http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

HUS aikoo panna toimeen Lokakuussa 2020 tiukemmat korona rajoitukset

 

HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen sanoi Iltasanomille, että "mikäli väestö ei noudata suojaustoimenpiteitä, eikä taudin leviäminen pysähdy, niin silloin joudutaan tiukempiin rajoitustoimenpiteisiin.

Sitten varmaan kokeillaan samoja konsteja kuin keväälläkin, eli etätöitä ja kontaktien vähentämistä kaikin tavoin". 


Mutta näitä virkamiesten ja viranomaisten suunnitelmia on helppo lukea rivien välistä, kuten tämä Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo lipsautti jo elokuussa sanomalla näin;
 

"Kun lokakuussa ei voi olla enää ulkona, siitä tulee se vaikea vaihe. Jos siinä vaiheessa tartuntoja olisi vähemmän, helpompaa sitä olisi hallita. On hyvä kysymys kuinka järkevästi ihmiset osaavat toimia."

Asia kun on niin, että tämä lokakuun Suomen yhteiskunnan tiukennustoimenpiteet on jo suunniteltu useita kuukausia sitten, joten näin ollen tämä koko väite jonkun tartuntaketjunkin leviämisestä on täysin puutaheinää, koska ei se virus siellä edes leviä millään kuukausi ja viikko aikataululla.

Sillä jos siellä olisi oikea virus leviämässä, niin silloin se ei ole mikään sellainen virus, joka leviää ravintoloissa vasta klo 24.00 jälkeen. Sillä nämä kaikki yhteiskuntaan ja pienyrittäjiin kohdistuvat rajoitustoimet ovat taloudellisia rajoituksia, joilla pienyrittäjät on tarkoitus ajaa nyt ahtaalle ja tässä on siksi käynnissä jo 90-luvun mukainen lama, jota myös Suomen Pankki lähti tässä täysin tietoisesti ajamaan eteenpäin näiden muiden globalistien kanssa.

Pankkeja hallitseville lobalistille yksityisyrittäjä on uhka, koska yksityisyrittäjillä on jotain sellaista, jota taas palkollisella palkkaorjalla ei ole... Eli vapaus tulla ja mennä milloin tahtoo.

Kun tämän feikki koronakriisin yksi tarkoitus on ajaa pienyrittäjät miltei sinne sillan alle ja saada heidät lopulta riippuvaisiksi valtion tuista. Sillä työttömyyshän on räjähdysmäisesti noussut nyt Suomessa tämän korona vuoden aikana. Nuorisotyöttömyys varsinkin.


Tavarataloyrittäjä Juha Kärkkäinen (kuvassa) sen myös uskalsi sanoa julkisuudessa, että tämä korona on täysi huijaus ja tämän feikki koronakriisin tarkoituksena on ajaa pienyrittäjät ahtaalle ja saada totaali kontrolli aikaiseksi.


Lokakuun 2020 korona tiukennukset suunniteltu jo useita kuukausia sitten

Lokakuun alussa jossain kohtaa Suomen hallitus tulee julistamaan maaliskuun 2020 kaltaiset korona rajoitukset tiettävästi, koska näin on suunniteltu jo alusta alkaen.


Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelohan sen jo lipsautti sanomalla, että "lokakuusta tulee vaikeaa, kun suomalaiset eivät pääse enää silloin ulos kodeistaan" ja hän sanoi tämän jo elokuussa.

Itse asiassa Aivelo sanoi jo tämän vuoden heinäkuussa, että "Olen vähän peloissani lokakuun suhteen".

Mitenköhän Aivelo jo tuolloin heinäkuussa mietti koko ajan tätä lokakuuta ? 

No tietenkin sen takia, koska Aivelo oli jo silloin heinäkuussa nähnyt tämän Suomen salaisen koronastrategian, josta näkyy tämän KORONA-huijauksen aikataulutus. Sillä näillä tietyillä Suomen viranomaisilla sekä muutamilla Helsingin yliopiston tutkijaproffilla kuten Aivelolla on ollut mahdollisuus tutustua tähän COVID19 suunnitelmaan, joka on siis tämä Suomen valtioneuvoston mukainen ja THL:n sekä Terveysministeriön yhteinen koronastrategia, joka liittyy vahvasti siihen vuosi sitten New Yorkissa pidettyyn The Event 201 pandemia harjoitukseen.

Siellähän se vuosi sitten 2019 syyskuuta New Yorkissa katsottiin, että mitenkä mm. media selviytyisi tästä feikkipandemian tiedottamisesta ja nyt tänä vuonna 2020 tämä psykologisen sodankäynnin operaatio COVID19 sai alkunsa oikeasti.


Tämä kaikki korona huuhaa uutisointi on suunniteltu jo siellä Event 201:ssä, joka oli koronavirus pandemiahuijauksen pilotti, eli harjoitus, joka pidettiin vuosi sitten New Yorkissa.

Tässä kun on jo niin suuren luokan petos käynnissä, että enää ei ole kysymys mistään varastetun tavaran eteenpäin myymisestä verkossa, vaan kyseessä on koko maailman valtioiden talousjärjestelmän romahduttamisesta, joka tehdään nyt maailman suurimman petoksen varjolla, jonka tunnemme mediassakin nimeltä korona.


Korona on huijaus ja maailman suurin petos tällä hetkellä.

Terroristi sanakin korvattiin nyt mediassa tällä sanalla korona, jota toistellaan aivan mielipuolisesti, koska tämä korona sana on psykologisen sodankäynnin triggerisana, jolla on tarkoitus triggeroida pelkoa ihmisissä.

Pelkoa, jotta ihmiset saataisiin tuohon pelon valtaan, jolloin he eivät enää välttämättä kykene ajattelemaan selkeästi, jolloin heidän itsemääräämisoikeus päästään kavaltamaan heiltä pois, kun nämä hölmöt ihmiset luulevat, että heidän hallituksensa sekä terveysministeriönsä nyt olisi heidän terveyttään suojaamassa.

Mutta tämä tilanne onkin kuin tämä Grimmin sadun Punahilkka, jossa punahuppuinen pikkutyttö nimeltä punahilkka lähtee viemään vanhalle isoäidilleen ruokaa metsän halki.

Metsässä susi kohtaa tytön ja saa tietää, että tyttö on menossa isoäidin luokse.

Mutta susi meneekin oikotietä isoäidin talolle ja syö tämän.

Kun tyttö saapuu perille, susi toivottaa hänet tervetulleeksi. Mutta punahilkka kummastelee isoäidin ulkonäköä, mutta ei älyä pelätä vaara, ja susi syö hänet äkkiarvaamatta.


Nyt tämä punahilkka sadun susi voisi olla helposti vaikka Bill Gates, joka olisi myös naamioitunut Punahilkan mummoksi ja vaatisi Punahilkkaa lähtemään Korona piikille lähimpään terveyskeskukseen ja käyttäisi siihen painostuskeinoina sitä, ettei muuten Punahilkka saisi enää lähteä metsään edes keräämään sieniä, ellei hänellä olisi voimassa olevaa immuniteettitodistusta.

Lisäksihän jos sitä Punahilkan mummoa ei olisi syöty, niin se Punahilkka sadun mummo olisi koronaviruksen tavan mukaisesti eristetty jonnekin lähimetsän vanhainkotiin sinne lasilevyn taakse ja Punahilkallakaan ei olisi enää oikeutta tavata tätä mummoa kuin vain sen lasilevyn lävitse nähtynä, ettei vain se kuvitteellinen korona tartu.

Sillä nyt Bill Gates, Anthony Fauci ja nämä muut globalistit yrittävät nyt tehdä korona petoksen kulisseissa kaikkensa, jotta nämä ihmiset ympäri maailman uskoisivat, että tämä olisi vaarallinen virusepidemia.

Mutta mikäli tässä olisi käynnissä aito vaarallinen virusepidemia, niin silloin nämä globalistit kuten Bill Gates itse olisivat myös vaarassa kuolla ja nämä miljardöörit katoaisi siksi ajaksi yksityisiin bunkkereihinsa.

Että ei nämä rikkaan miljardöörien eliitin maan alle kaivetut bunkkerit ole mitään mielikuvituksen tuotteita. Kyllä niitä on rakennettu useita eri puolille maailmaa.

Mutta ei nämä miljardöörit miltään maailmanlopulta itse halua suojautua, vaan nämä bunkkerit on rakennettu mm. ydinsodan varalle, jota nämä rikkaat psykopaatit pitävät heidän yhtenä viimeisimmistä oljenkorsista, että mikäli tämä heidän psykopaattinen ja maaninen Uusi Maailmanjärjestys ei toteudukkaan ja nämä satanistit eivät pääsekään enää alistamaan koko maailmaa tuon satanistisen maailmanjärjestyksen tielle. 


Sillä tämä porukkahan on vain pieni ja äärimmäisen rikas satanistinen kultti ja siihen kuuluvat mm. Vatikaani, jonka hierarkia näiden Illuminaatien keskuudessa on korkea, koska jo tuo sana itsessään Illuminatus on latinaa ja tarkoittaa sanaa kevyt.


Mutta tämä CORONA sanakin on okkultistinen, koska sen numerot gematrialla ovat 666 ja tuo luku 666 on pedon luku.


Sillä tämä koronavirus huijaus on se Raamatun pedon merkki, koska tämä koronavirusrokote (RNA-rokotus) on jo se pedon merkki, jossa ihmisiin rokotettaisiin se mikrosiru ihon sisään, koska nämä mikrosirut ovat jo nykyään nanokokoisia, eli hiustakin pienempiä.


Tämä nanoteknologialla kehitetty SARS-CoV2 rokote on itsessään ihmisen immuunijärjestelmää sekä terveyttä vaarantava tekijä. Sillä jo kaksi ihmistä on sairastunut vakavaan selkäydintulehdukseen, kun he ovat toimineet tämän erään ruotsalais-brittiläisen AstraZenecan nimisen lääkefirman koronarokotteen ihmiskoekaniineina.

Lähde: IS