http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

tiistai 11. lokakuuta 2016

Wikileaksin vuotamat sähköpostit paljastavat Vatikaanin ufo salailun


Juuri Wikileaksin toimesta vuodetuista John Podestan (kuvassa) sähköposteista käy ilmi, että kuinka Vatikaanilla on ollut salaista tietoa mm. ufoista. 

Podestant sähköpostit vuodettiin juuri äsken Wikileaksin toimesta ja suurin osa niistä on vuodelta 2015 ja niistä osa on Edgar J. Mitchell nimisen viime helmikuussa kuolleen kuuluisan astronautin ja Podestan välisiin sähköpostiviesteihin.



Näistä sähköpostikeskusteluista käy ilmi, että kuinka tämä Apollo 14:n astronauttina tunnettu Mitchell oli tietoinen, kuinka ihmiselle ei vihameliset avaruusrodut haluaisivat jakaa maaplaneetan väestölle ns. vapaa energiaan perustuvaa teknologiaa. 

Mutta eivät kuitenkaan suostu sitä tänne luovuttamaan, koska tämä teknologia saattaisi tuolloin mennä näiden suurvaltojen armeijoiden kuten USA:n armeijan käsiin.

Podesta toimi tuolloin USA:n presidentti Barack Obaman neuvonantajana ja hänet valittiin myöhemmin yhdeksi Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjan puheenjohtajaksi.


Yksi Mitchellin katolilainen kolleega Mansfield oli kertonut sopineensa tapaamisen Vatikaanissa toimivan ETI:n kanssa, joka on korkein mahdollinen avaruuden ulkopuolisen elämään liittyvä toimintaohjelma, joka toimii salaisesti Vatikaanin sisällä. 


USA:n hallinto on varmasti paniikissa näiden sähköpostiviestein vuodosta 
USA:n hallinto on aivan varmasti paniikissa näiden Wikileaks -vuotojen kanssa, koska Valkoista Taloa myöten ufojen olemassaolo ollaan pyritty salaamaan jo viimeiset 80 vuotta.

Samoin kuin yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA perustettiin 40-luvun lopulla miltei vain yksinomaan salailemaan Roswellin 1947 ufotapauksiin liittyviä ufo-tapauksia.

Yhdysvaltain hallinto pelkää eniten näissä ufo-tapauksien julkituloissa sitä, että lopulta ihmiskunta tietää sen millä asialla nämä ei vihamieliset avaruusrodut ovat. He kun eivät suostu tekemään yhteistyötä näiden USA:n kaltaisten väkivaltaisten hallintojen kanssa, jotka tappavat edelleen omaa ihmisrotuaan omissa sodissaan.

USA:n hallinto pelkää myös sitä, että lopulta tulee ilmi tämä, kuinka nämä ihmisille ei vihamieliset avaruusrodut haluaisivat syrjäyttää tämän korruptoidun valtaeliitin pois vallasta ja palauttaa tämän planeetan ihmisille takaisin kaikille heille kuuluvat perusoikeudet.

USA:n armeija myös pelkää sitä, että sekin tulee julki vielä, että tällä valon galaktisen liiton joukoilla on myös sota-alukset, jotka kuitenkin toimivat kuitenkin kaikkien kosmisten lakien nimessä rauhan ehdoin.

Jenkkien ja Britannian armeija kun on jo aiemmin joutunut taisteluun Antarktikalla näiden eräiden siellä tukikohtiaan pitävien humanoidirotujen kanssa. Tämän vuoksi Antarktikan alue on vieläkin eristetty muulta maailmalta ja sinne ei ole tämän planeetan ihmisillä enää toistaiseksi asiaa noille alueille, jossa sitä puolta asuttaa eräät toiset avaruusrodut.

Viime vuosina lukuisat tahot ovat puhuneet näistä tulevista ja maailmanlaajuisista ufo-paljastuksista, joita odotettiin mm. Valkoisen Talon julkistavan.  Mutta nämä väitteet ovat olleet lähes täysin disinformaatiota.

Täällä maaplaneetalla kun käynnissä on edelleen eräänlainen valtaeliitin sisäinen konflikti, jota hallitsee tämän ns. illuminatin-salaseuran liittoutuma. 

Illuminatin liittoutumaan kuuluvat kärkimaina USA sekä EU-maat, Uusi-Seelanti, Kanada ja Israel sekä vielä pieni joukko muita tukimaita. 

Heidän tavoitteensa on saada aikaan uusi maailmanjärjestys ja samalla toteuttaa ylijäämäväestön (n. 90 prosenttia nykyisestä maailman väestöstä) massamurha.

Mutta maailman valtakulissien takana on myös toinenkin valtaliittoutuma, johon kuuluvat mm. Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia, Etelä-Afrikka sekä BRICS-maat.

Tämän valtaliittouman tavoite olisi taas estää tämän Illuminatin valtaliittoutuman suunnitelman toteutuminen ja nollata vielä talousjärjestelmä antamalla lukuisten maiden velat anteeksi.


Tällä hetkellä on kuitenkin kaikista mielenkiintoisin kysymys se, että kumpi alkaa näistä valtaliittoutumista tekemään näitä ufopaljastuksia ja kun Wikileaks aloitti tämän pelin jo, niin Wikileaks kuuluu tähän toiseen porukkaan, jolla on hyvät tarkoitusperät.

Kun taas Illuminatin valtaliittoutuma yrittää vuotaa vain hyvin kontrolloidusti jotain yli 60-vuotta vanhoja ufo-dokumentteja julkisuuteen. Mutta nämä tiedot eivät ole enää nykyajan tasolla.

Kuitenkin kaikista kriittisin tilanne tai vaihe näiden kansainvälisten ufo-paljastusten puolesta on se, kuinka ne alkavat väkisten muokkaamaan ihmisten asenteita ja tämä johtaa lopulta kokonaisten länsimaisten ateististen uskomusjärjestelmien (dogmat) murtumiseen, ja tämä on erityisesti tälle Illuminatin negatiiviselle valtaeliitille mitä kauhistuttavin asia katsoa sivusta.


Lähteet: https://www.wikileaks.com/podesta-emails/emailid/1802

https://www.rt.com/viral/362272-podesta-emails-aliens-vatican/ 

https://kosminenvalo.wordpress.com/2015/06/03/eri-liittoumat-niiden-tavoitteet-tulevat-ufopaljastukset-disinformaatio-ja-siirtymaaika/