http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 24. tammikuuta 2019

EU-komissaari: EU:n tulee perustaa omat avaruusjoukkonsa


Teksti: Teemu Vehkala

USA:n presidentti Donald Trump ilmoitti viime kesänä, että USA:n armeija perustaa omat sotajoukkonsa avaruuteen.

Nyt taas puolestaan EU:n komissaari Elzbieta Bienkowska ilmoittaa, että Euroopan union tarvitsee myös omat avaruusjoukkonsa.



Mutta ne jotka ovat jo asiasta hieman pidemmällä kärryillä, niin tässä viime vuonna ilmestyneestä dokumenttielokuvassa "Above Majestic" kerrottiin se, että kuinka USA:n hallinnolla on ollut jo oma avaruusohjelmansa, johon ovat kuuluneet nuo salaiset sotajoukot avaruudessa. 

Tuossa dokumentissa kerrottiin kuinka eräs mieshenkilö oli värvätty USA:n laivaston palvelukseen jo 50-luvulla ja tuolta kautta hänet lopulta värvättiin tuohon USA:n armeijan salaiseen avaruusohjelmaan, jossa he alkoivat kehittämään avaruusaluksia, joiden muoto muistutti hyvin paljon sukellusveneitä.



Michael E. Salla on kirjoittanut kirjan tästä aiheesta, kuinka USA:n armeijalla on toiminut tuollainen salainen avaruusohjelma jo 1942 vuonna.

USA:n armeijan avaruusohjelmat ovat sikäli hyvin järjettömiä, että vaikka heillä mm. toimii tälläkin hetkellä vaihto-ohjelmia planeetoille, joissa on elämää. Niin samaan aikaan nämä sotahullut USA:n armeijan kenraalit suunnittelevat jo, että minne planeetalle sitten hyökätään ensimmäisenä. 

Sillä päivänselväähän se on, että siinä vaiheessa kun Yhdysvaltain armeijan sotakalusto pääsisi tunkeutumaan vieraille planeetoille ja muihin tähtijärjestelmiin, niin he julistaisivat nämä muut asuinpaikat aina Siriusta myöten pahan akselin planeetoiksi, joinne pitäisi alkaa viemään USA:n demokratiaa pommittamalla ne maan tasalle. 



Ne jotka tietävät näistä asioista enemmän tietävät sen, että tämä nykyinen miljoonia siviilejä murhaava armeijakompleksi on sielullisesti näitä entisiä mm. Orionilla eläneitä liskoja, joiden alkuperä on peräisin Zeta Reticuli I:stä ja II:sta. 

Vaikka on näiden Zetojen seassa myös niitäkin, jotka ovat vaihtaneet leiriä valon puolelle. Joten ei voi sen perusteella tuomita koko liskorotuja, että he kaikki olisivat näitä sadistisia psykopaatteja, jotka haluavat alistaa koko ihmiskunnan.

Mutta esimerkiksi koko tämä kapitalistinen vallankumous palkkaorjuuksineen on kaikki näiden lisko rodun aikaansaannosta. Sillä tällaista orjajärjestelmää ei tunneta mm. Siriuksella, Andromedalla, Seulasten tähtijärjestelmässä ollenkaan.

Liskot ovat tämän aurinkokunnan matuja

Jos tätä negatiivista liskorotua ja heidän galaktista historiaansa alkaisi kertomaan, niin he ovat eräällä tavalla tämän aurinkokunnan matuja, eli maahanmuuttajia jotka toisaalta tulivat tänne Tellukselle jo hyvin kauan sitten.



Syy miksi heidät laitettiin tänne Tellus-planeetalle oli se, että he olivat tuhonneet näissä käymissään avaruussodissa jo mm. Orionin  planeetan siihen kuntoon, ettei siellä enää voinut mikään elämänmuoto vallita niiden tuhojen jälkeen. 

Joten kosminen karmanneuvosto sitten päätti, että sijoitetaan tämä Zetojen liskorotu ja Dracojen porukka sitten tänne elämänkokeiluplaneetta Tellukselle. 

Joten kun sitten näitä liskoja alkoi tänne inkarnoitumaan jo hyvin kauan aikaa sitten, niin ei siinä mennyt kovinkaan kauan, kunnes nämä negatiiviset liskot ottivat tällä planeetalla ns. vallan ohjat omiin käsiinsä ja saavuttivat täyden ylilyöntiaseman koko tämän planeetan valta-asemasta. 

Mutta tuossa eräässä vaiheessa kun tämän planeetta Telluksen kehityskulku alkoi mennä aivan kosmisesti päin seinää, niin tuolla hyvin kaukana tapahtui ns. myyttinen kutsu, jolloin kutsuttiin kokoon lukuisten kaukausten planeettojen sieluryhmiä ja heidät lähetettiin tänne Tellukselle ihmiskunnan kohtalon varajoukkona.

Joten tuossa vaiheessa näiden täällä toisiaan tappaneiden ja riehuneiden liskojen olo alkoi tulla paljon tukalammaksi, kun tänne tulikin nyt sitten näitä paljon kauempaa tulevia ulkopaikkakuntalaisia. 

Tämän negatiivisen liskorodun (Zetat, Dracot jne.) harjoittama toiminta tällä planeetalla on jo hyvin kauan koostunut tuollaisesta hyvin voimakkaasta itsekkäästä vallanhimosta sekä salaseuroista, joita olivat jo tuo Atlantiksen aikainen ylipappijärjestelmä.

Mutta tämä nykyinen vapaamuurari, jesuiitta, Talmud, Siionin viisaat pelleily, jota tämä satanistinen eliitti harjoittaa on myös tämän saman negatiivisen liskorodun aikaansaannos.



Mutta heidän verilinjansa on peräisin aina muinaisen Egyptin ajoista ja sinä on suora verilinjasidos näihin suurikokoisiin Annunakeihin, jota täällä eli Muinaisen Egyptin aikoina.



Anunnaki olennot tunnetaan edelleen sumerilaisten, akkadialaisten, assyrialaisten sekä babylonialaisten vanhoissa kirjoituksissa. Eivät he silti mitään jumalia olleet, vaikka heitä nämä mm. sumerilaiset pitivät sellaisina.

Anunnakien kalloja löytyy eri puolilta maailmaa ja nämä hyvin ei ihmismäiset kallot on vieläkin monien museoiden tutkimuslistalla hyvin salattu aihe, koska asiasta ei vieläkään saa julkisesti puhua, että kyseessä olivat Anunnaki olentojen pääkallot.

Sillä vain joku puhdas idiootti voisi luulla, että ihmisen pääkallon voisi saada joillain kallonkutistusmetodeilla oikeasti tuon kokoiseksi.


USA:n hallitus on nyt selvästi pakotettu paljastamaan, että sillä on näitä salaisia avaruusohjelmia toiminnassa. Mutta Trump ei paljastanut sitä, että nämäkin USA:n avaruudensotajoukot ovat olleet toiminnassa jo hyvin pitkiä aikoja.

Mutta tämän ufo-salailun pääsyy on ollut se, että Yhdysvaltain varjohallinto (Deep State) pelkää, että ihmiskunta saa selville, että tuolla on sekä hyviä että pahoja humanoidirotuja, joilla on monia intressejä koskien ihmiskuntaa. 

USA:n armeija on tehnyt pitkään salaista yhteistyötä tällaisen yhden rodun kanssa, joka on Archon ja heitä alettiin lopulta kloonaamaan.

Useat ihmiset jotka ovat joutuneet heidän sieppaamiksi, ovat kertoneet kokemuksistaan julkisesti. Tässä on yhden naisen kokemuksia näistä tapauksista.

Deep Staten hallinto pelkää juuri sen takia näiden alien rotujen alkuperän paljastumista, koska jos ihmiskunta saisi selville, että on olemassa kokonainen galaktisen liiton federaatio, joka on eräänlainen avaruuden planeettojen sekä tähtijärjestelmien yhteenliittymä, joiden kaikkien yhteinen nimittäjä on tietoisuuden evoluution sekä valon verkoston ajaminen. 

Kun taas nämä negatiiviset avaruusrodut eivät kuulu valon galaktisen liiton piiriin ja heillä on usein paljon itsekkäämmät motiivit esim. ihmiskunnan suhteen.

Nämä Archonit mm. ovat kloonattuja humanoideja ja heiltä puuttuu myös sielu sekä tunteet, joten nämä kloonit ovat tämän vuoksi äärimmäisen kiinnostuneita ihmisten empaattisesta puolesta. Mutta he ovat myös äärimmäisen kateellisia, että meillä on tämä koko tunnepuoli olemassa ja sen vuoksi he keskittyvätkin sieppauksissaan tekemään näille sieppaamilleen ihmisille tieteellisiä kokeita, että miten meidän ihmisten tunteet oikein toimivat.

Eräs suomalainen jo sittemmin edesmennyt ufo-kontaktihenkilö kirjoitti näistä jutuista muutamia vuosia sitten nettiin.



Nuo galaktisen liiton palvelijat jotka eivät tällä hetkellä ole täällä ns. tehtävissä, niin he arvostavat todella paljon heitä jotka tänne ovat aikanaan päättäneet tulla vapaaehtoisena. Sillä miltei kellään kosmisella sielulla ei ollut tänne missään vaiheessa pakko tulla.

Tämä on äärimmäisen raskasvärähteinen planeetta verrattuna näihin toisiin tähtijärjestelmiin, joissa kehityskulku on mennyt jo ajat sitten valon tähtijärjestelmän mukaan.

Planeetta Tellus kun on edelleen tämän langenneen henkiolento Luciferin kirouksen alla ja tämä karanteeni on vieläkin päällä. Että ei ole mikään ihme, että miksi nämä langenneet Illuminaatit niin häntä palvoo noissa pimeissä vapaamuurarilooseissaan. 

Että jos joskus saatana kiusasi Jeesusta erämaassa ja lupasi hänelle puoli valtakuntaa, jos hän vain polvistuisi saatanan eteen ja kumartaisi saatanaa.



No mutta katsokaamme noita Wall Streetin pankkeja, joiden pankinjohtajat kumartavat Saatanalle ja Luciferille. Heillä on kaikki raha ja valta tällä henkisesti ja moraalisesti vaurioituneella pallolla, jonka moraalin kompassistakin tuntuu olevan neula katkennut jo ajat sitten. Joten eipä ihme, että miksi planeettamme navat ovat alkaneet siirtymään jo.




Lähteet: MTV Uutiset

YLE Uutiset

IMDB


https://ufotodellisuus.blogspot.com/?fbclid=IwAR2Cxo07dwmeWfasvhHHQViDmdhP8ZPjqCPCB_MtjTEUrdlIgWW1t2WNDFE

http://evelorgen.com/wp/articles/military-abduction-milabs-and-reptilians/horus-ra/