http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

perjantai 15. lokakuuta 2021

Brittiläinen EU meppi David Amess puukotettiin hengiltä Englannissa


Meppi ja Euroopan parlamentin jäsen Sir David Amess (kuvassa) on kuollut perjantaina Englannissa, kun häntä puukotettiin kuollettavasti Leigh-On-Sean pikkukaupungissa n. klo 17.00 aikoihin.

Puukotus tapahtui paikallisessa metodistikirkossa, jossa Amess oli hyökkäyksen aikaan, jossa hän oli tapaamassa äänestäjiään. 

Puukotuksesta epäilty 25 vuotias mieshenkilö ehti puukottaa häntä useita kertoja.

Amess kuului pääministeri Boris Johnsonin johtamaan konservatiivipuolueeseen ja hänet tunnettiin mm. abortin vastustamisesta.

2016 vuonna myös Britanniassa poliitikko murhattiin

Tämä David Amessin murha ei ole ainut poikkeus Britanniassa, jossa poliitikkoja on aikaisemminkin joutunut näiden kylmäveristen murhien kohteeksi.

2016 Britanniassa murhattiin työväenpuolueen parlamenttiedustajana toiminut Helen Joanne "Jo" Cox (kuvassa). Häntä ammuttiin ja puukotettiin 16. kesäkuuta 2016, kun hänkin oli tuolloin tapaamassa äänestäjiään vaalipiirissään Birstallissa Yorkshiressä. Hän kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä.


Oliko surma tilaustyö vai ei ?

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että oliko Amessin puukotussurma tilaustyö vai ei. Luultavasti oli, mutta siihenkin on silloin taustalla joku motiivi.

Britanniassahan viime vuosina poliitikkojen pedofiilirinkejä on joutunut julkiseen paineeseen, kun niiden kohteiksi joutuneet entiset uhrit ovat avanneet suunsa.

2014 vuonna silloisen Iso-Britannian pääministeri David Cameronin avustajan tietokoneelta löytyi lapsipornoa.

Samana vuonna Britanniassa liikkui väitteitä poliitikkojen pedofiiliringin peittelystä, jolloin myös hallitus määräsi siellä poliitikkojen pedofiiliringin poliisitutkinnan.

2018 vuonna Britanniassa paljastui jälleen laaja pedofiilirinki.


Britanniassa edesmennyt tv-julkkis Sir Jimmy Savile (kuvassa) oli pedofiili sekä myös nekrofiili. Hänellä oli paikallisen ruumishuoneen avain käytössä, jossa hän kävi harrastamassa mm. nekrofiliaa lasten ruumiilla.


Brittiläinen tv-tähti juontaja Rolf Harris (kuvassa) paljastui myös pedofiiliksi.



Brittiläinen edesmennyt poliitikko Sir Clement Freud (kuvassa) paljastui myös pedofiiliksi. Tämä mies jonka uskotaan sekantuneen tämän Portugalin Praia da Luzissa 2007 kadonneen 3-vuotiaan Madeleine McCannin katoamiseen. 


Hänellä kun oli huvila Praia da Luzissa ja hän oli vielä Madeleinen katoamisen aikaan Praia da Luzissa, kuten myöskin Podestan veljekset Tony ja John Podesta.


Scotland Yardilla kun on näistä Madeleinen sieppaaja miehistä melkoisen hyvät havainnot, joista nämä kuvat puhuvat puolestaan.

Mutta koska John Podesta sekä Tony Podesta ovat Washington DC:n pedoliilirinkien diplomaatteja. Niin he ovat myös CIA:n sekä Mossadin suojeluksessa. Joten näin ollen tämä Madeleinen katoamistapaus on edellen Scotland Yardillakin siellä mappi ö:ssä.

Lähde: IL