http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 12. joulukuuta 2016

Työterveyslaitoksen johtaja paljasti eliitin pelkäävän suomen työttömiä


Suomen Työterveyslaitoksen johtaja Antti Koivula paljastaa STTK:n lehdessä olevassa artikkelissa eliitin pelon suomen työttömiä kohtaan.

Tuossa STTK:n lehtijutussa Koivula toteaa nyt suomen suurtyöttömyyden olevan suurin turvallisuusuhka. Se on hänen mukaan vakavampi uhka kuin Putin, Venäjä tai Trump.

Mikähän on se asia, joka tekee suurtyöttömistä suomelle turvallisuusuhan ? 

Se taitaa olla se, että silloin kun yhä enemmän joutilaita ihmisiä joutuu kilometritehtaille, niin heille jää sen jälkeen pakosta niin paljon ylimääräistä aikaa, että silloin he joutuvat väkisin opettelemaan käyttämään aivojansa tietoiseen ajatteluun. 

Joten lopulta kun tämä herättää massat tuosta gojimien unesta, niin varsinkin nuo pankkiirien sionistit ovat hätää kärsimässä, kun nuo lampaat (gojimit) heräävät valveunesta ja tämän ovat myös noteranneet suomen korruptoitunut eliitti aina Työterveyslaitosta myöten.

Korruptoitunut eliitti on aina halunnut työläisten edustavan vain sellaista harmaata massaa, joka ei saa nostaa itseään valtiollisessa hierarkiassa isännän asemaan. Eli kansalaisilla ei saa esiintyä tietoista ajattelua, joka on vaaraksi valtion turvallisuudelle. Koska muuten korruptoituneen eliitin rakentama heikko korttitalo sortuu lopulta.

Maailman kulisseissa kokoontuvien eliitin salaisten ajatushautomoiden lukuisat tutkielmat ovat osoittaneet sen, kuinka he pyrkivät tietoisestikin pääsemään eroon kaikista työttömistä. Koska heille ei olla katsottu mitään roolia tässä läntisessä uuden maailmanjärjestyksen keskiössä.

Amerikan presidentti Barack Obama piti muutama viikko sitten puheen, jossa hän totesi terroristien olevan uhka USA:n turvallisuudelle, koska terroristit pyrkivät pääsemään uuden maailmanjärjestyksen johtoasemaan.

Tällä hän tarkoitti sitä, että nämä kaikki tietoisella mielellä heränneet ihmiset alkavat toimia julkisina roolimalleina muille ihmisille.


2017 vuodesta alkaa orjatyövoiman lisääntyminen suomessa

Suomen hallinto on jo päättänyt, että vuoden 2017 alusta lähtien yksityiset konsultit alkavat haastattelemaan työttömiä joka 3 kk välein, jolloin heitä painostetaan lähtemään erilaisiin orjatyösuhteisiin, joita mm. yksityiset henkilöstövuokrausfirmat kuten Barona toteuttavat yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Vaikka tämä 3 kk välein toistuva orjatyövoima-haastattelu on täysin laiton toimenpide, joka suomen perustuslaissa määritellään pakko ja orjatyöhön pakottamiseksi. Niin silti tätä keinoa tullaan käyttämään laittomin keinoin, jotta eliitti voisi suorittaa lisää tulonsiirtoja omaan taskuunsa suomen veronmaksajien kirstusta.

Mutta nämä orjatyövoimaan painostavat haastattelut voi välttää mm. sillä tavalla, että jos onnistuu hankkimaan itselleen vaikka osa-aikaisen työehtosopimuksen ja tekee kuukaudesta vain tietyn määrän töitä.

Kreikassa on jo pitkään sovellettu tätä orjatyö-mallia, jossa ensin murskattiin maan sosiaaliturva. Jonka jälkeen saatiin nämä tyhjän päälle ajetut köyhät kilpailemaan keskenään siitä, että kuka suostuisi tekemään työt halvimmalla. Joten näin sitten toimistotyöntekijän virkaan saattoi joku tulla vain alle 300,00 euron/kk ansioilla.

Kaikki tämä EU-maiden talousorjuus-politiikka on Kreikankin kohdalla mm. Saksan pankkien harjoittamaa valtionryöstöä, jota johdetaan saksan, Frankfurtissa sijaitsevasta Euroopan Keskuspankista.

Vaikka ainoa oikea tie ulos tästä valtiollisesta velkaorjuudesta olisi eroaminen EU:sta ja Suomen Pankki joutuisi myös palauttamaan valuutanluontioikeuden takaisin suomen valtiolle. Koska tällä hetkellä suomen valtio joutuu lainaamaan jokaisen euron EKP:ltä (Euroopan Keskuspankki).

Uusia euroja syntyy vain lainasta, joten tästä syystä Suomi joutuu jatkuvasti ottamaan lisää lainaa, koska täältä karkaa joka vuosi enemmän pääomaa ulkomaille, mitä tänne jää.

Suurin syöpä ovat mm. yksityiset eläkerahastot, joiden varallisuus on jo hurjimpien huhujen mukaan yli 200 miljardia euroa. Mutta jostain kumman syystä tätä rahaa ei olla vieläkään käytetty mm. suomen valtion talouden tasapainottamiseen, vaan se on vain lapattu täältä veroparatiisi kätköihin.

Eräs suomen valtion virkamies paljasti n. vuosi sitten, kuinka suomen valtionlainoista peräti 2/3 menee vuodessa näille yksityisille eläkerahastoille, joka tekee vuodessa n. 8 mijardia euroa. Siellä ne sitten kasvavat korkoa noilla ulkomaalaisilla veroparatiisi-tileillä, jotka eivät ole suomen kansalaisten omaisuutta.

Eläkerahastot kun ovat vain tämän rikkaan loiseliitin yksityisrahasto, johon on pääsy vain näillä valtionryöstäjä-oligarkkeilla (Rothschild, Rockefeller, Morgan jne.). 


Lähde: Iltasanomat (Taloussanomat)