http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Linnanjuhlat on pyhäinhäväistys suomalaisia kohtaan


Linnanjuhlat järjestetään taas huomenna, jolloin tasavallan presidentti ottaa vastaan yksityisille juhlavastaanotolle valtion, talouselämän ja järjestökentän edustajia sekä vuoden aikana ansioituneita henkilöitä.

Kyseinen juhlaperinne sai alkunsa vuonna 1919, jolloin iltapäivävastaanoton järjesti tuolloin presidenttinä toiminut K.J. Ståhlberg.

Mutta silloin tapahtumaa ei filmattu televisioon, vaan koko homma kesti vain n. tunnin ja vieraitakin oli vain n. 150 ja tarjolla oli vain kahvia ja virvokkeita Goottilaisessa salissa.

Mutta jossain vaiheessa näistä kutsuista saatiinkin idea alkaa televisioimaan näitä juhlia ja tämä tapahtui vuonna 1967, jolloin ensimmäinen suora teleivisiolähetys päästettiin ulos näistä kutsuista.

Koko näiden juhlien idea on näyttänyt olevan se, että Suomen rikas ja korruptoitunut eliitti haluaa näyttää Suomen köyhille duunareille sekä muille rahvaille sen, että kuinka me rikkaat ja vaikutusvaltaiset juhlimme televisiolähetyksessä ja te köyhät sitten arvioitte meidän kalliita ja hienoja pukujamme.

Tällainen konsepti jo itsessään on hyvin pyhäinhäväistys koko suomalaista kulttuuria kohtaan ja tällaisen elitistisen konseptin takana vaikuttaa juuri tämä elitistinen ja suomalaisia veronmaksajia halveksiva asenne.

Mutta jos nämä Suomen rikkaimmat suomenruotsalaiset rahasuvut pitäisivät näiden suomalaisten miljonääri ja miljardöörisukujen kesken omat bileet ja ne televisioitaisiin suorana ulos, niin se olisi varmasti hyvinkin mielenkiintoista katsoa YLE:ltä, että miten nämä rikkaat snobit halveksuisivat suomalaisia näissä omissa kekkereissään telelvisiokameroiden edessä ja vetäisivät viivaa nenäänsä sekä joisivat perskännit niiden suomenruotsalaisten rapukutsujensa lomassa.

Mutta eihän tuollaista nyt herranenaika voisi edes YLE Femmasta näyttää ulos, vaan näemme edelleen tätä halpamaisesti tuotettua linnanjuhlat tuotantoa Ylellä.

On vielä jotenkin äärimmäisen huvittavaa seurata kuinka jotkut julkisuudenhenkilöt vielä loukkaantuvat siitä, ettei heitä kutsuttu linnaan, kun he olettivat saavansa sinne kutsun Suomen Tasavallan presidentiltä.

Jos minä olisin YLE:n televisiotuontannoista vastaava tuottaja ohjelmapäällikkö, niin järjestäisin sen jälkeen kun linnan kamerat sammuvat toisen erikoislähetyksen, jossa kuvattaisiin näitä känniläisiä poliitikkoja ja muita sammuneita ministereitä ja arvovieraita tuhannen kännissä sekä tehtäisiin siitä hauskaa tv-realitya.

Se varmasti rikkoisi kaikki entiset katsojaluvut näistä tylsistä linnankutsuista, joita tämä Tsaariajoista asti alistettu kansa tuijottaa edelleen siellä omissa kodeissaan popcornien kanssa. 

Ensi vuonna alkaa jo 24:s vuosi, joka oli siis seurausta menetetystä itsenäisyydestä sekä markkapohjaisesta rahajärjestelmästä luopumisesta.

Jos tällaisessa yli 100 miljardin euron valtionvelassa on teidän mielestänne jotain juhlimisen arvosta, niin silloin täytyy olla jo päässä vikaa. 

Mutta eihän vian tosiaan tarvitse muutenkaan olla suuri, kunhan se on päässä ja ilmankos koko Suomen valtionhallinto kärsii tästä taudista... Varsinkin se korruptoitunut osasto, joille tämä koko EU on vain heille itselleen turvattu palkkiovirkakoneisto.