http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 10. helmikuuta 2020

Suomen pohjavesiryöstäjät perääntyivät kohun johdosta Jyväskylän vesihuollon yksityistämishankkeessa


Teksti: Teemu Vehkala

Jyväskylä kaupunginhallinto päätti keskeyttää vesihuoltonsa yksityistämisaikeet, jotka paikalliset Kokoomuslaiset olivat jo viemässä eteepäin. 

Mutta Suomen aktiivisimmat kansalaiset ehtivät reagoida nopeasti ja tekivät adressin nettiin, joka saavutti hetkessä muutamassa päivässä tarvittavat 50 000 nimeä. 

Helmikuun alussa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) totesi, etemme halua vesihuollosta uutta Carunaan.

Mutta Jyväskylä ei ole ainoa kaupunki, jossa pohjavesiryöstäjät ovat liikenteessä, sillä vesihuollon yksityistämistä koskevat hankkeet on aloitettu myös Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla, jossa odotellaan tällä hetkellä asiaan liittyvän valitusprosessin päättymistä.

Mutta vesihuollon yksityistämishanketta on myös pohdittu Lahdessa.


Metsähallituksen salainen hanke vesialueiden yksityistämisestä

Olisi jo ehkä aika paljastaa tässä totuus siitä, että Suomen metsähallituksella on ollut jo vuodesta 2015 lähtien salainen hanke Suomen koko vesialueiden yksityistämisestä, jotka olisi tarkoitus lopulta siirtää kansalaisten vapaasta käytöstä liikelaitoskäyttöön.

Se siis tarkoittaisi sitä, että Suomen vesihuolto pohjavesineen myytäisiin lopulta sijoittajille, jotka tekisi Suomen vesihuollossa ne uudet Carunat ja sitten alkaisi rahastus.

Mutta jos vaikka Nestlé päättäisi tästä, että he ostavat Suomen makean pohjaveden, niin tämän kaupan jälkeen myös jokainen omakotitalojen asukas joutuisi maksamaan tuolle kasvottomalle korporaatiojätille oman pihakaivonsa veden nostamisesta.



Vuoden 2010 helmikuussa Marko Sihvonen aloitti yhden miehen nälkälakon ja mielenosoituksen tästä pohjavesien yksityistämisestä eduskuntatalon edessä.

Itse allekirjoittanut liittyi tuolloin tukimielenosoittajiin ja näimme jo tuolloin, että kuinka arkaluontoinen aihe tämä pohjavesien yksityistämistä vastaan mielenosoittaminen oli, koska poliisi tuli häätämään luvan saaneet asuntovaunut lopulta pariin otteeseen pois ja kielsi mielenosoituksen jatkumisen eduskuntatalon edessä.



Tuon kyseisen mielenosoituksen fasistiseen häätöön liittynyt selkkaus johtu lopulta siihen, että eduskuntatalon täytyi vuokrata aina Helsingin kaupungilta tuo koko nurmikkoalue käyttöön, jottei sinne enää kukaan suomalainen vaan tulisi enää koskaan leiriytymään ja osoittamaan mieltään yön yli. 

Mutta edelleenkään Suomen perustuslaki ei kiellä jatkuvaa mielenosoitusta, johon kuuluu se, että mielenosoittajat pitävät vaikka nälkälakkoa vuorokaudesta toiseen. 

Minulle mm. sanottiin viime vuoden joulukuussa poliisilta, ettei heidän määräyksestään enää Suomessa saisi pitää yli vuorokausia kestäviä mielenosoituksia, koska aiemmin tällaiset tapahtumat ovat johtaneet mm. väkivaltaan. 

Hän taisi tuossa tarkoittaa tätä erästä ääriliikettä, jonka toiminnan jatkuminen oli myös käräjäoikeudessa tuomarien päätettävänä.

Ja vimeisenä viesti teille Suomen pohjaveden ryöstöä valmisteleville roistoille:

Me tiedämme, että te aiotte röyhkeästi ryöstää Suomen kaikki makeat pohjavedet, koska katsotte siihen oikeutenne kun Suomen valtionvelka on taas kasvanut lisää. 

Mutta me emme tule sallimaan sitä missään muodossa ja jos toteutatte tämän tempun, niin eduskuntatalon edusta täyttyy sen jälkeen mielenosoittajista viikosta toiseen taukoamatta ja se porukka tulee mudostamaan niin suuren piikin teidän lihassanne, että ns. paska alkaa putoamaan sen jälkeen alaspäin.

Mielenosoittaminen ei edelleenkään ole kiellettyä, vaikka te kierot fasistit aina yritätte fasistipoliisienne suulla puhua, että se ei olisikaan sallittua esim. yöaikaan. 

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus  (2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.)

19. artikla. Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

20. artikla. 1. Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen. 2. Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.

21. artikla. 1. Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä. 2. Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin. 3. Kansan tahto on hallitusvallan perusta; tämä tahto on ilmaistava määräaikaisilla ja aidoilla vaaleilla, joissa kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja joissa äänestys on salainen tai muuta vaalivapauden turvaavaa menettelyä noudattava.

5. artikla. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.

3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

12. artikla. Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

Suomen pohjavedet eivät kuulu edelleenkään millekään Saudeille tai muille ahneille suursijoittajille, vaan niiden tulee olla kansallisomaisuutta.

Mutta koska nämä teidän pankkiirien lahjomat poliitikot ja suuryritykset ovat ryöstäneet jo aivan riittävästi Suomen valtiolta, niin tiedätte kyllä kuinka Suomen alla makaa tämä yli 800 000 000 000 euron arvoinen nestekertymä tuota makeaa pohjavettä, jolle te aiotte luoda kovan hintalapun, jonka sitten köyhät suomalaiset tulisivat maksamaan.

Suomen pohjavedet kuuluvat vain Suomen kansalaisille, koska ne ovat kansallisomaisuudesta. 

Me tiedämme myös sen kuinka aiotte Suomen eduskunnassa kävellä tämän tuoreen vesiadressin yli, jossa Suomen pohjavesien yksityistämisestä vastustetaan.

Suomen kansa nousee sen jälkeen barrikaadeille tämän asian puolesta, jos tarve vaatii.

Näpit irti Suomen pohjavesistä roistot. Antakaa meidän olla rauhassa ilman, että teidän parasiittien täytyy tunkea tänne jokaisella suuryrityksellänne tuhoamaan tämän maan talousjärjestelmä velalla.

Sillä me suomalaiset emme tarvitse teidän neuvojanne, koska ne ovat kaikki teidän salakavalia juonianne, joilla te yritätte ryöstää tämän maan luonnonvarat ja tyhjentää ne kuin pajatson.

Mutta tämän maan kansalaiset eivät ole mitään tyhmää porukkaa ja he kyllä osaavat aavistaa sen, että milloin jotkut punovat salakavalia juoniaan tuhotakseen tämän maan luonnonvarat.

Allekirjoita adressi Suomen pohjavesien yksityistämisen kieltämiseksi täällä: https://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen


Lähde: HS

Aamulehti

YLE