http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ranskan junaterrori-isku ei ollut täysin läpihuuto juttu

Viime perjantaina Pariisin ja Amsterdamin välillä kulkevassa junassa väitettiin tapahtuneen välikohtaus, jossa Marokkolainen mies oli ottmassa esille AK-47 rynnäkkökiväärin. Mutta junassa olleet kaksi USA:n merijalkaväen sotilasta pääsivät väliin, joita kohti mies vielä ehti käsiaseella ampua, jossa loukkaantui lopulta kolme ihmistä.


Tämän väitetyn välikohtauksen jälkeinen kamppailutilanne tallentui yhden matkustajan toimesta nauhalle ja tässä se näkyy CNN -kanavan kautta. Eräät internet aktivistit ovat jo ehtineet julistaa tapauksen huijaukseksi, mutta tähän pitäisi kyllä olla vahvat perustelut ja sen kautta näyttöä.

Tässä sivullisen kuvaamassa kännykkäkamera videossa näkee selvästi, kuinka sivullinen väliin tullut mies on päältään veressä ja lattialle taltutettu ulkomaalainen mies vaikeroi maassa. Junan osasto on selvästi julkinen, että siinä on ollut reilusti silminnäkijöitä tälle välikohtaukselle. 


Junan penkillä olevasta repusta pullottaa AK-47 rynnäkkökiväärin näköinen ase, jossa ei ole lipasta.


Lisäksi junan ikkunassa näkyy veriroiskeita. 


No oli tämä kamppailutilanne lavastettu tai ei, niin joka tapauksessa valtamediassa junassa tapahtuneesta välikohtauksesta epäillyn kuuluttiin olevan Ranskan tiedustelupalvelun pitkään seuraama mies. Eli heti sama juttu, kuin mitä Charlie Hebdon tapauksessa ja taas jälleen tiedustelupalvelut eivät sitten tienneet, että heidän seuraama mies olisi rynnäkkökiväärin kanssa matkalla Amsterdamin ja Pariisin välillä kulkevaan junaan. 



Poliisit ottivat lopulta kiinni Pariisin ja Amsterdamin välisellä juna-matkalla epäillyn ampujan.

Sivullisten mukaan epäilty mies käyttäytyi jo junassa omituisesti ja havainnon tästä teki Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Spencer Jones

Daily Mailin mukaan yhdessä matkakumppaniensa, kansalliskaartilaisen Alex Skarlatosin ja kalifornialaisen Anthony Sadlerin, sekä brittiläisen it-konsultin Chris Normanin kanssa miehet onnistuivat lopulta taltuttamaan marokkolaisen maahan, riistää häneltä ase ja lyödä hänet tajuttomaksi. 


Mutta yksi juttu tässä ei oikein täsmää, sillä tuossa silminnäkijä videolla nämä jenkkiläiset tyypit toteaa heti alussa, että "yritin ampua häntä" ja nauraa perään. Sitten he vielä toteavat, että tämä marokkolaisen käyttämä käsiase on kateissa, jota he etsivät junan lattialta. 

Ei tulta ilman savua 


No nyt sitten tämä Daily Mail lehden propaganda ajautuu jo aivan sellaiseen suuntaan, että eliitti astuu jo suoraan omaan paskaansa ja alkaa syöttämään täyttä pajunköyttä. Sillä epäillyn marokkolaisen väitetään kuuluvan ääri-islamilaiseen terroristijärjestöihin, ja hänellä väitetään olevan vielä yhteyksiä Belgiassa viime tammikuussa tapahtuneeseen terroristihyökkäykseen. 

Jos kerta Ranskan tiedustelupalvelu tämän kaiken jo tiesi, niin miksei sitten ottanut miestä jo aiemmin kiinni ? 



Epäillyn El-Qahzzan sitten väitettiin kertoneen kuulustelijoille löytäneensä Kalashnikov-kiväärinsä maasta pensaan alta. Joopa joo... 



Mutta tulenkatku alkaa haisemaan jo seuraavassa vaiheessa, kun Naton sotahullu kenraali Phil Breedlove ylistää terrori-iskun estäneitä merijalkaväen sotilaita Twitterissä.



Valtionterrori kun on Naton erikoisalue ja jos tässä tapauksessa tämän marokkolaisen olisi kuulunut saada tuossa junassa aikaan mahdollisimman monta ruumista, niin tuskin sen estämiselle Naton kenraalit alkavat osoittamaan suosiotaan. Tai tekevät sen sitten vain teeskennellen. No joka tapauksessa nyt näille merijalkaväen sotilaille myönnettiin jo Ranskan korkein kunniamerkki. 


Nyt sitten kun eräs näistä sankareista kertoi sen mitä junassa oikein tapahtui, niin hän väitti että ensin taklasivat marokkolaisen kolmistaan maahan, jonka jälkeen alkoivat takoa häntä turpaan nyrkein. Sitten vielä kolmas näistä marokkolaista pidelleistä miehistä alkoi takomaan tätä epäiltyä päähän pistoolin päällä.
Mutta tuolla junassa silminnäkijän kuvaamalla videolla kuulee sen hyvin selvästi, että kuinka tämä käsiase on kateissa. Niin jos sillä hetkeä aiemmin taottiin tämän marokkolaisen päätä, niin miten se voi siitä kadota ? 

Lisäksi vielä ainoa tästä mieskolmikosta jolla on ainoastaan tuosta kamppailutilanteesta näkyvät vammat on tämä Spencer Stone.



Silminnäkijän kuvaamalla videolla hänen takaraivonsa on hieman veren peitossa.  



Että hän oli ainoa, joka sai tuon marokkolaismiehen nyrkistä. Mutta jos vielä menemme tähän mediassa kerrottuun versioon, jossa tämän marokkolaisen kerrottiin ampuneen häntä vastaan tulleita sotilaita. Niin missä ovat näiden merijalkaväen sotilaiden ampumahaavat ? Käsi paketissa ampuma haavoista... 

Oliko iskulla poliittinen motiivi ? 

Ranska ja Hollanti kuuluvat ns. Schengen alueeseen, jossa ihmiset voivat matkustaa mm. junissa, ilman turvatarkastuksia. Eli jos nämä maat nyt tämän tapahtuman jälkeen muuttavat tuota järjestelmää tiukemmaksi, niin siinähän se poliittinen motiivi jo tuli. 

Nämä Ääri-islamilaiset Allah Achbar riehujat rynnäkkökivääreiden kanssa voidaan käytännössä rekrytoida vaikka mistä kautta. Mutta heidät voidaan myös saada aktivoitua tekemään jotain tällaista, pelkän MK ULTRA -operaatioiden kautta. 

He kuitenkin aina ovat ja tulevat olemaan tämän rikollisen valtaeliitin syntipukkeja, joilla eliitti aikoo viedä vallan meiltä tavallisilta ihmisiltä. Sillä mitä enemmän he onnistuvat näillä psykologisten operaatioiden (psyop) tempuilla aikaansaamaan pelkoa globaalisti, niin sitä enemmän he pystyvät viemään ihmisten perusoikeuksia pois.