http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

torstai 3. marraskuuta 2016

Tiitisen listan hämärät demarikytkökset


Vuonna 2010 Wikileaks paljastusten siivittämänä Tiitisen lista lähetettiin 33-sivuisena asiakirjanippuna IS:n toimittajille.

Tämä sai demarileirissä aikaan pienimuotoisen paniikin ja he ottivatkin sitten yhteyttä professori Seppo Hentilään, joka on tunnettu Itä-Saksan politiikan asiantuntija.

Demarit joutuivat painamaan paniikkinappulaa ja painostivat Hentilää lopulta tekemään lausunnon, jossa tämä lehdistölle vuotava lista teilattiin vain tusinatavaraksi. Vaikka listassa kerrottiin Suomen silloisten hallintojen 1970-luvun vakoojat ja heidän Itä-Saksan yhteyshenkilöt.


Mauno Koivisto (SDP) toimi nousi 1968-vuoden alussa pääministeriksi ja 1972 valtionvarainministeriksi. 

Koivisto toimi Itä-Saksaan agenttina ja hänen yhteyshenkilönsä siellä oli Gelzner niminen kontakti.


Tiitisen listan salauksen takana oli presidentti Mauno Koivisto 
Tiitisen listan kuitenkin päätti salata presidentti Mauno Koivisto, joka pelkäsi että hänen vakoilu-historiansa tekisi hallaa hänen maineelleen.

Heikki Urmas on kertonut jälkeenpäin, että kuinka Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa olivat myös KGB:n agentteja ja vuosivat tietoja jatkuvasti Suomesta Kremliin.

Mutta nykyään Suomen politiikka on kääntynyt kohti länttä ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lla on tälläkin hetkellä eduskunnassa tietolähde, joka toimii SDP:lle.

Hän toimi jo 1970-luvulla Kekkosen hallinnon aikoihin ja nousi ministeritasolle. Koska CIA:lta tullut tuki auttoi häntä pääsemään ylemmäs noissa poliittisissa kähminnöissä.

Mutta myös Perussuomalaisilla, Keskustalla sekä Kokoomuksella ja RKP:llä on kanssa omat tietolähteet, jotka vakoilevat CIA:lle.

Näitä tietolähteitä tarvitaan siksi, että näin USA:n hallinto voi vakoilla sitä, että mitä tällä Suomen mädätetyllä puolue-kentällä oikein tapahtuu.

CIA:n tietolähteet ovat siis eräänlaisia nukke- poliitikkoja, joita ohjaillaan miltei Valkoisesta talosta asti.

Mutta vielä hulluinta tässä on se, että jopa muutamia kansanedustajia, kuten tämä eräskin Kokoomuksessa ministeriksi yllättäen noussut tapaus. Niin heidät on käyty suggestoimassa pimeässä USA:n suurlähetystön huoneessa. Jolloin heidän toimintansa poliitikkoina on kuin transsissa työskentelyä.

Jos kukaan on nähnyt tämän Stepfordin naisen nimisen elokuvan, jossa on kohtaus missä eräästä miehestä yhtäkkiä tehdään poliitikko. Tuossa komedia-elokuvassa tätä aihetta parodioidaan aika hyvin.

Mutta näiden vapaamuurari-ilkimysten ainoat vallassa säilymisen keinot ovat uhkailu, kiristys, lahjonta jne. Eli jos ei noille kolmelle suostu alentumaan, niin silloin heidän valtapelinsä alkaa murenemaan ja se on jo nähtävillä kaikilla yhteiskunnan mittareilla.

Demarit ovat kusessa, Kokoomus on paniikissa ja Keskusta sekä Perussuomalaiset ovat myös mädätetty (lajonta) CIA:n kautta. Joten puhutaanko sitten vielä Suomalaisesta demokratiasta ? 

Islannissa piraattipuolue on voittamassa vaalit, koska siellä ei Goldman Sachs tai CIA ohjaa vaalituloksia.

Mikäli Suomessa tämä Goldman Sachsin finanssihuijarien näkymätön käsi haluttaisiin saada pois täältä, niin silloin eduskunnassa jouduttaisiin luopumaan kokonaan puolueista. Koska jokainen valtapuolue on jo korruptoitu sisältä sekä ulkoa.


Rafael Paasio (SDP) (kuvassa) toimi myös DDR:n Stasille vakoojana ja hänen kontaktihenkilönsä Itä-Saksaan oli sama mies Gelzner.


Paavo Väyrynen (kuvassa)  toimi myös vakoojana Itä-Saksaan ja myös hänenkin yhteishenkilönsä oli mr. Gelzner.


Väinö Leskinen (SDP) (kuvassa) toimi kauppa ja teollisuusministerinä 1968-1970 ja Sdp:ssä ulkoasianministerinä 1970-1971.

Leskinen oli yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lle myösd tietolähde Suomessa ja lopulta tämä kuvio vaaransi hänen asemansa, jonka vuoksi hänestä päätettiin hankkiutua eroon. 

Mies kuoli sydän kohtaukseen 55-vuotispäivänään hiihtoladulle Helsingin lauttasaaren edustalla.


Heikki Urmas on paljastanut mm. teoksissaan, kuinka hän kuuli Leskisen kuolemansyyn olleen salamurha.


Hän oli vielä kuullut 1970-luvun lopulla pääministerinäkin toimineelta Keijo Liinamaalta (kuvassa), kuinka Liinamaalle esitettiin tappouhkaukset suoraan puoluetovereilta. Lopulta Liinamaa menehtyi lenkkipolulle vuonna 1980 vain 51-vuotiaana Helsingin lauttasaaressa.

Urmas epäilee, että hänet hiljennettiin sen takia, koska Liinamaan katsottiin uhanneen liikaa Koiviston asemaa tulevassa presidenttipelissä. Joka taas alkoi heti sen jälkeen, kun Kekkosen terveys petti paria vuotta myöhemmin.

Urmas sai itsekin 1970-luvun lopussa muutamia tappouhkauksia, joita mm. hänelle esitti eräs suomenruotsalaisella aksentilla puhunut henkilö. 

Tämä uhkailija saattoi kuulua näihin suomen rikkaisiin suomenruotsalaisiin fasistisukuihin... Uhkaaja oli tuolloin hyvin huolissaan siitä, kun Urmas oli paljastellut tämän pienen korruptio-ringin rikoksia julkisuudessa.

Heikki Urmas kertoo tuossa kirjassaan Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät, että häneltä jopa riistettiin vuonna 1975 peräti 30 pistettä tohtorin väitöskirjasta. Koska käsky kävi ylempää, että näin oli tehtävä.

Vaikka tuolloin 70-luvulla ei vielä ollut internettiä, niin nykypäivänä tämä internet on mullistanut tiedonvälityksen aivan uudelle tasolle.

Samalla se on myös kaventanut huomattavasti korruptoituneen median vaikutusta kansalaisiin ja tämä on myös vienyt vallan näkymättömältä kädeltä valtaa pois.

Eli tästä johtuu se miksi nämä valta-asemaansa menettävät vallan väärinkäyttäjät ovat hädissään ja raivoissaan siitä, kun korruptoituneen median vaikutus murenee ja valhemedia (HS, IS, IL, YLE) menettävät otteensa ihmisiin.

Joten he ovat siksi alkaneet hyökkäämään suurella vimmalla tätä vastavoimaa vastaan ja ottaneet nyt maalitaulukseen milte vain MV-lehden.

Taistelu ei ole silti Daavid vastaan Goljat, koska MV-lehdellä on takanaan koko Suomen tietoisella mielellä heränneiden tuki.

Tämä verkosto on niin suuri ja laaja, että sillä pystyy kaatamaan tämän koko Suomen mädäntyneen hallinnon pelkillä kirjaimilla. Koska sana on terävempi kuin miekka.

Näiden korruptoituneiden vapaamuurari-rikollisten suurin heikkous on heidän valheiden sekä korruption paljastaminen julkisuuteen, jota he pelkäävät yli kaiken.

Heidät on vallannut pimeys ja tiedon valoa he eivät kestä, koska totuus tekee heille hyvin kipeää.

Valheella et voita totuutta, koska totuus ilmiantaa valheet. Mutta valehtelijoilla on tapa valehdella totuutta valheiksi, kuten näemme näistä demarinuorten Loppu MV-lehdelle kampanjoista, joissa he syyttävät MV-lehteä valemediaksi.

CIA:n rahoilla mädätetyt demarinuoret kun eivät huomaa, että tuo heidän kampanjansa on samalla loppu sananvapaudelle kampanja, jota he yrittävät viedä eteenpäin tuolla suurella kiihkolla ja vimmalla.


Nyt on tullut aika puhaltaa siihen pilliin ja viheltää korruptio poikki.

Lähteet: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000360871.html