http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Europol - EU:n ajatusrikosyksikkö Gestapo


Tiesitkö että EU:n sisällä on toiminut jo vuosikausia Euroopan Unionin sisäinen ajatusrikosyksikkö Gestapo, joka tunnetaan nimellä Europol.

Se alkoi keräämään tammikuun alusta vuonna 2010 Euroopan unionin sisällä toimivista toisinajattelijoista omaa salaista tietokantaa. Toimintayksikkö sai uudet toimivaltuudet Lissabonin sopimuksen jälkeen, mikä mahdollisti Europolille oikeuden kerätä tietoja kenestä tahansa EU:n kansalaisesta.

Sitten Europol loi salaisen tietokannan EU-maiden sisällä toimivista toisinajattelijoista, jossa tähän tietokantaan on kirjattu kyseisten seurantalistalla olevien yksityishenkilöiden arkirutiineja, päivittäiset liikkumiset, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin jne. 

Tämän lisäksi Europol voi myös tallentaa seurannassa olevan henkilön DNA-näytteen sekä ääninäytteen ja tietoja näiden ihmisten poliittisista mielipiteistä. 

Tähän salaiseen Europolin tietokantaan voidaan myös lisätä seurannassa olevan henkilön yksityiselämään liittyviä yksityiskohtia, sekä myös kulloinenkin terveydentila. 

Tällainen kehitys alkaa muistuttaa aika paljon kirjailjja George Orwellin 1984 teosta ja Neuvostoliitossa aikanaan toisinajattelijoita kohdeltiin tämänkaltaisilla keinoilla.


Voin omakohtaisesti kertoa, että vasta vuonna 2011 sain huomata sen minkä luokan tekijöitä tässä oli vastassa, kun vieraan vallan tiedustelupalvelut oli lähetetty Helsingin ja Tallinnan laivalle myrkytysoperaatiota varten helmikuussa 2011, jolloin olin siellä tuolloin työskentelemässä. 

Yksikkö oli organisoitu tod. alunperin Europolin kautta ja siinä oli myös saksan armeijan henkilöitä osallisena. 

Myrkytysoperaatio kuitenkin epäonnistui (kosmisen suojauksen sekä henkivartijoiden avulla. Silloin kun keho muunnetaan vesimolekyyleiksi, niin siinä ei mitkään myrkyt enää siinä tilanteessa tehoa. Tämä selittää sen, miksi sylki kulki käden läpi, kun sylkäisin testiksi käteen, koska tunsi fyyfisen painonsa höyhenen kevyeksi tuossa tilassa).

Lopulta minut jouduttiin toimittamaan Kanta-Hämeen keskussairaalaan psykiatriselle osastolle tahdosta riippumattomaan pakkohoitoon. 

Tuolla 4kk pakkohoitojakson aikana minua uhkailtiin toistuvasti, kuinka tämän blogin kirjoittamisen tulisi jatkossa loppua. Vaikka kuitenkin samaan aikaan ylempi henkilökunta kiisti, ettei tällä olisi mitään tekemistä tämän blogin kanssa. 

16.06.2011 sitten oli tuo 4kk pakkohoito vankeus ohi ja aloitin jälleen tämän blogin kirjoittamisen normaaliin rutiinein. 

Mutta sitten mentiin aina seuraavan vuoden 2012 helmikuuhun, jonka lopulla huomasin että minua alettiin uudelleen jahtaamaan. Tämä aina päättyi siihen, että ylitseni yritettiin ajaa jenkkihummerilla perjantaipäivänä 9.3.2011.

Joten tästä näemme sen, että näistä täällä kirjoitetuista asioista julkisesti puhuminen on eräällä tavalla vaarallista touhua. Mutta se myös osoittaa sen, että tämä täällä kerrottu asia ei ole suinkaan disinformaatiota. Koska valheellisen tiedon levittäjät eivät voi saada vieraan vallan tiedustelupalveluita peräänsä jahtaamaan sinua kuin jänistä. Sillä disinformaation levittämisestä hyötyy sekä valtiovalta, että korruptoitunut eliitti. Joten mitä valtiollista turvallisuusuhkaa siinä silloin olisi ? 

Mutta totuus ja sen kirjoittaminen nettiin on korruptoituneelle eliitille hyvin vahingollista toimintaa ja se vaarantaa aina USA:n hallinnon ja Pentagonin harjoittaman informaatiosodankäynnin perinpohjin. Minkä takia Euroopan Unionissa tähän on reagoitu Europolin toimesta.

Europol toimii kuten Natsi-Saksan Gestapo ja Europol saa jatkuvasti toimeksiantoja mm. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lta, joka myös tarkkailee Euroopan EU-maissa vaikuttavia toisinajattelijoita. 

Toisinajattelijoiden toiminta katsotaan valtiolliselle turvallisuudelle vaaralliseksi, koska poliittinen ja korruptoitunut eliitti pelkää menettävänsä vallan. Jos nämä toisinajattelijat pääsevät ääneen esim. näiden maiden julkisessa mediassa. 

Tämä Europolin luoma EU-maiden sisällä toimivista toisinajattelijoista rakennettu tietokanta on Euroopan Unionin sisäinen ajatusrikollisista laadittu laiton rekisteri. Se kertoo suoraan siitä, miten paljon valtaglobalistit pelkäävät näitä EU-valtioiden sisällä operoivia toisinajattelijoita. 

Europol on jo vuosia tehnyt yhteistyötä useiden maiden salaisten poliisien kanssa. 

Esimerkiksi Viron salainen poliisi (KAPO) on sekaantunut vakoiluun Suomessa. Vuosi sitten Helsingin kaupungin valvontakamerajärjestelmästä löytyi Viron salaisen poliisin salassa pidettäviä tietoja. Koska he pyrkivät sillä keinoin vakoilemaan suomalaisia toisinajattelijoita.

Viron kybersotakeskus kertoi muutama vuosi sitten, kuinka hakkereita saa heidän mukaansa tappaa kybersodassa. 

Viron KAPO on myös kouluttanut YLE:n toimittajia kybersodankäyntiin.


Mitä pidemmälle tämänkin blogin ylläpitäminen on edennyt, niin sitä enemmän alkaa näkemään sen, että tässä on ollut kauttaaltaan koko ajan kysymys kybersodankäynnistä. Sillä totuus on valtioille ja korruptoituneelle eliitille kybersodankäynnin tappio.

Sillä se mitä valtiolliset tahot, läntiset tiedustelupalvelut, Europol jne. yrittävät päästä tällä kybersodalla. Niin heidän ainoa keino taistella kybersodassa on vain propaganda, sekä pelkoon perustuvan propagandan lähettäminen mediassa ja kuten olemme huomanneet, niin USA:n armeijan ja läntisten tiedustelupalveluiden lavastamat valtionterrori-iskut (mm. ISIS) saavat aikaan tätä eliitin toivomaa pelkoa aikaan maailmalla, jolla informaatiosota saadaan kääntymään hetkeksi pääpiruille edulliseen suuntaan. 

Kuitenkin näitä uutisiakin pitäisi pystyä lukemaan tietyllä filtterillä ja poistaa sieltä se pelko, joka on näiden pelkoon perustuvien uutislööppien agenda.

Se vaihe siinä vaiheessa kun ihmisen tietoinen mieli alkaa nousta esiin ja näkee totuuden esim. näissä valtion terrorismiin liittyvissä asioissa. Niin heti ensimmäisenä mieleen saattaa nousta vahvat vihan ja pelon tunteet. Varsinkin siitä, että miten meidän jokaisen maan hallitukset ovat uskaltaneet valehdella naamat pokerilla, että meillä olisi yksi yhteinen vihollinen ISIS. Kun operaatioiden takana oli kuitenkin jokainen kerta Israelin Mossad, sekä Yhdysvaltain CIA. 

Osa taas näistä poliitikoista on niin tyhmiä, etteivät he tiedä sitä, ketkä ovat näiden ISIS terroritekojen takana oikeasti. Eli sitä, että niitä rahoitetaan koko ajan kasaarijuutalaisten pankkien, sekä myös Saudi-Arabian puolelta. Joten peli on erittäin likaista, kun sitä alkaa havannoimaan oikeilla suodattimilla. 

Meidän kansalaisten rooli olisi korruptoituneen eliitin mukaan aina pelätä näiden terrori-iskujen sattuessa ja hyväksyä hallintojen tekemät ihmisoikeuksien riisumisehdotukset. Tämä on se ns. salainen agenda, joka kytkeytyy valtionterrorismin sisälle. 

Mutta sen sijaan, että pelkäisimme finanssieliitin rahoittamaa ja organisoimaa ISIS-terrorismia. Niin kansalaisten olisi jo vihdoin aika herätä ja valistaa muita, että mitä tässä on meneillään. NATO:lla toimi 70 ja 80-luvulla salainen maanalainen armeijan verkosto, joka toimi nimellä operaatio Gladio, jonka tehtävänä oli lavastaa pommi-iskuja poliittisten vastustajien nimiin. Kommunisteja syytettiin ja syy sysättiin mm. vasemmistoradikaalien päälle. Vaikka pommit asensi ja räjäytti NATO:n operaatio Gladion ammattitappajat. 

Nyt nämä Pariisissakin 2015 marraskuussa nähdyt massamurhat eivät olleet täysin ISIS-järjestön miesten tekemiä, vaan siellä oli mukana yksityisistä armeijoista ammattisotilaita noissa teurastushommissa. Yhdysvaltain armeijallakin on tällaisia osastoja, jotka usein vaihtavat vielä nimeä niin usein, ettei enää vanhat Blackwaterit saisi huonoa valoa julkisuudessa. Se on jopa lähettänyt näitä USA:n yksityisiä armeijan joukkoja Ukrainan sisällissotaan.    

Mutta kyllä jotain on vialla, jos Europol on listannut EU:n sisällä toimivat nettikirjoittajat suureksi turvallisuusuhaksi. Tästä voi vain lopulta todeta sen, että kynä on todellakin terävämpi kuin miekka.