http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 2. tammikuuta 2020

New Yorkin pelastuslaitos vaatii uutta tutkintaa 9/11 iskuista



Teksti: Teemu Vehkala

New Yorkin palolaitoksen johto piti viime vuoden elokuussa julkisen lehdistötilaisuuden, jossa he vaativat uutta tutkintaa 9/11 iskuista.

Lauselmassa pelastusviranomaisten mukaan kaikki kolme suurta pilvenpiirtäjää tuhottiin New Yorkissa 11. syyskuuta 2001 räjähteillä.

Kun lauselma oli yksimielisesti äänestetty, niin yleisössä 9/11 uhrien omaiset ilmaisivat yleisössä osoittaakseen tukensa tälle pyynnölle. että 9/11 iskut tutkittaisiin uudelleen.



Mutta miltei aina kun tällaisen hyvin vaikutusvaltaisen globalistisen rikollisorganisaation kanssa lähtee edes yksikään ihminen käymään oikeustaistelua, niin miltei aina näille todistajille käy lopulta melkoisen huonosti ja 9/11 tapaukseen liittyen yksi heistä oli 9/11 terrori-iskuissa miehensä menettänyt Beverly Eckert; joka haastoi USA:n hallinnon oikeuteen ja sanoi vielä julkisesti, että häntä ei osteta hiljaiseksi.

Sitten kului vähän aikaa ja hänen uutisoitiin kuolleen lento-onnettomuudessa, kun Newarkin lentokentältä ilmaan noussut lento Colgan Air 3407 syöksyi maahan ja 49 matkustajaa saivat surmansa lähellä Buffaloa, joista yksi kuollut oli Eckert.

Näin eliminoitiin jälleen yksi todistaja, joka oli käryillä 9/11 terrori-iskuista ja aikoi käydä oikeustaistelua USA:n Deep State hallinnon kanssa.





Tämä 9/11 terrori-iskut ja siihen liittyvät mysteerit on sellainen palaveli, että sen selvittämiseen menee aikaa ja itse perehdyin näihin aineistoihin jo yli 10 vuotta sitten. 

Mutta todellakin suosittelen katsomaan näitä asiaan liittyviä dokkareita, koska sieltä paljastuu mm. se, että kuinka näitä lukuisia 9/11 oikeudenkäynteihin liittyviä todistajia on kuollut jo vuosia sitten useissa hämärissä olosuhteissa, joten tämä viestii siitä, että tämä tuleva oikeusjupakka ei paljon noista aikaisemmista juuri poikkeaisi, koska tämä amerikassa valtaa käsissään kulissien takaa pitävät elitistit kun ovat melkein sama asia kuin mafia ja tällaisten oikeudenkäyntien todistajille he antavat melkein aina samanlaisen kohtelun kuin mitä mafia pettureilleen.



Monet tutkivat journalistit kun selvittivät aikanaan jo tätä 9/11 terrori-iskua, niin sai selville sen, että kuinka Project for the New American Century niminen amerikkalainen ajatushautomo oli aikanaan ennen 9/11 iskuja laatinut Rebuilding America's Defences raportin jossa mainitsivat, että kuinka Yhdysvaltoihin tarvittaisiin uusi "Pearl Harbor", joka kiihdyttäisi muuten hidasta muutosta USA:n lähi-itään päin kääntyneissä hyökkäyssodissa ja sieltä lopulta saatiin tämä 9/11 terrori-iskut, joka oli CIA:n ja Mossadin taidonnäyte siitä, että miten sellainen onnistuttiin vielä lavastamaan 19 lentotaidottoman arabin ja muslimiterroristin operaatioksi, joka meni valemedioissa läpi kuin väärä raha.


Lähteet: Zerohedge

MV-lehti