http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Oliver Hakasalo hypnotisoi Suomalaisia poliitikkoja 1971 luvulta lähtien Kekkosen määräyksestä



Teksti: Teemu Vehkala

YLE:ltä tuli äskettäin hyvin mielenkiintoinen dokumenttielokuva Oliver Hawkista, jonka oikea nimi oli Oliver Hakasalo (1930-1988).

Hakasalo oli suomalainen hypnotisoija, jota pidettiin Suomen parhaimpiin kuuluvana hypnotisoijana.

Hän muutti 1950-luvun alussa Australiaan, opiskelemaan englannin lisäksi myös hypnoosia, jossa hän sai koulutusta aina paikallisilta aborginaaleilta.

Vuodesta 1959 lähtien Hakasalo alkoi tekemään Suomessa hypnoosia tunnetuksi lukuisten luentojensa sekä yleisötapahtumiensa johdolla kiertäen koko maan mm. 1-3 kertaan vuoteen 1972 mennessä.

Vuonna 1981 Suomen valtionvalta alkoi vainoamaan Hakasaloa, koska hän ei suostunut palauttamaan tätä yhtä kirjekuortaan takaisin Tasavallan Presidentille, josta on juttua kohta tuossa alempana.

Tämän johdosta Hakasalo kutsuttiin vuonna 1981 Kouvolan käräjäoikeuteen, jossa häntä syytettiin mm. luvattoman lääkärintoiminnan harjoittamisesta.

Hakasalo todettiin sitten vuonna 1981, että hän oli harjoittanut lääkärintoimia ilman asianmukaista lupaa ja hänelle langetettiin ehdollinen tuomio, jonka mukaan Hakasalolla ei enää olut lupaa asiakasvastaanottoon Suomessa. Mutta Hakasalo oli kuitenkin edelleen vapaa jatkamaan hypnoosinäytöksiään Suomessa.

Hakasalo sai Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkoselta käyttöönsä arvonimen "käyttäytymistieteiden professori".

Hakasalo kuoli traagisesti Kemissä 28.8.1988, kun hän lyyhistyi ja putosi lattialle kesken esityksen. 

Osa yleistöstä luuli tämän olevan osa esitystä.






Urko Kaleva Kekkonen määräsi Hakasalon hypnotisoimaan Suomalaisia poliitikkoja 1971

Vuonna 1971 Hakasalo sai yhteydenoton Suomen silloiselta Presidentti Urho Kaleva Kekkoselta, jonka ensimmäinen adjutantti kenraalimajuri Urpo Levo otti Hakasaloon yhteyttä.

Veikko Vennamo vastusti suurta rahaa ja Kekkosta | Elävä arkisto ...

He pyysivät Hakasaloa hypnotisoimaan Suomalaisia poliitikkoja ja erityisesti heidän huolenaiheenaan oli silloisen Veikko Vennamon vetämän SMP:n, eli Suomen Maaseudun Puolueen edustajat, jotka täytyisi hypnotisoida passiiviseksi.



Lopulta Hakasalo suostui tarjoukseen ja hänelle alettiin sitten toimittamaan säännöllisesti 5000 - 15 000 markan lahjuksia kirjekuorissa, joiden toimituksista löytyi myös ilmeisesti ihan silloisen suojelupoliisin (SUPO) ottamat valokuvat.

Mutta lopulta kun Hakasalo ei suostunut enää toimittamaan aiemmin Presidentti Kekkosen adjutantilta saamaansa kirjettä, niin rahalahjusten maksu loppui, vaikka Hakasalon lupaama työ oli jo tehty.

Lopulta tämä SMP:n puolue hajosi 15. toukokuuta 1995.

Puolue oli jo vuoden 1991 vaaleissa menettänyt kaksi eduskuntapaikkaa ja sai vain seitsemän kansanedustajaa.

SMP:n rivit olivat jo hajalla elokuun 1991 puoluekokouksessa, jolloin sen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tiina Mäkelä.

Kuvakoosteessa Timo Soinin kirjava ura politiikassa - Politiikka ...


Seuraavassa puoluekokouksessa sitten vuonna 1992 Raimo Visbacka (kuvassa vasemmalla) voitti vastaehdokkaansa Mäkelän puheenjohtajavaalissa neljällä äänellä. 

Valinta varmistui kun Timo Soini (kuvassa oikealla) luopui ehdokkuudestaan Vistbackan hyväksi.

Mutta lopulta 1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin, kun ilmeisesti CIA:lta tullut hillotolpparahat eivät enää löytäneet puolueeseen perille.

Sitten puolueen pientalonpoika lehti haettiin konkurssiin huhtikuussa 1995, kun SMP ei pystynyt maksamaan sille verojaan.

Tässä Hakasalosta kertovassa dokumentissa Hakasalo itse kertoi, että erityisesti SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo käytti puheissaan hypnoosia hyväkseen.

Kommentti: Vedättääkö Jussi Halla-aho Soinia? – Kansan Uutiset

Olisi varmasti äärimmäisen mielenkiintoista tietää, että vaikuttiko Perussuomalaisten vuonna 2017 tapahtunut jakautuminen myös hypnoosista, koska Suomen poliitikkoja on myös 70-luvun jälkeen myös hypnoosin keinoin manipuloitu.

Näkökulma: Koronaepidemian aattona Ruotsinlaivat kulkevat ja ...

Vaikka tämä Suomen nykyinen Pääministeri Sanna Marin on kaunis nainen, niin katsokaapas joskus hänen silmiään, kun hän puhuu.

Hypnotize Gifs Search | Search & Share on Homdor

Jos nyt mietitään sitä tahoa, joka haluaa hypnotisoida Perussuomalaisia poliitikkoja Suomessa, niin kysykää sitä USA:n suurlähetystöltä ja CIA:lta.

Sieltä löydätte siihen vastauksen.

Samoin vuonna 1971 tämä silloisen Presidentti Kekkosen adjutantin lähettämä kirje Oliver Hakasalolle ja ehdotus, että hän alkaisi hypnotisoimaan Suomen poliitikkoja tuli myös Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lta, jota huolestuttivat silloiset SMP:n poliitikot, jotka olivat liian rehellisiä kansanedustajia.

Näin ollen huomaatte varmaan miten Perussuomalaiset on kuin tämä SMP:n puolue, kun sillä on samanlainen puheenjohtaja kuin Veikko Vennamo oli aikanaan.

Mutta se, että puolueen puheenjohtaja puhuu asiaa ei vielä riitä, koska politiikassa on tapana vallita sellainen asia kuin demokratia, joka pohjautuu äänestyksiin. Mutta Suomen vaalilaskentajärjestelmäkin on CIA:n käsissä ollut kaikki nämä vuodet, joten he voivat polttaa milloin kenenkin poliittiseksi uhkaksi luokitellun ehdokkaan äänet.

Sen takia he käyttävät CIA:lla hypnoosia työvälineenään, joilla keinoilla CIA pystyy kontrolloimaan vieraan valtioiden hallintoja vuodesta toiseen. 

Toki myös CIA:n toinen ja klassisin keino hallita ulkovaltojen hallintoja on myös lahjonta sekä kiristys. 

Difference Between FBI, CIA, and NSA | Konsyse

Mutta tämä USA:n tiedustelupalvelu CIA toimii toimeksiantajilleen, joita ovat mm. lukuisat maailman rikkaimmat pankkisuvut ja liikemissuvut.

Sieltä se Ruotsin pääministeri Olof Palmen sekä Ruotsin ulkomisteri Anna Lindhin murhatkin aikanaan tilattiin.

Kummankin poliittisen murhan tilasi eräs Ruotsin rikkain pankkisuku, jonka suvun bisneksiä kummatkin uhkasivat polkea. 

Palme oli päässyt jyvälle Iran Contra sissien salaisista asekaupoista, joita Ruotsalainen Aschbergien pankkiirisuku hoiti Ruotsalaisen Boforsin asevalmistajan kautta salakuljetuksina. Palme halusi tehdä niille lopun, mutta kun tämä selvisi Aschbergien pankkisuvulle, niin he tilasivat Palmen poliittisen murhan CIA:lta, joka lähetti sitten sen tappajan tukholmaan, joka hoiti murhan tilaustyönä helmikuisena iltana 28.2.1986 Tukholman keskustassa.



Oli vielä uskomatonta kuinka tämän saman pankkisuvun toimittajana uraa jo silloin Ruotsissa luonut saman pankkisuvun Robert Aschberg veti ohjelmaa Palmen murhasta.

Hän oli myös se mies, joka tarjoutui maksamaan Christer Pettersonille ison rahasumman väärästä tunnustuksesta poliisille Palmen murhasta.

Pettersson tunnusti, jonka jälkeen hänet vangittiin, mutta vapautettiin pienen istumisen jälkeen, jonka seurauksena hän sai valtiolta muhkeat n. 75 000 euron korvaukset. Jotka olivat tuolloista ruotsin kruunua melkoinen potti, jonka jälkeen Petterssonilla oli hetki aikaa niillä ryypätä Tukholman lähiöissä.



Ruotsin salainen poliisi Säpö (Säkerhetpolisen) oli partioimassa Tukholman keskustassa radiopuhelimillaan ennen Palmen murhaa ja avustivat tämän CIA:n tappajan karkuun. 

Tämä kerrotaan tässä ylläolevassa Palme dokkarissa.

Curateur Steam : (Error 404) illuminati mafia not

Maailmaa siis johtavat tällaiset sairaat psykopaatit, joilla on rahaa kaikilla niin riittävästi, ettei heidän oikeastaan enää tarvitsisi sitä luoda lisää.

Mutta koska he ovat pankkiireja ja pyörittävät maailman suurimpia monikansallisia yhtiöitä, niin siksi heidän on johdettava tätä tuhokapitalistista operaatiota aina hamaan loppuun saakka, jolloin koko maailman talous romahtaa ja kuten huomaatte, niin tämä aika on jo nyt käsillä.

Muutos tapahtuu jo.