Teksti: Teemu Vehkala
Kirjoitin tuossa 15.11.2025 tästä, kuinka sosiaalinen pisteytys on jo ollut käytössä. Mutta puhutaan hetki musiikista, että mitä se on ja miten se vaikuttaa ihmisiin jne.
Musiikkihan on itsessään hyvin voimakas tekijä, jolla voi olla ihmisten, eli sen kuuntelijoiden hyvinvoinnille joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus.
Muusikko on sellainen ammattikunta jota voisi rinnastaa vaikkapa huippu-urheilijaan sikäli, että huippumuusikon on koko ajan ylläpidettävä ns. kisakuntoaan, mutta muusikon kohdalla tähän liittyy instrumenttinsa hallinta jne.
Konservatorioissa taas opetus keskittyy edelleen hyvin samaan tapaan kuin klassisissa konservatorioissa liikaa nuotinluvun harjoittelemiseen, jolloin taas tämä korvalla soittaminen on paljon vaikeampaa näille muusikoille, joiden nuottikorva ei kehity pelkästään niitä mustia rypäleitä lukemalla.
Minulla kävi jo nuorena se ilmiö, että koska minulle oli mm. siunattu absoluuttinen sävelkorva, niin kapinoin erityisesti piano nuotteja vastaan aina kuusi vuotiaasta asti, johon varmasti myös vaikutti sekin, ettei minua koskaan laitettu ns. klassisille pianotunneille, vaan päädyin vuonna 1987 Helsingin aleksanterinkadulla silloin toimineen Fazer musiikkikoulun musiikkikouluun, jossa soittimena oli tällaiset YAMAHA PSR sähköurut.
Mutta vuonna 1989 siirryin sitten saman musiikkikoulun toiseen ryhmään, jossa soiteltiin jo tällä vähän isommalla arsenaalilla, jotka olivat nämä YAMAHA ELECTONEN isot jalkiourut.
Tuossa yksityisessä Yamahan musiikkikoulussa oli noina vuosina äärimmäisen lahjakkaita nuoria, joiden soittoa ihailin sen musiikkikoulun kevät matineoissa. Mutta en vielä noina vuosina tiennyt, että mitä se soittokunnon ylläpitäminen todellisuudessa on kunnes näin vuonna 1996 Lenni-Kalle Taipaleen soittoa tv:stä. Se´n jälkeen kuulin myös tällaisesta amerikkalaisesta puerto-rico lähtöisestä jazz-pianistista kuin Michel Camilo. Joiden vuosien jälkeen myös törmäsin tällaisen Ranskalaisen jazz-pianistin kuin Michel Petruccianin musiikkiin.
Chick Corea Electric Band oli taas amerikkalaisen jazz-pianisti Chick Corean vuonna 1984 kasaama bändi, joka teki huikean yli 7 vuotisen uran tällä ryhmällä.
Hän oli onnistunut kasaamaan ympärilleen lähes amerikan ja maailman parhaista soittajista koostuneen bändin, joiden soittosuoritukset olivat niin ällistyttäviä, että kun niitä levyjä mm. silloin 16 vuotiaana kuuli, niin eteenkin sekä Dave Wecklin rumputyöskentely tai Chick Corean pianonsoitto skillit olivat sitä tasoa, että siinä joko masentui, tai sitten halusi itse yrittää päästä edes lähelle tuota tasoa, jota noilla levyillä kuuli.
Mutta noinakin vuosina minulta puuttui ympäriltä ne oikeat muusikot... Ei ollut mentoreita, ei ollut kannustajia, ei ollut bändiä, ei ollut sellaista tervettä ympäristöä, jossa olisi mennyt kohti sitä unelmaansa, vaan olin tämän konservatorion dropout, jota ei enää päästetty II-asteen linjalle, joten tämän seurauksena ajauduin sitten parin välivuoden jälkeen opiskelemaan musiikkiteknologiaa Porin konservatorion II-asteen linjalle, eikä niistäkään vuosista mitään haittaa ollut, koska jo noina vuosina opin digitaalisen moniraitaäänityksen perusteita.
Samoin myös kehitin noinakin vuosina jatkuvasti nuottikorvaa opettelemalla korvakuulolta vaikka mitä musiikkikappaleita, joiden päälle soitin jokaisen instrumentin ja tätä tein noilla KELA:n epävirallisilla taideapurahoilla (KELA:n työmarkkinatuki) useita vuosia.
Tuossa ylhäällä sitten kuulette sen, että vaikka se kuullostaa isolta bändiltä, niin ainoa oikea instrumentti joka siellä soi taustalla on vain kitara, ja kaikki muut olen soittanut midi-koskettimistolla ilman kvantisointeja, eli time korjausta.
Claus Ogerman (29.4.1930 Puola - 8.3.2016 Saksa)
Amerikassa työskenteli jo 60-luvulla aivan äärimmäisen lahjakkaita sovittajia, joista yksi oli tämä Puolassa vuonna 1930 syntynyt Saksalainen Claus Ogerman, jonka sovitustyöskentely oli jo vuonna 1977 aivan häikäilemättömän kovaa tasoa, jota kuulee miehen samana vuonna julkaistulla Cityscape levyllä.
Ogerman muutti jo vuonna 1959 Amerikkaan töiden perässä, koska hänellä alkoi olla kontakteja Saksasta Yhdysvaltoihin.
Toinen aivan huikean tason sovittaja, joka muutti Englannista Amerikkaan 70-luvulla oli Jeremy Lubbock (4.6.1931 Englanti - 29.1.2021 Oxfordshire, Englanti), jota käytettiin erityisesti jousisovituksiensa ansiosta useiden tunnettujen artistien levytyksissä.
Lubbockin sovituksia kuulee hyvin useiden tunnettujen artistien levyillä mm. Whitney Houstonin Bodyguard soundtrack levyllä. Chicago yhtyeen 80-luvun levyillä. Sekä hän teki myös 80-luvulla laajaa yhteistyötä tuottaja David Fosterin kanssa.
Mendoza toimi lähes parikymmentä vuotta Hollantilaisen Metropole Orchestran ylikapellimestarina, mutta miehen omasta tuotannosta nostaisin edelleen tämän levyn Epiphany, joka on mestariteos koko levy.
Tuon Epiphany levyn taustalla soittaa mm. Lontoon sinfoniaorkesteri. Muut solistit levyllä ovat mm. saksofonistit Michael Brecker (kuvassa) ja Joe Lovano, jazz-kitaristi John Abercrombie ja jazz-trumpetisti Kenny Wheeler.
Kuitenkin se mikä tästä Vince Mendozasta tekee aivan ainutlaatuisen tason sovittajan ja ison klassisen orkesterinjohtajan on se, että miten hän saa sen koko bändin kuullostamaan aivan äärimmäisen tasokkaalle ja juuri tässä on se asia, jolla mitataan se, että mitä on se huippumuusikkous ja mitä ei ole se huippumuusikkous ?
Kun heti siinä vaiheessa kun sen jonkun ykkösviulistin tilille kilahtaa se 4790 euroa kuussa ja jos se viulu alkaa sen jälkeen soimaan leipääntyneellä vireellä, niin silloin on vaarana, että koko orkesteri leipääntyy ja ei enää näitä konsertteja soiteta sillä sydämellä.
Ja nämä ovat kuitenkin esitettävän musiikin mittakaavassa aika suuria asioita, koska silloin kaikki tällainen mahdollinen leipääntyminen ja väsyminen esiintyvien suurienkin bändien tai orkesterien kohdalla vaikuttaa aina siihen lipunmyyntiin ja siihen menestykseen.
Mutta mikä on mm. tuon Hollantilaisen Metropole Orchestran menestyksen salaisuus ? No sen kaikki soittajat on mm. valittu niin, ettei siellä niitä koesoittajia kuunteleva raati pääse edes näkemään, että kuka siellä soittaa koesoitossa, koska koesoitot tehdään aina sermin takaa ja oikeastaan jos näissä Suomenkin suosituissa konservatorioissa sovellettaisiin tuota samaa, niin silloin ei pääsisi enää välttämättä syntymään näitä tilanteita, että jokin syrjitty opiskelija menettäisi koko ajan sen opiskelupaikan, koska hänet oli jo merkattu entuudestaan.
David Foster (s. 1949 Victoria Kanada)
Sitten on vielä David Foster yksi mainitsemisen arvoinen muusikko ja maailman menestyvimpiä pop-musiikin tuottajia.
Mutta mikä tekee hänestä yhden menestyneimmistä pop-musiikin tuottajista ?
No koska hän sai jo 70-luvun lopulla koottua ympärilleen Amerikan parhaimpiin kuuluvia muusikoita, joita mm. tuottaja Quincy Jones jo organisoi ja noissa levytyssessioissa oli mm. tuo yllämainitittu Jeremy Lubbock tekemässä mm. jousisovituksia jne.
Juuri tuosta näemme sen, että miten erityisesti amerikassa on ollut tapana, että nämä lahjakkaimmat musiikin osaajat kootaan yhteen ja jos noin lahjakkaita tekijöitä laitetaan työskentelemään samoihin levytyssessioihin, niin lopullinen jälki on yleensä aina aika huikean tason produktioita.
Mutta sitten on vielä tämä, että mikä erottaa tuottajan, sovittajan ja sen studio rivimuusikon ?
No studioon kutsutut rivimuusikot vain soittavat stemmansa ja lähtevät kotiin, jonka jälkeen odottavat sitä seuraavaa puhelua seuraavista äänityssessioista.
Tuottajat taas ovat vastuussa levy-yhtiölle itse lopputuotteen, eli levyn laadusta ja sovittajat taas vastaavat tämän musiikin laadusta, koska yleensä kirjoittavat ne stemmat.
Jorge Calandrelli (s. 1939 Buenos Aires, Argentina)
Sitten on vielä yksi mainitsemisen arvoinen sovittaja tämä argentiinalaislähtöinen Jorge Calandrelli, joka on argentiinalainen sovittaja, kapellimestari ja pianisti, jonka jousisovituksia ollaan kuultu mm. Al Jarreaun, Barbara Streisandin, Celine Dionin, Elton Johnin, Lady Gagan, Yo-Yo Man:n, Tony Bennetin ja Luis Miguelin levyillä.
Calandrellin sovitukset ovat kuin viini, joka vain paranee vanhetessaan.
