EU:n ja USA:n välillä on nyt median mukaan kova kauppasota siitä, että kumpi laittaa toiselle kovemman vientitullin. Mutta uutisten lukija ei välttämättä huomaa, että tässä onkin nyt kysymys poliittisesta harhautusoperaatiosta, jolla halutaan kääntää huomio pois siitä, kun pörssiromahdus on jo käynnissä.
EU:n keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde lipsautti jo, että digitaalisen euron deadline on sovittu lokakuuhun 2025, joten tästä voi jo päätellä ja ennustaa tulevaa syksyä, jolloin luultavasti talous sekä pörssi on jo sakannut siihen pisteeseen, että se on syöksenyt mm. asuntomarkkinat sekä pankit kriisiin. Joten sitten kun varsinkin työssäkäyvät ihmiset vaativat vihaisina rahojaan pankeista mahdollisesti ulos jo syyskuussa 2025, niin Suomenkin muutamat pankit saattavat laittaa talletuspaon estämiseksi nostorajat tileille.
Tämä talousjärjestelmän romahduksesta seuraava levottomuus taas saa ehkä aikaiseksi mellakoita, jotka ovat mahdollisesti seurausta mm. hintojen rajusta noususta.
Mutta kuten koronasekoilussakin kehitettiin se vanha keppiä ja porkkanaa juoni sille, että painostettiin ihmiset ottamaan se tutkittu ja turvallinen immuniteetin tuhoava koronarokote, niin tällä kerralla kyse onkin yksittäisten kotitalouksien ja ihmisten omaisuudesta, joka taas halutaan ryöstää EU:n keskuspankille kaikilla keinoilla, joten tähän juoneen he kehittivät tämän digitaalisen euron.
Mutta koska eurot ovat edelleen fyysisenä FIAT-rahana olemassa, niin digieuron suunnitelmaan on juuri keksitty tämä keinotekoisesti luotu talouskriisi, jotta ihmiset hyväksyisivät digieuron sitten lopulta talouskriisin lopullisena pelastuksena.
Luultavasti nämä yksityiset ajatushautomot miettivät jo, että miten voisi sitten siinä digieuroon siirtymisen kynnyksellä laittaa sitten poliitikot demonisoimaan käteisrahan kannattajia ja digieuron vastustajia. Tiedä sitten haukutaanko heidät silloin talouskriisimyönteisiksi tai jotain sinnepäin.
Aivan tämä samanlainen demonisointihan oli silloin korona myrkkypiikki talkoiden aikana, jolloin koronarokottamattomia demonisoitiin mm. kulkutautimyönteiksiksi. Mutta käytännössä nämä myrkkypiikin kannattajat olisivat yhtä hyvin voineet olla rokotusvauriomyönteisiä.
Digitaalinen ID, eli digitaalinen identiteetti on siis tämä hanke, johon myös tämä digitaalinen euro tähtää ja siinä on tarkoitus luoda Kiinan mallinen pisteytysjärjestelmä, jossa kansalaiset pisteytetään heidän käyttäytymisen ja kuluttamisen perusteella.
Tälläkin hetkellä koko planeettamme suurin ongelma on se, että nämä koko planeettaa näillä suurilla verirahoillaan hallitsevat miljardöörit eivät suostu luopumaan tuosta vallastaan, vaikka heidät kannettaisiin pois valtaistuimiltaan, koska he ovat vannoneet valansa Saatanalle ja Luciferille. Sekä heidän arvomaailmansa on täysin satanistinen, jonka piirissä tällainen yksittäinen veronmaksaja nähdään heidän silmissä kuin pelkkänä torakkana tai muurahaisena, josta ei enää heidän mukaan ole mitään hyötyä tälle nykyiselle maailmanjärjestykselle, koska he ovat laskelmoineet vähentävänsä koko maailman väestön vain 500 miljoonaan.
Joten nyt varmaan alatte viimein ymmärtämään, että miksi he haluavat jo kohta korvata työtä tekevät ihmiset roboteilla.
Lisäksi tämä työtä tekevien ihmisten hyväksikäyttö on ollut kaiken tämän teollisen valtakauden puhdasta ihmiskauppaa, joka perustuu tuolle kylmälle ja kapitalistiselle voitontavoittelulle, jossa ihmisen sielullakin on halpa hinta tuossa kilpailussa.
Rockefeller Foundation loi taas tämän länsimaalaisen peruskoulujärjestelmän ja se ei ole mitään muuta kuin kvartaalikapitalistinen indoktrinaatioleiri, joka perustuu tuohon arvomaailmaan, jossa koulun oppilas on tuossa työläisen kaltaisen orjan asemassa ja opettaja on taas tämä auktoriteetti, jota ei koskaan kyseenalaisteta ja opettaja symboloi tässä aivopesussa sitä tulevaa työnjohtajaa tai pomoa.
Mutta jos taas siellä peruskoulussa opetettaisiin talousoppia ja näitä kauppaopiston juttuja mm. yrittämisestä, niin silloin valtion sisällä syntyisi liian monta ihmistä, jotka tulisivatkin paremmin taloudellisesti toimeen kuin nämä rivityöntekijät, eli palkolliset. Mutta koska maailman pankkijärjestelmä on rakennettu vain näiden muinaisten Temppeliritarien verirahoilla jo silloin yli tuhansia vuosia sitten, niin tällaisen mafiamaisen rikollisjärjestön rahat on ja pysyy edelleen mm. Sveitsissä.
Joten kun viimein alatte ymmärtää sen, että miten pankit luovat rahaa vain velasta ja uutta velkaa syntyy vain uusilla investoinneilla. Mutta kaikista järkyttävin asia tässä velka asiassa on vielä se, että jokainen yksittäinen ihminen joka edes syntyy ja saa tämän sosiaaliturvatunnuksen, niin sen alkuperäinen osa jää valtiolle, koska tämä lapsi punnitaan kullan sen hetken arvolla ja tästä lähtee se alkuperäinen osa pois ja vain jäljennöt jää sen lapsen vanhemmille.
Eli siitä lapsesta siis jää se sosiaaliturvatunnuksen syntymätodistus valtiolle, joka sitten myy tämän lapsen painon osuuden kullassa keskuspankille ja tästä syystä mm. sielläkin Britannian keskuspankin holveissa on Suomen Pankin kultaharkkoja. Ne ovat näitä Suomen kansalaisten palkkaorjien tai veronmaksajien kultaomistuksia, mutta tässäpä se kupletin juoni onkin, vaikka sen miehen tai naisen syntymäpaino olisikin tuottanut vaikka yli sen 8 miljoonaa euroa sitä kultaa, niin ei se ihminen sitä 8 miljoonaa saa noutaa tai hakea itselleen, vaan se on ikään kuin panttina siellä ulkomaan keskuspankeissa.
Mutta esim. sodan tullen kultaomistuksia myydään pois, kuten Ukrainakin myi vuonna 2022 12 miljardia dollaria pois kultavarantojaan.
Jokainen Ukrainankin sodassa kuollut mies on sitten uhrattu tuon sotalainan alttarilla, jossa käytännössä nuo rintamalla kuolleet miehet myytiin pois sotakalustoa vastaan. Joten tässä näemme tämän sodan täyden älyttömyyden ja aivan sama asia se on myös Venäjänkin armeijan puolella. Koska tämä asia olisi hyvä nähdä puolueettomasta näkökulmasta, koska sodassa on vain yksi uhri ja se on totuus.
Joten jos kerran veronmaksaja ihmisenä tai sotilaana merkkaa näille sotien suursijoittajille vain kylmää uhria tässä maa mineraalien globaalissa ryöstöretkessä, niin mikseivät he vaikka laittaisi vielä tulevaisuudessa vain robottiarmeijoita sotimaan keskenään, kun miksi näissä sodissa täytyy aina ihmisiä sotilaina tappaa ?
Kun tämä ihminen on rotuna vieläkin niin vaarallinen, että se tappaa omaa rotuaan, koska täällä nyt vain edelleen sattuu olemaan sellaisia valtamuotoja kuin valtiot, joita johtavat aina rikolliset jesuiitta johteiset mafiat ja jesuiittajärjestö toimii näiden rikollisten vapaamuuraritahojen ylimmässä johdossa.
Tämän rikollisjärjestön juuret johtavat aina Temppeliherrain ritarikunnan ajoille, jolloin tämä järjestö vaikutti erityisesti vuosina 1119-1307
Alunperin he olivat vaatimattomia soturimunkkeja, mutta he alkoivat lopulta harjoittamaan eräänlaista lainatoimintaa, josta lopulta muodostui nykyisen pankkijärjestelmän eräänlainen esiaste.
Joten kun lopulta heillä nälkä kasvoi syödessä ja ahneus otti vallan näiden kultaseppien toiminnasta, niin viimein tämä järjestö oli jo 1300-luvun alussa niin taloudellisesti vaikutusvaltainen järjestö, että se alkoi myöntämään myös vippejä Ranskan silloiselle kuninkaalle Filip IV:lle.
1095 vuonna silloinen paavi Urbanus II sanoi mm. Clermontissa Ranskassa, että "antakaa niiden jotka ovat rosvoja tulla ritareiksi". Sitten kristityt lähtivät ensimmäiselle ristiretkelleen Palestiinaan 27.11.1095 valloittaakseen Jerusalemin takaisin muslimeilta. Jonka lopulta saavuttivat ja perustivat sinne neljä vuotta myöhemmin vuonna 1099 Jerusalemin kuningaskunnan.
Sitten vuonna 1129 Temppeliherrain ritarikunta sai katolisen kirkon virallisen hyväksynnän ja luultavasti kirkolliskokous antoi silloin sisterssiläismunkki Bernhard Clairvauxilaiselle tehtäväksi temppeliherrojen säännöstön laatimisen.
Vuonna 1139 paavi Innoventius II määräsi, että temppeliritarikunta oli kaikkien maallisten lakien yläpuolella. Eli se oli siis melkein kuin tämä nykyinen Sveitsissä toimiva IMF:n kansainvälinen järjestelypankki tai BIS-pankki Sveitsissä.
Mutta lopulta Temppeliritarijärjestö alkoi saamaan useita vihamiehiä Ranskassa ja lopulta Ranskan Kuningas Filip IV määräsi järjestöön kuuluneet temppeliritarit vangittaviksi ja poltti mm. heidän suurmestarinsa Jacques de Molayn roviolla Pariisissa 1307.
Syynä tähän oli mm. se, että koska Filip IV oli jo pahasti velkaantunut heille, eli tämä temppeliherrain ritarikunnan pikavippitoiminta oli jo karannut totaalisen käsistä.
Mutta lopulta vaikka Molay poltettiin roviolla, niin loput temppeliritarit pakenivat Maltalle, jonne he perustivat sen jälkeen Maltan ritarikunnan.
Mutta mistäs se Sveitsin lippu on saanutkaan alkunsa, kun Sveitsin perustivat temppeliritarit ?
Vatikaanin henkivartijoina toimii Sveitsiläiskaarti.
Vatikaanin pankki (Banco di Santo Spirito), eli sananmukaisesti Pyhän Hengen Pankin perusti paavi Paavali V jo vuonna 1605 ja se oli aivan ensimmäinen Euroopan valtion pankki.
1700-luvun lopulla paavi Pius VI laski liikkeelle setelirahaa yhtenä maailman ensimmäisistä.
Mutta edelleen jos haluamme tietää, että minne tämän jesuiitta johteisen pankkimafian jäljet lopulta johtavat, niin ne johtavat juurikin sinne Sveitsiin. Koska pankkijärjestelmän ylimpänä toimii tämä Sveitsissä sijaitseva BIS-pankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Kansainvälinen järjestelypankki (saks. Bank für Internationalen Zahlungsausgleich, BIZ; engl. Bank for International Settlements, BIS; ransk. Banque des règlements internationaux, BRI) on kansainvälinen rahoitusjärjestö, jonka pääkonttori sijaitsee Baselissa, Sveitsissä.
Suomi mm. kuuluu tähän Pohjoismaiden ja Valtian maiden muodostamaan IMF:n vaalipiiriin, jonka asioita vain valmistellaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden valuutta- ja rahoituskomiteassa (Nordic-Baltic Monetary and Financial Committee, NBMFC), joka taas koostuu valtionvarainministeriöiden ja keskuspankkien edustajista. Suomessa päävastuu tähän Kansainväliseen valuuttarahastoon on Suomen Pankilla.
GREAT RESET (talouden nollaus)
Mutta nyt menemme siihen itse asiaan, eli kun Sveitsin talousfoorumin ex puheenjohtaja Klaus Schwab puhui jo vuosia sitten siitä, kuinka tulee kohta se teollisuuden neljäs vallankumous ja se johtaa lopulta siihen talouden nollaamiseen (Eng. GREAT RESET), niin luultavasti tämä digieuro ja Digitaalinen ID siirtymä, joka on poliittisella retoriikalla ja kapulakielellä ilmiselvästi naamioitu Vihreäksi Siirtymäksi.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että kaikki yksityisomistajuus tultaisiin lakkauttamaan ja luopumaan lopulta kaikesta FIAT-rahasta ja tilalle tulisi sitten tämä kylmä digieuro ja lopulta digitaalinen identiteetti, joka olisi osana tällaista ihmisten pisteytysjärjestelmää. Lisäksi nämä elitistit haluavat luopua kaikesta yksityisautoilusta, joka lopulta myös kieltäisi kaikki mm. bensalla käyvät autot.
He haluavat sitten rakentaa kaupunkeihin näitä 15 minuutin kaupunkeja, joissa ihmisiä mm. valvottaisiin digitaalisesti ja määräiltäisiin, että kuinka monta kertaa saisi ajaa mm. pois 15 minuutin kaupunki alueelta ja jos ylittäisi ylimääräisen kaupungista poistumismäärän, niin tästä seuraisi sitten sakkoja jne.
Tällaisia mielipuolisia hankkeita heillä on jo mielessään.
Sitten heillä on lisäksi jo mielessä Ilmasto Lockdownit, jotka olisivat sitten koronakaranteenin kaltaisia juttuja, joita tultaisiin hamassa tulevaisuudessa määräilemään näissä 15 minuutin kaupungeissa asuville ihmisille.
Mutta kuten korona sekoilun aikana huomasimme, niin vain nämä ihmiset tottelivat, jotka pelkäsivät tuota koronahulluutta, joka oli vain pelkästään heidän päässään vallitseva tila, jonka hallitus ja THL oli heille myynyt.
Idea on kuitenkin aina sama... Tarjoa pelkoa ja myy sen jälkeen turvaa, mutta ennen tätä luo vielä epätoivoa, kuten koronassakin nähtiin, kun THL ja media pelotteli sillä, ettei mitään immuniteettia siihen muka ollut löytynyt vielä.
Kun tässä digieuro hankkeessa mitä ilmeisimmin tullaan kokeilemaan jotain samankaltaista hajoita ja hallitse narratiivia.
Luultavasti EU:n komissiolla on niinkin pirullinen suunnitelma, että he haluaisivat tarjota koko omaisuuden ryöstöä toisena vaihtoehtona, jos ei sitä digieuroa tai Digitaalista ID:tä suostu hyväksymään siinä vaiheessa, kun sitä yritetään tarjota tuon heidän luomansa talouskriisin lopulliseksi ratkaisuksi.
EU:n komissiolla on muutenkin yksityisomaisuus jo mielessä, koska siellä laaditaan tänä vuonna 2025 rekisteri kaikista yli 200 000 euroa olevista omistuksista. Joten Ursula von der Leyen haluaa vielä tyhjentää EU-maiden työssäkäyvien ihmisten omaisuuden kuin pajatson.
Nyt tässä kuitenkin median johdolla luodaan sitä kuvaa, että kuinka USA:n Presidentti Donald Trump ja Euroopan johtajat kävisivät keskenään taloussotaa ja uhittelevat toisiaan näistä vienti ja tuonti tulleista.
Tämä on kuitenkin ilmiselvää poliittista teatteria, jonka päämotiivi on luoda harhautus tästä käynnissä olevasta pörssiromahduksesta, jotta mm. osakkeissa hävinneiden ihmisten huomio kääntyisi pois tästä laajemmasta operaatiosta, jonka määränpää häämöttää jo siellä lokakuussa 2025, joka on digitaalisen euron käyttöön ottaminen.
Mutta tämä vienti ja tuontitulli homma voi myös olla se, että sillä nyt nämä Sveitsin pankkiirit haluavat painaa sitä kytkintä, joka kytkee päälle sen euroalueiden hyperinflaation ja jos näin on, niin sen jälkeen euron kursseissa on luvassa todella kova pudotus.
Hyperinflaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa inflaatio nousee hillittömän korkeaksi. Määritelmä ei ole tarkka: kun Venäjällä oli 1990-luvulla Neuvostoliiton hajottua 40 prosentin kuukausittainen inflaatio (5 700 % vuodessa), taloustieteilijät olivat eri mieltä siitä, onko kyseessä hyperinflaatio vai ei.
Kuitenkin tämä EU muistuttaa niin paljon Neuvostoliittoa, että ei tarvitse enää olla mikään ennustaja, että jos katsotaan nyt siitä kuvitteellisesta kristallipallosta, että kuinka täällä EU-maissa lopulta tulee käymään, kun se lopullinen inflaatio iskee, niin luvut tulevat olemaan luultavimmin aika samaa tasoa kuin mitä silloin 1900-luvulla Neuvostoliiton hajotessa ja syyhän tähän on se, koska myös Eurostoliitossamme on näitä Neuvostoliiton oligarkkeja muistuttavia roistoja, jotka syövät euroja niin paljon yhteisestä kuormasta, että EU-maiden kansalaisille jää enää hilut käteen.
Joten kun se EU pankkiiri syö kaviaaria, niin se EU-maiden köyhien kansalainen syö enää lopulta roskiksesta ruokansa ja monet nämä tuolle tielle päätyneet mm. ajautuvat narkomaaneiksi, joista taas hyötyy nämä samat EU pankkiirit, jotka saavat huume myynneistä kovat provisiotulot.
Mutta kun tämä valtapeli ei ole rahasta kiinni, koska jos näiden miljardöörien omaisuus takavarikoitaisiin takaisin valtioille ja jaettaisiin se potti koko maailman ihmisten kesken, niin meistä olisi silloin jokainen miljonäärejä kaikki.
Mutta silloin tämä palkkaorjuuden ja ihmiskauppaan perustuva valtiojärjestelmä romahtaisi täysin sijoiltaan ja silloin lopulta nämä tyrannit saisivat viimein sen lopullisen palkkansa, eli menettäisivät kaiken valtansa pois, koska ahneuden poistuttua ei enää mikään ihmiskauppaan perustuva valtiomuoto voisi toimia.
Joten vasta tuossa vaiheessa kaikki nämä vanhat pankkijärjestelmät kaatuvat ja luodaan täysin uusi maailma, joka ei enää perustu tuolle ihmisorjuudelle ja minä tiedän sen miten jokainen näistä psykopaateista, jotka vielä tänä päivänä toimivat sen pankkitoiminnan huipulla eivät siedä sitä tulevaisuuden kultaista aikakautta, jolloin kaikki siinä elävät ihmiset ovat vapaita sekä mieleltään ja sielultaan. Koska psykopaatti ei kestä sitä, jos he näkevät valtansa sortuvan ja näiden alistettujen orjien nousevan tuohon omaan voimaansa takaisin.
Joten näin suuryritykset toinen toisensa jälkeen tulevat kaikki romahtamaan alas kuin korttitalot ja romahtaa myös nämä pankit, pikavippilainaamot, perintätoimistot, henkilöstövuokrausyritykset jne. Koska viimein nämä ihmiset ymmärtävät tämän henkisen oppiläksyn, että kukaan ihminen ei ole kaupan, jos heidän sielunsa on vapaa sekä mieli ja ruumis.
Kun tämä teollistumisen aikakausi jo silloin 1800-luvulla unohti tämän henkisen tosiasian, että se ihminen on muutakin kuin pelkkä fyysistä työtä tekevä ruumis.