http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 16. lokakuuta 2017

Ranskalaiskylä altistettiin CIA:n salaiselle LSD-ohjelmalle 1951



Pieni ranskalaiskylä joutui vuonna 1951 CIA:n salaisen LSD -ohjelman kohteeksi. 

Operaatio alkoi 16. elokuuta 1951 jolloin kyläläiset alkoivat oireilemaan yhtäkkiä ja näkivät mm. voimakkaita hallusinaatioita sekä hulluuskohtauksia. 

Yksi paikallinen mies päätti hirttäytyä, kun hän näki hallusinoiden että tuli käärmeiden syömäksi. 

Kun taas yksi kyläläinen nuori poika yritti murhata isoäitinsä. Kun samaan aikaan toinen mies uskoi olevansa lentokoneessa ja hyppäsi asuntonsa ikkunasta ja mursi jalkansa.

CIA laittoi LSD:n kyläläisten ruoan sekaan, jolla saatiin tarpeeksi riittävän voimakkaat vaikutukset.

Kirjailija H.P. Albarelli Jr. kertoo tästä tapauksesta teoksessaan ja hänen mukaansa CIA:lle näissä LSD-testeissä työskennellyt kemisti ja tiedemies  Frank Olson murhattiin 50-luvulla lopulta sen takia koska hän oli tuolloin eräässä koulussa vuotanut tämän tiedon, että CIA teki näitä huumausoperaatioita myös julkisissa kouluissa.




Suomalaislapsia huumattiin 1958-1960 lapsille järjestetyillä ulkomaan kesäleireillä 


Suomalaislapsia huumattiin vuosina1958-1960 norjassa järjestetyillä kesäleireillä, jonne osallistui mm. Tampereelta kotoisin olevia nuoria.

Nämä kansainväliset leirit olivat samalla salainen CIA:n huippusalaisen tutkimusohjelman (MK ULTRA) testikohde. Joten näin ollen lapsille juotettiin heidän tietämättään LSD:tä pieniä mikrogrammoja koko leirin aikoihin.

Vasta vuonna 2002 Norjalainen oikeuskomitea määräsi korvauksia mm. näille viidelle lapsen omaisille, jotka kuolivat näiden 50-luvun lopun huumauskokeiden jälkeen.

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen paljasti Iltasanomille 2013 kesällä, että jossain vaiheessa CIA:n toiminta näissä tapauksissa oli jo niin rajua, että niihin jouduttiin lopulta puuttumaan SUPO:n taholta.

Mutta siitäkään huolimatta näitä CIA:n salaisia mielenhallintakokeita ei olla saatu loppumaan. Koska ei ole mitään oikeuselintä, joka näitä tapauksia ylipäänsä voisi valvoa. Mikä johtuu jo suoraan siitä, että koska CIA on täysin lain ulkopuolella toimiva diplomaattista koskemattomuutta nauttiva taho.

CIA on itseasiassa terroristijärjestö, joka palvelee vain kansainvälisen ja järjestäytyneen rikollisuuden eliittiä.

Siksi CIA salakuljettaa huumeita sekä aseita ja sieppaa myös lapsia toimittaen niitä mm. Saudi-Arabiaan sheikeille seksiorjiksi jne.

Jos tällainen edellämainittu likainen toiminta edistää USA:n kansallista turvallisuutta niin täytyy kyllä olla aika kiero ihminen uskoakseen tuota bullshittiä, jota CIA:n johto perustelee tuon toimintansa olevan.

Sillä CIA on läpeensä korruptoitunut järjestö, jonka taustalla vielä vaikuttaa hyvin vahvat siteet ja yhteydet Vatikaaniin. Sillä Vatikaanin pimeämpi puoli tulee esiin kun ottaa selvää sen sisällä toimivien jesuiittojen vehkeilyistä.






Suomen ulkoministeri Timo Soini mm. on jesuiitta sekä vapaamuurari vaikka näitä hän ei vaan ole uskaltanut julkisesti vielä kertoa. Syykin siihen, että miksi hän aikanaan hylkäsi evankelisluterilaisen uskon ja kääntyi katolilaiseksi ei johtunut mistään naispappeuden vastustamisesta. Vaan tälle oli takana ihan puhtaat vallanhimon poliittiset syyt, joita tämä Vatikaanin tarjoama jesuiittakunta hänelle tarjosi. Kun olihan myös tämä Soinin entinen eduskunta-avustaja myös jesuiitta.

Soini vielä muutama vuosi sitten kutsuttiin yksityiselle käynnille Yhdysvaltoihin, josta hän tuli aivan eri miehenä takaisin.

Tuon reissun jälkeen loppuivat miehen aiemmin julkisesti tuneetut EU:ta kritisoivan puheenvuorot europarlamentissa.

Mikäli nyt puhumme jesuiittojen touhuista niin heidän vapaamuurari piireissä vaikuttaa myös samanlainen elin kuin mitä nämä saatanalle vihkiytyneet kirkot ovat mm. USA:ssa. 
 


Juuri näistä samoista porukoista tämä Hollantilainen ex-pankkiiri Ronald Bernard puhui kuinka hänet aikanaan kutsuttiin näiden tyyppien juhliin. Kun siellä oli mm. mukana alastomia naisia alkoholitarjoiluineen.

Mutta siinä vaiheessa kun Bernard kutsuttiin ensimmäistä kertaa ulkomailla järjestettyyn lapsenuhrausrituaaliin. Niin hänen olisi noviisina kuulunut sääntöjen mukaisesti puukottaa tmä uhrausrituaalissa murhattava lapsi. Muttei hän lopulta pystynyt siihen.

Illuminatin vapaamuurari toiminnan likaiset asteet toimivat kiristyksen sekä uhkailun avulla ja säilyttävät näin tuon asemansa, jolloin heidän toiminnastaan ei kukaan sisäpiirissä oleva uskalla silloin vuotaa eteenpäin.

Lapsien uhraaminen okkultistisille jumalille kuuluu tuon Illuminaatien satanistisen uskonnon peruskohtiin ja he vielä tuntevat saavansa elinvoimaa näiden saatanalle uhrattujen lasten verestä juomalla sitä.

Vaikka sanotaan myös, että kun juo alle puberteetti-ikäisen lapsen verta joka on vielä kuollut väkivaltaisesti. Niin silloin hänen veressään on vielä hyvin paljon adrenaliinia, johon nämä lasten veren juojat jäävät myös kuin narkkarit koukkuun.

Viime kesäkuussa Vanity Fair uutisoi siitä kuinka jo nyt piilaaksossa eräs yritys kauppaa nuorten lasten verta tuhansilla dollareilla. Joilla sitten ehkäistään vanhentuminen.



Tänä vuonna 101 vuotiaana kuollut pankkiiri David Rockefeller näytti ulkoisesti jo siltä, että olisi voinut hyvin olla vaikka jonkun kauhujentalo vahakabinetin nukke. 

Noista silmistä heijastuu se pahuus joka on näiden vallanhimoisten murhaajien sielussa.

Silmät ovat sielun peili ja tällaiset äärimmäisen pahat ihmiset toimivat vain tuolla kylmällä psykopaatin älyllään.

Mutta yhteiskuntamme ei ole niin kauan turvassa, kuin näillä kyseisillä psykopaateilla on poliittinen sekä taloudellinen valta käsissään. 

Koska he eivät ajattele kuin vain itseään ja siksi tämä n. vain vajaan 8000 miehen ja muutaman naisen elitistijoukko pitää jo nyt tätä planeettaamme ylikansoitettuna. Josta heidän suunnitelmansa mukaisesti olisi vähennettävä tämän planeetan populaatio enää 500 miljoonaan.



Tämä 500 miljoonaa ihmistä teksti on ihan kaiverrettu tähän eliitin salaperäisesti rahoitettuun Georgia Guidestonesin kivimonumenttiin. Jonka rahoittajat eivät ole uskaltaneet tulla vieläkään esiin. Vaikka ne ovat näitä samoja maailman rikkaimpien pankkisukujen hallituksissa istuvia psykopaatteja.

Lähde: http://awarenessact.com/in-the-1950s-the-cia-sprayed-a-french-town-with-lsd-here-is-what-happenedd/

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2013/06/suomessa-tehty-salaisia-mk-ultra.html  

https://www.vanityfair.com/news/2017/06/this-anti-aging-start-up-is-paying-thousands-of-dollars-for-teen-blood