http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Lapsikaupasta kertova elokuva pääsi vihdoin teattereihin 5 vuoden sensuurin jälkeen


Lapsikaupasta kertova elokuva Sound of Freedom on viimein päässyt teattereihin Yhdysvalloissa.

Rotten tomatoes -sivusto mm. on luokitellut jo kyseisen elokuvan suositumpien elokuviensa joukkoon.

Elokuva kertoo entisestä USA:n hallinnon agentista, jonka tehtävänä oli torjua lapsikauppaa mm. Kolumbiassa ja pelastaa lapsia siellä seksikauppiaiden kynsistä.

Lapsikauppahan on maailmanlaajuisesti vuosittain 150 miljardin dollarin vuosittainen bisnes ja siksi aiheesta ei oikein nämä kyseistä liikemuotoa harjoittavat tahot halua julkiseksi.

Tämän vuoksi tämä kyseinen elokuva sai jo viimeisen 5 vuoden sisällä rankkaa sensuuria osakseen, kun sen julkaisu viivästyi ensin koronavirusepidemian vuoksi. 

Sen jälkeen Disney hankki elokuvan oikeudet 21st Century Foxilta, mutta elokuva hyllytettiin, koska Disney halusi estää sen levikin kokonaan.

Nyt kuitenkin lopulta oikeus toteutui, kun elokuvan jakelijana toiminut Angel Studios ostikin elokuvan takaisin ja käynnisti nyt joukkorahoituskampanjan ansaitakseen tarpeeksi rahaa elokuvan markkinointiin.

Elokuvan päänäyttelijä Jim Caviezel sanoikin, että tämä on elokuva, jota he eivät halua sinun näkevän.

Nyt sitten verkossa on levinnyt ihmisten kuvaamia videopätkiä, kuinka elokuvateatterit ovat keskeyttäneet näytökset ja vedonneet mm. ilmastointilaitteiden rikkoutumiseen. 

Eräällä videolla elokuvan katsonut pariskunta kertoo teatterin jättäneen valot päälle koko esityksen ajaksi, eikä heidänkään näytöksessään ilmastointi toiminut.

Eräät mediat taas ovat vetäneet esiin QAnon salaliittoteoria kortin, joilla he ovat leimanneet kyseisen elokuvan jo.


Euroopan ensi-ilta antaa odottaa vieläkin

Vaikka se nyt selvisi jo, että kyseisen elokuvan voi ladata suoratoistopalveluista ensi syyskuun 10. päivä. Niin siltikään kyseisen elokuvan Euroopan esityksistä ei tiedetä vieläkään tarkemmin.

Iso-Briannian näytäntöpäivistä liikkuu vain epämääräistä tietoa vielä. 

Eräs Twitter-käyttäjä suomiikin suositussa twiitissään Netflixiä asiasta kovin sanoin:

“Halusin vain huomauttaa, että te kieltäydyitte lisäämästä Sound of Freedomia suoratoistopalveluihinne pelkästään sen vuoksi, että se “ei ollut teitä varten”. mutta teillä ei ole ongelmaa lisätä Cutiesia, joissa 11-vuotiaat tanssivat provosoivasti, niinkö”, käyttäjä efrainxe tylyttää viitaten kohua herättäneeseen Cuties-elokuvaan, kuten lukuisat muutkin käyttäjät ovat tehneet.


Nämä lapsia sieppaavat ja kauppaavat paskiaiset pitäisi laittaa linnaan. Mutta asian ongelma on siinä, että koska kyseessä on vielä toistaiseksi yli 150 miljardin dollarin bisnes vuosittain, niin näitä roistoja ei niin vaan oteta kiinni kerralla.

Adrenokromikauppa on yksi tämän lapsikaupan sivuhaara, jossa myös liikkuu miljarditason rahat vuosittain ja adrenokromi yksistään on maailman kallein huume, koska pelkästään kilo adrenokromia maksaa pimeillä markkinoilla n. 4 miljoonaa euroa / kilo.

Adrenokromi saadaan talteen kidutetuista lapsista, koska silloin näiden lasten adrenaliini alkaa tuottamaan sitä. Luonnollisesti adrenokromi on adrenaliinin hapetustuote. 

Tätä myös Illuminaati-eliitti käyttää yhtenä nuoruuden lähteenään, koska heidän ostama adrenokromi on peräisin aina alle 12-vuotiaista lapsista. 


Lähde: Vantaan Sanomat

https://subsplash.com/skywatchtv/our-videos/mi/+npjsbx5