http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Rothschildit rahoittivat ja tilasivat Holokaustin



II-maailmansodan holokaustin syistä ei edelleenkään saa puhua varsinkaan Itävallassa tai Saksassa, jossa sen kieltämisestä voi joutua jopa vankilaan.

Rothschildien pankkisuku aloitti toimintansa jo 1700-luvulla Saksan Frankfurtin ylikansoitetussa juutalaisgetossa.

Lopulta kun tämä pankkiasiakkaiden huijaamiseen perustunut pankkitoiminta sai alun, niin Mayer Amschel Rotschild lähetti neljä poikaansa Euroopan tärkeimpiin suurkaupunkeihin: Wieniin, Lontooseen, Napoliin ja Pariisin.

Siellä nämä Rothschildit perustivat omat pankkitoimintansa ja jatkoivat suvun pankkibisnestä.

Parhaiten menestyi Lontooseen asettunut Nathan, joka aloitti tekstiilikaupalla, mutta siirtyessään kultaharkkoihin vuonna 1809. Niin vain kaksi vuotta myöhemmin hän oli jo niin rikas, että saattoi lainata jo rahaa itse Wellingtonin herttualle. 

Vuonna 1814 Nathan Rothschildista tuli Britannian hallituksen salainen pankkiiri, joka rahoitti sotia Napoleonia vastaan. Hän vaihtoi mm. kultaa Ranskan frangeiksi ja onnistui salakuljettamaan ne suoraan rintamalle. 

Tulevina vuosina Rothschildien pankkisuvusta tuli ehdoton peluri pankkimaailmassa ja he kaatoivat vuonna 1825 peräti 145 englantilaista pankkia ja putsasivat niiden varat kuin pajatson.

1830-luvulla Rothschild suvun veljekset hoitelivat jo Ranskan, Preussin ja Itävallan sekä Espanjan talousasioita, mutta vastasivat myös Yhdysvaltain konsulaattien raha-asioista. Heillä oli myös toimintaa Intiassa, Kuubassa ja Australiassa. 



Vaikka tämä saksasta maailmalle 1700-luvun lopussa ponnistanut valtionryöstäjäsuku oli jo tuohon 1930-luvulle mennessä onnistunut pankkitoiminnallaan velkaannuttamaan kokonaisia Eurooppalaisia kuningashuoneita, putsaamaan Lontoon pörssin muutamaan kertaan perättömillä huhuilla, niin Itävallan Rothschildien takavarikoitu omaisuus linnoineen oli Rothschildeille lopulta liikaa. 

1933 Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa ja hän oli vahvasti kasaarijuutalaisten harjoittamaa koronkiskontaa vastaan, joka oli rahaa lainaamalla tarkoitus saattaa ihmiset velkaorjuuteen.

Hitler erotti lopulta juutalaisten pankkimonopolien kuolonotteen, koska alkoi painamaan saksan markkoja omin päin, mutta myös samalla erotti juutalaiset valtatahot mediasta, valtionviroista, koulutuksesta sekä pankeista.

Juutalaisten pankkien maanpetturuus sai aikaan saksassa niin laajaa vihaa saksanjuutalaisia kohtaan, että se loi suuria jännitteitä saksalaisten ja saksanjuutalaisten välille. 

Mutta se mitä holokaustissa kasaarijuutalaisten pankkien mafia suojelee päivänvalolta on se, että kasaareja ei sinne keskitysleireille viety, vaan ne olivat lähinnä näitä alkuperäisjuutalaisia (sefardit) jotka ovat olleet kriittisiä sionismille. 


Israelissa näitä sionismia vastustavia juutalaisia pitää koko ajan julkisia mielenilmauksia, eikä niistä yksikään kasaarijuutalaisten mediakorporaatioiden omistama media kerro mitään, koska nämä asiat pitää piilottaa pois julkisuudesta.

Rothschildien pankkisuku kuuluu kasaarijuutalaisten pankkien mafiaan ja kyseessä on äärimmäisen vaarallinen rikollisorganisaatio, joka on mm. tilannut monien USA:n presidenttien murhat. Abraham Lincolnin sekä John F. Kennedyn murhat olivat Rothschildien tilaamia, koska nämä USA:n presidentit astuivat poliittisesti Rothschildien varpaille.


Itävallan Rothschildit menettivät varansa natseille

Itävallan Rothschildeille tuli lentävä lähtö Natsi-Saksan noustua vastaan, kun he menettivät linnansa ja omaisuutensa Saksan kansallissosialisteille. He joutuivat pakenemaan lopulta yhdysvaltoihin.

Rothschildit olivat jo tuohon mennessä nostaneet valtaan Adolf Hitlerin, mutta tämä Itävallan Rothschildien varojen takavarikointi oli heille kuitenkin liikaa, joten Natsi-Saksan sotavarustelua alettiin rahoittamaan Rothschildien puolelta. 

Saksan pankit olivat lopulta 1930-luvulla liian vahvoja, joiden kanssa eivät enää britannian pankit pystynet kilpailemaan, joten Saksa oli saatava jotenkin polvilleen. Niin lopulta Rothschildit keksivät, että miten he saisivat Saksassa juutalaisiin kohdistuvalla vihakampanjalla vietyä näitä saksan työväestön juutalaisia keskitysleireille. Näitä jotka eivät kuuluneet näiden kasaarijuutalaisten koronkiskureiden klaaniin. 

Kuvassa näkyy punaisen ristin dokumentti, jossa näkyy II-maailmansodan Holokaustin todellinen uhriluku. kuuteen miljoonaan juutalaiseen on vielä matkaa 572 849 puuttuvaa juutalaista keskitysleirillä kuollutta.

Natsi-Saksan keskitys ja työleireillä kuoli lopulta 271 504 juutalaista. Mutta tämä ei ollut vielä tarpeeksi traaginen luku, joten kasaarijuutalainen pankkimafia päätti lisätä tuohon vielä muutaman numeron päälle ja pyöristi sen kuuteen miljoonaan.  

Mutta suojellakseen tätä holokausti myyttiä, piti saksaan ja itävaltaan sekä moniin muihin maihin luoda vielä erikseen mahdolliset oikeudelliset tuomiot holokaustin kieltämisestä. Mutta eristyisesti ankarimmat tuomiot saattavat siitä viuhua edelleen Saksassa tai Itävallassa.

Holokaustille oli poliittinen tilaus

Jos tarkastellaan holokaustin poliittista tilausta, niin siinä oli erityisesti  hyvin suuri poliittinen motiivi näille antisemitismi -järjestöille, joiden poliittinen agenda on saada vietyä huomio pois tämän kasaarijuutalaisen pankkimafian rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Ottaen huomioon vielä sen, kuinka kasaarien pankkimafia on antanut juutalaisista tämän röyhkeän ja ahneen julkikuvan maailmalla.


Ottaen vielä huomioon, etteivät he ole edes alkuperäisjuutalaisia. Vaan kyseessä on vain tällainen koronkiskontaan erikoistunut turkkilais-mongolidinen kansa, joka asutti aikanaan muinaista Ukrainaa.






Kasaarit valtasivat ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina suuren alueen Mustanmeren ja Kaspian meren pohjoispuolelta eli Etelä-Venäjältä. Sinne he perustivat suurvallan alistettuaan alueen 25 maanviljelystä harrastavaa kansaa.


Valtakunta oli mahtavimmillaan 700- ja 800- luvuilla, jolloin se oli kiistatta Euroopan mahtavin valtion. 


N. 1000 jkr. venäläiset voittivat lopulta kasaarit, jolloin osa kasaarien ylimystöstä pakeni Eurooppaan, lähinnä Unkariin ja Espanjaan. Mutta varsinainen monimiljoonainen kansa jäi paikalleen ja tästä muodostui sitten Itä-Euroopan ja Etelä-Venäjän kasaariväestö, joka käsitti 1900-luvun alussa n. yksitoista miljoonaa ihmistä. 


Juutalaisen tietosanakirjan mukaan kasaarit ovat ryöstelyyn taipuvainen ja hyvin kostonhimoinen kansa.  


Pätee muuten oikein hyvin Rothschildeihin. 


Juutalainen tietosanakirja myöntää myös, että itäjuutalaisten (ashkenasim) polveutuvat kasaareista. 


Juutalaisen historiantutkijan Arthur Koestlerin mukaan kasaarit olivat raakoja ja likaisia, eivätkä esim. puhdistautuneet ulostamisen ja virtsaamisen jälkeen, eivätkä koskaan vaihtaneet alusvaatteita, vaan antoivat niiden mädäntyä rikaleiksi.


Kasaarien alkuperäisenä uskontona oli ns. fallos-kultti eli siittimen palvonta. Noin vuonna 740 jkr. kasaarikuningas Bulan kyllästyi kansansa barbaareihin tapoihin ja kutsui maahan edustajia kolmesta sen ajan pääuskonnosta eli islamista, kristinuskosta ja talmudismista, jota viimeksi mainittua myöhemmin on alettu kutsua juutalaisuudeksi.


Lopulta vallanhimoinen kuningas Bulan mieltyi talmudismiin, jonka harjoittajat saisivat Messiaan tullessa haltuunsa kaikkien kansojen rikkaudet ja kaikki kansat orjikseen. 


Talmudismista tehtiin sitten kasaarivaltakunnan virallinen uskonto. Babyloniasta kutsuttiin rabbiineja, jotka perustivat kouluja Talmud-opetusta varten. Koko kasaarikansa mukaan luettuna jäännökset kasaareihin sulautuneista kansoista käännytettiin nopeasti talmudismiin, ja fallos-kultti kiellettiin.  


Venäjän tsaarien valta oli lopulta uhka kasaarien eliitille, koska Tsaarit eivät päästäneet kasaareita hallitsemaan kauppaa ja pankkitoimintaa, joten Tsaareista oli päästävä eroon. Joten lopulta Rothschildeilta tuli rahat Tsaarien murhaamiseen ja Venäjän  bolsevikkien vallankumoukseen.







Kasaarien ajamat kansanmurhat neuvostovaltion aikakaudella ovat pientä natsien sotarikoksiin verrattuna


Ottaen huomioon sen, että neuvostoliiton aikana valtaa pitivät kasaarit ja jos noissa neuvostoliiton Stalinin vainoissa murhattiin yli 60 miljoonaa ihmistä, niin tähän verrattuna natsi-saksan kansanmurhat ovat pieniä. 


Mutta sopii kysyä, että miksei historian kirjoissa kauhistella neuvostoliiton hirmuvallan aikaisia kansanmurhia ? 


Ei kauhistella koska kasaarijuutalainen mafia piti siellä valtaa ja oli näiden 60 000 000 venäläisen murhan takana. 


Mutta kun kasaarijuutalainen mafia omistaa vieläkin koko läntisen median ja uutistoimistot, niin he voivat välittää ja syöttää operoimassaan läntisessa mediassa aivan sellaista propagandaa kuin tahtovat. Ongelmana vaan se, että tämä heidän välittämän propagandan vastaanottajia on vieläkin tämä vajaa 7 miljardia ihmistä, joista aivan kaikki eivät osaa ajatella tietoisella mielellä.


Näitä ei tietoisella mielellä ajattelevia massoja kasaarijuutalainen pankkimafia nimittää tyhmiksi lampaiksi, joita on helppo hallita, koska lampaat menevät lauman mukana.


Sionin viisaiden pöytäkirjoissa näitä laumaihmisiä nimitetään gojimeiksi. 









Israelin valtion perustamisen takana oli Rothschildit


Rothschildit ovat Israelin valtion perustamisen takana ja Israel luotiin sen vuoksi, että se voitaisiin tulevaisuudessa ristiä maailman fasistisen liittovaltion keskukseksi, josta tuota tultaisiin johtamaan.




Israel onkin tunnettu maailmalla palestiinalaisten sorrosta, joiden asumuksia hajoitetaan päivittäin puskutraktoreilla.



Lisäksi israelin armeijan joukot surmaavat päivittäin palestiinalaisia lapsia sekä mielenosoittajia, joilla saadaan taas vastapuolelle äänekkäät marttyyrihautajaiset.



Tämä on luonut Israelin ympärille hyvin ristiriitaisen kuvan maailmalla, eikä sitä ole onnistunut tämä läntisen median omistava kasaarijuutalaisten pankkien mafia siivoamaan pois, koska totuus leviää myös sionistimediakorporaation ulkopuolella. Elämme jo internetin aikakaudella, jossa vapaaseen tietoon on jokaisella pääsy.



Mutta vapaaseen tietoon tarvitaan vielä avoin mieli ja jollei sitä löyty, niin tällöin kognitiivinen dissonanssi, tuo aivojen sisäinen häiriötila estää avoimen tiedon siirron.



Israelin poliittinen johto nimittää tätä kasaarijuutalaisen median levittämää propagandaa Hasbaraksi, jolla tarkoitetaan väärän tiedon levittämistä uutisissa, joilla saadaan muokattua ei tietoisella mielellä elävien ihmisten kollektiivista tietoisuutta.


Tiedä ja tunne vihollisesi = Kasaarien mafian uhka

Läntiset tiedotusvälineet yrittävät koko ajan kertoa meille suomalaisillekin, että ainoa uhka joka nyt Eurooppaa uhkaa olisi Venäjä. 



Mutta totuus on, että Eurooppaa ei uhkaa tälläkään hetkellä kukaan muu, kuin Jacob de Rothschildin johtama pankkimiesten mafia, joka haluaa luoda suursodan Euroopan ja Venäjän välille, koska he haluavat ryöstää venäjän valtion varat itselleen.



Joten mikseivät nämä pääkonnat vieläkään uskalla tulla esiin ja kertoa olevansa koko maailman valtiaita sekä suurin ulkopoliittinen uhka, koska heidän käskyvallassaan toimii useita yksityisiä armeijoita kuten USA:n armeija (USA:n veronmaksajilla pyörivä NWO-armeija) ?



Mutta he eivät he uskalla tulla esiin, koska muuten heille kävisi kuten 1300-luvun alussa Ranskassa... Heidät mestattaisiin julkisesti lähi-idän maissa ja Euroopan sivistysvaltioissa nämä konnat laitettaisiin lukemaan tiilenpäitä elinkautisilla vankeustuomioilla.



Saksan frankfurtissa pankkitoimintansa aloittanut Rothschild suku on edelleen maailman rikkain suku, jonka yhteenlaskettu omaisuus on niin suuri, että jos heidän yhteenlasketut ja valtioilta ryöstetyt varat laskettaisiin yhteen, niin jokainen maailman ihminen olisi ihan miljonääri.



Rothschildit ovat olleet pirullisen taitavia aina siinä, että he saavat minkä tahansa maan sotimaan keskenään. 



He saivat Ukrainaan aikaan lopulta sisällissodan, kun palkkasivat Puolalaisen kenraalin kouluttamaan tarkka-ampujia, jotka alkoivat ampumaan Ukrainalaisia mielenosoittajia Maidanin aukiolla 2014 helmikuussa. Tämä saatiin näyttämään siltä, että Ukrainan presidentti Janukovitsin miehet ja Venäjä oli tämän takana. 



Näin eteviä ovat Rothschildit, joiden valtaa tällä hetkellä horjuttavat monen muun taloudellisesti vaikutusvaltaisen suvun tahot, jotka taas eivät kuulu tähän kasaarien pankkien rikollisklaaniin.



Kulissien takana on ollut viime vuodet käynnissä suuri väsytystaistelu, jossa Rothschildeja ollaan kehoitettu antautumaan. Mutta he eivät suostu antamaan tuumaakaan periksi, koska tässä on heidän pankkivallasta nyt kysymys. 



Rothschildit eivät hyväksy sitä, että Venäjän valtio pystyy tälläkin hetkellä kontrolloimaan mm. öljyvarojaan sekä pankkitoimintaansa itsenäisesti. Kun aiemmin vielä Boris Jeltsinin aikana kasaari-oligarkkit pääsivät syömään valtion kassasta monia miljardeja ruplia. 



Mutta siinä vaiheessa kun tapahtui tämä kasaareille kohtalokas kulminaatiopiste, jolloin he yrittivät Venäjällä poliittista vallankaappausta 1999-2000. He saivat silloisen Venäjän presidentti Boris Jeltsinin ottamaan muutaman miljardin dollarin lainan Duuman remonttia varten. 



Mutta sitten kun tilisiirto oli tehty, niin kasaarien pankkiklaani soitti Jeltsinille ja vaati  häntä eroamaan vallasta, tai muuten häntä tultaisiin syyttämään rahanpesusta koska rahat kierrätettiin hämäräperäisen Wall Streetin pankin kautta Venäjälle.



No Boris totteli kiristysneuvoa ja erosi vallasta 31. joulukuuta vuonna 1999.  






Tämän jälkeen kasaarien mafia aikoi saada Venäjälle sinne haluamansa kaverinsa oligarkki Boris Berezovskin (kuvassa) nukkepresidentiksi, jota USA:n hallinto saisi ohjailtua kavaltamaan Venäjän valtion varat kasaarien taskuihin.



Suunnitelma meni lopulta täysin mönkään ja kun tieto poliittisesta vallankaappauksesta kantautui venäjän tiedustelupalvelu FSB:n johdon korviin, niin Berezovskille tuli lopulta myös kiire paeta maasta. Hän pakeni lopulta Ranskan kautta Lontooseen, jossa eli kuolemaansa asti.



Berezovski oli kasaarijuutalainen oligarkki, joka aloitti liiketoimintansa Neuvostoliiton perestroikan aikana ja pääsi lopulta presidentti Boris Jeltsinin neuvonantajaksi asti.



Amerikkalainen journalisti Paul Klebnikov (kuvassa) paljasti aikanaan kirjassaan Berezovskin yhteydet tsetseenimafiaan ja sotaherroihin, joka sai huhujen mukaan Berezovskin lopulta tilaamaan hänen murhansa.



Klebnikov murhattiin Forbes-lehden Moskovan toimituksen edessä mafia tyyliin vuonna 2004. Ampuminen tapahtui VAZ-2115-henkilöautosta, jonka sisällä oli kolme henkilöä. Klebnikov oli venäläistaustainen taloustoimittaja ja kirjailija.



Klebnikovin murhan motiiviksi on esitetty juuri tätä uutta kirjaa, joka hänellä oli työn alla, jossa hänen tarkoituksenaan oli paljastaa muun muassa Tsetseniassa tapahtuneita valtionbudjetin kavalluksia. Tämä motiivia tuki se, että Klebnikovin kirjan tietolähteenä ollut Tsetsenian ex-pääministeri Jan Sergunin murhattiin vain pari viikkoa Klebnikovin murhan jälkeen.


Lähteet: http://lampuri.fi/khasaarit.htm 

http://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/ 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rothschild 

http://www.heinola.org/~patato/blood10f.html