http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

tiistai 23. lokakuuta 2018

Suursijoittaja Soros väittää, että hänen postilaatikostaan löytyi pommi


Suursijoittaja George Soroksen postilaatikosta väitettiin löytyneen pommin. Mutta Soros ei kuitenkaan ollut ilmoitetusti kotona löytymisen aikaan.

Paketin oli ensin avannut yksi Sorosin työntekijä ja toimittanut sen tämän jälkeen viranomaisille ja tämän jälkeen viranomaisten kerrottiin räjäyttäneen pommin läheisellä metsäalueella.

Ensinnäkin kuka lähettäisi Sorosille räjähtämättömän pommin, kun yleensä ammattilaisten tekemät kirjepommit ovat sellaisia, että ne räjähtävät kun ne avataan. Mutta kuin ihmeen kaupalla Soroksen työntekijä sai ensin paketin auki ja pommi ei siltikään aiheuttanut mitään tuhoa. 

Soros on suursijoittajana ryvettynyt koko ajan ja on kaivannut tuolle huonolle maineelleen kiillotusta, joten mikä olisi sen parempi kuin yrittää kerätä sitä aikaan tällaisella pienellä pr-tempauksella, josta tässäkin todennäköisesti lienee kyse.



Vaikka Sorosin maine on yhtä huono Simpsonit sarjan mr. Burnsin, niin hän on kuitenkin saanut koko lännen valemedian lahjomalla kirjoittamaan hänestä vain pelkkää hyvää.

Baron Nathan Rothschild totesi aikanaan, että silloin kun näette verta kaduilla on aika sijoittaa.

George Sorosin liiketoiminta ei juuri eroa tästä millään tavalla, vaikka hän rahoittaakin vahvasti tätä yliopistojen tyhmentämää Euroopan kulttuurimarxistilaista vihervasemistoa, jotka marssivat tuolla ilmaston pelastamisen sekä mm. rasismin vastaisuuden puolesta.



Mutta ei Soros kuitenkaan tyhmä mies ole, vaan kyllä hän tietää sen miten hän onnistuu harhauttamaan näillä Hedge-rahastoillaan rahoittamilla hankkeilla mm. Euroopan kulttuurimarxismilla aivopestyä vasemmistoa kiinnittämään huomio aivan muualle kuin itseensä.

Sehän on suorastaan nerokasta saada miljardirahoituksella aivopestyä vihervasemmistolaiset jeesustelemaan ilmastonmuutoksesta ja hiilipäästöistä, jotta tämä ilmastopropagandalla tyhmennetylle porukalle ei jää enää aikaa löytää omaa itseään tai yrittää enää edes ajatella itse, kun kaikki ilmastopropagandakin painetaan heille valmiiksi.

Soros rahoittaa myös feministi-liikkeitä, joita hän rahoitti viime vuonna peräti 246 000 000 dollarilla (246 miljoonaa dollaria). Että mikä näiden feministi-liikkeiden pääasiallinen ja salattu agenda on. 

Se on mm. miehiin kohdistuvan vihakampanjan jatkuminen sekä miesten ja naisten välisen rotuerottelun agenda, joka vaikuttaa myös siihen miten ydinperheiden suosio on yhä suuremmassa laskussa. 

Kun näiden useiden feminismi ideologialla aivopestyjen naisten mukaan kaikki miehet ovat sikoja, joka saa heidät sitten ajamaan ydinperhettä vastaan olevaa ideologiaa.

Mutta nämä feminismi-ideologialla aivopestyt hölmöt eivät vaan tiedä sitä, että tämän koko miesvihaan tähtäävän ideologian takana on nämä maailman rikkaimmat suursijoittajat ja pankkisuvut suurine organisaatioineen. 

Koska uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmaan kuuluu kaikkien ydinperheiden hajoittaminen ja kieltäminen (YK Agenda 21).

Sillä tämän maailman salaisen valtaeliitin suunnitelmiin kuuluu todellakin kaikkien perheiden perustamisen kieltäminen ja lakkauttaminen, joka aiotaan saada toteutettua mm. massaväestöön kohdistetulla laajalla sterilaatiolla. Vaikka tällä hetkellä jo nämä langattomat verkot (Wifi jne.) aikaansaavat jo tätä vaikutusta pienellä efektillä.

Mutta sitten kun tulevat 5G ja 6G-verkot, niin verkkojen tehot laajenevat lopulta niin suureksi, että ne tekevät koko väestöstä steriilejä.

Näistä asioista ovat jo muutamat harvat tutkijat varoitelleet, mutta nämä varoitukset ovat menneet edelleen kuin kuuroille korville.

Mitähän mahtoi pankkiiri Nalle Wahlroos tarkoittaa, kun hän 2015 totesi kuinka voisimme huutokaupata lisääntymisoikeuksia nuorille pareille tulevaisuudessa ? 

Hän tarkoitti sillä jo tuota aikaa tulevaisuudessa, jolloin tämä langaton teknologia (5G ja 6G) on jo tehnyt meistä hedelmättömiä. Jolloin kuitenkin näillä rikkailla elitisteillä olisi enää tuo harvoille ja valituille valmistettu antidootti, jolla tämä ihmisten lisääntyminen enää onnistuisi. Joten sitten nämä rikkaat kusipäät alkavat vielä rahastamaan tällä ja myöntävät lisääntymisoikeudet vain kilohintaan eniten tarjoaville. 



Kun tämän rikollisen eliitin suunnitelmiinhan kuuluu maailman nykyisen n. 7 miljardin väestön vähentäminen vain 500 miljoonaan ja tämän he ovat kaivertaneet aina sinne Georgiasta löytyvään Guidestonesin kivimonumenttiin, johon on kaiverrettu, että pidä ihmiskunnan väkiluku vain 500 miljoonassa ja tasapainossa luonnon kanssa.

Kun nämä Illuminatin okkultistisen salaseurojen ylipapit pitävät itseään jumalasta seuraavana ja vaikka heitä tällä pallolla on vain vajaa 8500, niin he katsovat oikeudekseen kuulua näihin harvoihin ja valittuihin.

Vaikka tämä sama ongelma vallitsi jo Atlantiksenkin ajoilla, jolloin tämä sama porukka kokoontui ylipappiensa johdolla salaisissa mysteerikouluissaan.

Vaikka Atlantiksen ylipapisto olikin hyvin koulutettu ja heillä oli korkea tietämys, niin jos tätä verrataan tähän Illuminatien okkultistisen satanistisen salaseurojen harjoittaman uuden maailmanjärjestyksen touhuihin, niin siihen verrattuna Illuminati on vieläkin enemmän korruptoitunut, koska heillä on käytettävissään nuo yli 95 prosenttia koko tämän planeetan varallisuudesta, joka on näiden korruptoituneiden ja rikollisten pankkisukujen hallussa.


Lähde: YLE