parantaa heikentynyt valtion talous. Mutta tämä ei pidä paikkaansa, koska Suomen valtio velkaantuu tällä hetkellä jo yli miljoona euroa tunnissa. Korkojen maksamiseen EKP:lle menee enemmän rahaa, kuin mitä tulee veronmaksajilta. 

Suomalaisten olisi jo vihdoin tajuttava se, että kuinka suuri merkitys on sillä, että mitä me ylipäänsä ostamme. Koska jos me ostamme ulkomaalaisia tuotteita, niin se ei tuo yhtään investointeja Suomeen. Rahaa kun ei ole koskaan kasvanut puussa, vaan tämä koko länsimainen talousjärjestelmä on pyörinyt vain yhden asian ympärillä, velan. 

Kun pankki myöntää lainan vaikka jollekin yritykselle, niin se näppäilee vain tietokoneellaan ykkösiä ja nollia, jolloin luodaan uutta rahaa kiertoon. Tuosta rahasta pankilla tarvitsee olla vain 10 % oikeasti holveissaan. Loput ovat pelkkää virtuaalirahaa ja tuossa asiakkaalle myönnetyssä lainassa siis luodaan 90 % uutta rahaa luotonlaajennuksella. 

Mutta jos joku maksaakin vaikka 200 000 euron lainansa takaisin pankille, niin koko tuo 200 tonnia poistuu silloin tästä Suomen rahajärjestelmän kierrosta. Se lisää automaattisesti niukkuutta, eli työttömyyttä ja aina joltain putoaa pää tässä kilpailuyhteiskunnassa.

Ihme ja kumma kun tätä ei olla peruskoulussa kenellekään opetettu, kun pankkiirien mielestä tätä talousjärjestelmän oppia ei pitäisi kertoa kenellekään. Se kun on olevinaan vain pankkiirien sisäinen salaisuus.

Wincapita tuhottiin vain sen vuoksi, koska se alkoi uhkaamaan yksityisiä pankkeja. Kyseinen sijoitusklubi kun sai parhaimpina aikoinaan luotua n. 700 % voittoja omistajilleen. Tämänkaltainen bisnes kun on se mitä pankit tekevät jatkuvasti, niin lopulta Wincapita tuli saattaa alas ja uutisoida siitä mahdollisimman huonoon sävyyn kaikissa maamme lehdissä. Jottei sen sisälle enää eksyisi muita Suomalaisia Matti Meikäläisiä.

Tällä hetkellä miltei vain kryptovaluutat ovat tuomassa varteenotettavan haastajan näille valtioita ryöstäville rikollisille keskuspankeille. Kuvitelkaa nyt, että jos Suomen valtio voisi vielä siirtyä käyttämään virtuaalivaluuttaa ja luoda sillä suuret tuotot, jotka voisi halutessaan realisoida mihinkä tahansa valuuttaan. Tämänkaltaista sijoitustoimintaa kun ei yksikään keskupankki pysty kontrolloimaan.

Euro on ollut ja tulee olemaan loppuun saakka pelkkä pienen kaiken ryöstävän eliitin ponzi-huijaus. Tästä syystä he eivät missään nimessä salli yhdenkään EU maan lähtevän tästä heidän miljardien puhallus sirkuksesta pois. Iso-Britanniakin juuri taivuteltiin jäämään.



Aivan kuten EU:n kummisetä Kreivi Richard Coudenhove-Calergi suunnitteli jo 20-luvulla, että kaikkia niitä poliitikkoja, jotka vastustavat tätä kasaarijuutalaisen eliitin yhtenäistä Eurooppaa, tulee uhkailla ja kiristää kaikilla keinoilla. Paavo Väyrynen ilmiselvästi saatiin selvästi hyvin vaikutusvaltaiselta taholta uhkailulla muuttamaan kaikki EU:sta eroa kaavailemat aikeet. Yhtäkkiä Väykkä sanoikin, ettei EU:sta voi koskaan erota.

Tässä EU-kurituksessa on kuitenkin vielä yksi valoisampi puoli, ja se on se että siinä vaiheessa kun eliitti alkaa painostamaan, kiristämään sekä uhkailemaan EU-maiden johtoa luopumaan maidensa rajoista, jotta eliitti saisi haluamansa fasistisen liittovaltion. Niin tätä ei koskaan tule tapahtumaan, koska EU tulee hajoamaan siinä nujakassa keskinäisiin ristiriitoihin, kun kansallismieliset valtiot pistävät eniten vastaan. Lopulta tämä kasaarijuutalainen pankkiirien rosvolauma jää näppejään nuolemaan, kuten jäivät myös vuonna 2000 yrittäessään toteuttaa vallankaappausta Venäjälle.