http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Smallville sarjan tv tähti todisti seksikulttioikeudessa


Suomalaisillekin Smallville tv-sarjasta tuttu Allison Mack (kuvassa) todisti viime kuussa oikeudessa tässä maailmalla kuohuttaneessa seksikulttioikeudenkäynnissä.

Mack tunnusti, että hän oli syyllistynyt mm. seksiorjien käyttöön ja väitti myös omistaneensa yhden seksiorjan. 

Hän myös komensi ryhmää naisia, jotka suorittivat hänelle palveluksia.

Naiset saatiin kulttiin mukaan mm. hankkimalla heistä raskauttavaa materiaalia, kuten alastonkuvia sekä taloudellisia tietoja.

Mack voi saada jopa 20 vuoden vankeustuomion.

Tapaus liittyy Nxivm-nimiseen seksikulttiin, jossa esiintyi myös lapsiprostituutiota.



Hillary Clintonin säätiölle suuria lahjoituksia tehnyt Seagram-yhtiön pääomistaja Edgar Bronfmanin tytär Clare Bronfman pidätettiin viime vuoden heinäkuussa liittyen tähän tapaukseen.

Mutta koska kyseessä oli pohatan tytär, niin miljoonan dollarin takuusumma vapautti hänet välittömästi ennen oikeudenkäyntejä.

Tämän seksikultin johtajaksi on väitetty Keith Ranierea, joka pidätettiin vuosi sitten Meksikossa epäiltynä laajasta lapsikaupasta, seksikaupasta sekä pakkotyön teettämisestä.

Hän oli myös kuulemma polttomerkinnyt naispuolisia uhrejaan. Kun nämä naiset houkuteltiin ensin mukaan lupaamalla heille, että kyse olisi vain mentorointiohjelmasta.

Valemedia kuitenkin sivutti miltei kaikissa lehtijutuissaan tämän lapsiprostituution ja pedofiiliringin, vaikka tämä kyseinen seksikultti harjoitti sitä koko ajan.


Mikä saa ihmiset osallistumaan johonkin tällaiseen sairaaseen toimintaan ? 

Tämä satanistisen isokenkäisen eliitin metodeihin on aina kuulunut se, että nämä heidän jälkipolvensa täytyy aina saada pysymään joillain keinolla ruodussa ja tästä syystä he traumatisoivat lapsensa mm. seksuaalisella hyväksikäytöllä jne.

Joten minkä tahansa tällaisen pahan eliittisuvun lapsi jos joutuu kokemaan vaikka pedofiliaa lapsena, niin se riittää jo rikkomaan heidän mielensä ja heistä tulee silloin hyvin helposti yhtä mielipuolia ja alkavat helposti harrastamaan tällaisia touhuja myöhemmissä elämiensä vaiheissa.



80-luvulla Ankronikka animaatiosarjassa oli kohta, jossa Roope Ankka oli joutunut lääkäriin ja seinässä törötti juliste, jossa luki "ASK ABOUT ILLUMINATI".

Ei näitä viestejä tuonne sattumalta laitettu.



Pedofiilejä on myös koko Hollywood täynnä ja tätä ongelmaa ei siellä olla vieläkään saatu lakaistua edes maton alle, koska näistä pedofiileistä monet ovat hyvinkin korkeassa asemassa myös tunnettuina elokuvaohjaajina.

Vain nämä harvat ohjaajat sekä naisten kähmijät ovat pudonneet alas viime vuosina. Mutta nämä ylemmän sarjan lasten hyväksikäyttäjät kulkevat edelleen vapaana.


Mistä tämä seksiorjuus oikein on lähtöisin

Illuminaatit näkevät seksuaalisuuden aivan heidän omalla tavallaan ja koska heidän arvomaailmansa on satanismi, niin myös seksuaalisuuden he näkevät satanismin kautta.

Joten satanistisessa arvomaailmassa ihminen on näiden isokenkäisten vallan väärinkäyttäjien uhri, jota sitten käytetään eliitin seksirituaaleissa ja origioissa seksiorjina. 

CIA:lla on jopa omat vuosikymmeninä keksityt keinot miten luoda näitä seksiorjia ja siitä syntyi 1950-luvulla Project Monarch.

Monarkki, joka tulee monarkkiperhosesta, minkälaisen harhakuvan nämä CIA:n kiduttamat lapset ja nuoret naiset näkivät tuntien ja päivien kidutussessioiden jälkeen.

Mutta taas seksuaalinen kidutus kuten raiskatuksi tuleminen alaikäisenä taas aiheuttaa näille uhreille pysyvän elinikäisen trauman kundaliinienergian keskukseen, joka avaa tuon kundaliinin auki. 

Tämä kun on vielä seksuaalienergian keskus, niin voitte kuvitella että voiko sitten jokin alaikäinen tyttö tuollaista energiaa käsitellä jos se hänellä aukeaa silloin, kun hänen sisäänsä tunkeutuu jokin raiskaaja.

Näitä tyttöjä kun on Suomen psykiatriset hoitolaitokset sekä lastenkodit täynnä ja heidän taustojaan ei edes välttämättä lääkärit tiedä. 

Suomen lastenkodeissa he joutuvat usein myös lastenkotien henkilökunnan toimesta seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi.

Mutta lääkärit tykkäävät heille kyllä antaa näitä mm. kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnooseja, jotka eivät paranna tuota ongelmaa näissä uhreissa mihinkään.



Maailmalla miltei vain kovapäisimmät näistä seksiorjista ovat onnistuneet selviämään näistä kokemuksista, kun joutuivat olemaan mm. USA:n presidenttien sekä Hollywoodin näyttelijöiden henkilökohtaisina seksiorjina. Heistä yksi ehkä tunnetuin tapaus on Cathy O'Brien.

Hänen perheensä kuului näihin piireihin ja siksi luovutti tyttärensä näiden jenkkien valtaeliitin seksiorjaksi.