http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 27. elokuuta 2015

Virginiassa kriisinäyttelijöillä järjestetty ampumavälikohtaus ?




Virginian osavaltiossa väitettiin tapahtuneen järkyttävän ampumavälikohtauksen, jossa kahden tv-kanavan työntekijän väitettiin saaneen surmansa. 



Kuitenkin tapausta on jo analysoitu ja tutkittu muutamien tunnettujenkin nettietsivien toimesta ja tapauksesta löytyy lukuisia aukkoja, jotka osoittavat ampumavälikohtauksen olevan lavastettu.

1. Verijälkien puuttuminen rikospaikalta

2. Väitetyn ampujan kuvaamassa kännykkäkamera videossa näkyy selvästi, kuinka mies osoittaa jo aiemmin uutistoimittajaa aseella. Mutta tämä nainen ei reagoi vielä silloin siihen millään tavalla. Mutta alkaa kiljumaan kauhusta vasta siinä, vaiheessa kun ns. ampuminen alkaa. 

Tämä on silloin merkki siitä, että tapaus oli lavastettu ja kriisinäyttelijänä (Crisis Actors) työskennelleen naisen oli määrä näytellä ampumisen kohteeksi joutuvaa naista, vasta silloin kun epäilty alkoi räiskimään paukkupatruunoilla. 

Mutta jos kyseessä olisi ollut aito vaaratilanne, niin tv-kuvausryhmä olisi jo siinä vaiheessa ottaneet ns. jalat alleen, kun olisivat tuon aseen nähneet epäillyn kädessä osoittamassa heitä kohti. Nyt kuitenkin tuo uutisankkuri ei tee mitään, vaikka pistooli osoittaa jo häntä kohti. Mutta vasta siinä vaiheessa, kun paukkupatruunat alkavat paukkumaan, niin hän lähtee juoksemaan, einä näytä saavan osumaakaan, koska eihän paukkupatruunat osu keneenkään.

3. Sensuroimattomassa videossa, jossa ampuja kuvasi tapahtuman kännykkäkameralleen, ei näy että uutistoimittaja saisi osumia, vaikka se osoitti suoraan ensin häntä kohti ja lähetyksen kuvaushetkellä ensimmäinen uhri joka tipahti maahan oli kameramies. Kuinka tämä on mahdollista ? 

Linkki videoon (varoitus, ei sovellu herkemmille katsojille): http://www.worldstaruncut.com/uncut/85605

4.  Propagandastaan tutun CNN:n uutiskanavalla uhrien kuvakollaasit olivat tyypillistä mind control -propagandaa koiranpen ja kissanpentuineen, jota käytetään usein propagandan välineenä, uutistenlukijoiden ja katsojien mielen manipuloimiseksi.

Nämä kissan ja koiranpennun kuvat kun syöpyvät propagandan vastaanottajien alitajuntaan, samalla kun syötetään läpi tätä aselakien tiukennukseen suunnattua propagandaa. Eläimillä ns. pehmennetään propagandan tehoa, jotta ns. tarkempi triggerointi olisi mahdollista. 


Pääepäilty ampuja on nimeltään Vester Flanagan, jonka väitettiin aiemmin työskennelleen tälle Virginialaiselle WDBJ tv-kanavalle.

Mutta seuraava propagandaviesti väitetyltä pääepäillyltä herättää suuria epäilyksiä itse koko tapahtumasta, koska mies oli kuuleman mukaan ladannut Twitteriin viestin, jossa ilmoitti tekonsa motiiviksi aiemmin tänä vuonna tapahtuneen kirkkoammuskelun. 

Tämä itseasiassa on mielenhallinta tekniikkaa, jolla käännetään uutistenlukijoiden huomio tuohon aiempaan ampumavälikohtaukseen, jossa väitettiin valkoihoisen ampuneen tummaihoisia kirkossa rasistisesti. Huom. nyt ampuja oli tummaihoinen, joka ampui valkoihoisia kolleegojaan, eli käännettiin tämä propaganda nyt toisinpäin.

Hajoita ja hallise, tuo eliitin ykköskeino saada aikaan väestöjen välille mm. rotuvihaa jne. Tämä psyop -tapaus ei aseta yhtään poikkeusta sille.   

Nyt joka tapauksessa jälleen Yhdysvalloissa on tilanne se, että USA:n kongressissa nuo sionististen suuryhtiöiden lobbarit yrittävät jälleen saada aselakeja kiristettyä, tämän uuden lavastetun psyop -operaation avulla. Mutta kuten aiemminkin, niin Texas ja sen kongressiedustajat ovat toinen toisensa jälkeen onnistuneet kaatamaan nämä fasistiset aselakimuutokset, joka ottaa erityisesti USA:n sionisteja suunnattomasti pannuun. 





Korruptiomedian propagandauutiset samasta tapauksesta: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1440494265342.html