http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

tiistai 12. joulukuuta 2017

Hallitus hyväksymässä työttömien kurituslain


Teksti: Teemu Vehkala

Suomen hallitus on hyväksymässä ja viemässä läpi työttömien kurituslain (aktiivimalli).

Kun jo Suomen perustuslaissa tämä vuonna 1734 säädetty pakkotyölaki poistettiin vuonna 1987.

Mutta nyt hallitus on ottamassa sen takaisin.

Tuolloin pakkotyölaki tarkoitti rangaistukseksi määrättyä pakkotyötä, jota saattoi saada vaikka jostain rötöksistä jolla saattoi välttää vankilan.

Mutta nyt Suomen hallinto aikoo rankaista työttömyydestä suomalaisia ja taloudellisella väkivallalla pakottaa heidät pakkotöihin. 

Työministeri Jari Lindström jopa itse uskalsi todeta, että tämä on  työttömien pakottamislaki.


Massatyöttömyys on poliittinen ohjelma

Tätä kuitenkaan vain harvat tietävät, että työttömyys ja erityisesti massatyöttömyys on ihan poliittinen ohjelma länsimaissa. Sillä tähän tähtää talouden nollakasvu, jonka kasvua tuetaan mm. maailman salaisen valtaeliitin ajatushautomoista asti.

Massatyöttömyys ei ole siis syntynyt itsestään. Vaan sitä ohjataan jatkuvasti näiden monikansallisten yhtiöiden sekä pankkien haluamaan suuntaan.

Mutta nämä suuryhtiöiden kapitalistisiat näkevät taas työttömät hyödyttöminä suursyömäreinä joista tulisi päästä eroon keinolla millä hyvänsä. Joten tämän vuoksi työttömiä on aina kuritettu näiden kasvottomien kapitalistisikojen tahoilta.

Tämän vuoksi myös Suomen hallitus sitoutuu nollakasvun hankkeen kasvuun, joka vaatii työttömyyden vuosittaista kasvua sekä lisää YT-neuvotteluja. Mutta se vaatii myös työttömien taloudellisen aseman heikentämistä sekä huonompia palkkoja, jotta köyhyys saadaan riittävästi lisääntymään.

Joten silloin kun työttömät ajetaan tähän pakkotyöhön pakottavaan aktiivi malliin niin siellä alkaa tuon jälkeen itsemurhat lisääntymään kummasti kun hallitus vielä käy työttömien lompakolla.

Vaikka tämä työttömyys ei ole missään vaiheessa ollut työttömien itsensä vika, niin siitä on kuitenkin aina tehty julkisesti oikeistolaisen politiikan mukaan työttömät syyllistävä asia. Jotta työttömät saadaan pysymään ns. ruodussa sekä masentuneina.

Kyseessä on vain yksi vanhimpia suuria poliittisia joukkojenhallinta keinoja, jonka tämä kasvoton psykopaateista koostuva eliitti on osannut aina hyödyntää hallitessaan alamaisia.


Työttömien syyllistäminen poliittisista syistä on alunperin kirkon häpeä kultti

Vatikaani ja ev. lut kirkko on luonut jo aikoja sitten tämän valtaväestöön kohdistetun julkisen häpeä kultin johon myös tämä nykyinen poliittinen työttömien syyllistäminen myös perustuu.



Jos vielä keskiajalla kirkko käytti hyväkseen häpeäpaalua tähän kansalaisten syyllistämiseen.

Niin ei tämä häpeäpaalu ole vieläkään kadonnut koska nykyään se tunnetaan julkisten tiedotusvälineiden kautta tapahtuvaksi mm. työttömien syyllistämiskanavaksi.

On silti uskomatonta että kuinka Suomen mikään syrjintälautakunta ei ole vieläkään puuttunut tähän suomalaisiin työttömiin kohdistettuun uutisointiin ja häpeä kultti syyllistämiseen. Sillä sehän täyttäisi jo kaikki yleiseen ja poliittiseen syrjintään kuuluvat tunnusmerkit.

Mutta kuka tästä työttömien syyllistämisestä on sitten vastuussa koska poliitikot ovat vain pelkkiä marionetteja, jotka tottelevat ylempien poliittisten tahojen sekä yksityisten konsulttiyhtiöiden sanomaa. Joten näin ollen Suomessa ei ole enää pitkään vallinnut edes mikään aito demokratia.


Lähde: https://demokraatti.fi/ensimmaista-kertaa-hyvaksymme-lainsaadantoa-jossa-rangaistaan-tyottomyydesta-oppositiolla-ja-hallituksella-varikas-yhteenotto-taysistunnossa/