http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Jutta Urpilainen sai palkkioviran EU komissaarina


Teksti: Teemu Vehkala

Jutta Urpilainen sai palkkioviran EU:n komissaarina. Valtaosa suomalaismepeistä äänesti komission puolesta, mutta Vihreät jättivät tyhjän äänen, joka oli puolueen sisällä sovittu etukäteen.

Urpilaisen palkkiovirka syntyi siitä kun hän toimi Jyrki Kataisen hallituksen aikana Suomen valtionvarainministerinä, jolloin Suomen valtio pääsi velkaantumaan yli 47 miljardia euroa.



Palkkiovirka myönnetään vain globalistipoliitikoille, ei muille

EU komissaarin salkkuun ja palkkiovirkaan eivät pääse kaikki EU maiden ministerit, vaan siihen edellytetään suurta kuulijaisuutta sen puolesta, että valtioiden täytyy velkaantua riittävän paljon näiden ministerien toimikaudella.


Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orban, joka on liian kansallismielinen ei ole lainkaan kelvollinen EU-komissaarin palkkiovirkaan, koska hän toimii täysin EU-komissiota vastaan. Joten hänelle ei siksi tulla koskaan päästämään ovia näiden EU:n suurempien lihapatojen ääreen.

Orbania ei ole näkynyt siksi edes Bilderberg kerhon salaisissa kokouksissa, mutta Jutta Urpilainen otti sinne aikanaan osaa.

Mutta Urpilaisen kohdalla hänelle tullaan vielä tuon komissaarin virkakauden jälkeen järjestämään hyvin suuripalkkainen demarien suojatyöpaikka Suomesta tod. RAY:n tai Veikkauksen hallituksen johdosta.

Lähde: HS