http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Saksassa paljastui yli 200 eliittisotilaan verkosto, jonka suunnitelma oli tappaa mm. poliitikkoja


Teksti: Teemu Vehkala

Saksassa on paljastunut yli 200 eliittisotilaan salainen verkosto, jonka suunnitelmana oli tappaa mm. saksalaisia poliitikkoja joita oli heidän tappolistallaan mm. Saksan Vihreiden puheenjohtaja Claudia Roth, ulkoministeri Heiko Maaas sekä ent. liittopresidentti Joachim Hauckin.

Salaiset joukot on koottu Saksan liittovaltion armeijan KSK:n erikoisjoukkojen nykyisistä tai entisistä jäsenistä.

Salainen operaatio oli suunniteltu toteutettavan siinä vaiheessa, kun ns. yleinen järjestys olisi romahtanut Saksassa.

Median mukaan tällä eliittiarmeijalla oli myös hyvin uusnatsistinen aatemaailma, joka heidät myös yhdisti.



Majuri murtui ja paljasti toiminnan

Tämän eliittisotilaiden maanalaisen verkoston paljasti Saksan liittovaltion poliisille ryhmään kuulunut majuri, joka kertoi heidän suunnitelmat poliisille kuulusteluissa.

Näiden kuulusteltujen tietojen mukaan näiden murhajuonien takana olevat henkilöt olivat kuuluneet aiemmin salaiseen vuonna 1996 perustettuun Uniter-nimiseen ryhmään.



Saksan armeijan erikoisjoukoissa (KSK) toimii myös muita maanalaisia yksiköitä

Tästä seuraavasta asiasta ei taas ole lehdissä ollut lainkaan juttua, että kuinka tämän saman Saksan armeijan erikoisjoukkojen (KSK) sisällä toimii myös muita salaisia maanalaisia yksiköistä, joiden tehtävänä on mm. saada hiljennettyä lukuisia Euroopan unionin maiden toisinajattelijoita.

Kyseessä on siis ns. likaisen työn yksikkö, jonka toimipaikka toimii Saksan armeijan sisällä ja näitä operaatioita on käyty suorittamassa aina Suomessa asti, joista mm. allekirjoittaneen yli yritettiin ajaa jenkkihummerilla keskellä päivää 2012 keväällä, joka oli juuri heidän epäonnistunut operaationsa.



Mutta myös tämä vuotta aikaisemmin allekirjoittaneelle 2011 helmikuussa toteutettu Bromo-Dragonfly synteettisellä tutkimuskemikaalilla huumaus Viking XPRS risteilyaluksella, jonka kohteeksi jouduin oli myös tämän saman Saksan armeijan KSK-erikoisjoukkojen alaisuudessa toimivan yksikön salainen operaatio joka myös epäonnistui siinä, ettei henki lähtenyt vaikka sellaisella annoksella mitä laittoivat kahvin sekaan ei olisi  pitänyt edes hevosenkaan selvitä hengissä.

Tällaisen hyvin epäisänmaallisen Saksan armeijan sisällä toimivan yksikön toiminta on hyvin organisoitua ja salattua, että vasta tällaiset yksittäiset vuotajat kuten tämä kyseinen majuri on tällä hetkellä jopa hengenvaarassa, koska yleensä tällaiset tuon tason vuotajat käydään yleensä hiljentämässä keinolla millä hyvänsä, jottei koko yksikön toiminta vaarantuisi jatkossa. 

Joten tulemme hyvin todennäköisesti näkemään tämän paljastuksen osalta peittelyoperaation, jossa koko juttu haudataan Saksan sekä Eurooppalaisessa mediassa lähi viikkoina.

Sen voin sanoa suoraan, että Suomen poliisi ei suostunut kirjaamaan sekä tätä Viking XPRS:llä tapahtunutta tutkimuskemikaali myrkytystä sekä sitä tuosta vuotta myöhemmin tapahtunutta autolla yliajon yritystä järjestelmiinsä, joka on jo yksistään äärimmäisen vakava virkarikos. 

Koska poliisin kuuluisi tutkia kaikki nuo Suomen kansalaisiin kohdistuvat rikosepäilyt. Mutta jos olet poliittisesti vainottu toisinajattelija Suomessa, niin silloin et nauti enää tätä normaalia kansalaisluottamusta, vaan kuulut jo täysin lainsuojattoman piiriin.

Sitten kun tein pari vuotta myöhemmin kantelun kummastakin henkirikoksen yrityksestä, niin jopa Eduskunnan oikeusasiamies, Poliisi sekä myös VALVIRA ilmoitti, että tämä tapauksenne on ehtinyt vanhentua ja sitä ei voida enää käsitellä.



Europol vakoilee EU-maiden toisinajattelijoita ja raportoi tiedot KSK:lle

EU-maiden toisinajattelijoista on ollut jo useita kymmeniä vuosia toimiva salainen tietokanta, jota hallinnoi Europol. 

Mutta nämä tiedot raportoidaan myös KSK:lle, vaikka myös jokaisen maan sisäinen turvallisuuspoliisi kuten Suomessa SUPO hoitaa myös tätä toisinajattelijoiden vakoilua sekä profilointia.

Tällä Saksan armeijan KSK-erikoisjoukkojen sisällä toimivalla salainen yksikkö, jonka tehtävänä on hiljentää EU-maiden toisinajattelijoita käyttää hyvin usein tutkimuskemikaaleja hyväkseen saadakseen sillä nämä uhrit hyvin sekavaan tilaan, jolloin heidät toimitetaan myös aina psykiatrisen hoidon piiriin ja jos ei henki lähde, niin useita kuukausia kestävään tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon, jona aikana lääkärihenkilökunta alkaa painostamaan potilasta mm. lopettamaan kirjoittelun internettiin jota mm. kokeiltiin allekirjoittaneen kohdalla.

Mutta sitten kun en suostunut hiljentymään, niin he joutuivat päästämään minut pihalle 4 kuukauden jälkeen ja tästä ei mennyt kuin vajaa vuosi, niin tapahtui tämä autolla yliajon yritys, joka toteutettiin silloisella kotipaikkakunnallani Riihimäellä 9.3.2011.

Poliisi totesi asiasta vain, että "näytön puutteessa emme voi tutkia", vaikka sinut on yritetty tappaa autolla yliajamalla, niin poliisia ei kiinnosta.

Nythän poliisi haluaa päästä käsiksi näihin salaisiin potilastietoihin, jotta he voisivat helpommin syyttää vaikka nettikirjoittelijoita mielenvikaisuudesta, jos he ovat joskus saattaneet saada tällaisen Neuvostoliittolaisilla tavoilla tehtaillun diagnoosin. 

Neuvostoliitossa toisinajattelijoden kohdalla käytettiin keksittyä diagnoosia "hiipivä skitsofrenia", mutta näin EU-fasistisina aikoina he käyttävät myös paljon paranoidisen psykoosin diagnoosia leimatessaan meitä poliittisia dissidenttejä mielisairaiksi. 

Nämä Saksan erikoisjoukkojen alla toimivat likaisen työn yksiköt tulisi nyt kaikki penkoa ja kaivaa läpi sekä lähettää jokainen siellä toiminut upseeri suoraan Haagiin. Koska EU-maiden siviilihenkilöihin kohdistetut salamurhaoperaatiot ovat jo sotarikoksiin verrattavissa olevia rikoksia, joihin tämä Saksan armeijan erikoisjoukkojen alaiset yksiköt ovat syyllistyneet.

Todellisuudessahan tämä uusnatsiarmeijan erikoisjoukko on toiminut vain tämän fasistisen EU:n vahtikoirana ja totellut vain näitä ylempää tulevia käskyjä. Koska tämä likaisten huumekauppaa sekä asekauppaa käyvien pankkiirien klaanit pelkäävät yli kaiken jokaista EU-maiden toisinajattelijaa, joiden vastavoima alkaa olla jo heille liian suuri.

Tästä syystä tämä EU maiden juuri nyt käynnissä oleva painostus tämän YK:n pakolaissopimuksen osalta saattaa johtaa vielä tulevina vuosina siihen, että nämä kyseiselle sopimukselle niskuroivat valtiot kuten Unkari, Puola, Tsekki ja Itävalta tulevat näkemään vielä terrori-iskuja kaupungeissaan, joiden tilaajista ei liene yhtään vaikea saada heitä selville. Sillä näillä rikollisten keskuspankkien johtajaportaalla on aivan varmasti jo mietitty, että missä vaiheessa he usuttavat salamurhaajat Unkarin, Puolan, Tsekkien, Itävallan presidenttien perään ja korvaavansa näiden kaikkien maiden johtajat näiden rikollisten pankkiirien lahjomilla ja valitsemilla nukkejohtajilla.

Sillä tämä sama rikolliselitistien porukka murhasi jo lähes koko Puolan valtionjohdon 2010 keväällä Smolenskissa pudottamalla alas heidän suihkukoneensa pommilla ja he kyllä pystyvät tekemään saman tempun vaikka Unkarille, Puolalle, Tsekeille tai Itävallalle. 

Siihen riittää vain se, että jos näiden maiden johtajat sekä poliittinen johto ei hyväksy tätä YK:n pakolaissopimusta, joka pakottaisi näiden maiden avaavan rajat ja päästämään miljoonia lähi-idän pakolaisvyöryn porukkaa maihinsa, jolloin näiden maiden kansallisidentiteetti tultaisiin sitten lopulta tuhoamaan näillä keinoin. Se kun on tämän koko kyseisen YK:n vaatiman pakolaisaallon salattu poliittinen agenda koko tämän homman takana. 

Näiden elitistien suunnitelmana on tuhota koko Eurooppa maahanmuutolla ja sen suunnitelman death-line on huhujen mukaan 2050 vuonna, jolloin Islam ja sharialaki olisi ottanut ns. valta-aseman erityisesti Keski-Euroopassa (Ranska, Saksa).

Lähde: Iltalehti (ulkomaat)