http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

lauantai 16. toukokuuta 2015

Radioshow juontaja Jeff Rense yritettiin tappaa auto kolarissa


Salaliitto aiheisista radio-ohjelmistaan tuttu yhdysvaltalainen Jeff Rense joutui vajaa kuukausi sitten murhayrityksen kohteeksi, kun hänen autonsa syöstiin tieltä.

Rense menetti Land Cruiserinsa hallinnan kun hänen ajokykynsä heikennettiin jonkin tod. elektromagneettisen pulssin voimasta. Henkilöauto ajautui ulos tieltä n. 100 km/tunnissa ja aiheutti Renselle mm. vakavia päähän kohdistuvia vaurioita. Mies heräsi vasta sairaalassa.



Michael Hastings murhattiin saamalla hänen ajamansa henkilöauto ulos tieltä muutama vuosi sitten. Jopa iltapäivälehdet spekuloivat tuolloin, että tehtiinkö hänen autoonsa ns. kyberhyökkäys. Koska hän ajoi saman vuoden upopuutta Mercedes C250 henkilöautoa, joka osui puuhun jonka voimasta Hastings menetti henkensä. 

Hän oli toimittajana kirjoittanut hyvinkin kriittiseen sävyyn mm. Irakin ja Afganistanin sodasta sekä USA:n huumekaupasta. 

Rensen kaltaiset totuusradiomiehet ovat myös ns. talous ja valtaeliitille kuin piikkejä perseessä. Koska jo pelkästään yksi Alex Jones saa pelkällä karismallaan herätettyä liikkeelle miljoonia ihmisiä ja liittymään mukaan tähän globaaliin informaatiosotaan.



Veronica Guerin (1958-1996) taas oli irlantilainen toimittaja joka murhattiin vuonna 1996, kun hänen The Sunday Business Post lehteen kirjottaneet artikkelit saivat tietyt Irlannissa vaikuttaneet huumeparonit raivoihin.



Gary Webb oli yhdysvaltalainen tutkiva journalisti, joka kirjoitti paljon juttuja CIA:n huumekaupasta ja nämä jutut eivät miellyttäneet ns. suurempia kihoja. Hänet löydettiin ammuttuna 10. joulukuuta 2004 asunnoltaan ja kuolinsyyksi kerrottiin itsemurha, joka on varsin tyypillistä tämänkaltaisissa poliittisissa salamurhissa.  

Kummankin edellämainitun toimittajan tapauksista on tehty Hollywood elokuvat.  




Kill The Messenger (2014) ohj. Michael Cuesta

Kaikki nämä traagiset tapaukset kertovat paljon tämän rikollisen eliitin retoriikasta ja järjestäytyneestä rikollisesta toiminnasta. Ensin ammutaan sanansaattajat ja sen jälkeen vielä tehdään heidän elämäntyöstään Hollywood elokuva, jotta jälkipolvet voisivat nähdä valkokankaalta, ettei suurempia kihoja ja niljakkeita vastaan kannata kenenkään tavallisen kuolevaisen nousta. 

Itseasiassa suurin asia jota myös vatikaani salailee tämän rosvoeliitin lisäksi on se, että miten suuri voima löytyy jokaisen yksittäisen ihmisen sisältä. Mikä on sitten onnistuttu salaamaan koko ihmiskunnalta ja tämän vuoksi tämä kapitalistinen järjestelmä muistuttaa yhä enemmän kollektiiviselta valeunelta.