http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

CIA:lla on Iranissa käynnissä Maidan operaatio


Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lla on tällä hetkellä käynnissä Maidanin kaltainen operaatio Iranissa.

Eilen Dorudin kaupungissa CIA:n palkkaamat aseistetut joukot avasivat tulen kohti mielenosoittajia. Kaksi ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui.

Uutistoimisto Reuters julisti välittömästi eteenpäin maailmalle, että asialla olivat Iranin turvallisuusjoukot.

Iranin varakuvernööri antoi kuitenkin julkisuuteen tiedon, että maan turvallisuusjoukot eivät olleet asialla.

CIA:n johto ei ole ollut tyytyväinen Iranin nykyisen presidentti Hasan Ruhanin hallintoon ja koska hän ei ole suostunut toimimaan CIA:n haluamana nukkejohtajana, niin tämän vuoksi hänet yritetään nyt syöstä vallasta ja nämä paikallisten mielenosoittajien ampumiset tulevat jatkumaan todennäköisesti myös tulevina päivinä.

CIA:lla on tämä ns. värivallankumous operaatio hyvin tuttu jolla he ovat onnistuneet suorittamaan vallankaappauksen lukuisissa maissa. Koska myös Ukrainan maidanin aukion verilöylyt 2014 helmikuussa oli CIA:n operaatio.




Iranin vallanvaihto-operaatio johdetaan aina Marylandista käsin 

Tämä käynnissä oleva Iranin presidentin syrjäyttäminen ja vallanvaihto-operaatio johdetaan aina Marylandista käsin, jossa sijaitsee CIA:n päätukikohta.

CIA on värvännyt Iraniin muutamia kymmeniä tarkka-ampujia, joita on vielä todennäköisesti tarkoitus käyttää myöhemmin ja lavastaa presidentti Ruhanin turvallisuusjoukot jonkun vieläkin suuremman verilöylyn aiheuttajaksi. 

Tämän jälkeen sitten alkaa presidentti Ruhaniin kohdistetut laajat mielenosoitukset, joita sponsoroi mm. suursijoittaja George Sorosin Open Society Foundation -säätiö.

CIA:lla on jo valmiina seuraava nukkejohtaja Iraniin, kunhan nyt ensin he saavat suoritettua ensin tämän poliittisen vallankaappauksen Iranissa.

USA:n presidentti Donald Trump on jo painostettu ottamaan kantaa Iranin mielenosoituksista.



Lähteet: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005508354.html