http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pohjoisnavan napasiirtymän salattu puoli



Tiede verkkolehti Gizmodo kirjoittaa, että Planeetallemme on tapahtumassa jotain outoa. Lehti raportoi tuoreesta tutkimuksesta, joka on selvittänyt syytä Pohjoisnavan kiihtyneelle liikehdinnälle. 


Tutkijat ovat jo kauan uskoneet, että tämä ilmastonmuutos on ihmisen itse aiheuttamaa. Mutta ovat kuitenkin pitäneet jatkuvasti koko ihmiskunnan pimennossa siltä, että mitä tämä "ilmastonmuutos" oikeasti on. 



Ilmastonmuutos huijaus



Kuten lukuisat ilmastonmuutoshuijauksen tietävät, ettei ilmaston lämpenemistä olla pystytty todistamaan vieläkään, kuin vain väärennetyillä tutkimuksilla. 

Niin kaiken tämän ilmastonmuutoksen takana on kuitenkin tietoisuuden evoluution valoverkoston kriittinen nousu. Kun tutkijatkin ovat selvittäneet, että Pohjoisnapa on vuodesta 2000 lähtien liikkunut dramaattisesti itään päin.


Jos vielä USA:n presidentti Barack Obamalla on median tietojen mukaan tapana keskustella valtionvierailuillaan mm. tästä ilmastonmuutoksesta. Niin ei heitä kiinnosta Sauli Niinistön kanssa se, että minkälainen sato mahtaa tulla Suomeen seuraavana kesänä. Onko hellettä tai kylmää ilmaa Jenkeissä tänä vuonna. 


Sillä tämä mitä poliittinen eliitti nimittää itse ilmastonmuutokseksi tarkoittaa aivan muuta, kuin jotain ilmaston lämpenemistä ja säätilan ekologista pelastamista. Sillä tällä kustaan vain näitä lukuisia vihervasemmistolaisia kulttuurimarxisteja silmään, kun heidät vielä hyödyllisinä idiootteina saadaan taistelemaan tätä ilmastonmuutosta vastaan. Mutta vielä eliitille parasta siinä on se, että nämä kulttuurimarxistiset kiihkouskovaiset ilmastonmuutosta vastaan taistelevat eivät sitten tiedä, että mikä tämän ilmastonmuutoksen takana oikeasti on.

Mutta tästä ilmastonmuutoksesta on täytynyt kuitenkin valehdella kansoille, koska ei poliittinen eliitti uskalla kertoa totuutta siitä, että valon määrä lisääntyy kriittisesti koko planeetalla. Ja koska illuminatin -eliitti koostuu vain "negatiivisesti valaistuneista" satanisteista, niin he kokevat kaiken valon itselleen hyvin haitalliseksi muutokseksi. Joten mikä olikaan nerokkaampi keino, kuin alkaa nimittää tätä ilmastonmuutokseksi, jota pitää torjua ja alkaa vielä rahastamaan miljardeja sen kustannuksella.


 
Langennut henkiolento Lucifer laittoi aikanaan tämän pimeyden kirouksen alulle ja hänen energiansa alaisuudessaan tätä langennutta henkiolentoa kutsutaan valontuojaksi. Mutta itseasiassa jos hän vie valoa muilta, niin hän on pelkkä valon viejä, eikä tuoja. Koska valo tulee vain luojan entiteeteistä.  Luficerkin kuului aikanaan myös valon puolelle, mutta sortui sellaiseen asiaan kuin ylpeyteen. Minkä johdosta hänet erotettiin luojan verkostosta ja hän siirtyi sitten ns. freelancerina pimeyden puolelle.

Siinä missä luojan ja valon evoluutioon kuuluvat henkiolennot ovat täynnä valoa. Niin taas nämä luojan ja valon verkostosta erotetut pimeyttä edustavat henkiolennot ovat taas täynnä vastakkaista mustaa energiaa, joka imee valoa, kuten mustat aukot. 

Planeettamme nykyinen aikakausi luotiin jo yli 13 000 vuotta sitten dualistiseksi, eli täällä vaikuttaa hyvä ja paha, pimeys sekä valo. Sekä näiden vastakkaisten energioiden määrä on lopulta sulaa yhdeksi valoksi, mikä on koko tietoisuuden evoluution päämäärä. Mutta meillä ihmisillä on suuri haaste saavuttaa tämä sama prosessi läpi sielu tietoisuudessa. Koska moni kuuluu vieläkin pimeyden puolelle, eikä ole suostunut edelleenkään siirtymään valon leiriin.


On siis täysin mielipuolista, että jos Illuminatin pankkien konnat, USA:n hallinto sekä heidän tiedustelupalvelunsa CIA yrittää alkaa torjumaan tätä tietoisuuden evoluution valon virtausta. Eli torjua ilmastonmuutosta, ettei vaan valon määrä pääsisi lisääntymään. 

Heillä ei tosin ole siihen enää mitään muuta keinoa, kuin yrittää saada hallittua koko maailman väestöä luomallaan kaaoksella ja pelolla. Koska vain se saa ajoittain horjuttamaan tämän koko planeetan kollektiivisen tietoisuuden verkkoa.

Toisin sanoen illujen rahoittamilla ja tilaamilla ISIS valtionterrori-iskuilla torjutaan myös ilmastonmuutosta, jolla saadan hetkeksi maailmassa aikaan sen verran pelkoa, että valon virtaus saadaan peneksi hetkeksi tyrehtymään. Pelko on enää heidän ainoa tässä heidän epätoivoisessa taistelussaan valon voimia vastaan. Tässä suhteessa ilmastonmuutos ja sen mukana tullut valon verkosto on tullut jäädäkseen.

Mutta pimeyden voimat yrittävät taistella kaikilla keinoilla tätä valon verkostoa vastaan, koska he toimivat Luciferin kirouksen tumman energian alla. Kuten musta-aukko imee valoa, niin samoin tämä Otavan suunnalta tänne tuleva negatiivinen kuudenteen säteen tumma energia tekee samoin.


Suomi on koko maailman keskipisteessä siinä, että täältä virtaa valo koko planeetalle, koska valo tulee pohjolasta. Joten siksi näiden eräiden vieraan valtion viranomaisten mukaan myös Suomen tulisi pystyä torjumaan tätä täältä koko planeetalle tulevaa valon verkostoa (ilmastonmuutos).

Suomen perusvärähtely on jo ns. kristus tietoisuudessa ja tämä tiedetään kyllä myös USA:n puolella, miksi he ovat ottaneet Suomen sieltä ulkopoliittisesti pihtiensä alle. Tänne on nyt USA:n armeija ja NATO suunnittelemassa heille ydinohjustukikohtia. Sekä haluavat tehdä tänne täysimittaisen invaasion, kun vain sellaiseen tulee sopiva hetki. Koska heidän suunnitelmiensa mukaan sota Venäjää vastaan olisi saatava syttymään hinnalla millä hyvänsä.

Mutta Suomen rooli olisi taas toimia ns. idän ja lännen. Eli tässä tapauksessa USA:n ja Venäjän välisinä sillan rakentajina. Eikä luovuttaa maataan vieraan vallan armeijan käyttöön, kuten NATO:n isäntämaasopimuksessa sallitaan jo poikeustilaan vedoten. 


Ei nämä asiat ole mitään rakettitiedettä, mutta tieteen tehtävänä kun olisi alunperin kertoa totuus näistä asioista. Niin sen sijaan, että he kertoisivat suoraan totuuden tästäkin ilmastonmuutoksesta. Niin Rockefeller Foundationin kaltaiset pankkirahoitteiset tiede-järjestöt laitetaan valehtelemaan koko maailmalle näistä asioista. Vain ettei totuus pääsisi julki. 

Pelkästään jo tämä totuus ilmastonmuutoksesta on myös CIA:n sisällä tiukkaan salattu asia, josta on laadittu omat turvaluokitukset ja salaisiin dokumentteihin pääsevät vain käsiksi ne henkilöt, joilla yltää turvaluokitukset niiden selaamiseen. Sitten kun mennään CIA:n ufo dokumentteihin, niin USA:n presidentilläkään ei enää riitä turvaluokitukset, kun aletaan siirtymään näihin vieraiden alien dokumentteihin.

Mutta joka tapauksessa tämän maailman korruptoituneen eliitin olisi jo vihdoin aika kertoa meille kaikille totuus tästä paljon puhutusta ilmastonmuutoksesta. Koska tässä ei mitään mustikka ja mansikkapeltoja olla pelastamassa, vaan eliitti yrittää torjua planetaarisen valon verkoston virtauksen. Siihen kun vielä ottaa mukaan USA:n armeijan prikaatit, niin tehtävän onnistuminen on samaa luokkaa, kun ammutaan tykistö prikaatin voimin kärpäsparvia. Sopii kokeilla.