http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

tiistai 8. elokuuta 2023

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo jälleen viruspelkopornon lähettiläänä


Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo on jälleen suuressa roolissa siihen mitä tulee tähän virustaudilla pelotteluun.

Aivelo mm. lipsautti jo vuonna 2020 sen kuinka hän tiesi jo ennakkoon, kuinka lokakuussa 2020 ei Suomessa enää saanut liikkua ulkona, kun hän tiesi tulevista kaavailuista ulkonaliikkumiskielloista.


"Kun lokakuussa ei voi olla enää ulkona, siitä tulee se vaikea vaihe. Jos siinä vaiheessa tartuntoja olisi vähemmän, helpompaa sitä olisi hallita. On hyvä kysymys kuinka järkevästi ihmiset osaavat toimia."


- Tuomas Aivelo 8.8.2020 (lähde ILTALEHTI)

Mutta tuolloin kuitenkin riittävän moni Suomalainen ryhtyi vastustamaan näitä kaavailtuja ulkonaliikkumiskieltoja, joten Sanna Marinin silloinen hallitus ei lopulta uskaltanut pistää niitä voimaan. Tästä kuuluu myös suuri kiitos ekonomi Tuomas Maliselle, joka uskalsi niitä julkisesti vastustaa.

Näin me pystymme lyömään luun näille suuruudenhulluille globalisteille, kun vain yhdistämme voimamme. Sillä on aivan turhaa lähteä riitelemään tällaisella joukolla, jonka yhteinen potentiaali pystyy kaatamaan kokonaisia hallituksia.


Nyt tämä sama tutkijatohtori huutelee Iltalehdessä, kuinka Suomessa on nyt ainutlaatuinen pandemiauhka, mutta tilanne on kuitenkin erilainen verrattuna koronaviruksen syntymävaiheisiin.

On varmaan erilainen, kun jo riittävän moni näki millaista sekoilua ne koronarajoitukset toivat tullesssaan ja miten hatarille faktoille ne perustuivat koko koronaviruksen osalta, kun vieläkään mitään koronavirusta ei olla onnistuttu missään päin maailmaa eristämään, joten hän on täysin huru-ukko, joka väittää edes sairastuneensa johonkin koronavirustautiin.

Mutta ihmiset ovat pelkohysteriassa niin tyhmiä, että pelko kun ottaa vallan, niin se vie ensin järjen pois ja tunne nimeltä pelko tulee siihen tilalle. Silloin he ovat valmiita jopa luopumaan kaikista liikkumisvapauksistaan, joka jo nähtiin näiden koronarajoitusten aikana. 

Sitten nämä typerät ihmiset olivat myös valmiita luopumaan työpaikoistaan hetkeksi, jotta voisivat olla kotonaan turvassa. Mutta he eivät nähneet sitä, että nämä koronaviruksella heitä pelotellut eliitti ajoikin heidät sinne koteihin lockdowneihin.


Nyt nämä samat Klaus Schwabin kaltaiset psykopaatit haluaisivat ottaa käyttöön nämä vieläkin julmemmat Kiinan malliset lockdownit ja ottaa ne lopulta pysyviksi, jotka olisivat jatkuvasti käytössä niissä 15 minuuntin kaupungeissa sähkölukkoineen.