Tue tutkivaa journalismia FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: TEEMU VEHKALA
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mayer Amschel Rotschild. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mayer Amschel Rotschild. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. elokuuta 2018
KRP tutkii kansainvälistä pedofiilirinkiä
Suomen keskusrikospoliisi (KRP) tutkii parhaillaan kansainvälisen tason lapsipornorinkiä, jossa epäillään lukuisia vauvojen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Epäily paljastui KRP:n mukaan eräässä meta-amfetamiinitutkinnassa, kun kyseisen jutun pääepäillyn asunnosta löytyi samalla lapsipornografista aineistoa. Kyseessä on 50-vuotias helsinkiläinen mies.
Miehen epäillään salakuljettaneen Suomeen vahvaa meta-amfetamiinia eli kristallihuumetta Thaimaasta ja Hollannista.
Thaimaa on hyvin otollinen paikka kansainvälisen tason pedofiileille
Thaimaa on jo pelkästään kuulemma melkein paratiisi kansainvälisen tason pedofiileille. Mutta niin myös toinen hyvin köyhä maa Kambodza tunnetaan myös kansainvälisen tason pedofiiliringeistään.
Tuossa jälkimmäisessä maassa on niinkin köyhää, että äidit myyvät alaikäisiä tyttäriään pedofiilituristeille lapsiseksiorjiksi.
Mutta sitten kun mennään tähän puoleen, että ketkä täältä Suomesta lähtevät Thaimaan ja Kambodzan reissuille tuota tarkoitusta varten, että pitäisi saada alaikäistä.
Eräs jo useita vuosia sitten edesmennyt Helsingin Sanomien toimittaja matkusti muutaman kerran vuodessa Thaimaahan ja huhujen mukaan jo Bangkokin lentokentällä häntä olivat vastassa alaikäiset Ladyboyt.
Mutta näiden aasiassa reissaavien lapsiseksituristien joukossa on myös muutamia julkisestikin tunnettuja julkisuudenhenkilöitä. Mutta kummasti kukaan näistä rahalla lapsiinsekaantuvista limanuljaskoista ei ole jäänyt kiinni näistä tempuista, kun heidän insestisuvuistaan löytyy myös ihan omia kummityttöjä omasta takaa, joihin sitten kajotaan, koska insestisuvussa tällainen käytäntö on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Siinä vaiheessa jos KRP saa selville, että näitä poliittisesti rahalla valtaa itselleen hankkineita Suomen eliitin pedofiilejä touhuaa myös Thaimaassa näillä matkoilla, niin keskusrikospoliisilla ei enää tarpeeksi poliittisesti korkeammalla enää välttämättä riitä valtuudet alkaa pidättämään näitä poliittisesti vaikutusvaltaisia pedofiilejä.
Lisäksi köyhässä Kambodzassa nämä jopa kuusivuotiaisiin kajonneet liikemiehet ovat selvinneet lopulta vain jopa kahdeksan vuoden vankeustuomioilla. Hän oli muuan Venäläinen liikemies Alexander Trofimov, joka pidätettiin vuonna 2007 Kambodzassa ja oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen 6-13 vuotiaita tyttöjä. Kambodzalaisen oikeusistuimen mukaan mies oli maksanut 2000 dollaria seksistä alaikäisen neitsyen kanssa.
Insesti on traditio eliittisukujen sisällä
Kuitenkin tämä asia jota vain harvat tietävät on se, että kuinka insesti on traditio näiden eliittisukujen sisällä. Esimerkiksi pelkästään Rothschildien pankkisuvussa insesti on ollut suvun sisäinen traditio.
Mayer Amschel Rothschild vaati aikanaan testamentissaan, että suvun miespuoleiset jälkeläiset jatkaisivat suvun insestiä.
Näissä maailman rikkaimmissa suvuissa insesti on se keino, jolla suvussa käytetään pirstomaan henkinen lapsen minuus pois sekä tekemään hänestä kuuliaisen sukunsa poliittiseen agendaan.
Fritz Springmeier kertoo tästä hyvin kuvaavasti teoksessaan Bloodlines of the Illuminati, jonka CIA julkaisi muutama viikko sitten internet-sivuillaan ja kun tämä teos löytyy nyt ihan CIA:n virallisesta arkistosta, niin se ei ole sinne tarkoitettu miksikään hupilukemiseksi. Vaikka tämä Springmeier saattaa edelleen ollakin näille keskivertotyhmille kadunmiehille pelkkä salaliittojuttuja suoltava hupiukko.
Mutta CIA:lla Springmeierin kaltaiset miehet merkataan ja profiloidaan tarkkaasti ja siksi myös aikanaan hänet lavastettiin lopulta pankkiryöstöstä ja teljettiin syyttömänä vankilaan melkein kymmeniksi vuosiksi.
Lähteet: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005785720.html
http://www.heinola.org/~patato/blood10.html
Tunnisteet:
CIA
,
Fritz Springmeier
,
insesti
,
Kambodza
,
kansainvälinen pedofiilirinki
,
KRP
,
Mayer Amschel Rotschild
,
meta-amfetamiinitutkinta
,
pedofilia
,
Rothschild suku
,
SUOMEN KESKUSRIKOSPOLIISI
,
thaimaa
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Jacob de Rothschild kirjoitti Brixitistä ukaasi-kirjeen Times -lehdelle
Englannin keskuspankin käytännössä osake-enemmistöllä omistava Rothschild pankkisuvun Englannin keskuspankin päämiehenä toimiva Jacob de Rothschild (kuvassa) kirjoitti avoimen kirjeen Times -lehdelle, jossa hän vaatii Britannian pysymään EU:ssa.
Jacob kirjoittaa tuossa, että kuinka menestystarinat missä tahansa ympäristössä on rakennettu yhden idean varaan ja siteeraa tässä esi-isäänsä Mayer Amschel Rothschildia, joka loi Euroopaan tämän keskuspankkijärjestelmän, joista tuli pankkimaaliman keskuksia Lontooseen, Viennaan, Napoliin ja Frankfurtiin.
Jacob ei kuitenkaan uskalla kertoa sitä, että millä nämä hänen sukunsa rahat ja tuo maailman suurin omaisuus tuli. Se kun tuli ryöstämällä mm. Eurooppalailta kuninkailta ja valtioilta.
Mutta tämä ryöstäminen saatiin toteutumaan velkaannuttamisella, jolloin se ei näytä siltä, että nämä pankkisuvut tulisivat kommandopipot päässä eri maiden keskuspankkeihin ja pumppuhaulikoiden kanssa tyhjentäisivät holvit.
Se tapahtuu paljon hienovaraisemmin ja toteutetaan keskuspankkien luotonlaajennuksella, jolloin valtiot eivät enää pysty säätelemään valuuttaansa itse.
Tänään Britanniassa järjestettävä Brexit -äänestys on vilppiäänestys, jossa tulokseksi tullaan väkisin julistamaan EI Brexitille, mikä tarkoittaa sitä ettei Britannia ole lähdössä EU:sta.
Voisin jopa uskaltaa väittää, että koko tämä BREXIT ja suomen FIXIT touhu on tämän saman keskuspankkien eliitin luomaa harhautusta, jolla nyt EU-maat uskotellaan luulemaan, että he voisivat näillä äänestyksillä vaikuttaa EU eroonsa.
Mutta entäs jos joku EU maa päättää suoraan erota EU:sta ilman kansanäänestystä ? Hollanti voisi sellaisen pommin lyödä vaikka ilmoille, joka saisi Rothschilditkin paniikkiin.
Sen jälkeen Euroopan komissio olisi taas tuossa suuressa hädässä ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker saisi näitä vihaisia puheluita Rothschildien edustajilta, kuinka näin ei saisi käydä, että mikään EU maa lähtee ovet paukkuen ulos EU:sta.
Britannian kohta tapahtuva vaalituloksen näpelöinti vie kaiken uskon ja luottamuksen pois tästä länsimaisesta demokratiaan pohjautuvasta mallista, jonka aika on jo ohi ja tilalle pitäisi tuoda uusi malli.
Mutta EU:n perustanut oikeistolainen eliitti ei suostu kirveelläkään luopumaan tästä heidän luomastaan keskuspankkien monopolista, joka jauhaa näille Goldman Sachseille useiden miljardien voittoja kuukausittain ja me maksamme tämän leikin.
Siinä vaiheessa kun kryptovaluutta syrjäyttää keskuspankkipohjaisen talouden, niin se tietää lopulta tälle Rothshildien vuosisatoja kestäneelle dynastialle loppua.
Itävallan Viennasta yhdysvaltoihin ennen II-maailmansotaa pakoon lähteneet Rothschildit menettivät kansallissosialisteille tuon valtioilta ryöstetyn omaisuutensa.
Rothschildeja ei kiinnosta mikään muu kuin se, että he pääsevät hallitsemaan jokaisen tämän planeetan valtion rahajärjestelmää. Mikä on heidän salaisen poliittisen maailmanvallan salattu totuus.
He hallitsevat tällä hetkellä myös Suomen Pankkia ja suomalaiset veronmaksajat raatavat todellisuudessa näille Rothschildeille suomen valtionlainan korkojenmaksun eteen töitä.
Mutta siinä vaiheessa kun riittävän moni länsimaalainen ihminen herää tästä kapitalismi-uskonnon unesta, niin silloin tämä järjestelmä romahtaa. Koska tämä kapitalismi, niin kuin kommunismikin perustuu pelkkään valheeseen ja harhaan.
Mutta silloin kun siihen uskoo riittävän moni, niin se kantaa tätä systeemiä edelleen.
Sitten kun kapitalismi-uskonto romahtaa, niin loppuu myös tämä jo vuosisatoja kestänyt teollinen palkkaorjuus.
Lähde: http://www.thetimes.co.uk/edition/comment/all-the-evidence-shows-that-brexit-would-be-a-disaster-7vg3zks35
Tunnisteet:
Brexit huijaus
,
EU ero
,
EU:n komissio
,
FIXIT
,
Goldman Sachs
,
hollanti
,
Jean-Claude Juncker
,
keskuspankkitoiminta
,
Mayer Amschel Rotschild
,
Times-lehti
,
vaalivilppi
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)




