Tue tutkivaa journalismia FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: TEEMU VEHKALA
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Apunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Apunen. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. tammikuuta 2019
Tiesitkö, että CIA:lla on jo Suomen seuraava presidentti valmiina (Jan Vapaavuori)
Vaikka Presidentti Sauli Niinistöllä on vielä jäljellä n. 5 v. kaudestaan, niin CIA:lla on jo Suomen seuraava presidentti valmiina ja hän on Kokoomuksen Jan Vapaavuori.
Mikael Jungner ja Matti Apunen tiesivät tämän salaisuuden jo yli 3 vuotta sitten.
Mutta miksi juuri Vapaavuori ?
Vapaavuori toimi myös samassa Euroopan investointipankissa varapääjohtajana 2015 syyskuusta kevääseen 2017 asti, jonne Sauli Niinistö eteni eduskunnan pyöröovea pitkin vuonna 2003.
Kun Euroopan investointipankin kaltainen rikollisorganisaatio on jo sen tahon peluri näillä valtioiden ryöstömarkkinoilla, että jos heidän piirissään on yhdenkään EU-valtion ministeri. Niin heidät voidaan asettaa maihinsa ns. nukkejohtajiksi, jotka eivät vastusta näiden rikollisten pankkien valtioihin kohdistettuja ryöstötoimia.
Vapaavuorihan on vielä kaiken lisäksi vanha nuorisorikollinen ja johti Puistolassa 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa nuorisojengiä, joka putsasi kauppojen peliautomaatteja.
Hänet tuomittiin tuolloin pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982, jonka hänen varatuomari isänsä onnistui saamaan ehdolliseksi. Vielä tuosta vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen.
Kun taas vuonna 2001 hänet tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.
Että sellainen tuleva presidentti.
Mutta mistä sitten tämä Kokoomuksen ja CIA:n pyhä liitto oikein johtuu ?
Suomen kaapatussa hallinnossa on vallinnut viimeiset vuosikymmenet Kokoomuksen ja CIA:n pyhä liitto, jonka siunauksen CIA antoi Kokoomukselle jo vuonna 2006, jolloin se kävi Kokoomuksen kanssa salaista sähköpostien vaihtoa.
USA:n suurlähetystön kautta käyty dialogi liittyi vahvasti Natoon ja CIA lupasi järjestää Kokoomuksen vaalivoittajiksi ja Suomen suurimmaksi puolueeksi, jos Kokoomus veisi Suomen Natoon.
No tämä toteutui sitten lopulta vuonna 2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen toteutumisena, joka teki Suomesta Naton yhden sotilastukikohdan.
Tähän mennessä CIA oli myös saanut tänne Kokoomuksesta presidentin, joka oli myös ääntenlaskuhuijauksen tulos.
Tosin vielä nämä seuraavat viimeisimmät presidentinvaalit olivat Sauli Niinistön äänien osalta äärimmäisen röyhkeän luokan vaalivilppi, jolla haluttiin näyttää kuinka Niinistö olisi jo ennakkoäänissä ylivoimainen 64,4 prosentin äänisaaliilla.
Siitäkin huolimatta ei tämän maan köyhä kansa ole kannattanut Kokoomusta missään vaiheessa, mutta Kokoomuksesta täytyi saada keinolla millä hyvänsä Suomen suurin puolue ja sen hoiti CIA Tieto Oyj:n avustuksella väärentämällä näiden viimeisten eduskunta sekä eurovaalien ja presidentinvaalien äänet.
USA:n Suomen-lähetystö on ollut kaiken tämän ajan tiedustelupalvelu CIA:n keskus, jonka kautta manipuloidaan Suomen politiikkaa.
Sillä CIA:lla on todellakin mahdollisuus väärentää Suomen presidentinvaalien ääniä, eduskuntavaalien ääniä, eurovaalien ääniä.
He myös painostivat USA:n suurlähetystöstä Kokoomusta viemään Suomen Natoon jo vuonna 2006, joka tuli ilmi Wikileaksin vuotamista tiedoista.
Tunnisteet:
CIA
,
Euroopan investointipankki
,
Jan Vapaavuori
,
Kokoomus
,
Matti Apunen
,
Mikael Jungner
,
Sauli Niinistö
,
Suomen USA:n suurlähetystö
,
vaalivilppi
perjantai 10. kesäkuuta 2016
Bilderberg kokous alkaa Dresdenissä suljettujen ovien takana
Maailman rikollinen eliitti kohtaa taas Euroopan poliitikot salaisessa Bilderberg -kokouksessa, joka alkaa tänään Saksan, Dresdenissä.
Suomen edustajia kokoukseen lähtevät edustamaan tänä vuonna poikkeuksellisesti vain Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen ja muutama vuosi veroja pakoon Ruotsiin muuttanut pankki-oligarkki Björn Wahlroos (Sampo konserni, UMP:n, Nordean hallitusten puheenjohtaja).
Aiempina vuosina Bilderberg-kokouksen ohjauskomiteassa olivat mukana Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila.
Bilderberg kokouksen asialista on myös vuotanut jo julkisuuteen ja siellä tällä kerralla käviteltäviä asioita ovat:
1.) Kiina jonka talousmahti kasvaa entisestään ja länsimaiset moniknsalliset yhtiöt sekä pankit ovat kokeneet sen heille jo suureksi ongelmaksi.
2.) Euroopan siirtolaisuuden on määrä kasvaa ja EU-maiden kulttuuri-identiteetin heikennyksen on määrä jatkua huhujen mukaan tämän vuoden loka-marraskuussa, jolloin lähetetään seuraava pakolaisten vyöry liikkeelle täysin organisoidusti.
3.) Lähi-idässä Syyrian sisällissota on myös aiheena ja eliittiä kiinnostaa se, että missä ajassa mm. Iso-Britannian sinne lähettämät SAS-erikoisjoukot pystyvät saamaan ISIS-kapinallisten kanssa niskalenkin Syyrian armeijasta.
SAS:n joukkojen ollaan jopa nähty pukeutuvan ISIS-taistelijoiksi salaisissa covert-operaatioissa.
4.) Venäjä nähtään Bilderberg- ryhmälle uhkana, koska Rothschildit menettivät siellä pankkivallan jo vuonna 2000.
Tästä on koko ajan ollut kysymys, kun on puhuttu Venäjästä vihollisena. Kun se näyttäytyy vain kasaarien mafialle sellaisena, koska kasaarien pankkiirit ovat todella vihaisia, koska heidän yksityinen rahalaitos lakkautettiin siellä vuonna 2000. Eivätkä he saaneet siellä järjestettyä poliittista vallankaappausta saamalla Boris Jeltsinin eroamaan. Kasaari pankkiirien kaveri kasaarijuutalainen oligarkki Boris Berezovskista kun piti tulla Venäjälle CIA:n masinoima nukkejohtaja, mutta ei tullutkaan.
Naton sotilaallinen laajentuminen kohti itää liittyy vahvasti tähän samaan asiaan siltä kannalta, että esim. Saksan armeijan sota doktriinissa on jo nyt sellainen kohta, joka voidaan nähdä sodan valmisteluna Venäjää vastaan.
Mutta tuon sotadoktriinin on määrä laajentua niin, että EU:n sisälle on suunnitelmissa saada oma armeija, joka liitetään Natosta.
5.) Prekariaatti ja keskiluokan tuhoaminen on ollut käynnissä ja Bilderberg-kokouksessa keskustellaan nyt siitä, että millä aikataululla keskiluokka tuhotaan EU-maissa.
Suomen osalta tilanne näyttää edenneen jo kohti seuraavaa tasoa, joka näkyy kiky-sopimuksessa. Tällä todellisuudessa heikennetään suomalaisen keskiluokan ostovoimaa ja tehdään valtiolle säästöjä.
Suomen autoteollisuus on nyt samalla rampautettu kansainväliselle kilpailulle, kun juuri rekkaliikenteen kilpailu avataan mm. Puolalaisille kuskeille, joiden tuntipalkka on useita euroja huonompi. Joten tällä tehtaillaan suomeen useita kymmeniä tuhansia työttömiä rekkamiehiä. Eli käy kuten rakennusteollisuudelle, jossa Virolaiset rakennusmiehet sysäsivät suomalaiset raksamiehet kortistoon.
Tämä operaatio toimii teollisuuden nollakasvuohjelman toiminimellä, jossa entisten rikkaiden teollisuusmaiden työllisyys tuhotaan järjestelmällisesti.
7.) Kyberturvallisuus on Bilderberg-eliitille hyvin arka asia ja he ovat suorastan kauhuissaan siitä, miten EU-maissa vieläkin saa kirjoittaa nettiin vapaasti. Kun tämänlainen toiminta nähdään kielletyiksi valtiollisiksi intresseiksi, joiden psykologisella vaikutuksella herätetään muita ihmisiä.
Mutta sitten kun ihmiset alkavatkin tämän sosiaalisen median ja blogien kautta tapahtuvan informaatiosodan kautta herätä käytttämään tietoista mieltään, niin tämä on vallanpitäjille ja eliitille hyvin suuri poliittinen uhka, jota pitää kaikilla keinoilla torjua.
Tämän vuoksi Bilderberg-eliitti kokee, että juuri heidän kyberturvallisuuttaan on uhattu ja heidän ratkaisu tähän on Naton kyberuhkien torjunta. Eli laittavat armeijan upseerit verkkoon tekemään asialle jotain.
Suomen sisäministeriö lähetti jo viime vuonna Amerikkaan 100 virkamiestä saamaan koulutusta kybersotaan maineikkaassa Harvardin yliopistossa.
Kyberturvallisuudella tarkoitetaan aina eliitin turvallisuutta, jonka he kokevat heille uhaksi.
Yhdysvaltain hallinnolle työskentelevä ja presidenttien neuvonantajanakin toiminut Cass Sunstein laati muutamia vuosia sitten "Cognitive Infiltration" -muistion siitä, miten internetissä toimivia informaatiosodankäynnin osapuolia tulee kohdella.
Kognitiivisella infiltroinnilla tarkoitetaan sitä toimintaa, jota hallinnolle työskentelevät kybersotilaat käyttävät näitä informaatiosodankäynnin toisia osapuolia vastaan. Eli nimittelevät heitä netissä ja haukkuvat kilpaa, mitä viimeisinä vuosina on tapahtunut jo aina Yleä myöten.
Käynnissä kun on jo aivan aito informaatiosota, jossa totuudesta on tullut jo rikolliseksi luokiteltavaa vihapuhetta.
8.) Energia ja geopolitiikka sekä raaka-aineiden hinnat ovat myös Bilderberg-kokouksessa käsiteltävinä.
Sitten kun tullaan tähän USA:n ja Israelin armeijan himoitsemaan uraaniin ja ydinaseiden raaka-aine kauppaan, niin se pitäisi heidän mukaan saada aina halvalla.
Kasaarien mafia, joka hallinnoi myös maailman ydinasebisnestä on kautta aikojen himoinnut Venäjällä olevia uraaniesiintymiä.
Kun he eivät 90-luvun lopussa saaneet Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin kanssa pilkkahintaisia sopimuksia maan uraaniesiintymistä, niin lopulta he järjestivät kostona sinne sisällissodan ja alkoivat pommittaa Kosovoa vuonna 1999 Naton toimesta ja kaikki tämä vain siksi, että uraani piti saada sieltä pilkkahinnalla ulos.
9.) Teknologian innovaatiot liittyvät taas mm. teknologia ja hakukonejätti Googlen tulevaisuuden suunnitelmiin.
Miscosoft kuuluu käsiteltävien aiheiden listalla vakoilukeskuksiensa puolesta, joita heillä on jo Suomessa yksi käytössä. Joka on vuokrattu jo salaisesti eteenpäin tod. NSA:lle.
Googlen osalta Bilderberg -kokouksen monikansallisien yhtiöiden edustajia kiinnostaa se, että millä tavalla Google pystyy tulevaisuudessa yrittää murtaa internetin sananvapautta. Koska jo tähän mennessä heidän hakukoneensa hakutuloksista voidaan poistaa useita tietoja eurooppalaisen tietosuojalain nojalla Lisätietoja.
10.) Ajankohtaiset asiat ovat myös käsiteltävien asioiden listalla Bilderberg-kokouksessa.
Belgialainen liikemies ja poliitikko Etienne Davignon on pitkään kuulunut Bilderberg-ryhmän johtohenkilöihin. Hän sanoi jokin vuosi sitten, että Bilderberg toimi EU:n kätilönä.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että Euroopan union juonittiin alulle Bilderberg-kokouksissa suljettujen ovien takana.

Salainen Bilderberg-tapaaminen on silti vain yksi Illuminati-eliitin Eurooppalaista haaraa edustava salainen kokous.
Council on Foreign Relations (CFR) edustaa Yhdysvaltain poliittista eliittiä, jossa päätetään USA:n kansainvälisistä asioista.
YK taas edustaa Euroopan sisäisiä asioita ja erityisesti pakolaismaiden rauhanturvaoperaatiot kuuluvat heidän vastuulleen, mutta YK:lla on suorat yhteydet myös CFR:n johtoon sekä Bilderberg-ryhmään.
Rooman Klubi on taas keskittynyt Vatikaanin salaisen maailmanvallan sisäisiin asioihin, jossa mafian elkein Italiassa poliittista valtaa pitävä P2-loosi on tiiviisti mukana.
Kyseinen P2-loosi on 70-luvulla ollut mukana niin Italian silloisen vasemmistolaisen pääministeri Aldo Moron salamurhassa. Hieman ennen Moron poliittista salamurhaa hän oli saanut USA:n ulkoministeri Henry Kissingeriltä uhka ukaasin, ettei hänen pitäisi alkaa tekemään Italian vasemmiston kanssa yhteistyötä.
Aldo Moron murha naamioitiin vasemmistoradikaalien terroristiryhmän (Punainen prikaatti/Brigate Rosse) syyksi, jottei P2-loosin ja Israelin tiedustelupalvelu Mossadin jäljet näkyisi.
Trilateraalinen Komissio on taas maailmaneliitin poliittisten pelurien välinen salaseura, jonka salaisissa kokouksissa ovat Suomesta olleet edustettuina mm. Martti Ahtisaari, kenraali Gustav Hägglund, Krister Ahlström, Max Jakobsson ja Sixten Korkman.
Trilateraalisen komission valta ulottuu aina monikansallisten yhtiöiden sekä yksityisomisteisen pankkitoiminnan ympärille. Mutta Trilateraalisella komissiolla on vielä pääsy kirkolliseenkin valtaan, joten näin ollen näiden miesten käsi ulottuu evankelis luciferisen kirkon salaiseen omistus ja hallintarekisteriin. Koska Suomenkin valtionkirkko kerää yrityksiltä myös kirkollisveroa ja joidenkin taskuun nämä miljardit täältä vuosittain kulkevat.
Kaikilla näillä salaseuroilla on yhteinen ja satanistinen agenda
Jos moni olettaa, että Trilateraalinen Komissio, CFR, Rooman Klubi, YK, Bilderberg -kerholla olisi erillinen poliittinen agenda, niin näin ei ole. Koska nämä kaikki demokraattisten vaalien ulkopuolella valittujen jäseniensä taustalla harjoittavat satanismia sekä luokittelevat valtiot heidän vihollisikseen.
Vatikaanin sisälle rakentui jo ristiretkien ajoilta suuri ja salainen taloudellinen sekä poliittinen maailmanvalta, joka lopulta piiloutui tempperiherrain ritarikunnan alle.
Vaikka temppeliherrat joutuivat 1300-luvun alussa Ranskan kuninkaan edessä liemeen ja monet heistä tuikattiin roviolla tunnustamaan satanistiset rituaalinsa, niin tämä ei lakkauttanut temppeliherrain ritarikunnan salaista maailmanvaltaa. Koska heidän aloittamalla läntisellä pankkitoiminnalla oli jo ryöstetty niin suuri omaisuus, joka oli heillä valmiiksi piilossa.
Joten kun muutamia satoja vuosia myöhemmin Saksan, Frankfurtin pankkilaitos alkoi rakentua Rothschildien pankkisuvun ympärille.
Kun sitten jesuiittojen kouluttama Adam Weishaupt vuonna 1776 sai päähänsä perustaa Saksan, Baijeriin Illuminati nimisen salaseuran. Niin tämä ei suinkaan keksinyt pyörää uudestaan, vaan muinaisten tempperiherrain ritarikunnan piiloteut varat aukenivat näiden käyttöön uudelleen.
Vaikka lopulta 1784 Illuminati joutui jälleen pakenemaan maan alle, kun Baijerin silloinen hallinto sai selville heidän salaisen poliittisen ja taloudellisen vallan väärinkäytön ja julisti jokaisen kyseiseen toimintaan sekaantuneen tulleen tuomituksi kuolemanrangaistuksella.
Mutta vaikka he paljastuisivat nyt uudelleen, niin melkein ihan yhtä kusessa he olisivat edelleen. Vaikka näiden 240 -vuoden aikana tähän rikollisten herrakerhoon on liittynyt nyt aina vapaamuurarit pitkin maailmaa, Vatikaani, jesuiitat, tuomareita, poliiseja, lakimiehiä, kenraaleja, pankkiireja.
He kuvittelevat olevansa muilta näkymättömiä, ettei tämä heidän suuri salaisuutensa tulisi julkisesti näkyviin ja luulevat enemmistön meistä olevan perustyhmiä ihmisiä, jotka eivät osaa käyttää tietoista mieltään, milloin uutiset hoitavat ajattelun sinun puolestasi.
Mutta ikävä kyllä elämme on tietoisuuden evoluution aikakaudella, jossa eivät enää eliitin valheet peity näkyvistä, vaan kaikki paljastuvat ja jokainen TTIP-sopimus, joita tämä rikollis-klaani yrittää salassa valmistella kansalaisten seläntakana tulee julki.

Kun
sitten nyt elämme jo 240 vuotta myöhemmin, niin tähän mennessä
eliitti on keksinyt tyhmempään massaan hienon harhautus-sanan
salaliitto, jolla kaikki nämä asiat siivotaan pois ihmisten
tajunnasta.
"Salaliittoteoria" sanan lanseerasi yhdysvalloissa USA:n tiedustelupalvelu CIA vuonna 1967.
Sanan lanseerauksella oli salainen poliittinen agenda, jolla toisinajattelijoiden mielipiteet saatiin sivutettua julkisesta keskustelusta pois.
Salaliittoteoria sana on triggerisana, joka kytkee sillä hallittavien ihmisten kognitiivisen dissonanssin aivoissa, jolla sitten sivutetaan kaikki tietoisella mielellä ajattelu.
Tämän vuoksi nämä tiedeuskovaiset, joita eliitti pystyy halitsemaan tällä taikasanalla, käytetään edelleen valtamedian uutisoinnilla hyväksi, milloin mm. kritisoidaan näitä taloudellisen ja poliittisen eliitin valta-asemaa uhkaavia Mv-lehteä mm.
Eliitin epätoivoinen taistelu epätietoisuuden monopolista
Mikä on Vatikaanin suurin salaisuus ?
Heidän hätiköidyt ratkaisut kyberturvallisuusasioissa viestivät siitä, miten suuressa epätoivon tilassa he tällä hetkellä elävät. He haluaisivat lakkauttaa internetin kokonaan, mutteivat pysty siihen, koska ovat pelkureita, eivätkä suostu myöntämään hävinneensä tämän internetin informaatiosodan. Vaan upottavat sen sijaan siihen yhä emmän lisää miljardejaan.
"Salaliittoteoria" sanan lanseerasi yhdysvalloissa USA:n tiedustelupalvelu CIA vuonna 1967.
Sanan lanseerauksella oli salainen poliittinen agenda, jolla toisinajattelijoiden mielipiteet saatiin sivutettua julkisesta keskustelusta pois.
Salaliittoteoria sana on triggerisana, joka kytkee sillä hallittavien ihmisten kognitiivisen dissonanssin aivoissa, jolla sitten sivutetaan kaikki tietoisella mielellä ajattelu.
Tämän vuoksi nämä tiedeuskovaiset, joita eliitti pystyy halitsemaan tällä taikasanalla, käytetään edelleen valtamedian uutisoinnilla hyväksi, milloin mm. kritisoidaan näitä taloudellisen ja poliittisen eliitin valta-asemaa uhkaavia Mv-lehteä mm.
Eliitin epätoivoinen taistelu epätietoisuuden monopolista
Mikä on Vatikaanin suurin salaisuus ?
Se
on länsimaisen yhteiskunnan sisälle piilotettu epätietoisuus,
jossa miljardit ihmiset elävät, huomaamatta sitä itse, koska
heidän mielensä toimii ei tietoisesti.
Epätietoisuuden
monopoli on perustunut aiemmin uskontojen aivopesun voimaan, jonka
avulla vain kylmää älyään käyttävä eliitti hallitsee suuria
ihmismassoja.
Mutta
mitä tapahtuu sitten, jos massat alkavat heräämään ja tapahtuu voimakas
väestön yksilötietoisuuden herääminen. Eli ihmiset alkavat yhtäkkiä
käyttää tietoista mieltään ajattelemiseen.
Tämä
prosessi on parhaillaan käynnissä ja sen on saanut eliitin paniikkiin
ja he ovat painaneet paniikkinappulaa, hälyttäen Naton kybersota
organisaatiot apuunsa. Mutta armeijan kybertrollit kun eivät voi edes
supertietokoneillaan tai Sveitsin CERN:llä pysäyttää tätä käynnissä
olevaa tietoisuuden evoluutiota.
Valon
määrä lisääntyy ja epätietoisuus muuttuu totuudeksi, joten eliitti
keksi, että nyt täytyi tehdä totuudesta rikoksilla rangaistavaa
vihapuhetta.
Lähteet: http://mvlehti.net/2016/06/07/bilderbergin-osallistujalista-julki/
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016060821695801_ul.shtml
http://naskinen.blogspot.fi/2012/06/bilderberg-ja-trilateraalinen-komissio.html
Tunnisteet:
Bilderberg kokous
,
Björn Wahlroos
,
Cass Sunstein
,
Dresden
,
google
,
Isis
,
kasaarien mafia
,
keskiluokan tuhoaminen
,
Kiina
,
kybersota
,
Matti Apunen
,
prekariaatit
,
salaliittoteoria
,
Venäjä
lauantai 31. toukokuuta 2014
EVA:n pääjohtaja Matti Apunen vaikeni Bilderbergistä
Uusi Suomi oli saanut vuonna 2011 runsaasti pyyntöjä uutisoida tuona vuonna käydystä Bilderberg-kokouksta. Tuolloin sitten Uusi Suomi otti yhteyttä tuossa salaisessa kokouksessa käyneen EVA:n pääjohtaja Matti Apuseen. Hän ei ollut oikein halukas kommentoimaan mitään Bilderbergiin liittyen, kuten tapaan kuuluu.
- En ole ajatellut kommentoida asiaa sen enempää. Ei mulla oikeastaan ole siitä mitään sanottavaa.
Onko siellä sovittu, että [kokouksen] sisällöstä ei hirveästi kommentoida journalisteille?
- Sieltä on tullut lehdistötiedote. Siinä on se, mitä he haluavat asiasta sanoa. Ei mulla oikeastaan ole siihen mitään lisättävää. [Lisää lehdistötiedotteen sisällöstä jutun loppupäässä].
Miten kommentoit ylipäänsä näitä salaliittoteorioita, jotka kokouksen ympärillä vellovat?
- En mä jaksa kommentoida nyt niitäkään. Ei mulla ole siitä mitään sanottavaa.
Mistä tämä johtuu, kun kuitenkin itse olet perännyt esimerkiksi toimittajilta avoimuutta äänestyskäyttäytymisestä? Miksi et itse kommentoi avoimesti tätä asiaa?
- Niin kuin sanoin, ei mulla ole asiasta tän enempää sanottavaa. Ne mun aikaisemmat aloitteet on eri asioita. Puhutaan niistä vaan, mutta ei mulla ole tähän mitään lisättävää.
Lähde: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113080-kohuttu-bilderberg-kokous-suomalainen-vaikenee#.U4mlgfTt3EU.facebook
Tunnisteet:
EVA
,
kabinettipolitiikka
,
Matti Apunen
,
NEW WORLD ORDER
,
NWO
,
pääjohtaja
,
salainen kokous
,
TTIP
,
USA
,
uusi maailmanjärjestys
,
Uusi Suomi
,
valtaeliitti
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)



