http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 2. joulukuuta 2019

Nollakasvun lyhyt matematiikka


Teksti: Teemu Vehkala

Poliitikot ovat viljelleet tätä sanaa nollakasvu hyvin paljon, mutta jos tehtäisiin nyt katugallup, niin vain alle promille Suomen kansalaisista edes tietää, että mitä se nollakasvun politiikka pitää oikein sisällään.

Nollakasvusta puhuttiin mm. 1970-luvulla hyvin paljon ja Rooman klubi mm. varoitti raportissaan Kasvun Rajat vuonna 1972 kuinka luonnonvarojen ehtymisestä seurannut väestöräjähdys yhdistettynä talouskasvuun asettaisivat rajat talouskasvulle. 

Joten silloin väestönkasvua tarvittaisiin hidastamaan nollakasvulla.

Tämä nollakasvu ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että työttömät ja eläkeläiset pyritään tappamaan keinolla millä hyvänsä pois, koska he eivät tuota talouskasvua.

Joten aina kun joku tuolla vaikka hyppää junaraiteille ja tekee itsemurhan, niin jos hän ei olisi ollut enää loppuelämänsä aikana työkykyinen, niin tuo kustannus valtiolle on n. 1 miljoonaa euroa.

Joten aina kun yksi työkyvytön kansalainen päätyy tuohon itsemurha ratkaisuun, niin heistä koituu valtiolle suoraan n. 1 miljoonan euron säästöt pitkällä aikavälillä.

Eli jos Suomessa vaikka 800 työtöntä tekee vuodessa itsemurhan, niin valtio säästää siinä pitkässä juoksussa 800 miljoonaa euroa.

Suomessa joka toinen päivä yksi eläkeläinen tekee itsemurhan, joka johtuu mm. siitä, että Suomen n. 500 000 eläkeläisestä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella.



Mutta Suomen yksityisomisteisilla eläkerahastoilla menee lujaa. Niiden yhteenlasketut eläkevarat olivat vuoden 2018 lopulla peräti 196,2 miljardia euroa.

Pelkästään viime vuonna 2018 kerättiin lakisääteisiä maksuja työnantajilta ja työntekijöiltä sekä valtiolta 25,4 miljardia euroa ja eläkkeitä maksettiin 27 miljardia.

Työeläkerahastoissa oli 2017 vuonna peräti 202,3 miljardia euroa pyörimässä.

Mutta vaikka nämä eläkerahastot ovat useiden miljardien eurojen tuottava pajatso, niin jostain syystä eläkeläisille ei näitä tuottoja voida vieläkään jakaa, koska Suomen rikkaat rahasuvut ovat päässeet jo ajat sitten lonkeroitumaan näiden yksityisten eläkerahastojen johtoon pääsijoittajina. 

Eli käytännössä nämä Suomen rikkaat rahasuvut rikastuvat Suomen eläkeläisten köyhyydellä joka vuosi ja käärivät heidän köyhyydellään jättivoitot.


Köyhyyden torjuminen

Poliitikot käyttävät useasti varsinkin aina vaalien alla tätä sanaa "köyhyyden torjuminen".

Mutta vaikka tästäkin köyhyyden torjumisesta on Euroopan komission laatima virallinen toimintaohjelma, niin ei se sitä kyllä todellisuudessa ole.

Sillä esimerkiksi Suomen valtio saa joka vuosi huomautuksen liian alhaisesta sosiaaliturvasta, koska sosiaaliturvan kuuluisi olla vähintään 50 % mediaanituloista. Mutta Suomen valtio ei suostu tätä koskaan korjaamaan, koska köyhyyttä käytetään tässä maassa jatkuvasti poliittisena aseena.

Mutta talouden nollakasvuohjelma... Se on tätä todellista köyhyyden torjumista, koska jokainen itsemurhan tehnyt kansalainen saa valtiolle nuo n. 1 miljoonan euron säästöt pitkällä aikavälillä, jolloin siinä torjutaan köyhyyttä.

Minne veroeurot katoaa ? 

Vuonna 2017 Suomen tieliikenne keräsi veroja 8,3 miljardia euroa ja palautti tieverkolla vain alle miljardin. Että keiden taskuun ne loput miljardit menivät ? 

Tulli keräsi veroja 486 miljoonaa vuonna 2018

YLE väittää, että vuonna 2018 verottajan kukkaroon kertyi 68,58 miljardia euroa verorahaa.

2019 vuonna valtion on väitetty velkaantuneen 1,7 miljardia euroa.

Edellisen hallituskauden valtionvarainministeri Petteri Orpo sanoi arvioivansa, että Suomi tulisi ottamaan velkaa seuraavan vaalikauden aikana 12 mijardia euroa.

Jo pelkästään Jyrki Kataisen pääministeri kaudella Suomi otti lisää velkaa 47 miljardia euroa.

Siellä meni 10 miljardia paskoihin USA:n hornetteihin.



Tuossa ylläolevassa käppyrässä näkyy selvästi tuo vuoden 2008 talouskriisin aikaansaama efekti, joka syöksi valtiot velkakierteeseen.



Mutta kyseinen 2008 vuoden pankkikriisi ei syntynyt itsestään, vaan se oli seurausta finanssipankkien holtittomasta rahan lainaamisesta.

Sijoituspankit luovat mm. dollarit ja eurot liikkeelle, jotka ne lainaavat eri maiden Keskuspankeille valtionvarainministeriöiden siunauksella.

Rahaa siis luodaan tyhjästä ilmasta. Pankeilla tarvitsee olla holveissaan vain 10 % siitä varannosta, joita ne asiakkailleen lainaa ja sijoituspankeista esim. 100 000 euron lainassa luodaan 90 % uutta rahaa tyhjästä ilmasta kiertoon.



Joten jos pankkien toiminta on aina perustunut tällaiselle ponzi-huijaukselle, niin silloin koko talous- ja pankkijärjestelmä on kuin liian suureksi puhallettu ilmapallo, joka poksahtaa jossain vaiheessa.

USA:n armeijan on esim. vain sen takia hyökättävä jatkuvasti jonnekin päin maailmaa, jotta sen talous voisi elää tuolla velkarahalla maaliskuusta lähtien loppuvuoden tuon jälkellä olevat 9kk. 

Mutta USA:n armeijalle myönnettävät sotilasmenot olivat vuonna 2019 jo peräti 649 miljardia dollaria, jotka nousivat aikaisemmasta vuodesta 4,6 prosenttia ylös.

Vaikka yleisesti luullaan, että vain Yhdysvaltojen veronmaksaja rahoittaa näitä USA:n tähtitieteellisiä sotilasmenoja, niin tämä ei kyllä täysin pidä paikkaansa, sillä USA:n keskuspankin perustaneet huijarit J.P. Morgan sekä muu pankkihuijarien klaani on se sama pankkiirien rikollis-syndikaatti, joka myös omistaa Euroopan keskuspankin Frankfurtissa ja näille samoille huijareille Suomen veronmaksajat maksavat verojansa.

Eli et sinä raada töissä pelkästään Suomen valtion eteen.  



Tämä Euroopan union on koko tämän ajan ollut näiden Saksalaisten pankkiirien suuri ja menestyksekäs ponzi-huijaus.

Sillä mihinkään euron yhteisvaluuttaan ei olisi tarvinnut Suomen missään vaiheessa liittyä, mutta koska Suomella sattuu olemaan sellainen pieni historiaan liittyvä tapahtuma, kun vuonna 1860 itse runoseppo J.V. Snellman lähti Saksaan anomaan tänne muutaman miljoonan lainaa itse pankkiiri Carl von Rothschildilta

Mutta koska Suomen silloiseen takaisinmaksukykyyn ei luotettu, niin Carl von Rothschild myönsi tämän.

Mutta ilmeisesti tuon lainan vaatimuksena Suomessa täytyi vielä ensin saada käänytettyä muutama viljalaiva pois, jonka Snellman teki. Koska sillä saatiin Suomessa tapettua nälkään yli 200 000 suomalaista silloista köyhää. Joka oli tavallaan sen ajan nollakasvun politiikkaa.

Mutta lopulta kun tuo miljoonien markkojen laina tuolta Saksasta tänne myönnettiin, niin lopulta synnytettiin tämä Suomen markka, joka sidottiin vuonna 1865 hopeakantaan. 

Suomen markka sidottiin vuonna 1878 kultakantaan, jolloin markan arvo oli 20 markkaa ja vastasi n. 6,54 gramman määrää kultaa 900 promillesta kultaseosta.



Mutta näistä vanhoista ajoista olemme päätyneet jo näihin aikoihin, jolloin näiden esim. FIAT-valuutan arvo on sidottuna enää pankin alkuperäiseen lainaan, joka perustuu enää pankkien 10 prosentin vähimmäisvarantoon.

Eli silloin jokainen 100 euron seteli perustuu jollekin 1000 euron lainalle, joka on joskus jonnekin myönnetty, jossa on luotu samalla sekä laskettu liikkeelle 900 euroa lisää rahaa, joka taas on painettu liikkeelle tyhjästä ilmasta.

Eli tähän perustuu siis nykyisen FIAT-rahajärjestelmän ponzi-huijaus, johon edelleen valtiot luottavat.

Mutta tähän velkaan perustuvaan rahajärjestelmään perustuu myös sellainenkin asia, että jokainen laina joka on aikanaan pankeista haettu, niin jos ne maksetaan sinne takaisin, niin jokainen euro noista lainarahoista lakkaavat olemasta kierrossa, kun nuo velat on sinne maksettu takaisin.

Tämä siis todistaa sen, että jokainen liikkeellä oleva raha on velkaa.

Että hieman ihmetyttää se kuinka esim. Demarit ja Vihreät haluavat nyt kilpaa keskenään täyttää Suomen Afrikasta ja lähi-idästä tulleilla turvapaikanhakijoilla, joista he toivovat tänne halpaa työvoimaa.

No ensinnäkin tuollaiset turvapaikkashoppailijat voivat korkeintaan ottaa täällä kaikki pikavipit ja velkaantua niillä tuon maksimin, jonka jälkeen ei kyllä enää varmasti löydy näille maahantulijoille enää intressiä lähteä työelämään sopeutumaan suomalaiseksi veronmaksajaksi.

Mutta maahanmuuttoa tukevat globalisti rahoittavat tätä haittamaahanmuuttoa sen vuoksi, että sillä he haluavat tuhota kaiken länsimaalaisen kulttuuri-identiteetin, jotka nähdään uhkaksi uuden maailmanjärjestyksen toteutumiselle. 

Koska uuden maailmanjärjestyksen tavoite on poistaa lopulta kaikkien valtioiden itsenäisyys sekä itsemääräämisoikeus, jolloin kaikki valta olisi enää tällä Illuminaatien eliitillä, joka pitää itseään kaikkien meidän yläpuolellamme.

He pitävät itseään jumalan asemassa ja tämä asennemaailma näkyy myös vapaamuurarien toiminnassa, kun siellä saavutetaan riittävän monta tasoa ylös, jolloin alkaa tuo 32-asteesta eteenpäin alkavat okkultistinen mm. saatananpalvonta.

Mutta tällainen vapaamuurarien sekä jesuiittojen kuin myös kabbalistienkin ja Vatikaanin jne. salaisissa yhteisöissä vallitseva satanistinen ylimielisyys ei juuri eroa langenneen henkiolento Luciferin asennemaailmasta. Koska Luciferhan juurikin menetti luojan oikeudet, koska sortui ylpeyteen.

Mutta hän kostona vielä ehti kirota tämän planeetan, ennen kuin häipyi noiden monien käännyttämiensä serafien kanssa Sataniaan.

Ei nämä jutut mitään potaskaa ole ja ne löytyvät Urantia-kirjasta.


Lisää tilastoja: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/tilastot/verotulojen_kehity/2018/