http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Youtube aikoo järjestää salaliittovideo-roviot



Maailman suosituin videopalvelu Youtube ilmoitti ryhtyvänsä taisteluun salaliittovideoita vastaan. Eli Youtube siis aikoo järjestää salaliittovideo-roviot.

Asiasta kertoi Youtuben nykyinen toimitusjohtaja Susan Wojcicki Wired-lehdelle antamassaan haastattelussa.


Se koira älähtää jonne kalikka kalahtaa

Youtuben toimitusjohtaja on kuitenkin yhtiön liikesalaisuudesta johtuvasta syystä jättänyt kertomatta, että kuka ja ketkä olivat tämän vaatimuksen takana. 

Mutta koska aina se koira älähtää jonne kalikka kalahtaa, niin näitä maailman salaisen valtaeliitin rikollisia suututtavat kaikki Youtubesta löytyvät videot joissa paljastetaan heidät rikoksensa ihmiskuntaa vastaan.



Miksi mm. tämä Euroopassa joka vuoden kesäkuussa kokoontuva Bilderberg-klubin kokous on edelleen salainen ja sinne ei sallita edes toimittajia ? 

Sillä koska tämä salaisten ajatushautomoidensa salaisissa kokouksissa vuosittain kokoontuva valtaeliitti keskustelee mm. sotakonfliktien aiheuttamisesta, väestönmäärän vähentämisestä jne. Joten tällaiset puheen- ja keskustelunaiheet eivät kestä julkista päivänvaloa.

Mutta he pelkäävät jo valta-asemansa romahtamista ja sitä, että jossain vaiheessa tämän planeetan ihmisistä liittoutuu keskenään ja tekee lopun tämän pienen pankkiirien porukan rikollisista touhuista.

Koko tämän heidän maailmanherruusleikin juoni on rakentunut tämän maailmanlaajuisen pankkijärjestelmän ympärille ja jos vain riittävän moni ihminen tämän tajuaisi, niin lopulta se aiheuttaisi niin suuren tietoisuuden vallankumouksen, ettei tällainen rikollinen pankkisyndikaatti voisi enää toimia jatkossa ja harjoittaa tuota maailman eri valtioita tyrannisoivaa talouspoliittista väkivaltaa ohjaamansa sekä omistamansa pankkijärjestelmänsä sekä armeijan avulla.



He pitävät itseään koko maailman ihmisen yläpuolella ja katsovat oikeudekseen sikailla tällä planeetalla ja tappaa armeijoidensa avulla miljoonia ihmisiä. Mutta he myös nauttivat näiden sotien massamurhista koska he ovat psykopaatteja kuten tämä CIA:n nykyinen johtajakin on.



Kun USA:n entiseltä ulkoministeri Madeleine Albrightilta kysyttiin, että oliko Irakin sodassa yli miljoonan lapsen tappaminen oikein. Niin hän vain räpsäytti psykopaatin silmiään ja totesi, että tämä ratkaisu ja hinta oli USA:n mielestä oikein. 

Jos tämän planeetan ihmiset ymmärtäisivät edes sen, että aina kun tällainen murhanhimoinen ja sotahullu psykopaatti päästetään valtaan USA:n kaltaisessa maassa, niin siitä seuraa aina miljoonien lasten joukkomurhia maailmalla. 

Vielä siihen kun lisätään se, että kuinka tämä maailman salainen valtaeliitti murhaa pikkulapsia heidän salaisissa satanistisissa rituaaleissa ja juo vielä heidän veren kertoo oikein hyvin sen, että miten sairaista ja vaarallisista psykopaateista on silloin kyse.



Tämä entinen Hollantilainen pankkiiri Ronald Bernard sai aikanaan tilaisuuden liittyä näiden Illuminatin pankkiiri-rikollisten klaaniin, mutta hän ei lopulta pystynyt tekemään tuota noviisilta vaadittua tekoa. Eli tappamaan pikkulasta veitsellä satanistisessa rituaalissa, joka aina jokaisen tähän valtaeliitin ylimpään rikollisklaaniin liittyvän täytyy tehdä kokelaana suoriutuessaan tuosta kokeesta.

Toisaalta vaikka tämä lasten uhraaminen okkultistisille jumalille on aina Babylonian ajoilta tuttu perinne, niin sitä perinnettä tämä rikollinen pankkiirien klaani on harjoittanut salaisesti aina näihin päihiin asti.

Lucifer on heidän jumalansa ja myös useissa heidän suorittamissa lapsenuhrausrituaaleissa he uhraavat lapsia Babyloniasta tutulle okkultistiselle jumalalle Moolokille

Tällainen lapsenmurha rituaali suoritetaan myös joka vuosi San Franciscossa järjestettävän Bohemian Grove rituaalien aikana

Joten jos nyt suuri määrä ihmisiä on alkanut heräämään juuri Youtuben johdosta näistä asioista, niin syystäkös tällä rikollisklaanilla on mennyt jo kuset housuun ja he käyttäytyvät paniikissa huolimattomasti sekä tekevät tällaisia järjettömiä ja epätoivoisia ratkaisuja kuten hyökätä Youtuben kautta näitä Youtubessa olevia salaliittoteoriavideoita vastaan.

Youtuben tavoitteena olisi luoda vastakkainen linkki jossa kerrotaan virallinen totuus näistä asioista, jossa myös kehoitettaisiin ihmisiä olemaan uskomatta näihin salaliittoja käsitteleviin Youtube-videoihin.

Salaliittoja on aina ollut ja tulee olemaan niin kauan kuin tämä maailmanvaltaansa kasvattava ja tyrannisoiva pankkiirien klaani jatkaa tuota mielisairasta ja täysin epätoivoista peliään koko planeetan resurssien hallinnasta. 

Mutta ottaeen huomioon vielä sen, että näille rikollisille se tärkein resurssi olemme me ihmiset, joiden selkänahasta voi repiä voitot veroparatiiseihin ja hallita näiden ihmisten ajatuksia typerillä ja tylsillä tv-sarjoilla.

He ovat valmiita tekemään mitä vain jotta sinä et heräisi tuosta Illumiaatien maailman väestölle rakennetusta valveunesta, jottei vain syntyisi tällainen maailmanlaajuinen kapinaliike tätä sijoituspankeissa piileskelevien talousroistojen klaania vastaan.

He eivät pelaa tätä globaalia maailmanväestön hallintarulettia rahan vuoksi koska sitä heillä on jo aivan riittävästi. Mutta se mikä heitä edelleen kiinnostaa maailman resursseista olemme me ihmiset. Koska meitä voi edelleen hallita ja mitä useamman tietoisuus pysyy valveunessa mm. tv:n saippuasarjojen avulla. Niin tällöin valveuneen nukutettu ihminen on silloin vain kiinnostunut siitä, että milloin tulee seuraava Onnenpyörä tai MTV3:n Napakymppi.

He ovat mestareita hallitsemaan suurten joukkojen mieliä sekä tietoisuutta ja tämän he oppivat jo useita tuhansia vuosia sitten. 

Ensin tämä massojen hallinta tapahtui lähinnä uskontojen avulla, mutta tänään sivistyneemmissä länsimaissa tästä talousjärjestelmää pyörittävästä voimasta tuli jo toinen uskonto. Koska ihmiset jotka elävät tämän taloususkonnon sisällä eivät kykene näkemään tämän kuplan ulkopuolelle. 

Jos siis ihminen on pakotettu ulkoisista ja sisäisistä taloudellisista paineista raatamaan vain sen eteen, että itselle ja perheelle riittää leipää niin silloin tässä koko järjestelmässä on jotain pahasti vialla.

Mutta tämä kapitalistiseen maailmankatsomuksen ympärille rakennettu taloususkonto lukuisine talousnobel lähettiläineen ovat kuitenkin onnistuneet aivopesemään enemmistön luulemaan, että jos tämä länsimaalainen palkkaorjuus lopetettaisiin niin silloin kaikki koneet pysähtyisivät. 

Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole ja se jos työväestön palkkaorjuus lopetettaisiin niin se vasta olisikin tälle sijoituspankkirikollisten painajainen. Mikä olisikaan heille pahempi tilanne kuin se, että työn orjat ottaisivat hatkat ja alkaisivat elämään omilla ehdoillaan. 

Tämän vuoksi Bilderberg-klubissa ollaan keskusteltu viime vuosina juuri prekaarien (pätkätyöläisten) tilanteesta, että miten heidän asemaansa voisi heikentää taloudellisesti. Jotta he joutuisivat juoksemaan yhä useammin pätkätöissä, jolloin heillä ei jäisi enää aikaa ajatella itsenäisesti. 

Joten ei ollut lainkaan sattumaa, että miksi Suomeen tuli myös tämä aktiivimalli systeemi tilalle kyykyttämään Suomen työttömiä.

Nämä eliittirikolliset ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta sinun veronmaksajan tai työttömän asema heikentyisi ja nämä roistot saisivat käärittyä teidän veronmaksajien selästä yhä suuremmat osingot vuosittain. Jotka nämä samat talousrikolliset tallettavat aina veroparatiiseihin, jottei niitä saisi enää edes virkavalta sieltä ulos.

Internet on kuitenkin koitunut tämän rikollisjoukon pahimmaksi uhkaksi jolle nämä roistot eivät voi tehdä yhtään mitään, koska sananvapaus vallitsee yhä verkossa. 



Tästä jopa eräs tämän eliitin psykopaatti Jay Rockefeller totesi pateettisen raivostuneella äänensävyllä kuinka "Internettiä ei saisi olla olemassa".

Tämä JR:n ulostulo kuvastaa kaiken tuosta varjon ja pimeän puolen valinneiden Illuminaattien epätoivosta ja raivosta jota he kokevat internettiä kohtaan. 

Mutta varsinkin se kun psykopaatilta lähtee valta käsistä ja se on tässä tapauksessa globaali maailmanvalta, niin siitä syntyvät seuraukset saavat näille konnille todella paljon nyt harmaita hiuksia ja epäilemättä tämä Youtuben toimitusjohtaja on varmasti saanut kuulla näiltä sijoituspankkien osakkeenomistajilta paljon myllytyskirje sähköposteja sekä äkäisiä puhelinsoittoja. Koska nämä Wall Steerin sijoituspankkirikolliset kärsivät jo hysteeristä paniikkia Youtuben osalta.


Lähde: https://www.is.fi/digitoday/art-2000005603646.html