http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Christine Leinonen sai omat Facebook fanisivut




Christine Leinonen sai omat Facebook fanisivut





Leinosella oli rooli Orlandon PSYOP -operaatiossa näytellä poikansa menettänyttä äitiä. Mutta hän unohti vuorosanansa jo CNN-kanavan kameroiden edessä.

Christine ei selvästikään ole Hollywood tason näyttelijä, koska näillä kansanopiston näyttelytaidoilla ei pitäisi kyllä päästä CNN:lle. Mutta Pentagonilla on rima aika matalalla tämän suhteen mitä tulee PSYOP- operaatioihin.



Christine latasi muutama vuosi sitten omalle Youtube -kanavalleen videon, jossa hän leveilee hankkivansa omaisuuden ja kertoo kuinka muut ihmiset nauttivat tulevaisuudessa katsomalla häntä televisiosta. 

Ilmeisesti nainen oli jo tuolloin vuonna 2014 solminut salaisen työehtosopimuksen, että häntä tultaisiin käyttämään tulevaisuudessa näiden PSYOP -operaatioiden henkilöstössä.


Vuonna 2012 Bostonin maratonilla nähtiin kolmen miehen joukko juoksevan aseet kädessä ja heidän asuissaan oli USA:n erikoisjoukkojen symboleita. 

No saman vuoden joulukuussa tämä sama mieskolmikko esitti Sandy Hookin kouluammuskelussa työskennelleitä poliiseja. 

Ei ihan nappiin mennyt tämä roolivalinta, kun ei USA:n armeijalla ja Pentagonilla ole niin paljon resursseja, että jokaiseen PSYOP -operaatioon täytyisi palkata uudet toimihenkilöt.


Tämän vuoksi Sandy Hookin kouluammuskelussa koulun rehtoriksi valittiin tällainen naispuolinen mielikuvitusrehtori, joka oli saman vuoden keväällä ollut todistamassa Bostonin maratonin pommi-iskuja. 

Pentagonin sotilasjohto pitää valtaväestöä edelleen näin tyhminä, ettei heillä ole kriittistä älyä ja motivaatiota lähteä tutkimaan näitä juttuja syvemmin. 

Viime vuosina yhdysvalloissa on järjestetty lukuisia PSYOP -operaatioita, joiden keskeinen poliittinen agenda on ollut saada kiristettyä maan aselakeja. 


Bostonin maratonin pommi-iskut oli PSYOP
Sandy Hookin kouluammuskelu oli PSYOP
Orlandon ampumavälikohtaus oli PSYOP

PSYOP on psykologinen operaatio, jossa uutisten lukijat aivopestään uskomaan siihen mitä on tapahtunut, vaikka ihmisuhreja ei näissä operaatioissa usein juuri synny. 

Orlandolaisessa yökerhossa siis ammuttiin paukkupatruunoilla ja monet sivulliset olivat mukana juonessa. 

Mitä todennäköisimmin syy sille, miksi yökerhon ovia pidettiin kiinni ja ihmisiä estettiin pääsemästä sieltä ulos, johtui siitä että PSYOP-operaatio ei saanut paljastua muille. 



Tästä syystä eräs jenkkiläinen tv-kanava katkaisi puhelinsignaalin, kun eräs silminnäkijä kertoi tästä, kuinka pari miestä pitelivät ovea kiinni. USA:n televisioverkossa sensuuri voidaan tehdä n. 6-7 sek. viiveellä.

PSYOP -operaation virallinen kertomus kun ei saa julkisessa mediassa poiketa millään tavalla ja sitä suojellaan CIA:lla asti.