http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Michael Jacksonia hyväksikäytöstä syyttänyt Wade Robson on asialla vain päästäkseen kuuluisuuteen



Michael Jacksonia seksuaalisesta hyväksikäytöstä syyttänyt tanssija-koreografi Wade Robson joutui nyt huonoon valoon, kun hänen todelliset taustat paljastettiin vasta julkaistussa dokumentissa.



Viikkoja sitten selvisi jo, että ainakin osa tämän HBO-dokumentissa esitetyistä väitteistä ovat valheita.

Mutta tässä juuri äskettäin julkaistussa dokumenttielokuvassa käykin ilmi Robsonin todelliset motiivit, jotka ovat vain raha ja kuuluisuus.



Hän kun haki vuonna 2011 Michael Jacksonin ja Cirque du Soleilin kanssa tuotetulle kiertueelle tanssi-koreografiksi. Mutta koska ei tullut valituksi, niin hän oli uhoillut tuttavalleen sähköpostitse, että aikoisi hankkiutua kuuluisuuteen hieman toisilla keinoilla.

Wade oli perheineen tutustunut Michael Jacksoniin 80-luvun puolessa välissä, jolloin Jackson oli kiertueella Australiassa. Tuolloin Wade Robson sattui voittamaan erään paikallisen tanssikilpailun, jossa hän imitoi Michael Jacksonin Moonwalk tanssia ja pääsi tuota kautta tuohon toiseen Michael Jacksonin konserttiin.

Hän pääsi sitten vielä äitinsä kanssa tapaamaan idoliaan Australiassa, jonka jälkeen vuosia myöhemmin hänen äitinsä pommitti kirjeitse ja puhelimella Yhdysvaltoihin, jotta he voisivat olla yhteydessä Michaeliin.

Tästä sitten seurasi Michaelin yhteydenotto, josta alkoi Waden perheen ja Michael Jacksonin välisen tuttavuuden alku, kun Jackson kutsui heidät Neverland tilalleen. 

Tuona aikana Michael Jackson mm. esitteli Wadelle hänen siskontyttönsä, jonka kanssa Wade myös seurusteli teini-iässään.

Kunnes sitten 17-vuotiaana eteni Britney Spearsin taustatiimiin ja hänellä alkoi olla vieraita naissuhteita. Hänellä oli tuon äsken julkaistun dokumenttielokuvan mukaan näitä suhteita myös Britney Spearsin kanssa.

Valemedian reagointi hämmästyttää edelleen 

Jos olette vähänkään jaksanneet seurata miten valemediassa ollaan reagoitu tähän tämän hetkiseen Michael Jackson hyväksikäyttö farssiin, niin siellä julistetaan nyt kirjaimellisesti näin, että "On yhdentekevää, puhuvatko syyttelijät totta - Tämän takia Michael Jackson kohudokumentti piti näyttää".

Mitenköhän olisi laita, jos Iltasanomat ja Iltalehti olisi kirjoittanut etusivuillaan, että "On yhdentekevää onko Anneli Auer syyllinen vai ei - Tämän takia Anneli Auer piti vangita vuosiksi"



Jacksonin ex-kitaristi ei usko syytöksiin ja toteaa sen olevan vain yksi rahantekoväline

Jacksonin Suomessa äskettäin vieraillut ex-kitaristi Jennifer Batten kommentoi juuri muutama päivä sitten MTV3 kanavan Huomenta Suomi ohjelmassa tätä kohua näin; "En ole kiinnostunut katsomaan edes kyseistä dokumenttia, koska se on vain yksi rahantekoväline. Se promoaa lakisyytettä, koska miehet haluavat saada sillä 1,5 miljardin lottovoiton".