http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anders Breivik. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anders Breivik. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. maaliskuuta 2019

CIA:n kouluttama tappaja iski moskeijaan Uudessa-Seelannissa




Teksti: Teemu Vehkala

Uudessa-Seelannissa tapahtui eilen, kun CIA:n kouluttama tappaja/asemies iski paikalliseen moskeijaan ja aloitti massamurhan.

49 ihmisen väitettiin kuolleen iskussa.

Australian aksentilla englantia puhuva pääepäilty kuvasi myös tuon tekonsa action kameralle, jonka äärimmäisen raaka video on levinnyt verkossa viimeisen vuorokauden ajan ja poistettu sieltä lukuisia kertoja. 


Osa on nyt sitä mieltä, että tämä joukkomurha olisi lavastettu, mutta kun tuon videon katsoo alusta loppuun, niin kyllä näkee ettei se ole lavastettu. Mutta tuon action kameran kuvanlaatu ei vain ole mitään HD-tasoa.

Tuollaisen massamurhan pystyy tekemään CIA:n tai NATO:n erikoiskoulutettu sotilas, jonka mieli on murrettu koulutuksen aikana ja tästä CIA käyttää nimitystä DELTA-ohjelmointi, koska silloin näiden tappajien aivoaallot ovat tuolloin Delta-alueella (1-3 Hz).

Normaalisti ihmisen aivot ovat Delta-tasolla silloin kun ei nähdä unia.  

CIA siis pystyy ohjelmoimaan tappajia, jotka eivät enää massamurhaoperaatioiden jälkeen muista mitään, koska ovat olleet operaatioiden aikana tuossa Delta-tilassa.

Tämä vuonna 1999 Helsingin, Kampissa ampumaradalla kolme ihmistä ampumalla surmannut Sanna Sillanpää oli myös tekonsa aikana tuossa Delta-tilassa. Koska oli kylmänrauhallisesti ampunut kuoliaaksi tuolla ampumaradalla kolme miestä ja totesi sen jälkeen, että "Näinhän opetettiin FBI:n akatemiassa".

Mutta se mikä erottaa nämä tavistappajat näistä CIA:n erikoiskoulutetuista, niin nämä CIA:n ja NATO:n kouluttamat ovat ammattisotilaita ja heitä NATO pystyy käyttämään vaikka jonkun Euroopassa lavastetun joukkomurhan suorittajina.


Miksi juuri Uuusi-Seelanti oli tämän massamurhan kohteena 

Tämän Uuden-Seelannin moskeija verilöylystä uutisointi näyttää jälleen sen, että valemedia johtaa harhaan koko tapauksen tiimoilta. Sillä Uusi-Seelanti on ollut yksiä maailman parhaimpia maita mm. sananvapaudessa.

Nyt se sitten koki suuren iskun mitä tulee maan turvallisuudelle ja ei ollut lainkaan sattumaa, että nämä kyseisen Moskeija iskun tilanneet ja rahoittaneet Wall Street pankit tilasivat tuon iskun juuri moskeijaan.

Totta kai he tilasivat sen juuri Moskeijaan, jotta voisivat saada nyt valemediassa sekä Uudessa-Seelannissa poliitikot tuntemaan sympatioita ja sääliä näitä Moskeijaan murhattujen muslimien puolesta.

Tällä nyt Uuden-Seelannin hallitus kiristetään jo kohta pikaisesti muuttamaan maan perustuslakia, joka tulee heikentämään kyseisen maan sananvapautta.

Mutta mitäs valemedia tulee kertomaan tästä Uuden-Seelannin moskeija iskusta.

No siellä kerrotaan vain, että kuka oli tekijä ja todennäköisesti  vielä tämä poliisin kiinniottama mies ei ole tämä CIA:n koulutettu ammattisotilas, joka taisi jo päästä karkuun.

CIA:lla tosiaan tuollaisen 3-vuotisen eliittitappajakoulunkin testeissä ja kokeissa painotetaan näille tuleville Mantsurian Kandidaateille, että "älkää sitten koskaan jääkö kiinni".  Tämä kerrotaan ihan tässä Whitewolf von Atzingenin kirjassa "Shadow Scorpion; Memoirs of an Assassin".

Whitewolf von Atzingen kävi 1988-1990 vuosina kolmi vuotisen erikoiskoulutuksen, jonka aikana hänestä tehtiin USA:n hallinnolle ja CIA:lle toimiva tappaja, joka hoiti nuo yli 180 murhaa kaikki tuossa valveillaolotietoisuuden alla toimivassa DELTA-tilassa.

Hän sain ensin vain puhelinsoiton, jossa luurin toisen päähän sanottiin tämä triggerisana, jolla hänen DELTA-ohjelmoitu kaksoispersoona saatiin aktivoitua. Eli tuo heidän ns. murhaajamoodi.

Whitewolf kertoo tuossa kirjassaan myös sen, että miten CIA sai hajoitettua koulutettujen mielen ja se tapahtui niin, että koulutustilanteessa heidän jokaisen kokelaan tuli tappaa pieni lapsi paljain käsin ja Whitewolf ei kuitenkaan pystynyt tähän. Joten kurssin opettajat joutuivat silpomaan tuon erään pikkutytön hengiltä hänen silmiensä edessä ja tuossa kohtaa Whitewolfin mieli oli saatu rikki, jolloin tuo DELTA-ohjelmointivaihe onnistuttiin hänellä tekemään.

Mutta Whitewolf sai lopulta palautettua muistinsa erään henkilön avulla, jolla oli taitoa mm. käyttää tässä muita mielen palautusmetodeja.

Valemedia ei kerro totuutta Uuden-Seelannin tapauksesta

Valemedia ei tule kertomaan totuutta tästä Uuden-Seelannin moskeijaverilöylystä, vaan se keskittyy vain siihen, että mikä oli tämän valkoihoisen miehen motiivi käydä teurastamassa hengiltä lähes 50 ihmistä tuolla moskeijassa.

Valemediassa kerrotaan nyt, että yksi nuori mies riisti aseen tältä Uuden-Seelannin terrori-iskun tekijältä.

No yllättäen tämä ei näy tuossa tekijän kuvaamalla actionkameralla kuvatulla pätkällä, joten tästä jälleen näemme sen, että miten nämä false-flag operaatiot toimivat. Eli sinne syötetään teatteria sekaan, jotat tämä tapaus saataisiin paljon suuremmin dramatisoitua valemediassa.
 

Iskun pääepäilty on nyt 28 vuotias australialainen Brenton Tarrant



Sky news uutistoimisto väittää nyt, että miehellä oli yhteyksiä Norjan joukkomurhaaja Anders Breivikiin


Sattumoisin myös Breivik oli lapsena Norjalaisessa psykiatrisessa sairaalassa avohoitosuhteessa äitinsä kanssa. 



Breivikin äiti karkasi jo aikanaan kotoaan vain 17-vuotiaana ja katkaisi kaikki suhteensa hänen kontrolloivaan äitiinsä. Mutta tuli pian kuitenkin raskaaksi ja alkoi odottaa Andersia. Lapsen isä oli Jens Breivik, joka työskenteli myöhemmin lakimiehenä.


Vaikka tämäkin kerrottiin tuolloin muutama vuosi sitten Norjan TV2 kanavalla näytetyssä dokumenttielokuvassa, niin kuitenkaan siinä ei tietenkään kerrottu sitä, että tuo kyseinen hoitosuhde liittyi CIA:n MK ULTRA projektiin.


Breivikistä siis ohjelmoitiiin tappaja jo lapsena ja tähän tarvittiin tuo, että hänen sekä äitinsä välinen side hajoitettiin tuossa sairaalassa, jonne Breivikillä oli avohoito-ohjelma vuonna 1983 käynnissä. 


Kun tämä neljän viikon pituinen tarkkailujakso päättyi tuolla Norjalaisessa psykiatrisessa sairaalassa, niin lääkärit päättivät, että Anders olisi otettava äidiltään pois. Mutta vaikka päätös oli jo pantu käytäntöön, niin sitä ei kuitenkaan toteutettu, koska paikalliset lastensuojeluviranomaiset pitivät sitä liian ankarana tuomiona.



Anders Breivik kuului Norjan vapaamuurareihin sekä Maltan ritareihin, joka on vapaamuurarien sisällä korkea-asteinen kerho.



Hän on myös poliittiselta aatteeltaan ns. PRO Israel sionisti. 


Oli silti uskomatonta, että miten Norjassa tuolloin 22. heinäkuuta 2011 tämän hullun annettiin teurastaa kaikessa rauhassa pienellä Utöyan saarella 77 ihmistä. 


Poliisi olisi voinut tulla sinne jo samantien ensimmäisestä hälytyksestä lähtien, mutta heillä kesti lopulta 1 tunti ja 19 minuuttia tulla tuonne saarelle. Vaikka tuo pieni saari oli vain vajaan 600 metrin päässä mantereesta. 



Vaikka tämä Oslon keskustassa samaan aikaan räjäytetty pommi oli CIA:n operaatio, niin silti valemediassa kerrottiin että sen räjäyttäjä olikin Breivik itse.



Norjan silloinen pääministeri Jens Stoltenbnerg oli kuitenkin jostain kautta saanut kuulla tästä massamurhaoperaatiosta etukäteen ja oli vielä kuulemma soittanut Putinille muutamaa päivää ennen tätä tapahtumaa ja anellut ns. armoa. 



Lääkäri ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde kertoi, että kuinka hän tuolloin Norjassa asuessaan kuuli kuinka eräässä Norjan verilöylyihin liittyvässä lehdistötilaisuudessa joku toimittaja oli kysynyt tästä Stoltenbergin ja Putinin välisestä puhelusta, niin eräs Norjan valtion johtava virkamies oli saanut suorastaan raivokohtauksen ja inttänyt vihaisesti, että kuinka "Stoltenberg ei soittanut Putinille".



Sekin on äärimmäisen mielenkiintoista, että miksi Stoltenberg soitti juuri Putinille ? 



Stoltenberg oli sanonut heti ensimmäisessä julkisessa puheessaan Norjan verilöylyn jälkeen näin; "Me emme suostu alistumaan pelolle". 


Hän tiesi, että kyseessä oli ulkomaalaisten tiedustelupalvelujen operaatio, jonka massamurhaajaksi nyt vain valikoitui Anders Breivik.



Norjan valtio siis joutui vuonna 2011 valtiollisen terrori-iskun kohteeksi, jonka toteuttaja ei kuitenkaan ollut Norjan valtio. Vaan tilanne liittyi siihen, että koska Norja öljyrikkaana maana halusi alkaa ottaa pesäeroa Natoon ja tätä ei sallittu.



Lisäksi NATO olisi huhujen mukaan halunnut myös hyödyntää Norjan öljyvaroja lisää, mikä taisi saada Norjan sille kannalle, että he halusivat alkaa ottamaan todellista pesäeroa Natoon.



Nyt Uuden-Seelannin hallinto joutui valtiollisen terrori-iskun kohteeksi ja massamurha oli hyvin samanlainen kuin Norjan joukkomurhat.



Kumpikin sekä Norjan, että tämän Uuden-Seelannin iskut on rahoitettu ulkomailta ja tällaisia operaatioita johdetaan CIA:n ja Naton kaltaisten tiedustelupalveluiden puolelta. Mutta iskut tilataan aina ulkopuolelta ja nämä tiedustelupalvelut toimivat vain niiden toteuttajina.



CIA on siis käytännössä freelance pohjainen kansainvälisellä alueella toimiva yksityinen terrorijärjestö, joka tekee terrori-iskunkin minne tahansa, kunhan vain siitä maksetaan tietty hinta. 



Maailman salainen valtaeliitti toteutti tämän Uuden-Seelannin iskun vain sen vuoksi, että koska kyseisen maan sananvapaus oli vielä miltei maailman johtavimmassa asemassa sen riippumattomuuden puolesta. 



Mutta nyt tuo maa saatiin tuohon pelon ilmapiirin tilaan, jolla nämä rikolliset elitistit pääsevät nyt murskaamaan kyseisen maan sananvapautta näillä tulevilla terrorismilakipaketeilla, jotka Uuden-Seelannin parlamentti painostetaan ja pakotetaan ottamaan voimaan. 


Olisi kyllä vielä äärimmäisen mielenkiintoista selvittää, että onko tuo Brenton Tarrant sittenkään se sama henkilö, joka kylmän viileästi surmaa ihmisiä ampumalla tuossa actionkameralla kuvatulla videolla. 


Sellaisenkin selvittäminen ei ole mitenkään sikäli vaikeaa, että jos kyseinen pääepäilty vaikka nyt sattuisi puhumaan näissä tulevissa oikeudenkäynneissä jotain. 



Mutta Norjankin tapauksessa tämän Breivikin ei juuri annettu puhua oikeussalissa mitään julkisesti. Vaan nämä kaikki Breivikin ulosannit käytiin vain salaisissa oikeusistunnoissa, joka kuvastaa aina tätä, että miten äärimmäisen paljon CIA pyrkii pitämään näihin false-flag terrorismiin liittyvät oikeudenkäynnit julkisuudelta salassa.

Lähde: MV-Lehti


 


 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Eliitti on tilannut terrori-iskun Eurooppaan, horjuuttaakseen poliittista heräämistä


Englantilainen Rothschildien osake-enemmistöllä toimiva sanomalehti Mirror julkaisi eilen Euroopan väestön pelotteluun keskittyneen jutun, jossa väitettiin Isiksen uhkailleen järjestää kohta terrori-iskun Berliiniin ja Brysseliin, horjuuttaakseen Brexit -äänestyksestä seurannutta Eurooppalaisten poliittista heräämistä.

ISIS terroristijärjestöä ei varsinaisesti ole olemassa, vaan se on vain monien lähi-itään koulutusleireille lähetettävien Jihadistien tietokanta, jota CIA ylläpitää. 

Tällä annetaan sitten sellainen kuva, että näiden Pariisin 2015 marraskuussa toteutettujen joukkomurhien takana olisi ollut ISIS, vaikka tuokin oli Naton salaisen armeijan ja CIA:n välinen peiteoperaatio (Eng. covert operations).

Mikäli selvännäköisyyteni toimii tällä kerralla oikein, niin tämä keskuspankkien eliitti tilasi terrori-iskun jonnekin Eurooppalaiseen kaupunkiin, jonka toteutusvastuu annettiin taas näille Naton salaiselle armeijalle. 


Vaikka tuossa Mirror-lehden uutisessa uhattiin Berliiniä ja Brysseliä, niin se voi olla bluffia. Näkisinkin enemmän, että Lontoo on se kohte, jonne Rothschildit tilasivat Naton salaiselta armeijalta terrori-iskun. 

Heidän olisi tod. tarkoitus räjäyttää muutama bussi sekä tehdä myös Lontoon maanalaiseen tuollainen 7/7 kaltainen pommi-isku ja mahdollisesti vielä ampua konetuliaseilla siviilejä samaan tyyliin kuin Pariisissa viime marraskuussa.

Mossad asensi räjähteet tuolloin 7.7.2005 Lontoon metroon ja räjähteet olivat C4 -tasoisia sotilasräjähteitä. 

Tuolloinkin väitettiin, että niiden iskujen takana olisivat olleet vain yksittäiset muslimit, jotka kuitenkin viettivät kaiken tuon muuan ajan ulkopuolella aivan tavallista elämää.

Tässä nyt tod. Lontoosen tilatussa valtionterrori-iskussa on jo CIA profiloinut ne miehet, joita he tulevat niistä jälleen syyttämään ja koska tämä veljekset tarina on aiemminkin mennyt Bostonin maratonin pommi-iskuissa ja Ranskan sekä Brysselin iskuissa läpi. Niin tätä samaa tarinaa tullaan myös hyvin todennäköisesti käyttämään tälläkin kerralla.

Tämä veljeskaksikko jota noista iskuista tullaan syyttämään on ollut tähän mennessä Englannin tiedutelupalvelu Mi6:n pitkäaikaisessa tarkkailussa. 

Isku olisi tarkoitus tehdä niin, että silloin kun nämä veljekset, jotka ovat tiedustelupalvelun seurannassa uskotellaan tod. mukaan johonkin terrorismin vastaiseen harjoitukseen, joita aina näiden oikeiden Naton salaisten armeijan, CIA:n ja läntisten tiedustelupalvelun yhteydessä järjestettävien terrori-iskun aikana järjestetään.

Terrorismin vastainen harjoitus selittyy sillä, että näiden mm. Mossadin ja CIA:n agenttien on helppo pukea päälle vaikka poliisin tai muiden turvallisuusalan viranomaisten vaatteet ja tekeytyä, että he olisivat käymässä jotain Lontoon metroon keskittynyttä terrorismin vastaista harjoitusta läpi. Vaikka he ovat siellä toteuttamassa varsinaista terrori-iskua.

Kun lyö nyt googleen hakusanat "london terror drill", niin tulee tällainen Daily Mail -lehden linkki, jossa kerrotaan seuraavassa kuussa järjestettävästä terrorisminvastaisesta harjoituksesta, joka järjestetään Lontoon maanalaisessa metroliikenteesä.

Artikkelin julkaisupäivää ei näy edes googlessa, jolloin on vaikea saada selville, että milloin tuo juttu on oikein julkaistu. Mutta sen verran siinä sanotaan, että päivämäärä tuolle terrorisminvastaiselle harjoitukselle on 7. syyskuuta. Mutta vuotta ei saa selville.

Jos nyt on vielä kesäkuu, niin kaiken logiikan mukaan tämä artikkeli ei voi silloin olla tältä vuodelta peräisin. Mutta on hyvin kummallista, ettei tuota päivämäärää näy missään. Kun normaalisti kaikki googlella löydetyt html -pohjaiset nettisivut näkyvät julkaisupäivän mukaa.



Saksassa järjestettiin viime vuoden lopulla terrorisminvastainen harjoitus lähellä Berliiniä, johon osallistuivat Saksan hallinnon uudet terrorisminvastaisessa yksikössä toimivat poliisit, joilla on harjoituskeskus Blumbergissä, joka on lähellä Berliiniä.

Tämä Saksan hallinnon paikallinen uusi Karhu-ryhmä perustettiin heti tuon 2015 marraskuussa Pariisissa tapahtuneiden joukkomurhien jälkeen.

Vaikka Saksan hallinto hakee tällaisilla aseistetuilla erikoisjoukolla kansalaisilleen sellaisen tunteen, että nämä aseelliset joukot suojelisivat heidänkin maansa kansalaisia, niin saksalaisille ei olla vieläkään uskallettu kertoa, että kuinka tätä Naton salaista maanalaista armeijaa on johdettu suoraan Saksan armeijan kautta. Koska sieltä ovat suorat yhteydet Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:han.

Pariisin joukkomurha tilattiin niin, että ensin siitä tuli toimeksianto CIA:lle tältä pankkimafialta (Rothschild jne.). Tämän jälkeen CIA otti toimeksiannon vastaan ja operoi tuohon Pariisin keskustaan 13. marraskuuta 2015 tilattuun joukkomurhaan sopivan yksikön ja niitä edustavat Euroopassa tämä Naton salainen armeija.


Tuo Pariisin joukkomurhan päivä oli vielä hyvin erityinen, koska se oli perjantai 13. päivä. Kun tasan 800 vuotta aiemmin vuonna 1307 Ranskan kuningas Filip IV vangitsi kaikki Temppeliritarikunnan miehet (Illuminaattien esi-isät) ja laittoivat heidät roviolle palamaan ja pakottamaan tunnustamaan rikoksensa. 

Tämän jälkeen kaikki Temppeliherrojen ryöstämällä hankittu omaisuus siirtyi Ranskan valtiolle ja samoin heidän maaomaisuus Kastilliassa ja Englannissa siirtyi Ranskalle. Muualla tämä ryöstetty omaisuus siirtyi veljeskuntien haltuun.


Mutta ei tämä lakkauttanut tätä varsinaista Temppeliherrain ritarikuntaa, joilla oli jo tuolloin näitä ns. kätkettyjä aarteita kuten Liitonarkku tai Graalin malja. Nämä Temppeliherrain ritarikunnan salaisuudet on kuitenkin historian aikana ehditty leimata vain heidän liikkeelle laskemiksi höpö höppö tarinoiksi, joilla yritetään suojella niiden olemassaoloa.

Tämä nykyinen maailman salainen valtaeliitti on edelleen äärimmäisen vihainen siitä, että nämä heidän esi-isät mestattiin tuolloin 1307 Ranskassa ja tämä 13.11.2015 Pariisissa toteutettu joukkomurha oli siitä eräänlainen kosto Ranskan valtiolle.

Syy siihen, että miksi tämä nykyinen illuminatin eliitin klaani uskalla tulla julkisuuteen ja paljastaa tuota kuinka he ovat koko tämän ajan hallinneet koko maailmaa johtuu siitä, että he pelkäävät että heille käy samoin kuin tuolloin Ranskassa. Joten tämän takia tämä heidän suuri ja maailmanlaajuinen salaseura-vehkeilu jatkuu edelleen piilossa julkisuudelta.

He ovat onnistuneet salaamaan tätä valta-asemaansa monilla keinoilla, kuten 60-luvun lopulla Yhdysvalloissa CIA loi uuden triggerisanan, jolla saatiin John F. Kennedyn murhaa tutkineet ihmiset leimattua hulluiksi. 

Tämä sana oli salaliitto (Eng. conspiracy) ja sitä sanaa viljellään edelleen tässä korruptoituneessa valtamediassa edelleen ja vain tietyin poliittisin motiivein. 

Tällä sanalla on edelleen hyvin suuri vaikutus heihin, jotka ovat tuon sanan aivopesun uhreja. Eli nämä joilla nousevat nuo eräänlaiset diat silmien eteen aina kun tuo triggerisana salaliitto näkyy tai kuuluu jossain.

Tämä todistaa myös suoraan sen, miten nerokkaasti tämä massaväestön hallinta on onnistuttu luomaan. Että pelkillä yksittäisillä triggerisanoilla voidaan saada hallittua poliittista heräämistä.

Mutta nyt Britannian Brexit äänestys sai jo aikaan hyvin paljon poliittista heräämistä, jota nyt tämä keskuspankkiirien eliitti yrittää seuraavalla siirrollaan horjuttaa tämän hallitsemansa valtionterrorisminsa keinoin.

Mutta silloin kun posahtaa jossain päin Euroopassa, niin paniikki on väärä valinta tuollaisessa tilanteessa. 

Mikäli tämä CIA:lta ja Naton salaiselta armeijalta tilattu ISIS isku toteutuu, niin jälleen sen seurauksena kaikki Euroopan unionin presidentit pakotetaan taas pitämään näitä julkisia tiedotustilaisuuksia, joissa he pakottavat kansojaan pelkäämään Isiksen nimeen.

Kun vielä joitakin satoja vuosia sitten valtionkirkolla oli lähes auktoriteetinomainen rooli ja hallinta kansalaisista. Jos ei käynyt kirkossa, niin peloteltiin herran pelolla. 

Nyt tuo herran pelko on vain vaihdettu isiksen pelkoon.

Kristinuskosta muotoutui uusi kapitalistinen taloususkonto, jossa edelleen elämme sisällä tässä kuplassa ja josta vain hyvin harvat ovat onnistuneet pääsemään ulos. 


Ennenvanhaan tuo kirkko oli paikka, jonne ihmiset pakotettiin pelon voimalla. Nykyään tämä kirkko on TV:n ja Median uutiset, joita ihmiset pakotetaan seuraamaan Isiksen pelolla.

Saarnamiehet eivät enää ole näitä helvetin tulilla tai herran pelolla pelottelevia pastoreita, vaan nyt ne ovat näitä telepromtereita lukevia uutisankkureja, jotka toistelevat noita eliitin käsikirjoittamia uutissaarnoja, joissa pelotellaan meitä terroristeilla.


Tästä Temppeliherrain ritarikunnasta pitää vielä sen verran sanoa, että kun tämä Norjan joukkomurhaaja Anders Breivik kertoi Norjan joukkomurhien oikeudenkäynneissä kuuluvansa tähän Tempperiritarikunnan järjestöön, niin Norjan valtiollinen oikeus totesi ne pelkiksi höpö puheiksi ja mediassa oikein kiistettiin, ettei mitään sellaista järjestöä olisi olemassa.



Breivik sanoi kuuluvansa Temppeliritareissa sen Eurooppalaiseen järjestöön.

Norjan oikeus totesi, että tämä Temppeliritarikunta on vain hänen mielikuvituksensa tuotetta.

No olivatko nämä Ranskassa 1307 järjestetyt Temppeliritarikunnan roviolla polttamisetkin vain mielikuvituksen tuotetta, vaikka niistä lukee aina Wikipediassa asti. Niitä ei jostain syystä koskaan haluttu poistaa historian kirjoista, koska historianhan kirjoittavat nämä vallassa olevat eliitin miehet omien intressiensä mukaisesti.

Euroopan kuninkaiden historiasta on poistettu Suomalaiset kuninkaat, jotka olivat liian lojaajeja ja heitä ei voitu lahjoa Vatikaanin toimesta, joten ne oli lopulta tapettava pois. 

  

Lähde: http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/isis-calls-attacks-berlin-brussels-8273022

tiistai 1. syyskuuta 2015

Ruotsia pakotetaan Suomen kanssa liittymään Natoon


Vahva painostus on käynnissä kulissien takana, kun Ruotsia ja Suomea painostetaan liittymään Natoon. 

Nyt Ruotsin keskustapuolue käänsi takkinsa kokonaan, kun aiemmin se väitti suhtautuvansa skeptisesti Nato -jäsenyyteen. Nyt heidän mielipiteensä on tiedotusvälineiden mukaan muuttunut jostain ja Ruotsin Nato -jäsenyydestä keskustellaan ruotsin keskustan tulevassa puoluekokouksessa. 

Ruotsin puolujohto haluaa nyt, että se liittyisi Suomen kanssa yhtäaikaa Natoon. Aivan kuten jo tässä blogissa aiemmin ennustimme.


Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole yksin Ruotsin päätös tästä, vaan kaikki tämä Nato agenda ajetaan Yhdysvaltain hallinnosta. Mutta tarvittaessa jos Ruotsi tai Suomi ei suostu pysymään Naton haluamassa koalitiossa, niin sionistit turvautuvat silloin mm. valtionterrorismiin. Heillä on aina löytyneet ne keinot, joilla he saavat valtion kuin valtion polvilleen, joista suurimpana esimerkkinä lienee Utöyan verilöyly, joka ei ollut Breivikin yksittäinen päähänpisto. Vaan se oli sionistisen eliitin kosto Norjalle siitä, että maa halusi ottaa irtioton Natoon.


 

 

torstai 26. helmikuuta 2015

Mikrosirun vastainen adressi


Internetissä on käynnissä mikrosirun vastainen adressi, jolla vastustetaan tätä käynnissä olevaa kehitystä, missä meidän ihon sisään kuuluisi laittaa vielä mikrosiru tulevaisuudessa.


Emme me ole mitään hallinnon digitaalisia häkkikanoja ja tämä kaikki Orwellilainen kehitys voidaan pysäyttää, jos me vaan näin tahdomme. Mutta siihen tarvitaan riittävästi valveutuneita ihmisiä ajamaan tätä asiaa eteenpäin. Koska nuo vielä kollektiivisessa unessa olevat eivät näe ihon sisäisessä mikrosirussakaan mitään huonoa, siinä vaiheessa kun käteinen raha korvataan sillä.



RFID-mikrosiru toimii radiotaajuuksilla ja siinä on siis sisällä pieni radio-antenni.



NATO on käyttänyt näitä RFID -mikrosiruja jo vuosikausia tiettyjen ihmisten salaiseen seurantaan ja tarkkailuun. Osa liittyy salaiseen armeijan MK ULTRA projektiin, jossa osa mukana olleista tulee mm. kouluampujia. 



Hiljattain edesmennyt lääkäri, ufologi ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilde jopa sanoi, että kuinka nämä mikrosirut tunnistaa magneettikuvauksessa (MRI). Koska silloin laite alkaa yksinkertaisesti huutamaan, koska jonkun ihmisen sisällä on radiosignaaleja käyttäviä mikrosiruja. Tästä syystä Rauni-Leenan mukaan Norjan joukkomurhaaja Anders Breivikiä ei viety koskaan magneettikuvaukseen.



Vaikka ihminen on sähkömagneettinen olento, niin ei se ole alkuperäinen tarkoitus tunkea hallinnon toimesta hänen kehonsa vielä jonainpäivänä täyteen metallisia implantteja. Koska tämä yksi ihon alle laitettava RFID-mikrosiru on vain alku tästä järkyttävästä teknokraattisesta kehityksestä. 

Tämä kaikki voi vielä johtaa pahimmillaan siihen, että joskus sadan vuoden päästä kaikki ihmiset on jo puolittain robotisoitu ja tämä kaikki tehtäisiin vain sen takia, että maailman kulisseissa lymyilevä valtaeliitti saisi paremmin hallittua tämän maaplaneetan ihmisten massakäyttäytymistä, kauko-ohjaamalla heitä kuin jotain robotteja. Toisaalta tämä nykyinenkin globaali mind control toimii jo tarpeeksi hyvin pitämään tämä enemmistö ihmismassa kollektiivisessa unessa. 


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Veterans Today: Charlie Hebdonin false-flag tulee julki



Veterans Todayn toimittaja Kevin Barrett toi esille muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia maailmalta viime vuosilta, jotka johtivat verilöylyihin eri puolilla maailmaa.



2011 Norjan työväenpuolueen nuoret laativat Israelin vastaisen toimintaohjelman. Yllättäen samaisen työväenpuolueen nuorten leirille Utöyan saarelle hyökättiin aseellisesti tämän mediassa julistetun yksittäisen hullun Anders Breivikin toimesta, tappaen suurimman osan työväenpuolueen nuorten johtajistosta. Kyseessä oli poliittinen murha, jossa virallisten tietojen mukaan sai surmansa 69 Utöyan saarella. Oslon keskustassa hallinnon rakennuksessa räjäytettiin myös pommi, jossa kuoli 8 ihmistä. Pääministeri Jens Stoltenbergin toimisto koki pahoja vaurioita. 


2013 vuoden lopulla Malesian hallinnon tuomioistuin julisti Israelin syylliseksi joukkomurhiin. Muutamia kuukausia myöhemmin malesialaisia matkustajakoneita alkoi tippumaan ja katoamaan taivailta (2 kpl).    


23.11.2014 marraskuun lopussa Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu varoitti Ranskaa tunnustamasta Palestiinan valtiota, joka tulisi heidän mukaansa olemaan kohtalokas virhe. 


2.12.2014 Ranska tunnusti Palestiinan valtion äänin 339-151.


7.01.2015 aseistautuneet miehet hyökkäsivät ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen Pariisissa. Konetuliasein varustautuneet hyökkääjät surmasivat virallisten tietojen mukaan 12 ihmistä. Asemiehet kuitenkin pääsivät pakoon, koska heillä oli diplomaattinen koskemattomuus ja sellainen on vain mm. tiedustelupalveluiden työntekijöillä. 

Myös Norjassa Utöyan saarella Breivikin lisäksi toimineet tappajat saivat teurastaa siviilejä rauhassa, sillä Norjan poliisilla kesti tulla saarelle apuun yli 1 tunti 19 min. Vaikka Utöyan saari oli rannikosta vain n. 600 m päässä. 


Vieraan vallan toimesta lavastettu ja toteutettu  valtionterrorismi näissä edellämainituissa tapauksissa linkittyy yhä useammin Israeliin ja kyseisen valtion poliittinen vastustaminen valtiolliselta tasolta näyttäisivät johtavan Israelin valtion kautta tilattuihin poliittisiin joukkomurhiin, joiden toteutuksesta vastaavat mm. Mossad ja CIA.



Pitääkö Israelin poliittinen johto todellakin itseään universaalina herra rotuna, joka sallii tällaisten poliittisten joukkomurhien järjestämisen ja toteuttamisen, jos heidän valtiotaan aletaan poliittisesti maailmalla vastustamaan vieraiden valtioiden taholta ? 

Kyseisen Israelin valtion poliittisen johdon olisi jo vihdoin aika tajuta, että heitä vastaan aiheutuvia maailmanpoliittisia kiistoja kannattaisi mielummin ratkoa neuvottelemalla, kuin verta vuodattamalla ja siviilejä lahtaamalla. Mutta mitä enemmän on tätä Palestinan ja Israelin välisiä rajakiistoja seurannut, niin Israelin valtio selvittää edelleen maailmanpoliittiset ongelmat joukkomurhilla. Onhan heillä niistä jo Gazasta monien vuosien käytännön kokemus. 




Kovin on samannäköisiä asusteita Mossadin kommandoilla, kuin Charlie Hebdonin -toimitukseen hyökänneillä asemiehillä. 



Mutta mediahan ei näytä Mossadin kommandojen naamakuvia, vaan syyllisiksi esitetään aivan muut henkilöt, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Syntipukkien naamakuvien ilmestyminen sanomalehtiin melkein samana päivänä muistuttaa paljon vielä 9/11 terrori-iskujen psykologista operaatiota, joka aloitti tämän varsinaisen terrorismin vastaisen sodan. Medialukutaito vaan ei kovin helposti tuo ilmi sitä totuutta, että mitä tällä terrorismin vastaisella sodalla oikeasti haetaan. Sillä sana terroristi tarkoittaa eliitille jotain aivan muuta, mitä se tarkoittaa uutisten kohdeyleisölle. 



Terrorismi (ransk. terrorisme, latinankielisestä sanasta terrere, ’aiheuttaa kauhua, pelotella’) on yksilön tai poliittisten valtatahojen harjoittamaa psykologista sodankäyntiä, jonka tarkoitus on yleisöön (uutistenlukijat) kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. 

Mutta korruptoitunut hallinto on alkanut nimittää yhä useammin tämän nykyisen epäoikeudenmukaisen fasistisen valtajärjestelmän kyseenalaistajat terroristeiksi. Kuten Timo Soinikin totesi jokin aika sitten, että kuinka tuolla valtakulisseissa näiden monikansallisten yhtiöiden takana piilee niin suuri pääoma, että kaikki sen kyseenalaistajat ovat vaarassa. 




Kun vielä katsomme näitä maailman suurimpia mediayhtiöitä, niin kappas ne ovat yli 90 % Sionistien hallussa. Kappas vain ja jopa kun tätä Israelia ei saanut missään kritisoida ja ihan CIA pitää siitä huolen, että venäjävastainen journalismi voi hyvin ainakin Euroopassa. Israelin valtion poliittiset valtakytkökset ovat paljonkin suuremmat mitä moni voi edes kuvitella. Se että vielä tämän kyseisen valtion perustajana on toiminut Rothschildien pankkisuku, joka on rahoittanut aina Venäjän vallankumouksen jne. On suora esimerkki siitä, miten valtaeliitti on miltei täysin sionistisen eliitin ylläpitämä kupla. 

Näille sionistisille mediakorporaatioille tieto on myös poliittista valtaa ja he käyttävät sen negatiivisella tavalla yrittäen tukahduttaa kaiken totuuden. Joten siksi lähes kaikki tämän läntisen median syöttämät uutiset ovat miltei kokonaan negatiivisia ja kertovat vain eri asioiden seurauksia, mutta eivät koskaan syitä, koska meidät halutaan pitää unessa ja tähän koko  tämän sionistisen mediakorporaatioiden poliittinen valta rakentuu. 



Mutta myös Hollywoodin elokuvateollisuus on hyvin vahvasti näiden samojen sionististen yhtiöiden käsissä, jota kautta myös tätä laajaa propagandaa syötetään massoille. Vain siksi että saataisiin pidettyä massat unessa, olematta heräämään itse ja sisäistämään, että sinä oletkin vastuussa omasta tietoisuuden tilastasi ja voit minä tahansa päivänä päättää, että enää et tuota roskaviihdettä ja pelko pornouutisointia niele totuutena, ensin sitä kyseenalaistamatta sinun omalla ja tietoisella mielelläsi.  

Nyt on tullut aika herätä....


Lähde: http://www.veteranstoday.com/2015/01/08/charlie-hebdo-viral/

http://yle.fi/uutiset/ranskan_kansalliskokous_kannattaa_palestiinan_tunnustamista/7665173

http://rt.com/news/208187-israel-france-grave-mistake/ 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Terrorismi