Olen tämän viimeisen 14 vuoden aikana yrittänyt saada viranomaisia tutkimaan tämän Viking-Line XPRS aluksella tapahtuneen äärimmäisen törkeän minuun kohdistuneen rikoksen, jonka seurauksena minut ensin huumattiin, sitten toimitettiin Helsingin kautta aina Hämeenlinnan keskussairaalaan, jossa myös pahoinpideltiin ja piikitettiin tajuttomaksi, jonka jälkeen alkoi 4 kk vapaudenriisto, jona aikana myös teetettiin laittomat mielentilatutkimukset, vaikka siitä pitäisi olla lainmukaiset syyttäjänlaitoksen määräys.
Rikosylikomisario Jouni Niskanen teki 19.04.2011 virkarikoksen, kun esti esitutkinnan, vaikka toki käsky saattoi tulla aina sisäministeriöltä asti.
2013 virkarikoksissa kunnostautui Eduskunnan oikeusasiamiehen kansalia, josta silloisen apulaisoikeusasiamiehen Jussi Pajuojan pyynnöstä tätä tapausta ei enää alettu tutkimaan, kun siihen ei ollut kuulemma mitään erityistä syytä.
Sitten virkarikoksiin kunnostautui vielä Valvira ja Aluehallintovirasto. Olin jo tuossa vaiheessa myös kannellut tästä 2011 huhtikuussa Helsingin hovioikeudelle. Mutta nyt viimein Helsingin käräjäoikeudesta sain tällaisen viestin 20.10.2025, jossa väitettiin siviilikanne hakemuksen olevan sekava ja siitä kuulemma puuttui jotain kohtia, joten minulle sitten annettiin täydennyskehoitus ja sanottiin, että minulla olisi toimitettava viimeistään 20.11.2025 nämä täydennykset, mutta eilen sitten sain 30.10.2025 sähköpostiini kaksi asiakirjaa, joissa toinen oli Helsingin käräjäoikeudelta 620,00 euron lasku, joka oli tämän käräjätuomari Marko Lepistön Tuomiolauselma kanne hylätään.
Että mistähän tuli käsky, ettei tätä juttua saa ottaa käräjille käsittelyyn, kun on ilmeisesti niin selvät todisteet ja rikoksien törkeys on vielä aivan omassa sarjassaan, sisältäen mm. kidutuksen, pahoinpitelyn, pakkolääkinnän, psykiatrisen diagnoosin somaattiselle terveelle ihmiselle huumauksella, oikeusmurhan, vapaudenriiston, autolla yliajoyrityksen 09.03.2012, laittoman uhkauksen jne.
Mutta siltä tämä tosiaan nyt jo näyttää, että tämä juttu joudutaan viemään vielä EIT:lle, kun ei nämä Suomen oikeuslaitoksen viranomaiset selvästi uskalla ottaa tätä juttua oikeussaleihin.
Vielä siinä käräjäoikeuden viestissä minulta vaadittiin noin viikko sitten vielä, että kuinka minun tulisi todistaa olevani työkykyinen, kun siellä valheellisesti väitettiin, että minä olisin menettänyt sen laivalla tapahtuneen jälkeen työkykyni. Siitä mm. ilmoitin, että kun nyt kyse on muusikkouteen liittyvästä työkyvystä, niin siitä voi tämän linkin kautta jokainen käydä kuuntelemassa tekemääni musiikkia viimeisen 14 vuoden aikana, ja todeta siitä, että olenko vai enkö ole työkykyinen, kun olen onnistunut tekemään nuo musiikkikappaleet viimeisen 14 vuoden aikana mm. soittaen jokaikisen siellä soivan instrumentin, äänittänyt, sovittanut, miksannut, masteroinut.
Mutta sen voin edelleen sanoa, että mitään sen loukkaavampaa asiaa ei ole kuin tämä mentaalirasismi, että jos olet joutunut edes kerran elämässäsi psykiatriselle osastolle, niin jos sen leiman saat otsaasi, niin olet joillekin ihmisille sen jälkeen hullu, joiden asenne sinua kohtaan muuttuu sen jälkeen hyvin mentaalirasistiseksi, jolla sinä käytännössä menetät kaikki ihmisoikeudet, jos nämä ääliöt pitävät sinua hulluna tai mielisairaana. Neuvostoliitossa jo oli tapana viedä toisinajattelijoita hullujen huoneille ja keksiä heille mm. diagnooseja, joista yksi oli tämä "hiipivä skitsofrenia" ja näidenkin muilutuksien ja kyydityksien ainoa syy oli poliittisesti vainottujen toisinajattelijoiden vainonta.
Minulta on näiden viimeisen 14 vuoden aikana viety pois lähes kaikki juridiset ihmisoikeudet, kun jokaiset viranomaiset kieltäytyvät tämän 14 ja 13 vuotta sitten tapahtuneiden rikoksien tutkinnan ja oikeuslaitokset kieltävät kaikki valitusasteet. Niin silloin heillä ei ole aivan kaikki puhtaat jauhot, saatika omatunto enää silloin pelissä.
Korvausvaatimukseni valtiolle tästä 2011 ja 2012 tapahtuneista rikoksista on aika vaatimaton 560 000 € Mutta se on ihan jo tämän poliittisen vainon aiheuttaman henkisen kärsimyksenkin kustannukset, sekä tämän yhtä monta vuotta jatkuneen jatkuvan työsyrjinnän, jonka mustilla listoilla on yhä paljon suomalaisia.
Ensin käräjäoikeudesta tuli tällainen TÄYDENNYSKEHOITUS, jolle annettiin aikaa täydennyksille 20.11.2025 asti.
Mutta eilen 30.10.2025 tulikin Helsingin käräjäoikeudesta eilen viesti, että juttu on hylätty ja perään vielä 610 euron lasku perään.
Kallista touhua on dissidentin yrittää edes päästä oikeuteen, kun 610 euroa laskutetaan jo siitä, ettei juttua edes päästetä käräjäoikeuteen.
Kyseinen tuomari toimii tällä hetkellä Mika Vauhkalan Fazer koronapassi oikeudenkäynnissä, joten on jos senkin puolesta suoraan esteellinen.
Jos käräjäoikeuden tuomari on:
antanut täydennyskehotuksen (eli määrännyt asianosaisen täydentämään esimerkiksi haastehakemusta)
asettanut määräajan 20.11.2025 asti
mutta hylännyt asian jo 30.10.2025, ennen kuin määräaika oli edes umpeutunut.
⚖️ 2. Oikeudellinen arvio – mitä tämä tarkoittaa
Tämä on menettelyvirhe, koska:
Tuomari on itse määrännyt määräajan, joka sitoo myös häntä.
Asian hylkääminen ennen määräajan päättymistä tarkoittaa, että asianosaiselta on evätty laillinen oikeus tulla kuulluksi ja täydentää asiaansa.
Tämä rikkoo oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta (PL 21 § ja EIS 6 artikla).
⚖️ 3. Rikkomukset lain mukaan
🔹 Perustuslain (PL) 21 §
Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi lain mukaan toimivaltaisessa ja puolueettomassa tuomioistuimessa sekä oikeus tulla kuulluksi.
Tätä ei tässä Vehkalan tapauksessa noudatettu ollenkaan.
Tuomari on rikkonut tätä perusoikeutta, kun hän ei ole antanut asianosaiselle mahdollisuutta käyttää määräajan suomaa oikeuttaan.
🔹 Oikeudenkäymiskaari (OK 5:5 ja 5:6 §)
Näissä säädetään haastehakemuksen täydentämisestä:
Tuomioistuin voi kehottaa täydentämään hakemusta ja antaa määräajan.
Jos hakemusta ei täydennetä määräajassa, vasta sitten asia voidaan jättää tutkimatta tai hylätä.
➡️ Jos tuomari hylkää ennen määräajan päättymistä, hän toimii vastoin OK 5:6 §:ää.
🔹 Rikoslaki 40 luku – Virkarikokset
RL 40:9 § – Virkavelvollisuuden rikkominen
Virkamies, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo virkavelvollisuutensa, on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
➡️ Tuomarin toiminta voi täyttää tämän tunnusmerkistön, koska:
Hän on virkamies (tuomari),
Hän on selvästi laiminlyönyt virkavelvollisuutensa noudattaa määräaikaa ja menettelysääntöjä,
Hän on aiheuttanut vahinkoa tai vähintään loukannut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
Jos teko on tahallinen tai osoittaa selkeää välinpitämättömyyttä, kyseessä voi olla myös:
Jos teko on omiaan vakavasti heikentämään luottamusta viranomaisen toiminnan puolueettomuuteen, voidaan tuomita vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi.
⚖️ 4. Seuraukset ja oikeusturvakeinot
Jos tällainen virhe tapahtuu:
Tuomio voidaan valituksessa kumota, koska menettely on virheellinen.
Voidaan tehdä kantelu laillisuusvalvojalle:
Eduskunnan oikeusasiamies (EOA)
Oikeuskansleri (OKA)
Vakavassa tapauksessa voidaan myös tehdä rikosilmoitus virkavelvollisuuden rikkomisesta.
🧭 Yhteenveto
Lainkohta
Rikottu velvollisuus
Seuraamus
PL 21 §
Oikeus tulla kuulluksi
Perusoikeusloukkaus
OK 5:6 §
Täydennyskehotuksen määräajan noudattaminen
Menettelyvirhe
RL 40:9 §
Virkavelvollisuuden rikkominen
Sakko / vankeus ≤ 6 kk
RL 40:10 §
Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen
Vankeus ≤ 2 v
Asiasta on nyt jo kantelu mennyt eduskunnan oikeusasiamiehelle ja todennäköisesti siellä aiotaan tehdä seuraavaksi virkarikos, kun ne jättävät sen kantelun käsittelemättä.
Myös käräjäoikeus saattaa jättää asiasta valituksen käsittelemättä.
Helsingin poliisilaitos väärensi esitutkinta-asiakirjat, kun se väittää tuossa raportissa ettei eduskuntatalon portailla muutama viikko sitten istuneen Marko Sihvosen kimppuun hyökänneet poliisit käyttäneet etälamautinta. Nyt tästä sivullisen kuvaamasta videopätkästä on leikattu sellainen versio, jossa ääninauhan äänenvoimakkuutta on tehostettu ylös, joten nyt sieltä kuuluu tämä yhden poliisin määräys käyttää sähköä. Siellä siis kuuluu sanat "SÄHKÖÖ". Sihvonen sai n. viikko sitten puhelun tältä eräältä poliisilta, joka puhelimessakin vielä väitti etteivät he käyttäneet etälamautinta. Mutta tuosta on useita silminnäkijöitä sekä silminnäkijöiden kuvaamia tallenteita, joista näkyy selvästi poliisin etälamauttimen käyttö, jonka seurauksena Markolta lähtee hetkeksi taju, kun se 50 000 volttia sähköä läpäisee hänen kehonsa. Sihvonen sai tuosta, että ei suostunut lähtemään eduskuntatalon portailta pois poliisin käskystä 505 euron sakot maksettavaksi, jotka tulivat poliisin mukaan vielä poliisivirkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaikka Sihvonen vain puolusti yksilönvapauttaa tuossa tilanteessa, koska hän oli mennyt vartavasten eduskuntatalolle siinä aikeissa, että hän olisi halunnut päästä Suomen nykyisen oikeusministerin juttusille keskustelemaan tästä vielä Suomeen perustamattomasta perustuslakituomioistuimesta. Mutta sitten tuli eduskunnasta käsky hajoittaa mielenilmaus poliisiväkivallalla. Lupasin auttaa Markoa tuon sakon pois maksamisessa, joten jos kukaan teistä haluaa auttaa Markoa tuossa, niin välitän nämä hänelle siinä vaiheessa, kun on sen sakon maksun aika. TEEMU VEHKALA Tilinumero: FI4680002121282072 Koska olisi törkeää, että jos vielä vankila kutsuisi tuollaista sakkoa suorittamaan pois, jossa itse poliisit olivat kuitenkin tuon ihmisoikeusrikoksen nimeltä sananvapauden riisto takana. Mutta jostain kumman syystä poliisi on edelleen tällainen jännä virkamies elin, jolla on vieläkin toimivalta harjoittaa kansalaisiaan kohtaan suoraa väkivaltaa sekä voimakeinoja, joita voidaan käyttää myös sanan- ja mielipiteenilmaisuvapauden kukistamiseen keinolla millä hyvänsä.
Poliisihan tekee vain työtään ja kautta aikain tämä sinilakkiporukka on toiminut tämän korruptoituneen eliitin vahtikoiralaumana. Mutta siinä vaiheessa jos poliisien määrä ei enää riitä, niin silloin eliitti joutuu turvautumaan jo armeijaan.
Eilen Helsingissä eduskuntatalon portailla väitettiin tapahtuneen välikohtauksen, jossa kaksi ulkomaalaista miestä puukotti itseään vatsaan.
Tilanne oli kuitenkin silminnäkijöiden mukaan nopeasti ohi ja kumpikin performanssiin osallistuja toimitettiin nopeasti sairaalaan.
Poliisi myös tiedotti nopeasti ettei tapaukseen liity rikosta eikä sivullisille ollut siitä vaaraa. Mutta tässä tuleekin sitten se mielenkiintoisin asia, että näiden performanssiin osallistuneiden tämän hetkisestä terveydentilasta ei saa kertoa julkisuuteen mitään salassapitovelvollisuuden vuoksi. Vai johtuisikohan se siitä, että paikalla oleva verikin oli vain tekoverta, jolla tämä sisäministeriöstä tod. tilattu puukotus-performanssi saatiin läpi. Jonka jälkeen eduskunnan turvallisuuspuoli vaatii uudelleen taas itselleen aseita käyttöönsä. Sillä viime keväänä eduskunta pohti jo ensimmäisen kerran tuliaseita turvamiehilleen. Joten kun eduskunta haluaisi tod. kieltää tulevaisuudessa kaikki eduskuntatalon edessä toteutetut mielenosoitukset, koska siellä sattui aiemmin tällainen pieni "puukotusvälikohtaus". Sillä eduskuntatalo on aiemmin jo syyllistynyt sananvapauden rajoittamiseen mm. vuonna 2010, jolloin se pyysi Helsingin poliisilta virka-apua useita viikkoja kestäneen mielenosoituksen lopettamiseksi. Joka oli täysin laiton mielipiteenilmaisulakia rikkova toimenpide.
Mitä eduskuntatalon portailla oikeasti eilen tapahtui ? Jos nyt tätä tapausta lähtee spekuloimaan, että oliko nämä ulkomaalaiset miehet aikeissa puukottaa itseään sen vuoksi koska maahanmuuttovirasto oli aiemmin hylännyt heidän turvapaikkahakemukset ei kuullosta kovin uskottavalta teorialta. Koska Ruotsissa muutama vuosi sitten tapahtuneet Ikea murhat olivat Entritealaisen maahanmuuttajamiehen tekoja, joilla halusivat varmistaa itselleen Ruotsin veronmaksajien elatuksen. Koska Ruotsin maahanmuuttovirasto oli hylännyt näiden Entritealaisten turvapaikkahakemukset ja antanut maastakarkoitus päätökset.
Eduskuntatalo tuhoaa päivittäin tiedot kaikista talossa käyneistä vierailijoista Tässä tapauksessa eduskuntatalon johto antoi jo itsestään hyvin epärehellisen sekä hämärän kuvan kun aiemmin tässä kuussa tuli julkisuuteen sellainen tieto, että kuinka eduskunta tuhoaa joka päivä kaikki tiedot talossa käyneistä vierailijoista. Ja tämä vierailijoiden tietojen hävittäminen alkoi välittömästi kun Korkein hallinto-oikeus määräsi kävijätiedot julkisiksi.
Koska eduskunnassa lappaa päivittäin lukuisia monikansallisten yhtiöiden sekä muiden hämäräfirmojen konsultteja, eli lobbareita.
Joten tällaisten limaisten pelurien näkymätön käsi tulisi julki jos nämä tiedot näistä vierailijoista julkistettaisiin julkisina tietoina.
Avoin ministeriö sekä Svenska Yle (ruotsinkielinen Yle) oli halunnut selvittää, että ketkä käyvät eduskunnassa vierailemassa.
Mutta kun nyt eduskunta hävittää päivittäin kaikki tiedot näistä vierailijoista, joiden Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kuuluisi olla julkisia tietoja. Niin eduskunta syyllistyy tällöin Suomen julkisuuslain (621/1999) rikkomiseen. Joka on silloin virkarikos.
Tämä mediassa nyt esillä oleva Itä-Suomalaisen lehtorin paritustuomio, joka tuli alaikäisen 15-vuotiaan tytön pakottamisesta seksipalveluiden myymiseen. On herättänyt useita kysymysmerkkejä tapauksen todellisista ja salatuista taustoista.
Kuvassa alaikäisen tytön parituksesta tuomittu lehtori Kari Mauranen.
Tyttö arvioi, että hänellä oli asiakkaita jopa 640 syksyn 2011 ja kevään 2014 välillä.
Tapauksen tutkintaa johtanut rikoskomisario Jukka Larkio kertoi, että poliisi joutui lopulta jättämään kaikki seksinostajien tutkinnan sivuun.
Keitä seksinostajia piti sitten erityisesti suojella pedofiilikohulta, koska nämä alaikäiselta seksipalveluja ostaneet saattoivat olla jopa julkisuudesta ja politiikasta tunnettuja henkilöitä.
Tutkinnanjohtaja Larkio väitti Iltalehdelle, että asiakkaita yritettiin selvittää tutkinnassa, mutta koska tapahtumista oli kulunut jo aikaa, ei yksikään asiakkaiden henkilöllisyyksistä selvinnyt.
Tämä väite paljastaa jo suoraan sen, että poliisi on tarkoituksellisesti jättänyt tutkinnan kesken, koska alaikäisen tytön asiakkaina kävi poliittisesti tunnettuja asiakkaita, joiden vuotaminen mediaan aiheuttaisi vähintäänkin Iso-Britannian kaltaisen pedofilia skandaalin.
Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio syyllistyi heti ensimmäisenä poliisin virkarikokseen, koska tapauksessa olennaiset seksinostajat jätettiin kaikki tutkimatta.
Jos tästä joku tekee poliisille virkarikosepäilystä tutkintapyynnön, niin sekin pitää poliisin lain mukaan tutkia. Senkin tutkimatta jättäminen on jälleen uusi virkarikos.
Mutta suomen korruptoitunut poliisihallinto tehtailee virkarikoksia jatkuvasti, koska aina silloin kun Suomen HYVÄ VELI -verkoston virkarikollisten touhut ovat vaarassa paljastua, niin laitetaan vapaamuurariveljet siivoamaan kaikki jälket.
Vaikka Maurasen katsottiin syyllistyvään törkeään ihmiskauppaan, sekä alaikäisen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Niin aivan siinä yhtä samalla nämä tytön asiakkaat syyllistyivät tähän törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Mutta jostain kumman syystä yhtäkään asiakasta ei poliisi suostunut selvittämään ja ottamaan selville heidän henkilöllisyyksiään.
Pedofilia on ollut aina poliittisen eliitin salainen luontaisetu
Jos
katsomme menneiden vuosien pedofilia juttuja suomen mediasta, niin
sieltä ei löydy yhtään varsinaista poliittista pedofiili
skandaalia ja tähän on oma syysä.
Esimerkiksi
Seiska-lehteä julkaiseva Aller-media kuuluu kasaarijuutalaisten
mediasuvun omistamaan Aller mediaan, jonka sisältöön ei saa
liittyä poliittiseen pedofiliaan liittyviä skandaaleja. Mutta
samoin myös Helsingin-Sanomat on myös poliittisesti sionistinen
sanomalehti, joka ei käräytä polittisen eliitin pedofiilejä.
Suomen
valtapuolueet ovat jo vuosikausia käyttäneet puolueiden rahoilla
erilaisia seksipalveluja, kuten tämä Tanskaan
todistajansuojeluohjelmaan paennut entinen prostituoitu vuoti mediaan
tuon tiedon, kuinka hänen luonaan oli huumepoliisipäällikkö Jari
Aarnion lisäksi myös eräs televisiosta tunnettu ministeri, jonka
seksitaidot yllättivät hänet.
Tämänkaltaiset
tiedot kun leviävät suomen iltapäivä ja juorulehtiin, niin se saa
poliittisen eliitin pelon valtaan, koska yhdenkin entisenkin
ministerin seksiseikkailut jos päätyvät yhteenkään juorulehteen,
niin siinä alkaa jo suuria päitä putoamaan.
Poliittisen eliitin harjoittamassa pedofiliassa kaikkein suurin uhka on, että tämä eliitin luontaisetuna pidetty pedofilia tulee kaikkien suomalaisten tietoisuuteen. Koska täällä on suomessa myös lukuisia poliittisesti vaikutusvaltaisia ja rikkaita pedofiilisukuja, joista monet ovat vieläpä suomenruotsalaisia.
Pedofiilejä on poliittinen eliitti täynnä, sillä Yhdysvaltain ent. presidentti Bill Clintonon sellainen.
Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden on myös pedofiili.
Miksi Suomen poliisi suojelee poliittisen eliitin pedofiileja ?
Suomen
poliisihallinto on aina toiminut HYVÄ VELI -verkostojen alla ja
kuten jokainen vapaamuurariveli on sitoutunut ajamaan toistensa
puolia joka asiassa.
Niin vaikka vapaamuurariveli olisi syyllistynyt pedofiliaan, niin toinen veli on sitoutunut suojelemaan veljiään seksirikoksilta. Joten näin ollen poliisi on pakotettu tekemään virkarikoksia, jotta suomen poliittisen eliitin pedofilia ei vaan tulisi suomen kansalle julki.
Vaikka vapaamuurarien säännöissä väitetään, että kaikki rikokseen syyllistyvät vapaamuurarit voidaan tarvittaessa erottaa looseista. Mutta suomen korruptoituneen virkamieseliitin sisällä tähän ei ryhdytä.
Tämä
yhdeksän vuoden tuomion saanut Itä-Suomalainen lehtori oli nyt ainoa,
joka sai tässä seksirikosjupakassa tuomion. Vaikka hänen asiakkaat
olisivat olleet se varsinainen skandaalin keskipiste, koska tässä pyöri kokonainen pedofiili-rinki, jonka lonkerot ulottuivat aina maan poliittisen ja korruptoituneen eliitin sisäpuolelle.
Mutta
koska siellä oli paljon julkisuudestakin tunnettuja nimiä ostamassa
seksipalveluita alaikäiseltä. Niin poliisin HYVÄ VELI -verkostot tulivat
apuun siivoamaan jälkiä ja lopulta annettiin lehdissä sellainen kuva, että vain tämä Itä-Suomalainen lehtori on yksin pääsyyllinen koko juttuun.
Mutta
ei ymmärretä sitä, että tälläkin hetkellä siellä on joku toinen
alaikäinen lapsiseksin myyjä, jonka palveluita suomen korruptoitunut
eliitti edelleen käyttää. Kerran pedofiili, aina pedofiili ja oli sitten vaikka kuka julkisuudestakin tunnettu henkilö, niin tavat eivät tästä koskaan muutu.
Seiska -lehdenkään paparazzit eivät uskalla julkistaa näitä virkamiestason pedofiilejä, koska muuten heidän työnsä olisi uhattuna ja nämä virkamiesrikolliset pitäisivät huolen, että nämä kyseiset paparazzit päätyisivät tuolle mustalle listalle, jolla estettäisiin heidän työllistyminen.
Seiska-lehti onkin aina ollut pelkkä viihde-lehti, jonka tarkoituksena on pitää tämän lehden julkkikset ns. koko kansan lemmikkeinä, joista jokainen haluaa oman osansa. Jolloin tällaiseen lehteen ei mahdu mitään poliittisia skandaaleja. Vaikka kyseisen lehden paparazzit voisivatkin halutessaan lähteä salakuvaamaan suomen poliittisen eliitin alaikäisten escort tyttöjen luona tehtyjä yöjuoksuja.
Mv-lehden perustaja Ilja Janitskin kertoi n. vuosi sitten saaneensa Facebookissa yksityisviestejä suomalaisilta pedofiileiltä, jotka kehuivat sen olevan mitä hienointa kokemusta. Mv-lehti kun on tähänkin mennessä paljastanut lukuisia suomalaisia tuomittuja pedofiilejä. Joten on luultavasti vankilassa olot siitä heillä helpottuneet.
Suomen HYVÄ VELI -verkoston sisällä toimiva korruptoitunut eliitti tulee jatkossakin harrastamaan pedofiliaa, jota he pitävät heidän yksinoikeutenaan ja heillä on korruptoitunut poliisihallinto suojelemassa, ettei yhdenkään tunnetun poliitikon pedofilia epäillyt nouse julkisuuteen. Toimittajatkin pysyvät samassa ruodussa, eikä näistä valtioneuvosto-tason pedofiili seikkailuista yhdelläkään sanomalehdellä ole oikeutta kirjoittaa riviäkään.
Pedofilia on kuitenkin sairaus, joka viestii sairauden kohteella runsaasta läheisyydenkaipuusta.
Eliittisuvuissa on esiintynyt pedofiliaa hyvin pitkään ja koska se on heille arkipäiväistä, niin he hakevat tällä korviketta tuohon huonoon itserakkauteensa. Sillä eihän itseään rakastamaton psykopaatti kykene minkäänlaiseen empatiakykyyn muutenkaan.
Eliitin sairaat miehet kun kuvittelevat saavansa tällä pikkupoikiin seksuaalisella sekaantumisella itselleen ikuisen elämän. Samoin heidän verenjuontirituaalinsa liittyvät myös näiden alaikäisten veriuhreina murhattujen lapsien verenjuontiin, jossa on paljon adrenaliiniä seassa. Tästä he uskovat sen lisäävän heidän elinvoimaansa.