Tue tutkivaa journalismia FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: TEEMU VEHKALA
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Homeland Security. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Homeland Security. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. elokuuta 2016
JFK:n lentokenttää evakuoidaan, ampumavälikohtauksesta raportoitu
New Yorkissa sijaitsevaa kansainvälistä JFK:n lentokenttää evakuoidaan tietojen mukaan, koska alueella raportoidaan tapahtuneen ampumavälikohtauksen.
Laukauksia kuultiin tietojen mukaan terminaali 8:ssa. Alueen evakuointi on käynnissä.
Ensimmäisenä googlen hakukoneen mukaan tapauksesta ensin uutisoi Venäläisomisteinen RT. Mutta vieläkin omituisempi juttu on se, kuinka google näytti että 20 tuntia sitten tästä raportoitiin jo hyvin suositulla salaliittoaiheisella God likes Productions -keskustelufoorumilla.
Indepentin mukaan ammuskelu alkoi JFK:n lentoaseman sisällä Terminaali 8:ssa n. 21.30 paikallista aikaa.
Silminnäkijä kertoi kuuleensa kaksi aseen laukausta alueella.
Paikallisen poliisin antaman tiedon mukaan JFK:n lentoasemalla on nyt kaikki lennot peruutettu väliaikaisesti.
False-flag operaation mahdollisuus ?
Mikäli tässä on kyseessä false-flag tapaus, niin siinä tapauksessa todennäköisesti myöhemmin raportoidaan vielä useimmista kuolonuhreista. Mutta koska tilanne on vielä tällä hetkellä hyvin tuore, niin tässä vaiheessa joudumme vielä odottelemaan tiedotusvälineiden seuraavaa raportointia.
False-flag iskujen toteutuksesta kun vastaavat tiedustelupalvelut, jotka myös vastaavat näihin operaatioihin liittyvän propagandan julkaisuaikataulusta myös. Joten tässä suhteessa näissä tapauksissa tulisi olla äärimmäisen tarkka, että onko kriisialueelta uutiskanaville tuleva tieto oikeaa vai väärennettyä tietoa.
False-flag iskujen tiedotus on aina erittäin sekavaa, koska sillä varmistetaan se, ettei oikeaa tietoa pääse alueelta eteenpäin. Ettei vaan totuus paljastuisi, että kyseessä onkin USA:n hallinnon, FEMA:n, Homeland Securityn sekä tiedustelupalveluiden ajama false-flag operaatio.
Lähde: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001240169.html
http://www.independent.co.uk/news/world/americas/jfk-airport-shooting-shot-fired-terminal-8-latest-update-live-a7191171.html
https://www.rt.com/usa/355938-jfk-airport-shooting-evacuation/
Tunnisteet:
ampumavälikohtaus
,
CIA
,
false-flag operaatio
,
FBI
,
FEMA
,
Homeland Security
,
JFK:N lentoasema
,
Poliisi
,
psyop
,
valtionterrorismi
perjantai 8. heinäkuuta 2016
CNN:n toimittaja lipsautti vahingossa totuuden ilmoille Crisis Actors näyttelijöistä
Yhdysvaltalaisen sionistimedia CNN:n uutistoimittaja oli raportoimassa eilen tuoretta Teksasissa tapahtunutta Dallasin ampumavälikohtausta, jossa väitettiin kuolleen 4 poliisin tarkka-ampujan luoteihin.
Kuitenkin tämä CNN:n toimittaja lipsautti, että "emme vielä tiedä kuinka monta näyttelijää tähän tapahtumaan osallistui".
Crisis actors on USA:n hallinnon Homeland Security kriisinhallintavirastolle työskentelevä näyttelijöiden välitystoimisto, jossa Crisis actors välittää näyttelijöitä USA:n hallinnon lavastamiin mm. ampumavälikohtauksiin eri puolilla yhdysvaltoja.
Crisis actors yhtiö on tehnyt hyvin kauan tiivistä yhteistyötä erityisesti CNN-uutiskanavan kanssa, koska osakkeenomistajat ovat samoja sionisteja, joilla on myös suurin osake-enemmistö CNN-uutiskanavasta.
Näin ollen se, että CNN kanava tekee yhteistyötä näyttelijöiden kanssa, niin tekee se tästä kyseisestä tv ja uutiskanavasta täyden pellen, joka todistaa suoraan sen, että CNN kanava on täynnä valheita.
Miksi CNN kanava tekee yhteistyötä näyttelijöiden kanssa ?
Se
miksi CNN -kanava tekee yhteistyötä USA:n kriisinhallintaviraston
(Homeland Security)
ja Crisis actors näyttelijöiden kanssa, johtuu siitä
että nämä lukuisat CNN:n kanavalla julistetut ampumavälikohtaukset
ovat lavastettuja, eikä niitä oikeasti tapahdu.
Joten
silloin kun ei kyseessä ole aito vaaratilanne, niin joudutaan
käyttämään näyttelijöitä ja näyttelijöitä käytetään sen
vuoksi, että USA:n kongressi saataisiin kieltämään kaikki
käsiaseet yhdysvalloista.
Tuoreimmat internet huhut kertovat, että tämän Teksasin, Dallasissa tapahtuneen ampumavälikohtauksen taustalla oleva #BlackLivesMatter järjestön vetäjä olisi valmistelemassa jo USA:n valtionsyyttäjä Loretta Lynchin kanssa poikkeustilaa jenkkeihin. Näin kuulemma kävi ilmi, kun muutama sähköpostiviesti hakkeroitiin.
Poikkeustilaa kaavailtiin kohta järjestettävän kansainvälisen Ohion, Clevelandissa järjestettävän republikaanien konferenssin yhteyteen.
Vuosi sitten selvisi se, että suursijoittaja George Soros (kuvassa) oli antanut 33 miljoonaa dollaria juuri tälle BlackMatterLives -järjestölle, jolla Soros ajaa tummien ja valkoihoisten amerikkalaisten välistä kaaosta jenkkeihin. Jolla hän toivoo saavansa sotkettua Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan.
Viime kertainen Orlandolaisen yökerhon false-flag ei mennyt sikäli putkeen, ettei USA:n kongressissa onnistuttu vieläkään kiristämään USA:n aselakeja. Joten tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, että nyt USA:n hallinnon takana olevat konnat yrittävät tällä kerralla kovempia keinoja.
Ainakin tämän Dallasin tapauksen poliittinen motiivi oli selvä = Saada tummaihoinen jenkkien väestö vihaamaan valkoihoisia poliiseja, koska tämän erään tummaihoisen miehen murha teloitustyyliin poliisin toimesta väitettiin olleen tämän tapauksen laukaiseva tekijä.
Yhdysvalloissa poliisi tappaa keskimäärin kaksi ihmistä päivässä, joista osa ovat näitä teloitustyylin tapauksia, joissa poliisi ampuu aseettoman miehen kadulle.
Vuonna 1968 tapahtuneen Martin Luther Kingin murhan jälkeen amerikassa on kuitenkin kuollut yli 1,2 miljoonaa ihmistä arkisessa väkivallassa ja tämän tilaston monet NRA-kiväärijärjestön aktiivit kaivavat esiin, kun aletaan puhua aseellisesta väkivallasta.
Tunnisteet:
CNN
,
Crisis Actors
,
Dallasin ampumavälikohtaus
,
Homeland Security
,
Loretta Lynch
,
näyttelijät
,
poikkeustila
,
Sionistit
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Paljastiko jenkkiläinen Youtube-aktivisti seuraavan PSYOP -operaation ?
Tämä jenkkiläinen Youtube ja internet-aktivisti, joka pitää tätä DAHBOO7 UNDERGROUND WORLD NEWS -kanavaa siellä taisi löytää seuraavan PSYOP -operaation jäljille.
Hän päätyi tällaisille internet-sivuille: https://southjersey.craigslist.org/hum/5635455528.html , joissa haettiin arabitaustaisia henkilöitä roolipelaajiksi johonkin New Jerseyssä sijaitsevaan USA:n armeijan McGuiren ilmavoimien tukikohtaan järjestettävään harjoitukseen.
Harjoituksen päivämäärästä ei sanottu mitään, mutta se kerrottiin että tämä olisi osa Homeland Securityn alainen harjoitus/operaatio.
- Palkkaa osallistujille maksettaisiin 24 dollaria tunti.
- Vaatimuksena on mm. perus englanninkielentaito hallussa, sekä peruslukutaito.
- Pitää pystyä myös lukemaan sähköposteja sekä vastaanottamaan kännykkäpuheluita.
USA:n armeijan ilmavoimien McGuiren tukikohta (Air Force Base) sijaitsee New Jerseyssä, joka on New Yorkista n. 117 km päässä.
Ollaanko kohta McGuiren ilmavoimien tukikohdassa lavastamassa ampumavälikohtaus, jossa nämä sinne roolinäyttelijöiksi värvätyt arabitaustaiset henkilöt esitetään, että ISIS on hyökännyt USA:n ilmavoimien tukikohtan ja tappanut monta sotilasta ?
Mikäli tämä PSYOP -operaatio toteutetaan, niin jotain tuonkaltaista siinä todennäköisesti kerrotaan meille mediassa.
USA:n kongressissa on viime viikkoina ollut hirveä kädenvääntö jälleen siitä, että Valkoinen talo vaatii kongressia kieltämään kaikki rynnäkkökiväärit jenkeissä. Mutta kongressiedustajat eivät halua suututtaa kivääriliittojen jäseniä, koska he ovat heidän suurimpia äänestäjiä.
Orlandon homoyökerhossa lavastettu ampumavälikohtaus oli Homeland Securityn ja tämän E-Verify järjestön järjestämä PSYOP-operaatio, jonka pääepäiltyllä sekä yhdellä silminnäkijällä oli Hollywood näyttelytaustaa.
Mutta näemmekö McGuiren ilmavoimien tukikohdassa kohta sellaisen, niin se jää nähtäväksi.
Lähteet: https://www.youtube.com/watch?v=JE8z9iT-8Zg&feature=youtu.be
https://southjersey.craigslist.org/hum/5635455528.html
http://dahboo7.deco-street.com/
Tunnisteet:
arabit
,
DAHBOO7
,
E-Verify program
,
Homeland Security
,
McGuire Air Force Base
,
psyop
,
rynnäkkökivääreiden kielto
,
USA:n aselait
,
Valkoinen talo
,
Youtube-aktivisti
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)










