http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

lauantai 21. tammikuuta 2017

Miksi Melbourne oli terroristien kohteena


Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki. Viime joulukuussa Melbournen poliisi pidätti seitsemän ihmistä, joiden epäiltiin suunnittelevan terrori-iskua Melbourneen. Iskun ajankohdaksi oli suunniteltu poliisin mukaan joulupäivä. 

Kiinniotetuista yksi oli egyptiläinen ja kaikki muut taas syntyperäisiä australialaisia, mutta koska terroristi-iskun motivaattoriksi sanottiin ISIS, niin tämä viittaa siihen että terroristit olivat muslimeja.


Nyt kävi kuitenkin niin, että vaikka nämä aiemmat terrori-iskun suunnittelijat pidätettiin ja heitä kuulusteltiin, niin eilen Melbournen keskustassa eräs psyykkisesti sekaisin oleva muslimi ajoi väkijoukkoon henkilöautolla surmaten 4 ihmistä.

Ensin hän oli ajanut autollaan holtittomasti ympyrää sudittaen autonsa renkaita, jonka jälkeen lähti kiihdyttäen ajamaan kohti väkijoukkoa. 


Epäilty yliajaja Dimitrious Gargasoulas oli paikalla olleiden silminnäkijöiden mukaan vielä huutanut kiihkomuslimeille tyypillisen huudon Allahu Achbar, jolla tarkoitetaan että Allah (jumala) on suuri.

STT:n julkaiseman uutisesta taas jätettiin kokonaan pois se, että tämän joukkomurhan tekijä oli kiihkomuslimi, joka oli vielä todennäköisesti murhanhimoa lisäävän SSSRI-pillereiden vaikutuksen alaisena, koska tämä murhanhimo ei selity koraanilla.

Eräs suomalainen SSRI-lääkkeiden ent. käyttäjä kirjoitti muutama vuosi sitten siitä, että miten SSRI-lääkkeiden vaikutus mieleen oikein toimii.  

Vaikka tämä Melbournen joukkomurhan tekijä onkin muslimi ja hänen psyykeensä ei ollut kunnossa sekä hän tiettävästi veti näitä SSRI-kapseleita. Niin tämän koko jutun taustalla vaikuttaa läntiset tiedustelupalvelut, jotka myöntävät näille joukkomurhia suunnitteleville terroristeille useita eri henkilöllisyyksiä. 

Berliinin Scania-iskun tekijällä väitettiin saksalaisen Spiegel -lehden mukaan olleen yli 10 henkilöllisyyttä, joka viittaa jo silloin miltei täysin CIA:n kaltaisten tiedustelupalveluiden tappajiin. Koska juurikin CIA:n kaltaisten tiedustelupalveluiden agenteilla on useita peitenimiä, joille jokaiselle on omat väärennetyt passit olemassa.


CIA:ssa toimii ISIS terroristeista värvätty false-flag terrori-iskuja toteuttava yksikkö

Miltei jokainen kerta kun USA:n tiedustelupalvelu CIA onnistuu operoimaan jonkun verisen joukkomurhan, josta ISIS sitten ottaa aina vastuun. Niin miltei aina mediassa väitetään näiden terroristien toimineen täysin yksin ilman ulkopuolista apua, vaikka totuus on aivan toinen. Koska CIA:ssa tämä heitä rekrytoiva ja operoiva yksikkö toimii omalla salaisella toiminimellä.

Aivan kuten CIA käynnisti aikanaan länsimaisiin valeuutisiin tähdänneen Operation Mockingbirdin, joka toimii edelleen ja on jo laajentunut aina Suomeen asti. 

Tämä CIA:n värväämien kiihkomuslimien joukkomurhia ja terrori-iskuja operoivan yksikön toiminta on niin salaista, että siitä ei edes tiedä valiokunnatkaan. Vaan tästä yksiköstä tietää vain hyvin harvat ja valitut murhanhimoiset kenraalit jne. 

Tämä yksikkö toimii yhtä salaisella volyymilla kuin aikanaan Naton Operaatio Gladio.  

Tällä ISIS valtionterrorilla on länsimaissa vain yksi poliittinen motiivi, joka on saada synnytettyä muslimi ja paikallisväestön kesken sisällissota, johon nyt nämä vuonna 2015 lähetetyt turvapaikanhakija-terroristit aiotaan vielä usuttaa.

CIA, Mi5, Mi6, Mossad, Saksan BND ja muut ISIS-iskuja operoivat tiedustelupalvelut yrittävät salata tämän Operaatio Gladiomaisen toiminnan. Joten tämän vuoksi näiden rekka-iskujen sekä yliajojen todelliset syyt jäävät kokonaan varjoon.

Mikäli korruptoituneen median ja uutistenlukijat tietäisivät salatun totuuden näistä ISIS-terroriteoista, niin silloin tämä globalistisen eliitin muslimeihin kohdistettuun rotuvihaan tähtäävä false-flag operaatioiden sarja paljastuisi suuremmalle yleisölle

Sen jälkeen alettaisiin tervaamaan näitä iskuja rahoittavia tahoja ja sitä nämä massamurhien tilaajat viimeiseksi haluavat.

Joten tämän vuoksi näiden muslimien tekemien ISIS terrori-iskujen motiiviksi väitetään aina, että asialla olis ISIS. Vaikka todellisuudessa CIA organisoi ja rahoittaa näitä Scania-rekallakin tehtyjä yliajoja. Kuski vaan työskentelee todellisuudessa heille, vaikka luulee olevansa Isisin leivissä.

CIA ylläpitää myös useita terroristien harjoitusleirejä, joihin jopa suomesta asti värvätään näitä kiihkomuslimeja, jotka ovat vielä KELA-rahoilla valmiita lähtemään lähi-itään kuolemaan Allahin nimessä.

Näitä miehiä George Sorosin kaltainen massamurhaaja-liikemies pitää ns. hyödyllisinä idiootteina, joihin myös USA:n armeijan nuoret sotilaat kuuluvat heidän mukaan. 



Paikallisen taksikuskin kuvaama video on erittäin raakaa katsottavaa, jossa näkyy kuinka muutamalta ihmiseltä on haljennut kallo, kun ylitse on juuri ajanut henkilöauto vauhdilla.

Näitä tällaisia videoita ei vaan näiden iskujen tilaajat halua kenenkään näkevän, vaan he haluavat vain kasvattaa muslimeihin kohdistuvaa rotuvihaa, joka on näiden kyseisten valtionterroritekojen pääasiallisin poliittinen motiivi. Mutta jokin tuossa Melbournessa nyt Australiassa oli terroristien kohteena, koska sinne oli jo viime joulukuussa tilattu terroriteko.

Onko siis Australian poliittinen johto rikkonut peliä niin paljon, että sinne piti tilata tällainen joukkomurha, vai mikä mahtaakaan olla syynä siihen, että Melbournen kaupunki oli tämän false-flag iskun takana ? 

Epäilty yliajaja Dimitrious Gargasoulas on nyt kuitenkin jo poliisin huostassa ja häntä odottaa kohta syyte joukkomurhasta. Mutta mikäli hän onkin CIA:lle työskennellyt henkilö, niin siinä tapauksessa mies taitaa saada Breivikmäiset luskusvankila olosuhteet.
 

Lähteet:  http://mvlehti.net/2017/01/20/muslimi-ajoi-vakijoukkoon-melbournessa-nelja-kuollut-ja-25-loukkaantunut/

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005018643.html

http://toivorissanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190522-haluan-jalleen-tappaa-juttu-ssri-laakkeista 

http://www.sss.fi/2016/12/poliisi-esti-joulupaivaksi-suunnitellun-terrori-iskun-australiassa/