http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 29. lokakuuta 2015

Suomalainen bloggari kidnapattiin kotoaan ja vietiin DDR tyylisiin kuulusteluihin


Suomalainen tunnettu bloggari Juha Molari käytiin viime sunnuntaina hakemassa kotoaan poliisin toimesta ja toimitettiin Pasilan poliisitalon eristysselliin. 

Seuraavana päivinä hänet kohtasi mm. kolme eri psykiatria sekä psykiatrian sairaanhoitaja. Hänelle esitetyt kysymykset olivat kaikki vain ja ainoastaan poliittisia. Mutta siinä vaiheessa kun Molari tiedusteli, että mitä varten hänet oli käyti kotoa kidnappaamassa tuonne selliin, niin asian väitettiin liittyneent hänen poikaansa. Häntä kun nyt kuulemma epäiltiin poikansa lievästä pahoinpitelystä. 

Molari on blogissaan useasti käsitellyt Suomen sisäistä informaatiosotaa ja kritisoinut mm. juuri ilmestynyttä Saara Jantusen kirjaa, jossa ruoditaan Suomen sisäistä informaatiosotaa. Tuossa kirjassa mm. Molari mainitaan useaan otteeseen. 



Johan Bäckman soitti Molarille ja kyseli näistä tapahtumista, jotka on kuultavissa tällä äänitteellä.


Molari ihmetteli vangittuna, että minkä takia sellissä ei suostuttu keskustelemaan yhtään sunnuntaihin liittyvistä tapahtumista. Kuulustelujen kesto oli kuulemma täysipäiväistä tuona seuraavina arkipäivinä. 

Molarilta kysyttiin monta kertaa, että "Tarkkailevatko valtiolliset tahot sinua tai koetko kokevasi Suomessa poliittista vainoa".

Molaria pidettiin sellissä kolme vuorokautta ilman ruokaa ja juomaa. 

Molari epäilee, että tällä poliittisella kidnappauksella halutaan nyt Suomessa toimiville toisinajattelijoille jokin psykiatrinen sairausdiagnoosi, jonka avulla heidät saataisiin julkisuudessa epäuskottaviksi. 

Molari kertoo, että poliisipsykiatrit kehoittivat häntäkin menemään ammatilliseen hoitoon. 

Molari kertoo, että häneltä evättiin myös tuon 3 vuorokauden kestänen kidnappauksen ajaksi puhelimen käyttö.




Poliittista pakkohoitoa ei siis nyt uskallettu toteuttaa, joten siirryttiin DDR tyyliseen Stasi kuulustelujen käyttämiseen. 

Näillä keinoilla pyritään toisinajattelijat pelottelemaan hiljaisiksi, mutta sitten jos itse kuulusteltavat eivät pelkääkään virkavaltaa, niin onkin ongelma edessä.

Ei tarvitse paljoakaan miettiä esim. sitä, että kuka kirjoitti nuo poliittiset kysymykset Molarin tapauksessa, sillä poliisi ei niitä laatinut. Se on aivan selvää. 

Suomen puolustusministeriö on tällä hetkellä käynnistänyt informaatiosodan Suomessa toimivia toisinajattelijoita vastaan ja nyt ollaan siirrytty jo Saksan DDR tyyliseen poliisivaltioon. 

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA haluaa kaikista näistä DDR tyylisistä kuulusteluista itselleen dokumentit, koska se on myös ne Suomen hallinnolta tilannut.

Suomen valtiovallan virkamiehiä aletaan nyt kouluttaa Yhdysvalloissa, jotta nämä saisivat valmiuksia vastata Suomen informaatiosodankäyntiin. Koulutus järjestetään sadalle virkamiehelle. Koulutuksen järjestää Harvard, jonka yhteistyökumppani on Franklin Delano Roosevelt Foundation.

Tähän mennessä jo Viron salainen poliisi KAPO ja NATO on antaneet koulutusta Suomalaisille toimittajille, kuinka toimia informaatiosodassa. 

Tämä video on kuvattu, kun allekirjoittanut joutui viettämään kokonaiset 4kk pakkohoidossa poliittisista syistä.


Voin nyt tässä myös kaikille kertoa, että silloin kun itse allekirjoittanut toimitettiin poliittisista syistä pakkohoitoon, niin minua pidettiin myös eristyssellissä ensin n. 2 vuorokautta ilman vettä ja ruokaa. Sitä ennen minut pahoinpideltiin erityissellissä kymmenien miespuolisten sairaanhoitohenkilökunnan ja vartijoiden toimesta. Tämä tapahtui 18.2.2011



Minua pidettiin tuolloin kokonaiset 4 kuukautta poliittisista syistä tahdossa riippumattomassa pakkohoidossa. 

Tapausta edelsi vielä myrkytysyritys, joka toteutettiin Viking XPRS aluksella 17.02.2011, jossa olin työskentelemässä. Toimeksianto oli tullut tod. ulkomailta.

Kului vain vuosi niin minun ylitseni yritettiin ajaa mustalla jenkkihummerilla ja tämä tapahtui 9.2.2012 keskellä päivää. Tuota tilannetta edelsi vielä sellainen tilanne, että minua onnistuttiin valvottamaan kokonainen viikko. En ymmärrä miten tällainen on ylipäänsä mahdollista, mutta kyllä jenkeiltä ja varsinkin tiedustelupalveluilta löytyy siihen omat laitteet. 



Tunsin tämän koko jakson todella raskaana kun ei saanut nukutuksi edes päivällä eikä yöllä. Siinä vaiheessa kun olet valvonut jo 3-4 vuorokautta, niin tällainen tila alkaa muistuttaa jo useamman promillen humalatilaa. Joku voisi vielä väittää, että tuo autolla yliajo oli pelkkien harhanäkyjen aikaansaannos, mutta näin ei ole. 

Lopulta sitten tuon kahden viikon valvomisen jälkeen minun oli pakko jälleen käydä kääntymässä edellisvuonna tutussa paikassa, mutta tällä kerralla tuo yksi nukuttu yö palautti päivärytmin ja sain nukutuksi normaalisti. Kun kahta aiempaa viikkoa aiemmin en saanut nukutuksi kokonaiseen kahteen viikkoon. Kyllä siinä ajassa kenen tahansa psyyke kokee jonkinlaisen horjumisen pelkästä valvomisesta. 

Huomasin jo tuolloin vuonna 2012, että kuinka poliittisen toisinajattelijan ja bloggarin arki Suomessa ei ole mitään helppoa kenellekään, koska sinua jossain vaiheessa aletaan ulkomaalaisten tiedustelupalveluidenkin toimesta jahtaamaan kuin jänistä. Mutta jokainen meistä on oman tiensä valinnut ja minua ei ole päivääkään kaduttanut se, että olen valinnut tämän tien, kuten varmaan moni muukin bloggari/toisinajattelija täällä Suomessa. 

Kirjoittaminen näistä asioista nettiin on vaarallista touhua ja se täytyy muistaa. Mutta silloin kun toimit puhtaalla omatunolla, niin se kestää mitä vain. 

Totuus kun on se, että jollei minua olisi mm. siellä Tallinnan laivalla eräät toispaikkakuntalaiset tahot suojelleet, niin tältä bloggarilta olisi tuolloin lähtenyt myrkyttämällä henki, koska se oli ulkomaalaisen toimeksiantajan tilaus. 

Nämä samaiset tahot yrittivät vielä sellaistakin temppua tuolloin maaliskuun ensimmäisellä viikolla 2012, juuri tuo sama viikko, jolloin ylitseni yritettiin ajaa autolla. Asuntoni oven lukko alkoi rapisemaan keskellä yötä ja olin vielä hereillä tuohon aikaan. Klo taisi olla jo yli 2.00 yöllä. Menin sitten ovea kohti ja tunsin kuinka oven lävitse suunnattiin sellainen äärimmäisen voimakas pulssi-aalto, joka meinasi pysäyttää sydämen  toiminnan. Meinasin juuri lyyhistyä lattiale, kunnes sain hälytettyä ns. toispaikkakuntalaiset apuun. Huoneeseen virtasi sen jälkeen suunnaton valo ja pystyin olemaan hengittämättä vaikka puoli tuntia ja tunsin kuinka henki silti kulki sisään ja ulos. 

Samalla myös tunsin sen, että hän joka tuolla oven takana oli, oli käyty poistamassa sieltä. Uskalsin jopa avata oven ja katsoa, että tosiaan siellä ei enää ollutkaan ketään. 

Tästä sitten meni vain 2-3 päivää, niin tuo tumma Hummer maasturi yritti ajaa ylitseni keskellä päivää. Muistan vieläkin tuon moottorin äänen ja sen, kuinka juuri ja juuri sain hypättyä pois alta. Sitten juokset keskellä Riihimäkeä henkesi edestä pakoon 1,5 metrin lumihangessa ja huomaat kuinka ulkomaalaisen korstonnäköinen mies tulee autosta ulos ja perässä. Juoksumatka päättyy siiten Riihimäen juna-asemalle, josta joudun suuntaamaan junalla kohti Helsingin keskustaa. 

Tällaista on toisinajattelijan arki Suomessa, käykö kateeksi? 

Edellämainitut tapaukset ovat tosia ja niistä enemmän myöhemmin ilmestyvässä kirjassa, josta myös tännekin laitan vielä myöhemmin tarkempaa tietoa.
 

Lähde: http://www.juhamolari.blogspot.fr/2015/10/25102810-tyrmassa.html