Valtionvaraiministeri Katri Kulmuni joutui eilen eroamaan ja lehdet kirjoittelivat kohuotsikoita viimeisen viikon sisällä Kulmunin käyttämästä laskusta veronmaksajille, joka kohdistui hänen saamaansa esiintymiskoulutukseen. Haluaisin huomauttaa, että jokainen Suomen ministeri on käynyt esiintymiskouluksessa... Varsinkin Jyrki Kataisen lasku niistä touhuista on kuulemma jo sitä luokkaa, ettei se kestä edes päivänvaloa. Kataisen Jykän edessä muuttui myös tutkija Pekka Himasen pdf-raportti Suomen valtiosta aina 700 000 euron arvoiseksi silloin. Sen näkee, että nämä tutkijat ja muut virkamiehet saavat jossain vaiheessa mahdollisuuden laskuttaa sielustaan jonkun käypähinnan ja kilpailuttaa sen sitten kuten Himanenkin teki. Mutta politiikassa on yksi sellainen salainen nyrkkisääntö, ettei siellä mikään tapahdu itsestään... Että tämä Kulmunin valtionvarainimisterin salkku kun siirtyy nyt tod. jollekin toiselle keskustalaiselle, niin siihenkin on aivan oma syynsä ja se ei ole Kulmunin saama 50 000 euron esiintymiskoulutus.
Kulmunille antoi esiintumiskoulutusta esiintymiskouluttaja Harri Saukkomaa. Saukomaa laskutti esiintymiskoulutuksesta 700 euron tuntilaskutusta, jonka te veronmaksajat kustansitte. Saukkomaa otti kantaa Twitterissä toteamalla "Aivan täydellinen päivä". Veronmaksajien rahaa taisi tulla tuona päivänä aivan ovista ja ikkunoista. Mistä Kulmunin ero sitten joutui ? Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin selvittämään, että miksi Kulmuni menetti valtionvarainminiserin virkansa ? Tämä saattaisi ehkä johtua siitä, että valtion menot ovat kasvaneet viime aikoina aivan järkyttävästi. Koko pelin henki näyttäisi olevan se, että euromaat ajetaan nyt niin suuren velkavuoren alle, että lopulta euro romahtaa ja sitten EU:n komissiosta ilmoitetaan, että nyt perustamme liittovaltion, johon on pakko liittyä. He eivät salli mitään mm. Puolan, Tsekin tai Unkarin sooloilua eivätkä salli näiden maiden eroavan EU:sta, koska EU:ssa on ollut koko tämän ajan kyse pankkien harjoittamasta pyramidihuijauksesta. Suomi köyhtyi rahallisesti jo yi 1600 miljardia dollaria. Valtiolla tuli myös velkaa yli 109 miljardia euroa. Saksa on tämän liittovaltiohankkeen takana, mutta EU:n keskus on vain hämäyssyistä laitettu Brysseliin.
Vapaamuurarien "HYVÄ VELI" -verkosto toimi jälleen, kun Talvivaaran ent. toimitusjohtaja Pekka Peräsai lopulta vain 240 euron sakot ja 700 000 euroa kulukorvauksia. Hovioikeus on antanut tuomionsa, että Talvivaaran kaivososakeyhtiö Oyj:n rikosasiassa syytettyinä toiminut ent. toimitusjohtaja Pekka Perä joutuu maksamaan vain 240 euron suuruiset sakot. Perän tuomiota vapaamuurarit alensivat kahdeksan kuukauden ehdollisesta vankeusrangaistuksesta sakkorangaistukseen. Syyttäjä oli aiemmin vaatinut Perälle vähintään vuoden ja kahden kuukauden ehdotonta vankeutta. Hovioikeus velvoitti vielä valtion korvaamaan Perälle oikeudenkäyntikuluista 450 000 käräjäoikeudesta ja 250 000 euroa hovioikeudesta. Summasta tulee yhteensä 700 000 euroa. Saman verran jonka tämä eräs filosofi Pekka Himanenkeplotteli valtiolta muutama vuosi takaperin Jyrki Kataisen ollessa sen myöntäjä. Himanen julkaisi sen vastineena Sininen Kirja nimisen raportin. Perä on kuitenkin rahamiehiä ja hän tienasi Talvivaaran osakkeilla jo vuonna 2008 peräti 7,6 miljoonan pääomatulot. Mutta itse yhtiöllä meni kuitenkin taloudellisesti huonosti. Vuonna 2015 perä kuittasi yhtiöltä 315 000 euron vuosipalkan. Perä tienasi 2006-2015 vuosina palkkatuloja yhteensä n. 3,1 miljoonaa euroa. Että on hän selvästi niin köyhä mies, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden täytyy hänelle maksaa tuntuvat kipukorvaukset näistä oikeudenkäyntikuluista. Luonnon tuhoaminen on varsin rahakasta toimintaa toimitusjohtajille, mutta yhtiöille tällainen Uraani-235 (235U) uraaninkaivuu on satojen miljoonien eurojen tappiollista toimintaa, jonka tappiot maksat sinä veronmaksajana. Mutta jos Perä ajaisi ökyautollaan yli 200 km/h poliisin tutkaan, niin tuskin hän silloin joutuisi maksamaan vain pienet 200-300 euron sakot. Lähde: Iltalehti
Suomen sisäministeriö päättää sulkea 11 poliisiasemaa (Mäntyharju, Siilinjärvi, Parikkala, Mäntsälä, Eura, Kaarina, Haukipudas, Liminka, Lempäälä ja Ylöjärvi).
Tällä toimeenpiteellä saadaan tehtyä 745 000 euron tulonsiirto, mutta kenelle ?
Ottaen huomioon sen, että jos valtion budjetti vaikka kasvaa tulevalle vuodelle, niin silloin tämä 745 000 euroa menee aivan varmasti jonkun toisen taskuun.
Tällä poliisiasemien järjestelmällisellä sulkemisella on selvästi jonkin syvempi poliittinen agenda takanaan. Ottaen huomioon sen, että tänne suomeen tuli viime vuonna eliitin oma ISIS/ISIL yksityisarmeija. Karhu-ryhmälle ollaan parhaillaan hommaamassa järeämpää asekalustoa ja voi vain miettiä, että mitähän varten. No jos tuolla jossain julkisella alueella yhtäkkiä nämä lähi-idän sotarikolliset alkavat riehumaan AK47 rynnäkkökivääreillä, niin siinä on paikallinen lähipoliisi aika alakynnessä. Tämänkaltaista tilannetta ei haluaisi tässä maassa koskaan näkevän, mutta koska tänne jo tuotiin tuo miltei prikaatin verran näitä lähi-idän sotarikollisia, joita ei sisäministeriön pyynnöstä saa edes karkoittaa maasta, vaikka heidät on kotimaissaan jopa etsintäkuulutettu sotarikoksistaan.
Poliisin tehtävänä on turvata kansalaisten turvallisuus ja lakkauttamalla poliisiasemia ei näin tapahdu.
Suomen korruptoitunut valtionjohto on viemässä suomea yhä fasistisempaan suuntaan ja tämä että kavalletaan samalla yli 700 000 euroa ei ole millään perusteltua.
Tuskin tällä 745 000 eurolla mitään Pekka Himasen uutta tutkimusta tilata suomen valtion tilasta. Se taitaa mennä enemminkin näihin HYVÄ VELI -verkoston välisiin bisneksiin.
Suomen valtion köyhtyminen ei ole mitenkään monimutkaista selittää, että mistä se johtuu.
Se johtuu vain siitä, että täältä lähtee enempi ulos rahaa, kuin tule uudella lainalla sisään.
Jos valtio joutuu ottamaan tunnissa miljoona euroa lisää velkaa, niin sitä pystytään maksamaan takaisin paljon huonommin.
Ydinongelma on siinä, että raha jonka Suomen Pankki joutuu tänne Euroopan keskuspankilta lainaamaan lasketaan liikkeelle yksityisissä liikepankissa nimeltä Euroopan Keskuspankki.
Länsimainen pankkihuijaus luotiin jo useita satoja vuosia sitten ja silloin nämä kyseisen pankkihuijauksen luoneet isot kihot huomasivat, että kun ihmiset alkoivat yhtäkkiä luottamaan siihen, että heidän tallettamiaan mm. kultaomistuksia ei enää haettukaan pois ja luotettiin siihen, että tilalle annettiin pelkkä paperilappunen, jossa luki vain se mikä määrä sinulla oli holvissa mitäkin kultaomistuksia tai muita arvometalleja. Niin asiakas oli tyytyväinen.
Ethän sinäkään voi jakaa ihmisille paperilappusia, joissa luvataan että "tätä kuponkia vastaan sinä olet 6 miljoonan euron lottovoittaja".
Lottovoittaja on vain hän joka saa oikeat numerot lottokuponkiinsa.
Mutta keskuspankkihuijari eräällä tavalla uskottelee näille lainanottajilleen, että sillä olisi holvit täynnä seteleitä, vaikka se onkin todellisuudessa rutiköyhä kuin mikä. USA:n keskuspankin holveissa ei todellisuudesti ole mitään, koska kaikki raha perustuu vain velkaan ja jos kaikki maailman velka maksetaan kerralla pois, niin kaikki raha lähtee kierrosta. Häviää kuin pierut saharaan.
Keskuspankkihuijari perustaa toimintansa lupaukseen siitä, että lainanottaja maksaa rahansa takaisin velan antajalle.
Mutta entäs jos velan ottajat alkaisivat toimimaan tällä yhtä röyhkeällä tyylillä kuin keskuspankit.
Jokainen voisi marssia pankkiin ja ottaa sieltä itselleen 10 miljoonan euron kiinnelainoja ja kiinnittää itsensä tähän eliitin makeaan elämään. Sitten jokainen köyhinkin suomalainen ostaisi alleen kalleimman Ferrarin ja hommaisi itselleen miljoonien asunnot. Kyllähän tällaisella toiminnalla saataisiin julkiseen talouteen kyllä hetkeksi buustia ja kysyntä pomppaisi kasvuun. Mutta siinä vaiheessa kun tuottavuus ja ylimitoitettu velka kohtaisivat huippunsa, niin tämä kupla puhkeaisi lopullisesti.
Sitten tulee tuo vouti ja veisi kaikki tuhkatkin pesästä ja talon isäntä jäisi enää pelkää tynnyri puettuna päälleen ja "teidän velkanne yhteiskunnalle olisi 10 546 989 euroa ja odotamme maksusuoritustanne mahdollisimman pian".
Valtioilla on myös vouti, joka tulee lainojen ongelmissa tekemään valtionyhtiöiden ulosmittauksia ja Suomi on joutunut tämän kohteeksi, koska on viime vuosina ottanut yhä holtittomammin lainaa EKP:ltä.
Valtionkonttorissa ja valtioneuvostossa ei vaan vieläkään ymmärretä sitä, että tämä velkaantumisen ydinongelma ei ole Suomen valtio itse, vaan se on tämä velkaorjuus isäntä-loinen suhdetta harrastava Euroopan keskuspankki.
Vasta siinä vaiheessa kun saadaan tämä isäntä-loinen suhde katki, niin vasta tämän jälkeen tämä energiavampyyrimainen hallintadraama saadaan päätettyä kunnialla.
EKP:n yksityinen rahalaitos harjoittaa Suomenkin valtiota kohtaan eräänlaista energiavampyrismia, joita se käy taloussodan keinon.
Rahahan on energiaa ja EKP käyttää sitä mustan magian keinoin koko ajan vääjäämättä hyväksi.
Suomi on siis uhri ja EKP:n rahalaitos tämä mustaan magiaan turvautunut pirulainen, jonka ote pitäisi nyt kiireesti irroittaa, koska ministerit ottavat edelleen näitä EKP:n kallita pikavippejä tänne.
Nämä poliisilaitoksissa säästetyt 745 000 euroa voisi käyttää paljon hyödyllisemminkin. Niillä voisi esimerkiksi työllistää n. 18 mediaanituloista ihmistä suomessa vuodessa, tai maksaa n. 55 suomalaisen työttömän elämisen.
Mutta suuryritysten yritystukiin investoinnit ovat tämän maan budjetin ja veronmaksajien osalta täysin hukkaan haaskattua rahaa. Mitä Nokian kaltaiset parasiittit täällä vielä tekevät. Veisivät sen tehtaansa täältä pysyvästi pois, kun ei kerta kiinnosta veroja Suomeen maksaa.
Puhelinyksikkökin myytiin jo pahimmalle kilpailijalle ja entinen toimitusjohtaja oli Microsoftin yritysvakooja.
Niin edelleen täytyy näiden suurten yritysten rohmuta satoja miljoonia euroja suomen veronmaksajilta siihen, että nämä yhtiöt voisivat sitten pyörittää ja ylläpitää tuota tuttua työntekijöidensä "pois potkio-ohjelmaansa".
Tällä keinoin kun saadaan Nokiankin ylimmäälle johdolle turvattua miljoona optiot, on suurilla herroilla hyvä mieli, kun saivat taas jonkun keskituloisen perheen talouden tuhottua YT-neuvottelujen suositulla pois potkio-ohjelmalla (optio-ohjelma).
Euroopan pikavippikonttori EKP tuhoaa Suomen
Suomen
taloudella on todella ongelma, jossa tämä pikavippi-isäntä on
Euroopan keskuspankki.
Nämä
lainanantajat eivät millään suostu laskemaan liikkeelle tätä
elvytysrahaa, jota kutsutaan helikopterirahaksi.
Mutta
mielellään kyllä myöntävät elvytysrahaa näille Wall Streetillä
toimiville sijoituspankeille, jotka johtavat ase sekä huumekauppaa
maailmalla.
Kokaiiniviljelmien
päälle ei sovi edes USA:n armeijan astua, koska vain
ooppiumipeltojen tähden se 2004 rynni armeijansa voimin
Afganistaniin, koska tuota egoa stimuloivaa päihdettä oli saatava
keinolla millä hyvänsä.
Kokaiini
on erityisesti näille Wall Streerin pankkiireille elintärkeä
stimulantti, joilla banskterit voivat painaa jopa yli 24 tuntista
päivää.
Sillä
myös nämä luonnostaan hyvin heikon itsetunnon omaavat narsistit
saavat edes hetken tuntea itsensä maailman kovimmaksi jätkäksi.
Microsoftilla
90-luvulla vaikuttanut Steve
Ballmer
on esimerkki siitä, että mitä tulee kun vetää kokkelia ja
steroideja liikaa. Tulee
sellainen julkinen ulosanti, että Korkeasaarenkin eläintarha
vaikenee.
Millä
poliisin menetetyt resurssit korvataan ?
Jos
nyt otetaan pieni katsaus teoreettiseen tulevaisuuteen, että jos
suomesta vielä häviää lähivuosina lisää poliisiasemia, niin
mitä tapahtuu esim. pikkukylien juoppoputkalle ?
Annetaanko
kylän juoppojen sammua kylän raitilla ja todetaan, vain ettei enää
ole resursseja viedä putkaan jos tulee järjestyshäiriöitä.
Vai
onko tarkoitus, että koko poliisin perinteinen ammattikunta ajetaan
alas ja tilalle tuodaan joitain vartija taustaisten työttömien
ilmaistyö, jotka alkavat vapaaehtoisvoimin tekemään näitä
entisiä järjestyspoliisin hommia.
Kaikki
ennusmerkit viittaavat siihen, että tulevaisuudessa yhä enemmän
tätä yhteiskuntaa ollaan siirtämässä kohti stalkkerointiin päin
menevää systeemiä. "Käräytä naapurisi, onko hän
ajatusrikollinen".
"Asuuko
naapurissasi Venäjän trolli"... Soita poliisille, niin poliisi
tulee ja hakee hänet EU:n uudelleenkoulutusleirille.
Tällaistako
tulevaisuutta me haluamme ?
Poliittisen
vainonnan ei pitäisi enää kuulua suomen kaltaisen sivistysvaltion
systeemiin, mutta koska nämä korruptoituneet vallanpitäjät ovat
kauhistuneita tämän marginaalin kansanosan harjoittamasta
poliittisesta aktivismista ja siitä seuranneesta heräämisestä.
Että tästä syystä sisäministeriöstä on tullutkin tälle
keskuspankkien mafialle työskentelevä rotta, joka toimii tälläkin
hetkellä suomen kansan etua vastaan.
He
luokittelevat suomen kansan heidän valtaansa uhkaaviksi
ajatusrikollisiksi ja lähettivät jo viime syksynä Yhdysvaltoihin
100 virkamiestä saamaan koulutusta informaatiosotaan.
Tähän
jota he nimittävät salanimellä kybersodaksi ja luulevat edelleen,
että suomalaiset olisivat niin tyhmiä, etteivät he tiedä mitä
tällä kybersodalla oikein tarkoitetaan.
Mutta
suomalaiset eivät ole mitään tyhmiä kansalaisia, vaan he ovat jo
useita vuosisatoja joutuneet seuraamaan aina jonkun poliittisen ja
ylimielisen ylhäistön kukkoilua.
Ensin
se oli Ruotsi, sitten Venäjän keisarikunta ja lopulta tähän
tilalle tuli itsenäisen suomen jälkeen tämä fasistinen EU-valta,
joka on jo kasaarien keskuspankkimafian pelureita ja he ovat todella
vaarallista sakkia.
Ei
meidän mitään ISIS:stä tässä pidä pelätä, vaan tämä
kasaarien mafia on vieläkin pahempi rikollisliiga, joka toimii aivan
mafian ottein.
Heidän
rikoslistansa on aika mielenkiintoinen jos katsotaan sitä hieman:
-
Oklahoman pommi-iskut 1995 -
9/11 terrori-iskut -
2004 Madridin pommi-iskut -
Lontoon 7/7 terrori-iskut -
Charlie Hebdon toimituksen joukkomurha -
Norjan joukkomurha 2011 -
Pariisin terrori-iskut 2015
Tuossa
vain ihan pieni lista heidän tilaamistaan valtionterroriteoista,
joista he aina syyttävät heidän itse luomaansa Al-Qaidaa, ISIS:tä,
ISIL jne.
Osama
Bin Ladenkin oli vain heidän syntipukkinsa, jonka nimiin näitä
juttuja lavastettiin vuosikymmeniä sitten.
Keskuspankkien
mafia haluaa valtionterrorin keinon saada vietyä meidän
ihmisoikeudet jotka eivät meille heidän mukaan kuulu.
Aivan
kuten pankkiiri David Rockefeller totesi vuonna 1991 Saksan,
Badenissa järjestetyssä Bilderberg -kokouksessa, että kuinka
älyllisen eliitin ylivalta olisi paljon parempi kuin tämä
menneinä vuosina nähty ja toteutettu valtiollinen
itsemääräämisoikeus.
Meidän
kaikkien tulisi luopua siis omasta itsemääräämisoikeudestämme ja
valtioidenkin tulisi luopua siitä. Jonka jälkeen meidän kaikkien
pitäisi eliitin vaatimuksesta antaa kaikki poliittinen ja
taloudellinen valta näille murhanhimoisille massamurhaajille, jotka
ovat kaikkien sotien takana. Ovat rahoittaneet niitä, organisoineet
niitä, harjoittaneet asekauppaa, huumekauppaa, ryöstäneet
kokonaisia valtioita, aiheuttaneet kansanmurhia, luoneet kommunismin,
tuhonneet Venäjän Neuvostolliiton talouden, tappane Venäjän
Tsaarit, aikaansaaneet Ranskan vallankumouksen, tappaen lukuisia
USA:n presidenttejä jne.
Mutta
meidän ei tule missään vaiheessa antaa tuumaakaan periksi näille
keskuspankkien verenimijöille, koska emme ole sen arvoisia.
Jokainen
ihminen jonka tietoisuus on herännyt ei enää kuulu näiden
psykopaattien holhottaviin ja tämän vuoksi ihmisen evoluutiota ei
nämä kontrollifriikit psykopaatit määrää.
He
ovat kuitenkin aikojen saatossa jo useita useita tuhansia vuosia
sitten kaapanneet tämän taloudellisen sekä poliittisen vallan
itselleen, koska heidän esi-isänsä, siis geneettiset esi-isänsä
eivät olleet ihmislähtöisiä.
Tämä
heidän geneettinen alkuperä tulee aivan muualta kuin tältä
planeetalta ja tämän alien rodun ulkomuoto on niin hirveännäköinen,
ettei sellaista kukaan halua tavata missään.
Dracot
ovat yksi rotu, josta tämän salaisen valtaeliitin geneettinen
alkuperä tulee. Heitä on elänyt aikanaan mm. Zeta Reticuli I:llä
ja II:lla.
Englannin
kuningashuoneen geneettinen alkuperä tulee mm. sieltä. Mutta vaikka ovat ihmiskehossa, niin silti niiden geneettinen perimälinja tulee tuolta.
Tämä
USA:n armeijan sotilasjohdon suuri himo tappamiseen ja
väestönmurhaamiseen ei tule mistään muualta kuin juuri noilta
planeetoilta, joissa aikanaan hyvin kauan aikaa sitten otettiin
oikein kunnolla yhteen. Toinen oli Orion ja toinen Mars.
Mistä
siellä silloin oikein sodittiin ?
No
niin pienestäkin asiasta kuin siitä, että saavatko
supertietokoneet hallita ja orjuuttaa väestöä.
Toinen
puoli oli tätä orjuuttamista ja alistamista vastaan, kun taas
toinen osapuoli vaati että tekoälyn oli otettava isännän rooli ja
alistettava ihmiset.
Sitten
tuolla otettiin yhteen oikein kunnolla ja Orion sekä Mars sodittiin
lopulta elinkelvottomiksi. Mutta tämän jälkeen planeetalle nimeltä
Tellus luotiin näiden olosuhteisiin liittyvä karman
läpikäymisplaneetta, jonne nämä sotahullut sitten sijoitettiin
uudestaan.
Joten
tarviiko enää ihmetellä, että miksi USA:n armeijalla on vieläkin
hyvin barbaariset otteet maailmalla, että mistäs kaukaa se
nilkkivaltion maailmanpoliisiasenne mahtaisikaan olla peräisin ?
Geneettisesti
USA:n armeijan puolella toimii tälläkin hetkellä lukuisia
muinaisen Rooman aikana väkivaltaisesti käyttäytyneitä sieluja.
Tämä
heidän hyvin agressiivinen "We invade you" -asenne tulee
mm. Orionilta.
Mutta
se vielä, että Venäjän valtion ja myös Kiinan sotajohdossa on
myös näitä samoja vanhoja Orionilaisia, niin se tekee tästä
geopoliittisesta jännitteestä erittäin vaarallisen ja
tilanneherkän.
Sotilasliitto
Naton kenraaleissa on myös näitä samoja sotahulluja, jotka ovat
viime vuosina hiplailleet kysymättä ydinlaukaisukoodeja, mutta
yhtään ohjusta ei sallita menevän maaliin asti, koska valon
galaktisen liiton alukset ovat puuttuneet peliin jokainen kerta.
Suomenkin
sotilasjohto näki pari kertaa näiden palloaluslaivueet
sotilastutkassaan 7.5
ja 28.5
Helsingin keskustan ilmatilassa.
Hornetteja
ei kuitenkaan lähetetty tiedustelulennolle, koska ilmeisesti
taidettiin aavistaa ettei nämä olleet vieraan valtion aluksia.
He eivät kuitenkaan saa tulla tänne ja laskeutua aluksilleen senaatintorille, koska Tellus on kuitenkin elämänkokeiluplaneetta, jossa sen väestö saa itse selvitellä omat ongelmansa.
Tässä on eräänlainen sadonkorjuu käynnissä ja tällä sadonkorjuulla tarkoitetaan ihmiskunnan henkistä heräämistä, jonka prosessi etenee vain yksilöiden omalla tietoisuuden kasvuprosessina. Toiset heräävät nopeammin kuin toiset.
Mutta mitä pidemmälle tämä tietoisuuden evoluutio etenee ja valon sekä tietoisuuden määrä lisääntyy, niin se lisää näiden vielä negatiivisesti värähtelevien sielujen keskuudessa eripuraa ja näinä astrologisina sykleinä varjon puolen väki yrittää tasata energioitaan, joka näkyy tällaisina valon ja varjon puolen väestön välisenä kinasteluna. Tämänkaltainen tietoisuudesta kinastelu on aivan turhaa, koska me olemme kuitenkin jokainen tälle pallolle inkarnoitu ihminen oppimassa jotain keskenämme.
Ihmisellä ei ole yksi elämä, vaan sielu on kuolematon ja syntyy tänne uudelleen.
Jos näitä entisiä Orionilaisia katsoo, jotka tappoivat toisiaan Orionilla, niin nyt he tappavat edelleen toisiaan USA:n armeijan leivissä.
Tavat eivät ole muuttuneet, vaikka planeetta on tässä välillä vaihtunut.
Mutta nyt elämme jo sellaisia aikoja, jolloin tälle pikkusielujen rähinöinnille ja sekoilulle on tehty loppu. Koska tämä planeetta on jo laitettu karanteeniin.
Täältä ei enää pääse yksikään negatiivinen entiteetti ulos eikä sisään, mikä mahdollistaa tulevien sukupolvien säilymisen.
Tilanne on otettu negatiivisen eliitin puolella vastaan suurella varauksella, koska he tietävät jo nyt, että he tulevat häviämään tämän leikin ja Vatikaani, Illuminati jne. tulee menettämään kaiken poliittisen, taloudellisen valtansa tietyn ajan kuluessa.
Heille käy lopulta todella huonosti, elleivät he pyydä tekojaan julkisesti anteeksi. Koska Ranskassa Temppeliritarit laitettiin roviolle palamaan ja heidät pakotettiin lopulta tunnustamaan syntinsä. Tämä että he olivat harjoittaneet laitonta koronkiskontaa ja velkaannuttivat kuninkaita sekä ryöstivät omaisuutta itselleen, sekä palvoivat okkultista jumalaa.
Nyt tämä tilanne samoissa vallan korruptoituneissa kulisseissa muistuttaa hieman samaa tilannetta, jossa ylhäistö yrittää taistella viimeiseen asti, ettei heidän tarvitsisi luopua tästä kuvitellusta vallastaan.
He eivät älyä edes sitä, että tämä todellisuus johon tämä kolmiulotteinen planeettamme Tellus perustuu, on vain heidän itsensä luoma harha ja hologrammiin perustuva illuusio.
Sinä luot oman todellisuutesi ja tunnet sitten sen joko negatiivisesti tai positiivisesti, niin tämä on aina sinun omien ajatustesi heijastus. Kuten katsot peilistä itseäsi, niin näät siinä silloin itsesi. On siinä tapauksessa todella hölmöä huutaa peilikuvallesi ja tivata, että miksi sinä olet vihainen. Miksi sinä tuijotat minua.
Peilistä katsoo vain sinun itsesi heijastuma, mutta tämä Vatikaanin suurin salaisuus on salannut vielä sen, että jos kommunikoit muiden ihmisten kanssa, niin siinäkin tilanteessa tuo toinen ihminen on myös sinun sisäisen todellisuutesi heijastuma.
Myös juuri tästä samasta syystä omien sisäisten heikkouksiensa löytäminen käy kaikista helpoiten syyttämällä niistä muita ihmisiä.
Tämä on se salaisuus jota Vatikaani yrittää suojella, ettei vain tämä ihmiskunta heräisi ja alkaisi käyttämään aivojaan ensimmäistä kertaa luovaan ajatteluun.