http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Humanoidit ottavat jotkus ihmisen muodon



Teksti: Teemu Vehkala

Avaruusolennot/humanoidit pystyvät tiettyyn rajaan asti ottamaan joskus ihmisen muodon ja näitä pystyy välillä jopa bongaamaan julkisillakin paikoilla jos vain on tarpeeksi tarkka.

Tämä Marimekko tyyliin pukeutunut hahmo seurasi 25. toukokuuta vuonna 2012 Helsingissä järjestettyä Monsanto mielenosoitusta Helsingin aleksanterinkadulla Kluuvin kauppakeskuksen edessä. 

Ensin luulin, että oliko tämä Marimekko tyyliin pukeutunut mummo mennyt psykoosiin tuosta kulkueesta. 

Mutta vasta vuosia myöhemmin kun törmäsin jälleen näihin omituisen näköisiin aivan mallinukkemaisen patsasmaisesti seisoviin hahmoihin, kun heidän silmänsä näyttävät aina samalta, että aivan kuin ne olisivat kuin rikotut marmorikuulat. Eikä mikään piilolinssikään voi tuon muotoista silmän rakennetta muodostaa.



Valitettavasti minulla oli tuolloin vain vanha Nokia N70 puhelin, jonka videon laatu ei ole mikään paras mahdollinen. Mutta tällainen lähikuva tästä hahmosta tuli ja tuosta videostakin näkee aivan päivän selvästi, ettei hän kääntänyt edes päätään tuon kulkueen suuntaan. Vaan oli täysin jäätynyt paikalleen.

Todennäköisesti tämäkin alien joka tuon Marimekko kukkahattu tädin hahmon otti saattoi edustaa ihan neutraalia tahoa. 

Mutta silti näiden ulkopaikkakuntalaisten vastaavat luvattomat vierailut kiinnostavat myös aina ulkomaan tiedustelupalveluita. Tämän vuoksi Suomessa tehtyjä ufo-havaintoja ollaan myös kirjattu aina CIA:n raportteihin asti.



2016 toukokuussa näin taas Helsingin keskustassa sijaitsevan Stockmann tavaratalon viereisellä raitiovaunupysäkillä tällaisen MIB (MEN IN BLACK) tuntomerkkeihin osuvan hahmon.

Ensin luulin, että hän oli näitä Romaniasta Suomeen tulleita kerjäläisromaneja, joka esitti jotain patsasta (koska heitäkin on täällä kaduilla mm. maalanneena itsensä jollain hopea tai kultamaalilla).

Mutta sitten kun en nähnytkään maassa tuota katutaiteilijoiden hattua, jonne voisi joku heittää muutaman roposen, niin siinä vaiheessa tajusin ettei tuo ollut mikään katutaiteilija.

Mutta kun tällä MIB-ukolla ei ollut edes huulia ja hänen ihonsakin näytti aivan eriväriseltä kuin mitä ihmisen iho. 

Siinä vaiheessa sanoin kaverilleni, että näetkö tuon pitkän äijän tuolla, että se ei ole ihminen vaan se on MIBI ja vitsailin siinä vaiheessa, että mennäänkö jututtaan sitä ja olimme juuri kävelemässä sitä kohti, kunnes 7B ratikka kurvasi takaa ja tämä MIBI ukkeli käveli sinne hyvin robottimaisesti.



New Yorkissa erään hotellin turvakamerakuvaan ilmestyi joitain kymmeniä vuosia sitten kaksi tällaista tummiin pukeutunutta miestä, jotka kävelivät hotelliin sisään hyvin robottimaisesti.

Kumpikin oli yhtä pitkä ja heillä oli myös identtiset vaatteet päällä. Mustat puvut päällä, hatut päässä sekä mustat lasit päässä.

He tulivat jututtamaan yhtä hotellissa työskennellyttä miestä ja alkoivat uhkailemaan tätä liittyen johonkin USA:n hallinnon liittyviin juttuihin johon liittyvät vielä salaliitto aiheet.

MIB-miesten kuulustelema mies pelästyi pahimman päiväisesti näiden kahden hahmon vierailusta.



Maailmalla näistä MIB-ukoista raportoidaan myös usein juuri samalla tavalla, että he tulevat ikään kuin pelottelemaan henkilöitä jotka ovat mm. nähneet ufoja tai tietävät jostain muusta esim. USA:n hallintoon liittyvistä salatuista asioista.

Mutta se mikä vielä tiedetään näistä MIB-miehistä on se, että he eivät ole myöskään ihmisiä.