http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rotutohtori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rotutohtori. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. kesäkuuta 2017

Bilderberg 2017 kokous vauhtiin


Taas on tullut se aika vuodesta jolloin Euroopan pankkiirit sekä eliitti kokoontuu salaisesti Bilderberg kokoukseen päättämään asioista, joista he eivät halua meidän tietävän.

Kokous järjestetään tänä vuonna Dresdenissä, Saksassa ja kyseinen hotelli oli jo keskiviikkona eilen tiukassa armeijan vartioinnissa.

Suomesta kokoukseen osallistuvat ainakin liikenneministeri Anne Berner sekä Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos, joka muutti puolestaan muutama vuosi sitten Ruotsiin verottajaa karkuun. 

Vaikka mediassa on annettu ymmärtää, että siellä puhuttaisiin mm. Trumpin nykyisestä hallinnosta. Niin tämä on pääosin puhdasta sumutusta sekä EU-propagandaa, jolla vain halutaan pitää kokouksen todelliset aiheet pimennossa.



EU:n liittovaltiohanke sekä informaatiosota ohjauskomitean puntaroinnissa

EU:n tulevaisuus on jo käytännössä Saksan valtaeliitin toimesta lyöty lukkoon ja he eivät salli muille 26 EU:n jäsenvaltiolle mitään muuta kuin vain yhteisen liittovaltion.

Bilderberg kokouksen ohjauskomiteassa liittovaltion kehitys on yksi siellä käsiteltävä aihe. Mutta myös EU:n sisäinen informaatiosodankäynti hiertää myös Bilderbergin ohjauskomiteaa.

Bilderberg kokouksissa on viime vuosina käsitelty laajasti mm. EU-maiden populismin kasvua, joka nähdään siellä hyvin suurena uhkana EU:n fasismin kehitykselle. Koska liittovaltio tulisi olemaan lopulta samanlaisen fasismin keskus, kuin mitä Natsi-Saksan valtaannousu oli 30-luvulla. 

Sillä Saksan oikeistohallinnolla on EU:ssa enää yksi projekti jonka he aikovat toteuttaa hinnalla millä hyvänsä, joka on EU:n yhteinen liittovaltio.

Tämä kun tulisi olemaan natsien neljäs valtakunta ja tämän vuoksi tämä fasismin nousu on Saksan poliittisen johdon alulle panema tavoite.


EU:lle yhteinen Saksan johtama natsiarmeija

Saksan hallinnon oikeistolainen eliitti on jo suunnitellut tämän EU:n liittovaltiohankkeen, että he kaavailevat jo sinne yhteisen armeijan, jota Saksa tulisi johtamaan.

Tämä natsiarmeija sitten tulisi olemaan jälleen samalla tavalla kuin II-maailmansodan sotajoukko, jolla sitten Saksa johtaisi tien sotaan Venäjää sekä Kiinaa vastaan. Ja kaikki tämä on jo suunniteltu, vain koska suursodat tuottavat riskitöntä voittoa pankeille.

Euroopan unionhan oli itse asiassa Adolf Hitlerin sekä muun natsihallinnon alullepanema hanke, jolla Saksa suunnitteli nousevansa uudelleen II-maailmansodan jälkeen. 


Vaikka EU:n kummisedän sanotaan olevan Itävaltalainen kreivi Richard Coudenhove-Kalergi (kuvassa). 

Tämän vuonna 1972 kuolleen yli-ihmisen ja valkoihoisrasisti-rotutohtorin ajatuksia vaalii vuonna 1978 perustettu European Society Coudenhove-Kalergi -säätiö, joka jakaa joka toinen vuosi Eurooppa-palkintoja.   

Tämä rotutohtori-palkinto meni Saksan liittokansleri Angela Merkelille 2010, Eurooppa neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompoylle 2012, Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude "Drunker" Junckerille 2014.


Bilderberg 2017 kokouksen tämän vuoden osallistujat ovat: 

  • Achleitner, Paul M. (DEU), Chairman of the Supervisory Board, Deutsche Bank AG
  • Adonis, Andrew (GBR), Chair, National Infrastructure Commission
  • Agius, Marcus (GBR), Chairman, PA Consulting Group
  • Akyol, Mustafa (TUR), Senior Visiting Fellow, Freedom Project at Wellesley College
  • Alstadheim, Kjetil B. (NOR), Political Editor, Dagens Næringsliv
  • Altman, Roger C. (USA), Founder and Senior Chairman, Evercore
  • Arnaut, José Luis (PRT), Managing Partner, CMS Rui Pena & Arnaut
  • Barroso, José M. Durão (PRT), Chairman, Goldman Sachs International
  • Bäte, Oliver (DEU), CEO, Allianz SE
  • Baumann, Werner (DEU), Chairman, Bayer AG
  • Baverez, Nicolas (FRA), Partner, Gibson, Dunn & Crutcher
  • Benko, René (AUT), Founder and Chairman of the Advisory Board, SIGNA Holding GmbH
  • Berner, Anne-Catherine (FIN), Minister of Transport and Communications
  • Botín, Ana P. (ESP), Executive Chairman, Banco Santander
  • Brandtzæg, Svein Richard (NOR), President and CEO, Norsk Hydro ASA
  • Brennan, John O. (USA), Senior Advisor, Kissinger Associates Inc.
  • Bsirske, Frank (DEU), Chairman, United Services Union
  • Buberl, Thomas (FRA), CEO, AXA
  • Bunn, M. Elaine (USA), Former Deputy Assistant Secretary of Defense
  • Burns, William J. (USA), President, Carnegie Endowment for International Peace
  • Çakiroglu, Levent (TUR), CEO, Koç Holding A.S.
  • Çamlibel, Cansu (TUR), Washington DC Bureau Chief, Hürriyet Newspaper
  • Cebrián, Juan Luis (ESP), Executive Chairman, PRISA and El País
  • Clemet, Kristin (NOR), CEO, Civita
  • Cohen, David S. (USA), Former Deputy Director, CIA
  • Collison, Patrick (USA), CEO, Stripe
  • Cotton, Tom (USA), Senator
  • Cui, Tiankai (CHN), Ambassador to the United States
  • Döpfner, Mathias (DEU), CEO, Axel Springer SE
  • Elkann, John (ITA), Chairman, Fiat Chrysler Automobiles
  • Enders, Thomas (DEU), CEO, Airbus SE
  • Federspiel, Ulrik (DNK), Group Executive, Haldor Topsøe Holding A/S
  • Ferguson, Jr., Roger W. (USA), President and CEO, TIAA
  • Ferguson, Niall (USA), Senior Fellow, Hoover Institution, Stanford University
  • Gianotti, Fabiola (ITA), Director General, CERN
  • Gozi, Sandro (ITA), State Secretary for European Affairs
  • Graham, Lindsey (USA), Senator
  • Greenberg, Evan G. (USA), Chairman and CEO, Chubb Group
  • Griffin, Kenneth (USA), Founder and CEO, Citadel Investment Group, LLC
  • Gruber, Lilli (ITA), Editor-in-Chief and Anchor "Otto e mezzo", La7 TV
  • Guindos, Luis de (ESP), Minister of Economy, Industry and Competiveness
  • Haines, Avril D. (USA), Former Deputy National Security Advisor
  • Halberstadt, Victor (NLD), Professor of Economics, Leiden University
  • Hamers, Ralph (NLD), Chairman, ING Group
  • Hedegaard, Connie (DNK), Chair, KR Foundation
  • Hennis-Plasschaert, Jeanine (NLD), Minister of Defence, The Netherlands
  • Hobson, Mellody (USA), President, Ariel Investments LLC
  • Hoffman, Reid (USA), Co-Founder, LinkedIn and Partner, Greylock
  • Houghton, Nicholas (GBR), Former Chief of Defence
  • Ischinger, Wolfgang (INT), Chairman, Munich Security Conference
  • Jacobs, Kenneth M. (USA), Chairman and CEO, Lazard
  • Johnson, James A. (USA), Chairman, Johnson Capital Partners
  • Jordan, Jr., Vernon E. (USA), Senior Managing Director, Lazard Frères & Co. LLC
  • Karp, Alex (USA), CEO, Palantir Technologies
  • Kengeter, Carsten (DEU), CEO, Deutsche Börse AG
  • Kissinger, Henry A. (USA), Chairman, Kissinger Associates Inc.
  • Klatten, Susanne (DEU), Managing Director, SKion GmbH
  • Kleinfeld, Klaus (USA), Former Chairman and CEO, Arconic
  • Knot, Klaas H.W. (NLD), President, De Nederlandsche Bank
  • Koç, Ömer M. (TUR), Chairman, Koç Holding A.S.
  • Kotkin, Stephen (USA), Professor in History and International Affairs, Princeton University
  • Kravis, Henry R. (USA), Co-Chairman and Co-CEO, KKR
  • Kravis, Marie-Josée (USA), Senior Fellow, Hudson Institute
  • Kudelski, André (CHE), Chairman and CEO, Kudelski Group
  • Lagarde, Christine (INT), Managing Director, International Monetary Fund
  • Lenglet, François (FRA), Chief Economics Commentator, France 2
  • Leysen, Thomas (BEL), Chairman, KBC Group
  • Liddell, Christopher (USA), Assistant to the President and Director of Strategic Initiatives
  • Lööf, Annie (SWE), Party Leader, Centre Party
  • Mathews, Jessica T. (USA), Distinguished Fellow, Carnegie Endowment for International Peace
  • McAuliffe, Terence (USA), Governor of Virginia
  • McKay, David I. (CAN), President and CEO, Royal Bank of Canada
  • McMaster, H.R. (USA), National Security Advisor
  • Micklethwait, John (INT), Editor-in-Chief, Bloomberg LP
  • Minton Beddoes, Zanny (INT), Editor-in-Chief, The Economist
  • Molinari, Maurizio (ITA), Editor-in-Chief, La Stampa
  • Monaco, Lisa (USA), Former Homeland Security Officer
  • Morneau, Bill (CAN), Minister of Finance
  • Mundie, Craig J. (USA), President, Mundie & Associates
  • Murtagh, Gene M. (IRL), CEO, Kingspan Group plc
  • Netherlands, H.M. the King of the (NLD)
  • Noonan, Peggy (USA), Author and Columnist, The Wall Street Journal
  • O'Leary, Michael (IRL), CEO, Ryanair D.A.C.
  • Osborne, George (GBR), Editor, London Evening Standard
  • Papahelas, Alexis (GRC), Executive Editor, Kathimerini Newspaper
  • Papalexopoulos, Dimitri (GRC), CEO, Titan Cement Co.
  • Petraeus, David H. (USA), Chairman, KKR Global Institute
  • Pind, Søren (DNK), Minister for Higher Education and Science
  • Puga, Benoît (FRA), Grand Chancellor of the Legion of Honor and Chancellor of the National Order of Merit
  • Rachman, Gideon (GBR), Chief Foreign Affairs Commentator, The Financial Times
  • Reisman, Heather M. (CAN), Chair and CEO, Indigo Books & Music Inc.
  • Rivera Díaz, Albert (ESP), President, Ciudadanos Party
  • Rosén, Johanna (SWE), Professor in Materials Physics, Linköping University
  • Ross, Wilbur L. (USA), Secretary of Commerce
  • Rubenstein, David M. (USA), Co-Founder and Co-CEO, The Carlyle Group
  • Rubin, Robert E. (USA), Co-Chair, Council on Foreign Relations and Former Treasury Secretary
  • Ruoff, Susanne (CHE), CEO, Swiss Post
  • Rutten, Gwendolyn (BEL), Chair, Open VLD
  • Sabia, Michael (CAN), CEO, Caisse de dépôt et placement du Québec
  • Sawers, John (GBR), Chairman and Partner, Macro Advisory Partners
  • Schadlow, Nadia (USA), Deputy Assistant to the President, National Security Council
  • Schmidt, Eric E. (USA), Executive Chairman, Alphabet Inc.
  • Schneider-Ammann, Johann N. (CHE), Federal Councillor, Swiss Confederation
  • Scholten, Rudolf (AUT), President, Bruno Kreisky Forum for International Dialogue
  • Severgnini, Beppe (ITA), Editor-in-Chief, 7-Corriere della Sera
  • Sikorski, Radoslaw (POL), Senior Fellow, Harvard University
  • Slat, Boyan (NLD), CEO and Founder, The Ocean Cleanup
  • Spahn, Jens (DEU), Parliamentary State Secretary and Federal Ministry of Finance
  • Stephenson, Randall L. (USA), Chairman and CEO, AT&T
  • Stern, Andrew (USA), President Emeritus, SEIU and Senior Fellow, Economic Security Project
  • Stoltenberg, Jens (INT), Secretary General, NATO
  • Summers, Lawrence H. (USA), Charles W. Eliot University Professor, Harvard University
  • Tertrais, Bruno (FRA), Deputy Director, Fondation pour la recherche stratégique
  • Thiel, Peter (USA), President, Thiel Capital
  • Topsøe, Jakob Haldor (DNK), Chairman, Haldor Topsøe Holding A/S
  • Ülgen, Sinan (TUR), Founding and Partner, Istanbul Economics
  • Vance, J.D. (USA), Author and Partner, Mithril
  • Wahlroos, Björn (FIN), Chairman, Sampo Group, Nordea Bank, UPM-Kymmene Corporation
  • Wallenberg, Marcus (SWE), Chairman, Skandinaviska Enskilda Banken AB
  • Walter, Amy (USA), Editor, The Cook Political Report
  • Weston, Galen G. (CAN), CEO and Executive Chairman, Loblaw Companies Ltd and George Weston Companies
  • White, Sharon (GBR), Chief Executive, Ofcom
  • Wieseltier, Leon (USA), Isaiah Berlin Senior Fellow in Culture and Policy, The Brookings Institution
  • Wolf, Martin H. (INT), Chief Economics Commentator, Financial Times
  • Wolfensohn, James D. (USA), Chairman and CEO, Wolfensohn & Company
  • Wunsch, Pierre (BEL), Vice-Governor, National Bank of Belgium
  • Zeiler, Gerhard (AUT), President, Turner International
  • Zients, Jeffrey D. (USA), Former Director, National Economic Council
  • Zoellick, Robert B. (USA), Non-Executive Chairman, AllianceBernstein L.P.

Lähteet: http://www.zerohedge.com/news/2017-06-01/bilderberg-2017-agenda-trump-administration-progress-report

 http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005235651.html

http://www.express.co.uk/news/world/470967/The-EU-was-HITLER-S-idea-and-it-proves-Germany-WON-the-Second-World-War-claims-new-book








sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Suomen kuningaskuntien salattu menneisyys


Tiesitkö että Euroopan ensimmäiset kuninkaat olivat suomalaisia.

No miksi et kuullut tästä koulussa ? 

n. 1200 luvulla Tanskalainen historoitsija Saxo Grammaticus kertoi Suomen kuninkaista.

1220 Islantilainen piispa, runoilija ja historiankirjoittaja Snorri Sturluson kirjoittaa Ynglinga-saagan, jossa kerrotaan Suomen ja Ruotsin hallitsijasukujen keskisistä avioliitoista ja sodista.

1230  Orkeyinga-saagan johdannossa Fundinn Noregrissa kerrotaan Suomen ja Kainuun kuninkaista sekä näiden suorittamasta Norjan valloituksesta. 

Saagan mukaan Ruotsin, Norjan, Orkneysaarten, Normandian ja Englannin hallitsijasuvut polveutuvat suomalaisista kuninkaista.

1340 Lyypekin kaupunginkronikka mainitsee Birger Jaarlin liittäneen Suomen Ruotsin valtakuntaan.

1362 Ruotsin itämaan, eli Suomen ja Karjalan laamanni saa oikeuden osallistua kuninkaan vaaliin, jolloin suomesta tulee täysivaltainen osa Svean valtakuntaa.

1438 Vesilahtelainen suurtalonpoika Daavid julistautuu Suomen kuninkaaksi ja asettuu vaarallisen talonpoikaiskapinan johtoon. Mutta kapina lopulta kukistuu.

1470-luvulla Ericus olai de Epsalia, ruotsalainen historoitsija mainitsee suomen olleen ennen itsenäinen kuningaskunta.

1528 sitten tapahtui se, jonka avulla ruotsalainen esivalta hävitti kaikki todisteet suomen entisestä kuningaskunnasta, kun se polttaa Turussa kuusiston linnan Kustaa Vaasan toimesta. 

Kyseinen tuhopoltettu kuusiston linna kun piti juuri tuon silloisen suomen aateliston kuninkaallisia perunkirjoja holveissaan. 

Näin suomen kuningaskunnan historia hävitettiin ja tämän jälkeen ruotsin kuningaskunnan esivalta esitti, ettei sitä enää ollut olemassa. 

1548 Mikael Agricola kirjoittaa fiktiivisiä ristiretkitarinoita, joissa tehdään ristiretkiä Suomeen.

1554 Katolisena Ruotsista karkoitetun Johannes Magnuksen historianteos ilmestyy Roomassa, jossa Suomi esitetään muinaisena kuningaskuntana.

1555 Olaus Magnuksen tunnettu "Pohjoisten Kansojen Historia" ilmestyy. Siinä Suomi mainitaan vanhana kuingaskuntana.

1598 paloi myös Ruotsin valtionarkisto ja sen mukana katosi sitten viimeisestkin kirjoitetut dokumentit suomen muinaisesta kuningaskunnasta.

1598-1599 Suomen aateli ja linnojen isännät sotivat kuningas Sigmundin puolella Kaarle herttuaa vastaan Ruotsin silloisessa sisällissodassa. mm. sotaretki Uplantiin, Tukholmaan. Kaarlen voitettua Suomen aatelistolle ja papistolle koittaa lopulta kovat ajat. Koska sitten alkoi määrätietoinen suomen ruotsillistaminen.

1616-1639 Historiankirjoittaja Johannes Messenius viettää poliittisista syistä aikaansa vankina Kajaanin linnassa, jossa hän kirjoittaa historianteostaan, jossa myös Suomi mainitaan vanhana kuningaskuntana.

1650 Turun akatemian professori Mikael Wexionius esittää historiankirjassaan suomen vanhana kuningaskuntana.

1670- luvulla tuntemattoman tekijän "Suomen kronikka" luetellaan Suomen muinaiset kuninkaat.

1700 Daniel Juslenius julkaisee "Vanha ja Uusi Turku" teoksen, jossa Suomi esitetään muinaisena kuningaskuntana.

1768 Historiantutkija Vasiliy Nikitch Tatischev kertoo Suomen kuninkaista Venäläisessä historiassaan. Häntä pidetään yhä venäläisen historiankirjoituksen esi-isänä.

1771 Norjalainen Gerhard Schöning kritisoi historioitsijoiden käsityksiä Suomen kuninkaista teoksessaan Allgemeine Nordische Gesichte. 

1772 Ruotsalainen Johan Ihre, joka oli tuon ajan kielitieteilijöitä vastustaa kiivaasti käsitystä suomen muinaitsta kuninkaista.

Lisäksi rotutohtori Ihren mukaan suomessa ei ole ollut kuninkaita, koska suomen kielessä ei ole omaa 'hallitsijaa' kuvaavaa sanaa. 

Sanat kuten 'kuningas' ja 'ruhtinas' olivat johan ihren mukaan ruotsalaisia. [!!] lainasanoja...

Sanat 'kuningaz' ja 'druhtinaz' ovat todellisuudessa germaanisia lainoja, mikä vain vahvistaa nykyajan käsitystä muinaisesta germaanisesta ylimysluokasta suomessa.

1774 Carl Johan Billmark julkaisee Johannes Messeniuksen "Suomen Riimikronikan", jossa kerrotaan suomen kuninkaista. 

1784-1800 Henrik Gabriel Porthán (svekomaani) julkaisee Paavali Juustenin Suomen piispainkronikan, jossa Porthán kiistää täysin suomalaisten omien hallitsijoiden olemassaolon ja Suomen itsenäisen hallinnon ennen ruotsalaisten tuloa.

Porthánin hyökkäilyn ja agressiivisen puolustuksen ymmärtää, sillä samoihin aikoihin Sprengtporten esitteli Venäjällä suunnitelmaansa itsenäisestä Suomesta.

1789 Christfried Gananderin Mythologia Fennica. Suomi esitetään itsenäisenä kuningaskuntana.

1792 Historian professori Carl Johan Billmark vastustaa suomen kuninkaista puhumisesta.


RKP:n hallitsema Museovirasto kieltäytyy avaamasta Euran pappilanmäellä sijaitsevia suomen kuninkaiden hautoja 

Suomen kuninkaat kun lopulta tapettiin, niin niiden haudatkin löytyy EuranPappilanmäeltä. Mutta näitä kuningashautoja ei avata, koska tontin on jo vuosikymmeniä sitten lunastanut itselleen Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) hallitsema Museovirasto.

Tämä kuningashauta ja maamerkki on muinaisjäännös sekä maamerkki Satakunnassa Eurassa Panelian kylässä. Se on pronssikauden eli hiidenkiuas. 


On siis aivan käsittämätöntä, että miten meillä on Eurassa suomalaisten kuninkaidan hauta, jota ei olla vieläkään suostuttu avaamaan. Koska muuten nämä ulkomaalaisten saagojen kertomukset suomalaiskuninkaista muuttuisivat todeksi.

Suomenruotsalainen eliitti pelkää, että suomalaiset löytäisivät lopulta tämän heiltä salatun kulttuuri-identiteettinsä suomalaisen kuningaskunnan historiasta.

Tämä asia on siksi äärimmäisen arka, koska Ruotsin kuningas poltti nämä suomalaiskuninkaiden perunkirjat polttamalla Turun kuusiston linnan 1500-luvulla, joka oli jo aika suuren luokan valtionpetos.

Vaikka RKP:n puolueella löytyy sen verran miljoonia takataskustaan, että se pystyy vieläkin istumaan Museoviraston kirstun päällä ja kieltäytyy avaamasta Euran Pappilanmäen kuninkaanhautaa.

Mutta siinä vaiheessa kun riittävän moni suomalainen saa selville sen, että miten pahasti suomalaisia on kusetettu vanhan ruotsalaisen esivallan toimesta. Niin tuossa vaiheessa se ei tarvitse kuin yksi julkinen skandaali, joka paisuu suurempiin mittasuhteisiin. Niin lopulta RKP/Museovirasto joutuu selkä seinää vasten ja tämä suomalaiskuninkaiden hauta avataan puolueettomille tutkijoille.

Suomen Museovirasto kun on edelleen täysin korruptoitujen suomenruotsalaisten säätiöiden hallussa ja he käyttävät sitä täysin itsekkäiden poliittisten motiiviensa käyttämiseen.



Miksi suomen kuningaskunnan historia salattiin suomalaisilta ?

Ehkä kaikkein olennaisin kysymys tässä on se, että miksi suomen kuiningaskunnan historia salattiin lopulta suomalaisilta, mutta salattiin myös koko maailmasta ? 

Asialla kun lienee jotain tekemistä sen kanssa, että suomen kuningaskunta lopulta murhattiin ja samalla päätettiin tämän Euroopan ensimmäisen hallitsijasuvun verilinja.

Tämä suomen kuningaskunnan tuho oli lopulta salattava jälkipolvilta, ettei vaan kukaan muu olisi ryhtynyt palauttamaan suomea takaisin kuningaskuntaan, kuten tuolloin 1400-luvulla syntyneessä talonpoikien kapinassa kävi.

Ottaen huomioon sen, että ruotsin kuningaskunta alkoi tuon kun Kaarle Herttua voitti lopulta ruotsin sisällissodan, niin tämän jälkeen alkoi suomalaisten alistaminen.


Suomalaisten katsottiin olevan alempaa kastia ja varsinkin nämä rotutohtorit ovat edelleen samaa mieltä. Jopa tämä entinen suomenruotsalainen puolustusministerimme Elisabeth Rehn on todennut aikanaan näin; "Somalien sekoittuminen tekee suomalaisten geeneille hyvää".

Se mitä hän tuolla tarkoitti, niin häneltä pääsi tuolloin freudilainen rotutohtorin lipsautus. Aivan kuten näiden sionistien juutalaisten poliittinen agenda on saada tuhottua Eurooppalainen ihmisrotu sekoittamalle ne afrikkalaisella verilinjalla. Näin sitten lopulta syntyisi tyhmempi ja helpommin hallittava rotu. Tämä on se salattu totuus, jota et pysty lukemaan yhdestäkään sanomalehdestä tai kuulemaan mistään uutiskanavalta.

Suomalaisuus edusti aina näille suomessa vähemmistöön kuuluville svekomaaneille uhkaa, joka ei saisi päästä täällä valtaan. Tästä syystä tämä miksi vuonna 1918 suomeen tuotiin saksasta jääkäreitä tappamaan suomalaisia punaisia sisällissodassa. 

Niin salattu totuus tuosta, että ketkä näitä saksan jääkäreitä täällä tarvitsi ? No suomenruotsalainen eliitti, jolla ei riittänyt tarpeeksi suomenruotsalaisia omaan armeijaansa. 

Tämä suomenruotsalainen eliitti yritti tuolloin estää kaikilla keinoilla sen, että Suomi olisi lopulta itsenäistynyt itsenäiseksi valtioksi. Mutta koska Saksa hävisi lopulta tuona samana vuonna 1918 I-maailmansodan, niin Suomi sai itsenäisyytensä melkein kuin korkeimman kautta. Tänne ei tullutkaan Saksalaista kuningasta, eikä kaikkea poliittista sekä taloudellista valtaa viety saksaan, kuten suomenruotsalainen eliitti olisi halunnut.


Museovirasto syyllistynyt myös suomen alkuperäisgeenien historian salailuun

Sekään ei ole yllätys, että suomenruotsalaisten säätiöiden rahoituksen alla sekä hallinnassa toimiva Museovirasto salaa sen, että suomalaisten miesten geeniperimä on Y-DNA linjasta peräisin. Mikä silloin todistaa sen, että suomalainen geeniperimä on täysin alkuperäinen.

Suomalaisten miesten isälinjajakauma on N (61.5%), I1 (28%), R1a (5%), R1b (3,5%), I2b (0,5%) ja E1b1b (0,5%). Siis ensinnäkin n. 2/3 heti ei kuulu tuohon skandinaaviseen isälinjaan, vaan finno-ugrilaiseen N-isälinjaan.

Nimittäin I1-linja, joka Suomessa on, on erikoislaatuinen. 80% Suomen I1 linjasta kuuluu selkeästi suomalaisiin I1-linjoihin ja vain noin 5% tästä I1 linjasta on n.s. skandinaavista, eli ruotsalaista


Kun tämän Suomen Museoviraston kuuluisi tutkia näitä samoja asioita suomalaisten geeniperimästä, niin se ei tutki niitä, vaan salaa suomalaisten geeniperimää.

Suomen Museovirasto on siis todellisuudessa suomenruotsalaisten rahoilla pyörivä Suomen Kusetusvirasto.

Lähteet: Suomen kuninkaat norjalais-islantilaisten saagojen mukaan

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuninkaanhauta 

https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/201691-geenitutkijat-yllattyivat-eurooppa-nyt-jaettu-suomalaisiin-ja-ei 

http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2015/08/suomi-on-alkuperaiskansa-ja-ilmankos.html