Tue tutkivaa journalismia FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: TEEMU VEHKALA
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MK Monarch. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MK Monarch. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. toukokuuta 2019
Britney Spearsin manageri: "Hän tuskin enää esiintyy enää koskaan"
Teksti: Teemu Vehkala
Britney Spearsin manageri Larry Rudolph antoi jenkkien tiedotusvälineille (TMZ) sellaisen tiedon, että Spears ei kuulemma pysty enää koskaan esiintymään.
Spearsin olisi ollut tarkoitus aloittaa viime helmikuussa esiintymiset Las Vegasissa, mutta ne siirrettiinkin hamaan tulevaisuuteen.
Managerin mielestä ei ole hyvä idea, että Spears nousisi keikkalavoille puolikuntoisena.
Jos hän vielä joskus haluaa keikkailla, minun tehtäväni on kertoa, onko se hyvä vai huono idea.
Spears on itse kertonut julkisuuteen sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Kuvassa Britney miesystävänsä (Sam Asghari) kanssa.
Yhdysvaltalainen TMZ-sivusto taas väittää, että Britney hakeutui vapaaehtoisesti hoitoon sen takia, koska on huolissaan isänsä Jamie Spearsin heikentyneestä terveydentilasta.
Se onkin mielenkiintoista, että jos managerin mielestä Britney on nyt jo sellaisessa tilassa, ettei ehkä esiinny enää koskaan.
No tuo hänen isänsä ei elä kuitenkaan ikuisesti, että kyllä tässä selvä järkikin sanoo, ettei hän sinne yksityiselle psykiatriselle klinikalle hakeutunut isänsä vuoksi.
Jos ette ole vielä tätä tiennyt, niin nämä populaarikulttuurin artistit aina Eminemiä myöten ovat kaikki ohjelmoitu MK Monarch nimisellä mielenohjelmointitekniikalla, jonka loi Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA jo 1950-luvulla.
Siksi näistä staroista löytyy niin tuhottomasti näitä omituisia pätkiä, jolloin heidän kasvonsa jumittuvat kuin robotti, josta on paristot loppu.
Kyse kun ei ole mistään paristoista, vaan kyse on heidän mielestään, joka on pirstottu niin, että heille on kehitetty kaksoispersoona (alter-ego), jolle tuo heidän julkinen personallisuus taas luodaan.
Britney Spearsin kohdalla kyse on luultavasti siitä, että tämä hänen altterinsa on alkanut heräämään ja se on silloin näille hänen kontrolloijilleen erittäin huono homma, koska tuo nainen ei enää sen jälkeen heilu vähäpukeisena yhdelläkään stadionilla nukkuvalla mielellä.
Tässäkin näkyy kun Katy Perryn altteri triggeroituu päälle kuin lamppu joka vain syttyy, kun sinne antaa ensin virtaa.
Nämä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun viranomaiset ovat kaikki nämä vuosikymmenet pimittäneet julkisuudesta sen, että mitä he ovat todellisuudessa vehkeilleet kaikki nämä vuodet.
Mielentutkimusohjelmat luotiin jo natsi-saksassa 40-luvulla ja tästä syystä natsitiedemiehiä haluttiin lennättää jenkkeihin, jotta nuo heidän tietonsa ihmismielen toiminnasta saatiin CIA:n käyttöön.
Toisaalta tilanne voi Britneyn kannalta olla myös vaarallinen, että jos hän ei halua enää esiintyä ja sopimuksessa lukeekin tyyliin, että "you pop, until you drop", eli hautaan saakka.
Niin tässä tapauksessa kun on myynyt sielunsa jo paholaiselle tuota poptähteyttä vastaan, niin silloin nämä sopimuksen laatijat voivat hankkiutua hyödyttömistä artisteista eroon kuten he tekivät myös Michael Jacksonille vuonna 2009.
Jackson vain myrkytettiin hengiltä ja vielä lavastettiin se näyttämään siltä, että hänen henkilökohtainen lääkärinsä olisi ollut sen takana.
Britney Spears on näille hänen hyväksikäyttäjille edustanut koko uransa ajan tuottavaa lypsylehmää, jonka avustuksella nämä parasiittit ovat lypsäneet itselleen jo yli miljardien dollarien voitot.
Vaikka Spearsin omaisuudeksi väitetään netissä n. 215 miljoonaa, niin tuo myös kuvastaa sitä, että artisti jää aina näissä miljoonien jaoissa paitsioon, koska suurimman potin ottavat nämä viihdeteollisuuden monikansalliset yhtiöt liiveihinsä.
Britneyllähän on ollut vielä yli 10 vuotta virallinen holhous päällä, että holhooja antaa hänelle korkeintaan vain vähän viikkorahaa käyttöönsä.
Hän kun yritti juuri viikkoja sitten saada purettua tuota holhoustaan Los Angelesin paikallisessa oikeudessa, mutta oikeusviranomaiset eivät suostuneet tuohon.
Britney holhoojat ovat hänen isänsä Jamie Spears sekä lakimiehet Andrew M. Wallet, jotka ovat tienanneet tällä jo itselleen miljoonia.
Vuonna 2008 Britneyn holhoojana toimi oikeuden määräämänä Samuel D. Ingham, jonka annettiin laskuttaa oikeuden päätöksellä Britneyltä 475 taalaa tunnilta.
Mutta Michael Jackson aikanaan tajusi tuon suunnattoman markkina-arvonsa ja siksi hän uskaltautui 2009 jättämään Sonyn.
Mutta tämä koitui hänen kohtaloksi, koska nämä Sony Entertainment kaltaisten suurlevy-yhtiöiden monopolia ei saa kukaan ulkoinen uhkatekijä lähteä horjuttamaan.
Jacksonilla olisi ollut tarkoitus perustaa oma levymerkki, joka olisi asettanut Sonyn paitsioon.
Michael omisti tuolloin jo 50 % osuuden Sonyn levy-yhtiöstä.
Että näin vaarallista peliä tuo levy-yhtiö touhu tuolla tasolla on, että siellä ei tuollaisen maailman myydyimmän popparinkaan ihmishenki paina paljon mitään.
Mutta tässä Britneyn tapauksessa kyse ei ole rahasta...
Vaikka tuolta tulisi joku Pakistanilainen miljardööri, joka tarjoutuisi Britney Spearsin hyväksikäyttäjille maksamaan tuon naisen sieltä oikeasti ulos, niin aika luultavasti diiliä ei syntyisi edes miljardilla dollarilla, koska nämä Spearsin hyväksikäyttäjät ovat parasiitteja.
Parasiitti on loiseliö, joka elää isäntäeliön iholla. Levy-yhtiö toiminnassa tämä parasiitti ilmiö toimii aivan samalla tavalla, mutta silloin nämä parasiittit pyrkivät hyötymään näistä staroista rahallisesti.
Siksi levy-yhtiöillä on mm. AR-henkilöt, joiden tehtävänä on pitää artistit tyytyväisenä ja toimittaa heille vaikka mitä huumeita, jos artisti niitä heiltä pyytää tai tarvitsee jne.
Mutta nämä parasiittit ovat myös sadistisia psykopaatteja, jotka nauttivat kun se saavat alistaa ja jopa kiduttaa uhrejaan. Tästä psykopaatit saavat itselleen energiaa, koska he ovat niitä loiseliöitä, toisin kuin nämä heidän alistamansa uhrit eivät ole loiseliöä nähnytkään.
Joten ei ole sitten yhtään sattumaa, että miksi näistä suurlevy-yhtiöiden puolialastomista poppareista tehdään usein sen näköisiä, että kuin he olisivat joitain itse Illuminatin papittaria.
Illuminatien horuksen kaikkinäkevä silmä on hyvin keskeinen symboli, jota nämä Illuminatin papittarien näköiset artistit poseeraavat ja kaikki tuolla alalla työskentelevät tietävät nuo käsimerkit.
Britney Spearsin levy-yhtiöitä ovat olleet Sony Music Entertainmentin alla toimiva Jive Records sekä Sony BMG:n omistuksessa oleva RCA Records.
Lähteet: Iltalehti
Tunnisteet:
Britney Spears
,
CIA
,
Jamie Spears
,
Katy Perry
,
Larry Rudolph
,
Michael Jackson
,
mielenohjelmointi
,
MK Monarch
,
MK ULTRA
lauantai 18. kesäkuuta 2016
Christina Grimmien traaginen tarina
Christina Grimmie syntyi New Jerseyssä 12. maaliskuuta vuonna 1994. Hän tuli kuuluisaksi Youtube -videopalvelun kautta jo nuorena, kun hän alkoi siellä esittää monien tunnettujen artistien cover kappaleita.
2010 yksi hänen Youtubeen lataamaan coverkappaleen video tavoitti yli 135 miljoonaa katselukertaa.
No eipä mennyt kauaakaan kunnes poptähti Selena Gomezin vanhemmat Mandy Teefey ja miehensä Brian haistoivat Christinassa rahan ja kutsuivat tämän Los Angelesiin.
Pian Christina sitten aloitti uransa Los Angelesissa ja solmi levytyssopimuksen ensin Creative Artist Agency nimisen levy-yhtiön kanssa.
Mutta sitten kun hän vielä osallistui USA:n The Voiceen, niin hän pääsi sitä kautta vieläkin suurempiin piireihin ja allekirjoitti lopulta levytyssopimuksen kasaarijuutalaisten tahojen pyörittämän Island Recordsin kanssa, jonka tunnetuin listaorja on edelleen mm. Justin Bieber.
Tässä jutussa kävikin lopulta sitten niin, ettei Grimmie suostunut myymään sieluaan näille pahamaineisille kasaarijuutalaisille levymoguleille, vaan suostui kuitenkin esiintymään kuitenkin puolipukeisena, kuten nuoriso idolien MK ULTRA pop-musiikille oli tapana.
Mutta lopulta 4. maaliskuuta 2015 Island Records ja Christina päättivät lopettaa yhteistyönsä, josta levy-yhtiö oli todella vihainen, koska tämä artisti myi edelleen todella hyvin ja veti suuria estraadeja täyteen.
Tämä ei lopulta miellyttänyt kasaarien mafiaa, joten he laittoivat lopulta toimeksiantajansa USA:n armeijan sotilastiedustelun ja CIA:n asialle, jotka saivat sitten liikkeelle MK ULTRA ohjelmoidun psyykkisesti päästään psyykelääkkeistä seonneen 27 vuotiaan miehen Kevin James Loibl (kuvassa) tulemaan Christinan keikalle, joka ampui Christinan kuoliaaksi kolmella laukauksella fanitapaamisen yhteydessä.
Christinan veli oli vieressä kun kaikki tapahtui ja onnistui vielä taklata asemies maahan, mutta lopulta Loibl ampui itseään kuolettavasti ja teki itsemurhan.
Christina halusi lähteä omille teilleen ja menestyä ilman näitä parasiitteja, mutta sehän ei näille kasaarien parasiitteille käynyt ja tämä nyrkkisääntö Hollywoodissakin ja Los Angelesin suurten levy-yhtiöiden levybisneksessä on ollut jo pitkään yllä.
Jos niiden verenimijöiden kanssa teet yhden diilin, niin sinä laulat tai itket ja laulat.
Näin se homma tuolla menee ja jos olet miljoonia levyjä myyvä tähti ja haluat lähteä menestymään itse, niin muuten tulee satanististen levymogulien lähettämä viikatemies perässä. Karkuun et pääse.
Britney Spears halusi muutama vuosi sitten pakoon tuosta poptähden kurjuudesta, mutta hänet laitettiin lopulta mielisairaalaan tahdostariippumattomaan pakkohoitoon ja nyt hänen miljoonaomaisuuteensa on pääsy sekä hänen isällään Jamie Spearsilla ja Andrew M. Wallet nimisellä lakimiehellä.
Mahtaa olla varsinainen takaovi miljoonaluokan luksuselämään heillä, kun voivat nyt kavaltaa luksuselämäänsä varoja käymällä omin päin Britneyn tilillä nostamassa itselleen miljoonien dollarien holhouspalkkioita.
Spears lopulta onnistuttiin ohjelmoimaan uudelleen, joten hän ei nyt enää uskalla kapinoida satanistisen levy-yhtiönsä piiskureita vastaan. Vaan tyytyy vähäpukeisena aukomaan suutaan kymmenille tuhansille ihmisille ja kärsii silti edelleen tuosta touhusta.
Mutta kun hän takoo näille kasaareille niin montasataa miljoonaa dollaria voittoa vuodessa, että jos poptähti haluaa ulos tuosta paskasta, niin sitä ei sallita. Muuten he tappavat sinut, jos et suostu tuohon showbullshittiin uudelleen mukaan.
Grimmien traaginen tarina kertoo suoraan sen, että tuolla popmusiikin monikansallisten levy-yhtiön huipulla sinun ei sallita menestyvän omillasi jos vedät stadionin verran yleisöä puoleesi. Koska silloin nämä parasiittit haluavat pitää sinut hyvin tiiviisti omassa talutusnuorassaan ja esiintyvän naisartistiensa vähäpukeisena, joka myy helpommin.
Pop music business on ollut pitkään suoraa kaupallista huoraamista, jossa erityisesti naispuolisista lista-artisteista tehdään huorannäköisiä ja heidät laitetaan esiintymään puolipukeisena. Suomessakin näitä on vaikka kuinka monta, mutta kun heistä yksikään ei uskalla pistää näille ahneille levymoguleille hanttiin, koska sitten voi lähteä keikat ja maine, kun matto vedetään alta kostoksi pois.
Hänetkin ampuisi tod. silloin joku psyykelääkepäinen MK ULTRA aalloilla päänsä sekoittanut fani muutaman vuoden päästä, jos nämä monikansallisen levy-yhtiön parasiittit menettäisivät rahastusotteen hänestä ja päästäisivät artistin takomaan satojamiljoonia ilman näitä loisia.
Tapettiinhan Michael Jacksonkin vain sen takia, että mies sanoi Sony Musicille lähtevänsä pois sieltä ja tekevänsä enää yhden kiertueen. No ei tehnyt edes sitäkään, koska levymogulit ehtivät ennen tuota kiertuetta myrkyttää king of popin hengiltä, kun saivat hänen henkilökohtaisen lääkärinsä pistämään miehelle tappavan injektion ja näyttämään sen vielä siltä, että tämä henkilökohtainen lääkäri olisi murhaaja, vaikka murha-toimeksiannon antoivat monikansallisten levy-yhtiöiden takana vaikuttava eliitti, jotka olivat raivoissaan tämän kaikkien aikojen pop-musiikkiteollisuuden rahasampon Sony Musicilta lähtötempusta.
Valta-asema pop tähteen on näille kasaarijuutalaisille levymoguleille aina kaikki kaikessa ja he eivät missään vaiheessa suostu luopumaan näistä satoja miljardeja dollareja tuottavista monopoleistaan.
Christinan kohdalla hän jopa saattoi myydä sittenkin tuon sielunsa tuolla monikansalliselle kasaarijuutalaisten hallinnoimalle levy-yhtiölle, jos heillä oli lopulta oikeus tappaa hänet, koska sopimus rikkoutui aristin ja levy-yhtiön välisiin erimielisyyksiin.
Grimmien tapauksesta tekee vielä sekin omituisen, että miksi hänet surmattiin juuri Floridan, Orlandossa. Juuri tuolla missä järjestettiin vähän myöhemmin Pulse klubilla pieni välikohtaus, jossa entisestä Holywood näyttelijästä lavastettiin pääsyntipukki, kun tarkka-ampuja sijoitti kuulan otsaan.
Olivatko Grimmien ja Orlandon pulse -klubin tapahtumat vielä erikseen osa jotain Orlandossa toteutettua satanistista rituaalimurhaa. Sitä emme tiedä, mutta tämä kasaarien mafia on aina harjoittanut satanistisia rituaalimurhia ja Grimmien tapaus ei ole tässä mikään poikkeus.
Vaikka nämä monikansallisia levy-yhtiöitä pyörittävät kasaarijuutalaiset liikemiehet kuvittelevat olevansa jotain maailman popmusiikin yli-keisareita, niin heillä ei ole minkään universaalien lakienkaan mukaan oikeutta ostaa levytyssopimusta solmivan artistien sieluja.
Mutta se houkutus on monille liian suuri, koska nämä iilimadot kun maksavat niin hyvää liksaa, ettei sellaisesta tilaisuudesta voi milloinkaan kieltäytyä.
Kierrät sitten kokonaisia stadioneita ja auot suutasi, käyt salilla ja annat CIA:n MK ULTRA -kouluttajien rikkoa mielesi, jotta sinut saataisiin pysymään estraadilla paremmin ruodussa.
Mutta tuon kaiken lopun ajan joudut sitten kärsimään, koska et saa missään vaiheessa olla oma itsesi. Et edes fanitapaamisissa, jossa tuo rikottu mielesi kautta ohjelmoitu persoonasi näyttää paparazzien loisteessa tuota vetyperoksiidista pepsodent hymyä, joka on Los Angelesin monikansallisten levy-yhtiöiden ja Hollywoodin tavaramerkki.
Miten MK ULTRA tappaja ohjelmointi toimii
MK ULTRA on CIA:n alla salaisesti jo 50-luvulla toiminut salainen toimintaohjelma, jossa on lukuisia sivuohjelmia kuten MK monarch, MK ULTRA jne.
Jokaiselle aivopesuohjelma-yksikön mielenohjelmoinnille ovat omat koodinimet.
Ohjelmointi on tapahtunut jo pitkään satelliittien kautta, josta USA:n armeijan alaisuudessa toimivilla Air Forcen salaisilla osastoilla on mahdollisuuss ajaa näitä ns. mielenhallintaohjelmia eri ihmisiin. Mutta tässä on vielä sellainenkin puoli, että vain sellaisia ihmisiä voidaan ohjelmoida mm. tappajiksi, joilla on tarpeeksi heikko tahto.
Mutta jos MK ULTRA ohjelmaan mukaan päässeellä henkilöllä on liian voimakas tahto, niin silloin häntä ei pystytä ohjelmoimaan ja projekti menee pieleen.
USA:n hallinto loi MK ULTRA yksikön perinpohjaisesti maailmanlaajuisen aivopesun välineeksi, mutta he alkoivat lopulta luomaan eliitille toimivia mantsurian kandidaatteja, jotka tappaisivat poliittisia vastustajia ja ne saataisiin aina näyttämään vain yksittäisten hullujen tekosilta.
John. F. Kennedyn veljen Robert F. Kennedyn Los Angelesissa vuonna 1968 tappanut Sirhan Sirhan oli mukana MK ULTRA ohjelmassa ja hänen ohjelmoitua mieltään käytettiin vain sen hyväksi, että saatiin poliittista valtaeliittiä USA:n presidentiksi uhkaava vihollinen Robert F. Kennedy surmattua. Nyt tällä hetkellähän Donald Trump on samanlaisessa vaarassa, koska häntä pidetään kasaarijuutalaisten pankkiirien puolella poliittisena vihollisena.
Christina Grimmien tappajalle Kevin Loiblille syntyi pakkomielle Christinasta ja hän halusi hänestä vaimon itselleen.
Kevinin työkaverit kertoivat, että mies oli jopa käynyt kauneusleikkauksissa näyttääkseen hieman vetotoimaisemmalta Christinan silmissä.
Hän teetti itselleen mm. hiustensiirron ja oli korjanut näköäänkin laserleikkauksessa sekä ryhtyi myös vegaaniksi laihduttaakseen itseään.
Loib kuunteli kaiken aikansa vain Christinan musiikkia ja vannoi menevänsä tämän kanssa naimisiin maaliskuussa.
Viime maaliskuussa hän matkusti katsomaan hänen showtaan ja vihjaili jo tuolloin työkavereilleen tavanneen idolinsa.
Työkaverit totesivat lopulta Kevinille, että Christinalla oli jo poikaystävä, joka työskenteli naisen nykyisenä tuottajana. Tästä Loibl lopulta raivostui niin paljon, että hän päätti lopulta tappaa Christinan.
Mutta Loibl joutui tuossa samalla triggeroiduksi, koska kaikki popstarojen elämää fanaattisesti seuraavat fanit ovat triggeroituja.
Triggeroituminen tarkoittaa sitä, että silloin henkilö jolle on syntynyt pakkomielle jostain julkisuudenhenkilöstä alkaa elämään omaa elämänsä heidän kauttaan. Periaatteessa jo ihan jokainen televisiosarja, johon katsoja jää koukkuun, triggeroi katsojan siihen, koska hänen mielensä tulee silloin riippuvaiseksi tuosta sarjan sisällöstä.
Mutta katsoja ei huomaa sitä, kuinka hänen mieltään aletaan muokkaamaan tämän triggeroinnin aikana ja alitajuntaan pystytään silloin syöttämään vaikka minkälaista piiloviestiä.
Chrimmien kaltaisten artistien piiloviestintä on yleensä ollut tuota "f*ck me bitch" osastoa, jolla kuuntelijoista ohjelmoidaan näitä yökerhoissa viihtyviä ja hyvin pinnallisia nuoria. Mutta myös tuon musiikin voimakas ja raskas soundi luo triggeroinnin kohteiden tietoisuuden hyvin matalalle, jolla kohderyhmäläiset saadaan pidettyä epätietoisuuden värähtelyissä.
Tappamisajatukset tulevat psyykelääkkeiden ja MK ULTRA ohjelmoinnista
Mutta sitten kun mennään näihin salattujen asioiden äärelle, että mistä esim. Pekka-Eric Auvinen sai päähänsä vuosina 2006-2007, että hän marssii lukioon ja surmaa siellä mahdollisimman monta luokkatoveriaan ?
Auvinen oli jo tuolloin triggeroinnin kohde, koska hänelle syntyi pakkomielle näihin Amerikkalaisiin koulusurmaajiin.
Hän ihaili mm. Columbinen koulusurmaajia.
Kun sitten 2007 hän lopulta toteutti tekonsa ja karhu ryhmä tappoi hänet lopulta tuonne koulun sisälle, eikä poliisit kertoneet hänen todellista kuolinsyytään. Niin syy sille miksi karhuryhmä hänet tappoi johtui siitä, että koulusurmaajat ovat liian poliittisesti vaarallisia, jos he jäisivät henkiin. Joten tästä syystä näillä suomen viranomaisilla ja tässä tapauksessa Karhu Ryhmällä oli CIA:lta heille annettu toimeksianto, ettei Pekka-Eric Auvinen saanut tulla enää elossa Jokelan koulukeskuksesta ulos.
Jokelan koulusurmasta sai sitten triggeroinnin eräs Matti-Juhani Saari, joka ihaili myös koulusurmia ja hän fanitti Jokelan koulusurmia aina niin paljon, että lopulta jopa tuli vierailemaan Jokelaan sen vuoksi, että sai päästä näkemään tuon paikan, jossa Pekka-Eric oli tyhjentänyt lippaitaan.
Tämä oli myös motiivi sille, miksi Saari osti pistoolinsa siitä samasta Jokelan keskustassa sijaitsevasta aseliikkeestä, josta Pekka-Eric Auvinenkin sen osti.
Pekka-Eric Auvinen ja Matti Juhani Saari eivät kumpikaan keksineet itse alkaa koulusurmaajiksi, vaan heidät ohjelmoitiin siihen.
Pekka-Eric Auvinen oli kertonut eräälle nettituttavalleen, että hän oli alkanut kuulemaan ääniä päässään... Hän luuli, että hän keskustelee jumalan kanssa. Mutta hän ei tiennyt, että nuo tappamiseen kehoittavat äänet tulivat aivan muualta päin.
Ne äänet kun tulivat hänen päähän eräänlaisina signaaleina, joihin USA:n armeijalla ja CIA:n sotilastiedustelulla on pääsy.
Näitä laitteita voi käyttää mm. satelliiteista kalibroimalla tai myös eräiden säähavaintotutkiennäköisten laitteiden kautta, jollainen mm. on Keravan vesivoimalan päällä tälläkin hetkellä.
Näillä skalaariaseilla Nato pystyy myös häiritsemään yleisiä aivosähköjen taajuuksia, joilla pyritään pitämään ihmisten tietoisuus tarpeeksi matalalla värähtelylukemilla.
Miten ohjelmointi onnistuu juuri tiettyyn kohdehenkilöön
Vahvempaan ajatusten triggerointiin tarvitaan yleensä erillinen aivoimplantti, johon signaalit pystytään lähettämään myös matalavärähteisillä radioaalloilla.
Yleisimmät implantit joita ihmiseen voidaan laittaa ovat edelleen RFID-mikrosiru, joita nyt ollaan jo alettu käyttämään mm. yrityksissä kulkulupina.
Mutta aivoimplanttien teknologia menee jo nano tasolle, josta tiedemiehet eivät ole syystäkään uskaltaneet puhua niiden laajemmasta luonteenpiirteistä, mitä ne pystyvät tekemään ihmisten mielen manipuloinnissa.
MK ULTRA mantsurian kandidaatti ohjelmointi ei onnistu ilman, että kohdehenkilön lapsuudessa on esim. jokin vahva trauma, jolla hänen persoonansa on jo valmiiksi rikki.
Persoonan rikkonaisuus on ohjelmoinnissa äärimmäisen tärkeä osa, koska ilman sitä ei ohjelmoitavalle henkilölle pääse syntymään tätä kaksoispersoonaa, jolle tämä hänen esim. mantsurian kandidaatti -ohjelmointi tulee rakentumaan.
Jenkeissä koko viime vuosina ja myös suomessa nämä kouluampumistapauksetkin kiinnittivät viranomaisten kaiken huomion vain ampuma-aseisiin, muttei näiden ampujien psyykkiseen vointiin.
USA:ssa poliittinen eliitti hokee koko ajan kilpaa toistensa kanssa, että "aseet ovat ongelma, aseet täytyy kieltää." Mutta hallinto taas ei ole missään vaiheessa vähentämässä esim. USA:n armeijan ase-arsenaalia.
Ei koska tässä on ollut koko ajan kyse yksityisomisteisten aseiden kieltämisestä ja Suomikin joutui näiden kahden kouluampumistragedian kohteeksi vain sen vuoksi, koska täällä oli väestöön suhteutettuna melkein eniten yksityisomisteisia aseita maailmassa, mm. metsästysaseita.
SSRI psyykelääkkeet ovat MK ULTRA ohjelmoinnin stimulantti
MK ULTRA mantsurian kandidaattien ohjelmoinnin stimulanttina toimii serotoiinintakaisinestäjälääkkeisiin kuuluvat SSRI-lääkkeet.
Ne on laboratorio-olosuhteissa testattu eri ihmisillä ja lääkefirmat huomasivat niiden tehovaikutuksen, joka sai aikaan niiden käyttäjissä voimakkaita agressioita.
Näistä jopa tappamisen ajatuksiin liittyvistä agressioista SSRI-lääkkeisiin on suomessa puhuttu viime vuosina julkisessa keskustelussa useaan otteeseen. Eräs suomalainen uuden suomen bloggari jopa uskaltautui kirjoittamaan omista kokemuksistaan, kun hän oli joutunut kamppailemaan saman lääkeryhmän SSRI-lääkkeiden aiheuttamien agressiivisten ajatustensa kanssa.
Jos kerta näillä SSRI-lääkkeillä on näin suuri ja kriittinen vaikutus, niin ilman niitä olisimme ehkä säästyneet Jokelan ja Kauhajoen koulusurmilta, koska kumpikin sekä Jokelan, että Kauhajoen kouluampujat Auvinen ja Saari käyttivät kumpikin heille lääkärin määräämiä SSRI-lääkkeisiin kuuluvia serotoiinintakaisinestäjiä.
SSRI-lääkkeiden psyykkiset vaikutukset aivojen reseptoreihin toimivat niin, että se estää serotoiinin vaikutuksen aivoissa ja luo ensin pienen hyvänolon tunteen, mutta lopulta saa aikaan voimakasta agressiivista vaikutusta aivoihin.
Tässä tilassa missä tuo raivon tunne valtaa aivojen keskukset, niin siinä tilassa on tuo otollinen hetki CIA:n ja USA:n armeijan sotilastiedustelun sekä USA:n Air Forcen tukikohdista alkaa lähettämään näiden implantoitujen MK ULTRA ohjelmassa olevien implantteihin näitä signaaleja, joissa on aivan oma ohjelmointinsa. Sinne saatetaan lähettää joko itsemurha-ajatuksia, tappoaikeita, seksuaalista halua jne.
Konstit ovat monet, koska sieltä käsin pystytään armeijan supertietokoneilta syöttämään vaikka minkälaisia tunnetiloja etänä, eikä MK ULTRA ohjelman kohdehenkilö välttämättä edes tietosta, että hänen tunnetilojaan manipuloidaan samalla rapakon tapaa asti.
Suomessa tämä upload aika tapahtuu yleensä n. klo 3.00 suomen aikaa aamuyöstä, joka on Yhdysvalloissa yleensä se hetki, joilloin he lähettävät signaalia ulos. Tämän johdosta monet jopa saattavat herätä yöllä juuri klo 3.00 aikoihin ja tuntea outoja tuntemuksia, kuinka heidän psyykkiseen tajuntaansa yritettäisiin vaikuttaa ulkoapäin.
Uhrien implantointi taas tapahtuu yöllä ja siinä uhrit pakotetaan hyvin usein sukupuoliyhteyteen vasten tahtoaan, joka on osa MK ULTRA:n project monarchia, jolla erityisesti tytöistä luodaan eräänlaisia seksiorjia. Tämä tehdään sieppaamalla uhrien astraalinen keho, eli energiakeho. Tästä myös tulee uhrille tuo tunne, ettei hän kykene liikkumaan kun tuo hetki koittaa yöstä.
Energiakehon seksuaalinen hyväksikäyttö on siinä mahdollista, missä fyysinenkin. Ei energiakehon ulottuvuus eroa juuri fyysisestä kuin vain sen verran, että energiakehon rakenne perustuu vain enemmän ajatus ja tunnetasoon.
Christina Grimmien tapaus jää kuitenkin elämään tuohon okkultistiseen pop musiikin historiaan ja hänen murhansa toimeksiantajia tuskin koskaan tullaan saamaan kiinni, vaikka ne istuvat tuon levy-yhtiön takana, minkä suojattina hän vähän aikaa ehti toimia. Island Records, jolle Grimmie solmi tämän suuren levytyssopimuksen kuuluu Universal Music Group yhtiöön, joka on yksiä maailman kolmesta suurimmista äänitealan yhtiöstä 23 % markkinaosuudellaan.
Universal musicin poliittinen agenda on täysin satanistinen ja se näkyy heidän monien artistiensa ja bändiensä okkultistisissa musiikkivideoissaan.
Yhtiö perustettiin vuonna 1934 nimellä Decca Records ja sen nykyinen toimipaikka on Santa Monicassa, Kaliforniassa.
Universal Music kuuluu myös kasaarijuutalaisen liikemiesten mafian hallinnoimaan äänitealan RIAA -järjestöön, jolla on ollut tapana Yhdysvalloissa tuomita netistä musiikinlataajia miljoonien dollarien korvauksiin.
Näille satanisteille levymoguleille yhden tällaisen artistin murhaaminen tällä tavalla oli vain yksi pieni satanistinen rituaalimurha, jossa yksi petturi uhrattiin Luciferille ihmisuhriksi. Illuminatin eliitti käyttää näistä omaa nimitystä veriuhrausrituaali (blood sacrifice).
Universalin levy-yhtiön suojatteihin kuulunut Amy Winehousekin sattui kuolemaan ihan sattumalta alkoholimyrkytykseen, kun hän hieman sitä ennen halusi pois showbisneksestä ja oli kertonut siitä jo managereilleen sekä levy-yhtiölleen Universalille.
Lähteet: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001199675.html
http://www.iltalehti.fi/viihde/200801077059495_vi.shtml
http://toivorissanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190522-haluan-jalleen-tappaa-juttu-ssri-laakkeista
Tunnisteet:
Christina Grimmie
,
Island Records
,
Matti-Juhani Saari
,
MK Monarch
,
MK ULTRA
,
Pekka-Eric Auvinen
,
rituaalimurha
,
Selena Gomezin vanhemmat
,
SSRI-lääkkeet
,
veriuhrausrituaali
tiistai 17. toukokuuta 2016
Kuvia Rothschildien salaisista bileistä vuodelta 1972
Marie-Héléne Rothschild edusti aikanaan ranskan rikkaimman Rothschild pankkisuvun eliittiä.
Internettiin vuoti muutama vuosi sitten valokuvia 12. joulukuuta 1972 järjestetyistä Rothschildien salaisista kemuista.

Nämä vuonna 1972 järjestetyt salaiset Rothschildien bileet järjestettiin Rothschildien omistamassa Château de Ferrières palatsissa. Kyseessä on vielä sama paikka, jossa kuvattiin myös Stanley Kubrickin "Eyes Wide Shut" -elokuvan eliitin satanistiset ryhmäseksirituaalikohtaukset.
Samassa paikassa kuvattiin myös Roman Polanskin elokuva "Yhdeksäs Portti (9th Gate)".

Tässä kuvassa poseeraavat Paroni Alexis de Redé ja Paronitar Marie-Héléne de Rothschild.

Alexis de Redé käytti näissä 1972 vuonna järjestetyissä kemuissa samanlaista tuplanaamaria, joka nähtiin myös Eyes Wide Shut elokuvassa.

Juhlissa oli paljon naisilla lintuhäkkejä rekvisiittana.

Taidemaalari Salvador Dali oli myös Rothschildien salaisten bileiden vakiovieraita, joka oli vielä vastannut monien naamareidenkin suunnittelusta.
Tässä kuvassa hän poseeraa yhdysvaltalaisen näyttelijä Mae Westin kanssa.

Rothschildien kemujen ruokapöytä näytti mielenkiintoiselta, kun siellä oli lapsinukkeja, joilta osalta oli pää irti. Tällä symboloidaan illuminatin sisäistä mielenhallinta kulttuuria (Eng. MK culture).

Tässä kuvassa näkyy yksi bileiden ruokapöytä, johon on aseteltu alaston mallinukke makuuasentoon.






Sitten kun alkaa miettimään sitä, että miksi nämä Hollywoodin kuuluisat naistähdet kuten aikanaan Audrey Hebpurn eksyi näihin Rothschild pankkieliitin salaisiin bileisiin. Mitä he siellä tekivät näiden limanuljaskojen ja satanistien keskellä ?
MK Monarch ohjelmoidut hollywood tähdet olivat näissä bileissä eliitille ns. vapaata riistaa. Eli heitä sai tietyt bileisiin osallistuvat herrasmiehet käyttää vapaasti seksuaalisesti hyväkseen.
Elokuvaohjaaja Roman Polanski on vielä mielenkiintoinen mies, kun hän raiskasi vuonna 1977 Kaliforniassa 13-vuotiaan tytön ja pakeni sieltä ennen tuomiota ulkomaille.
Mies pakeni ranskaan ja ei ole enää tuon jälkeen uskaltanut matkustaa yhdysvaltoihin, koska siellä hänen kansainvälinen pidätysmääräyksensä on edelleen voimassa.
Mutta vuonna 2009 hänet pidätettiin sveitsin Zürichin lentoasemalla Yhdysvaltain vuonna 1978 antaman pysyvän pidätysmääräyksen perusteella.
Lopulta Polanskin nykyisen kotimaan Ranskan ja toisen kotimaan Puolan ulkoministerit riensivät Polanskin avuksi ja lapsenraiskaaja päästettiin pakoon kuin koira veräjästä. Koska hän selvästi sai apua korkeammalta taholta, jonka sisällä pedofilia on eliitin sisällä toimiva luontaisetu.
Tässähän äskettäin tuli vielä tieto, että aiemmin jo pedofiili skandaaleissa ryvettynyt miljardööri Jeffrey Epstein pyöritti jopa Lolita Lines- nimistä yksityistä lentoyhtiötä, jolla tarjottiin varakkaille asiakkaille alaikäisiä naisia seksiseuraksi.
Yksi vakioasiakkaista oli yhdysvaltain ex-presidentti Bill Clinton, joka käytti kyseisen lentoyhtiön palveluksia ainakin 26 kertaa.
Lentokoneissa oli sängyt, joissa eliitin pedofiilit käyttivät seksuaalisesti hyväkseen 12-vuotiaita tyttöjä.
Pedofilia on aina kuulunut satanistisen Illuminatin sisälle. Se on edelleen Hollywoodin elokuvateollisuuden suurin ongelma, jota salataan kaikilla keinoilla.
Epstein joutui vasta vuonna 2006 FBI:n tutkinnan kohteeksi ja hänet tuomittiin lopulta vain 18 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen, josta hän istui vain 13 kk.
Miljardööri selviää siis pedofiiliringinkin pyörittämisestä rahalla, kun taas joku keskiluokassa elävä lasten saalistaja joutuu lusimaan pidempiä tuomioita.
Illujen eliitin bileet ovat aina olleet täynnä sairaita satanistisia rituaaleja, joissa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö sekä rituaalimurhat ovat osa tämän yläluokan salaisissa menoissa.
Heidän todellisuutensa on todella sairas, koska he mm. ovat riippuvaisia lasten veren juomisesta, koska jäävät lopulta niiden sisältämästä adrenaliinista riippuvaiseksi.
Al Goren jopa huhutaan olevan yksi heistä, joka juo pienten satanistisissa rituaaleissa tapettujen lasten verta.
Illuminatin satanistiset rituaalit ovat niin sairaita, ettei moni halua uskoa niihin. Mutta näistä uhrimenoista kuitenkin ovat monet rohkeat uskaltautuneet puhumaan julkisesti.

Englannissa vieläkin vellova pedofiili-skandaali on myös tuonut ilmi sen, kuinka Englannin viihdemaailmasta tuttu eliitti oli käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen jo useita vuosikymmeniä, sekä murhannut heitä satanistisissa uhrimenoissa.
Toiminnassa oli mukana aina entisiä Englannin parlamentin ministereitä ja viihdeteollisuudesta tuttuja tv-kasvoja kuten Jimmy Savile, jolla oli jopa huhujen mukaan omat avaimet erääseen lastensairaalaan. Joss mies kävi harrastamassa jopa nekrofiliaa.
Tunnisteet:
Al Gore
,
Audrey Hebpurn
,
Bill Clinton
,
Illuminati
,
Jeffrey Epstein
,
Marie-Héléne Rothschild
,
MK Monarch
,
Roman Polanski
,
salaiset kemut
,
satanistiset rituaalit
,
veren juonti
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)























